lauantai 5. tammikuuta 2013

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä


Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä (Schildts, 2009. 108 sivua. Alkuteos Snöstorm och mandeldoft, 2007. Suomentanut Jaana Nikula.)

  Hetkeä myöhemmin kaikki olivat täyttäneet lautasensa ja istuutuneet kauniisti katetun ruokasalin pöydän ääreen. Ikkunan takana verkkainen lumisade oli yltynyt ja muistutti nyt lähinnä myrskyä. Börje kulki pöydän ympäri ja kaatoi kylmää viinaa snapsilaseihin. Hän näytti huolestuneelta.
  "Ei näytä hyvältä. Säätiedotuksen mukaan tulee oikein rajuilma. Voisi olla vaikea päästä mantereelle jos tulisi tarve lähteä." hän sanoi ja nyökäytti päätään tuiskua kohti. 
  "Ei meillä mitään hätää ole", Ruben sanoi kuivalla vanhuksen äänellään. "Emmehän me ole menossa mihinkään ennen kuin vasta sunnuntaina emmekä me varmaan nälkäänkään kuole."

Ei, kukaan ei kuole nälkään tässä Läckbergin pienoisromaanissa, mutta murhaan kylläkin. Nuori Martin Molin on hiljattain aloittanut työnsä Tanumsheden poliisiasemalla. Hän seurustelee rikkaaseen Liljecronan sukuun kuuluvan Lisetten kanssa, ja kun tyttöystävä kutsuu hänet viettämään viikonloppua sukujuhlien merkeissä pienellä saarella Fjällbackan ulkopuolella, suostuu Martin vastahakoisesti. Jouluun on vielä viikko.

Sukujuhlia isännöi suvun vanha ja upporikas patriarkka, Ruben Liljecrona, joka on sairauden vuoksi joutunut pyörätuoliin. Paikalla ovat myös hänen poikansa, Harald (Lisetten isä) ja Gustav, heidän vaimonsa Britten ja Vivi, sekä heidän aikuiset lapsensa Lisette ja Matte, Bernard ja Miranda. Ennen leirikeskuksena toiminut rakennus on täysin kunnostettu ja pensionaattia isännöivät Börje ja Kerstin, joka tekevät kaksin kaiken mahdollisen ruuanlaitosta huoltotöihin.

Perjantai-iltana vähäisenä alkanut lumisade äityy kunnon myrskyksi, mutta myös sisätiloissa tunnelma on yhtä jäätävä. Illallisen aikana suurin osa Rubenin rahanahneista sukulaisista saa kuulla kunniansa, miehen rahoja on ennakkoperinnön muodossa käytetty holtittomasti ja nyt vanhus uhkaa tehdä sukunsa perinnöttömäksi. Ennen kuin illallinen saadaan päätökseen, vanha patriarkka on murhattu ja Martinin viikonloppu saa uuden käänteen, kun nuori poliisi joutuu aloittamaan murhatutkimukset lumimyrskyn eristämällä saarella.


Läckberg on kirjoittanut Fjällbäckaan sijoittuvan dekkarisarjansa rinnalle tämän pienoisromaanin, pastissin joka tekee kunniaa vanhoille klassikkodekkareille. Tarina on selkeästi saanut innoituksensa Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinoista (joilla on tässä pienoisromaanissa myös oma ratkaiseva osansa), sekä myös Agatha Christien dekkareista, tarina kun muistuttaa monella tapaa Kymmentä pientä neekeripoikaa: saarella eristyksessä mantereelta on pieni ryhmä, joku murhataan, eikä kukaan tiedä kuka ryhmän jäsenistä on murhaaja.

Moitin edellistä lukemaani Läckbergin romaania, Majakanvartijaa, liiasta rönsyilystä. Tämän kirjan kohdalla kaikkea on juuri sopivasti. Tämänkaltaiselle tarinalle pienoisromaanin mitta on juuri sopiva, sillä koen ettei tästä olisi riittänyt tällaisenaan aineksia kokopitkään romaaniin. Mantelintuoksua lumimyrskyssä on tiivis ja kompakti paketti, sen lukaisee parissa tunnissa ja mielenkiinto pysyy yllä juuri sen reilun sadan sivun ajan.

Tuntui virkistävältä vaihtelulta että tämän tarinan päähenkilönä toimi Patrikin ja Erican sijasta Martin Molin, jolla normaalisti on sivurooli Fjällbacka-dekkareissa. Ärsyynnyin kuitenkin nopeasti hieman velton oloiseen Martiniin, joka tuntui keskittävän tutkintansa painopisteet kahvinjuontiin ja päiväuniin siitäkin huolimatta että talossa oli murhaaja vapaana. Poliisina kokemattoman Martinin toiminta tuntui myös epäuskottavalta; hän kertoi ettei ollut koskaan aiemmin nähnyt murhattua ihmistä, mutta tunnisti kuitenkin välittömästi ruokapöydässä huomaamansa karvasmantelin tuoksun syanidiksi (tämä yksityiskohta ei ole spoilaus, asia käy ilmi heti ensimmäisillä sivuilla ja siitä tarina vasta alkaa). Tämä oli myös pitkästä aikaa sikäli erikoinen romaani, että tässä jokainen henkilöhahmo herätti minussa enemmän tai vähemmän ärsytystä ja vastenmielisyyden tunteita.

Pienestä nillityksestäni huolimatta Mantelintuoksua lumimyrskyssä on ihan kelpo pienoisdekkari. Se viehättää nostalgisuudellaan; uhri murhataan vanhanaikaisesti syanidilla, murhan jälkeen kokoonnutaan järkyttyneinä kirjastoon juomaan konjakkia kuin vanhoissa kunnon dekkareissa, puhelinyhteydet ovat poikki ja päähenkilö on vain oman onnensa ja älynystyröidensä varassa. Myrsky ulvoo ikkunan takana kuin villieläin, ja klaustrofobinen tunnelma välittyy lukijalle erinomaisesti. Suosittelen tätä etenkin niille, joille muutkin Läckbergin dekkarit ovat maistuneet, sekä tietenkin pieneksi nykyaikaiseksi suupalaksi Doyle- ja Christie-faneille.

Mantelintuoksusta lumimyrskyssä ovat kirjoittaneet myös Aletheia ja Jokke.

10 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa mainiolta! Olen lukenut kaksi Läckbergin kirjaa, Merenneidon ja Majakanvartijan, ja olen viihtynyt kummankin kirjan kanssa mainiosti. Silti molemmissa on ollut paljon turhaa enkä ole ollut täysin vaikuttunut. Siksi pienoisromaani-dekkari voisi olla hauskaakin luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, uskon että voisit pitää tästä! Kirjassa on jotain viehättävän vanhanaikaista, ja on helppoa kuvitella samat tapahtumat Sherlock Holmesin tai Hercule Poirotin aikaan ja kulisseihin. Vain pari kertaa illuusio särkyy, kun muun muassa mainitaan ettei kännyköissä ole verkkoa eikä maihin voi soittaa.

      Tämä on niin lyhytkin ettei tässä mene millään muotoa aikaa hukkaan. Mainio talvidekkarikin tämä muuten on. :)

      Poista
    2. Oi Sara, tämä oli pieni herkkupala ♥

      Toisaalta heti perään on todettava, etten muista romaanista oikein mitään. Olen lukenut kaikki Camillat ja siinä huumassa myös tämän pikkuisen. Hienoa, että Martin pääsi pääosaan mutta, *tirsk*, olipas mukaan päässyt melkoinen moka, josta kirjoitit :)

      Ensi keväänä ei ole luvassa uutta Camillaa mutta onneksi monia muita jatko-osia suosikkidekkareilleni.

      Poista
    3. Annika, semmoinen tämä kyllä oli. :) Eniten viehätyin tässä juuri nostalgian elementeistä, Christien ja Doylen dekkareita kun olen rakastanut nuoresta pitäen. <3

      Keväällä onkin tosiaan iso liuta mielenkiintoisia dekkareita tulossa! Kivaa! :)

      <3

      Poista
  2. En juuri lue dekkareita, mutta olen ruvennut hapuilemaan siihen suuntaan. Kirjastosta en jotenkin löydä mitään, se dekkarihylly näyttää aina isolta mustalta muurilta, joka koostuu takakansiteksteiltään aika samankaltaisista mustakantisista tiilistä. :D Yritän esittelystäsi innostuneena lainata tämän seuraavalla kirjastokäynnillä. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, tästä voisi kyllä tosiaankin olla hyvä aloittaa. Romaanin mitta ei päätä huimaa, mutta tästä pääsee jo kivasti tunnelmaan ja dekkareiden makuun. Kenties seuraavaksi haluaisitkin lukea jo sellaisen mustakantisen tiilidekkarin. :D

      Poista
  3. Aion itsekin tarttua tähän helmikuussa, kun teemailen talvesta kertovien kirjojen kanssa. Olen halunnut lukea tämän jo pitkään, mutta on ollut selvää, että ajankohdan täytyy olla oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, kivaa! :) Tämä minidekkari on kyllä todellakin parhaimmillaan juuri talvella, kun on lunta maassa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sinä tästä suupalasta tykkäät. :)

      Poista
  4. Hmm, joskus käy mielessä että voisi ehkä tutustua ruotsalaisdekkareihin ja kehujen perusteella ehkä juuri Läckbergiin, ja tämähän meille klassisen arvoitusdekkarin ystäville lienee sopivan alhainen kynnys :)

    (ja ehkä Martin oli lukenut Christiensä ja tiesi syanidin ominaisesta karvasmantelin tuoksusta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, Läckbergistä voisi kyllä olla hyvä aloittaa matka ruotsalaisdekkareiden maailmassa. Naisen kirjoitustyylissä ja dekkareiden rakenteessa on tosiaan vähän jotain samaa kuin vanhoilla mestareilla, Christiellä ja miksei Doylellakin.

      Eilen tosin juuri luin viikonlopun Aamulehdestä arvion, jonka mukaan Läckberg aliarvioi lukijaa ja toistaa itseään. :) Vasta kolmen kirjan perusteella en osaa vielä tämän ihmeemmin sanoa omaa mielipidettäni, mutta eihän Läckbergin kirjoja toki tarvitse otsa rypyssä lukea, eikä myöskään koko tuotantoa putkeen. :)

      (Hyvin muuten ajateltu, ehkäpä kyse olikin juuri siitä, että Martin oli Christiensä lukenut... ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...