torstai 10. tammikuuta 2013

Riikka Pulkkinen: Vieras


Riikka Pulkkinen: Vieras (Otava, 2012. 299 sivua.)

  Ihminen haluaa ennen muuta uskoa. Elämässään, päiviensä pitkästyttävyydessä. Hän haluaa uskoa huomiseen, itseensä, kirkkaitten aamujen toiveikkuuteen, siihen, että elämällä on tarjottavanaan jotain suurenmoista, vaikka arki-iltojen latteus panisi uskon koetukselle.

Eletään pääsiäisen jälkeistä viikkoa, kun seurakuntapastorina työskentelevä Maria päättää paeta, kadota, lähteä karkuun. Sunnuntaisen jumalanpalveluksen jälkeen hän suuntaa kotinsa sijasta satamaan, ostaa lipun Tukholman-laivaan ja jatkaa sieltä matkaansa New Yorkiin, äitinsä jalanjäljille. Maria pelkää, ei itsekään tiedä mitä, hän on lakannut uskomasta. Hänen avioliittonsa on ajautunut siihen pisteeseen, jossa kävellään toistensa ohi kuin vieraat, varotaan koskettamasta toisiaan, hymyillään kuin naapurille. Ja sitten on vielä Yasmina, pieni tyttö, jolle on tapahtunut jotain kamalaa.

New Yorkissa Maria tutustuu nuoreen naiseen, Mélanieen. Naiseen, joka ei usko mihinkään, jonka maailma on yhden päivän kokoinen, ja jonka silmissä palavat tummat kukat. Mélanie saa Marian palaamaan tanssisaleille, joissa hän on ison osan nuoruuttaan viettänyt. Juurillaan - mantereella, josta hänen äitinsä on lähtöisin, sekä tanssin maailmassa - hän sukeltaa oman itsensä syvyyteen, palaa mielessään lapsuuteensa, pieneen pitäjään Oulun kupeeseen, valon kevääseen, jolloin vaikea syömishäiriö antoi muodon hänen päivilleen, sekä tuoreisiin, pääsiäistä edeltäviin tapahtumiin pienen maahanmuuttajatytön elämässä.

  Ihmisen on hyvä säilyä hiukan vieraana itselleen, kantaa muukalaisuutta mukanaan. Kukaan ei koskaan voi täysin ymmärtää, mistä elämässä on kyse, ja siksi muukalaisuus on ihmisen perimmäinen olotila. Jos minä saisin päättää, kaikkien ihmisten tulisi kokea, miltä tuntuu olla osa vähemmistöä.


Tartuin tähän Pulkkisen uusimpaan teokseen odottavin, joskin jännityksensekaisin miettein. Naisen edellinen romaani, Totta, jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin; toisaalta rakastin sen kaunista kieltä, toisaalta taas koin tarinan etäiseksi ja hahmot vaikeiksi samaistua. Tämän Vieraan kohdalla tilanne olikin sitten ihan toinen, tarina vei mennessään heti ensimmäiseltä sivulta, Mariaan samaistuminen oli välillä vähän liiankin helppoa ja kirjaa oli pakko lukea öitä myöten. Ihastuinkin Vieraaseen melko lailla ehdoitta. Lukematta Pulkkisen esikoisromaania, Rajaa, rohkenen väittää tämän olevan kirkkaasti hänen paras romaaninsa.

Kirjassa oli teemoja, joiden koin tulevan vahvasti iholleni; muukalaisuuden tunnetta, (puoli)orpouden kokemusta, kaukokaipuuta, omien (hieman vieraiksi jääneiden) juurien etsimistä, tanssia ja jopa teologisia kysymyksiä (olen ollut aktiivinen seurakuntanuori joskus sata vuotta sitten :). Myös muista teemoista, rasismista, kirkon ja yhteiskunnan vastuusta sekä syömishäiriöistä Pulkkinen kirjoittaa hyvin ja kiinnostavasti. Vieras on älykäs romaani, joka haastaa lukijan. Se on ehjä ja tasapainoinen kokonaisuus, joka sisältää hyvää filosofista ja yhteiskunnallista pohdintaa, herättää paljon ajatuksia ja jättää hyvän ja pitkän jälkimaun.

  Luin joskus kirjan, jossa vanha nainen sanoi, että jotkut kantavat mukanaan syntymänsä traumaa, sitä kun putoaa maailmaan silloin kun vähiten odottaa. Vanha nainen oli nähnyt paljon, tunsi itsensä ja kaipuunsa, oli matkustanut horisonttiin ja takaisin. Hän sanoi, että ehkä juuri tämän ensimmäisen kivun ja äkkiarvaamatta koittaneen saapumisen takia jotkut haluavat niin kovasti matkustaa; jotkut meistä haluavat saapua yhä uudelleen, kerta toisensa jälkeen, lähtemisensä jälkeen, jäävät kiinni tähän liikkeeseen.

Entäs New York sitten? Oih! Pulkkinen kuvaa elävästi, rehevästi ja rehellisesti tuota lumoavaa kaupunkia, joka ei koskaan nuku. Kaupunkia, joka lupaa jokaisessa kadunkulmassaan kaiken, ja jonka ominaishajuja ovat makea sokerihöyry, palanut kumi ja poltettu sokeri, virtsa ja pesuloista kaikkialle uhkuva puhtaan pyykin tuoksu. Kaupunki tulvehtii tuoksuina ja väreinä, arkeensa uppoutuneet kiireiset kaupunkilaiset näyttävät siltä että kuolema ei koske heitä juuri tänään. Rotat luihuilevat metroasemilla, pahvilaatikoissa asuu ihmisiä, jotka ovat muuttuneet makuuhaavoiksi, ja öisen Harlemin kujilla asuvat pelko, veitset ja naiset, jotka ovat lahjoittaneet elkeensä rap-videoiden biatcheille. Kiihkeärytminen New York sykkii jokaisella sivulla, ja sai ainakin minulle aikaan vastustamattoman halun palata tuohon miljoonien haaveiden kaupunkiin.

Pulkkinen piirtää kaunistelematta myös syömishäiriöisen nuoren mielenmaisemaa. Nuoren Marian elämässä toimintaa ohjaavat nuoruuden sakramentit: kuri, kieltäymys, kilvoittelu ja kärsimys. Kun on neljätoistavuotias perfektionisti, ja hiukan rakastunut sekä Jeesukseen että kuolemaan, lukijan ei ole vaikeaa arvata mihin aluksi viattomalta vaikuttanut painontarkkailu johtaa. Sairastuvan mielen lisäksi Vieras kuvaa taitavasti myös vierauden tunnetta uudessa ympäristössä ja kulttuurissa - sekä myös ihmisessä itsessään. Suomalaisen yhteiskunnan maahanmuuttajavastaisuus saa karvat nousemaan pystyyn, ja pienen Yasminan kohtalo jää kaihertamaan pahoinvoinnin möykkynä jonnekin sisimpään.

Rakastin Vieraan kieltä. Se on kaunista, leikittelevää ja rohkeaa - kuin tanssia. Pulkkinen käyttääkin kieltä taitavasti ja notkeasti kuin tanssija omaa instrumenttiaan, vartaloaan. Romaanin kerronta etenee sujuvasti kerroksittain, ja siinä on selkeä rytmi. Rytmi on tarinassa muutenkin tärkeä elementti, arjen äänien rytmi - lähestyvän metron kolina, pyykkirumpujen rytmikkäät kierrokset ja iskuporan kiihkeä hakkaus - luovat kiehtovan ja eläväisen taustan Marian liikkeille ja ajatuksille.

Joskus jossain kysyttiin, minkä sitaatin voisit ottaa tatuoituna ihoosi. Taisin löytää oman suosikkini tästä Pulkkisen teoksesta: onnellisia ovat ne, jotka kantavat mukanaan monta maailmaa. Huikean kaunis ja moniselitteinen ajatelma, jota jään vaalimaan tämän lukukokemuksen jälkeen. Minusta taisi tulla vähän Pulkkis-fani. 
(En tälläkään kertaa linkitä ketään. Vieras on luettu jo suunnilleen kaikissa muissa kirjablogeissa, joten arvioita on internetin ihmeellinen maailma väärällään.)

  Olen onnellisempi kuin aikoihin. Ihminen voi astua tuntemattomalle maalle. Maa ottaa hänet vastaan. Hän on vieras niin kuin on vieras itselleenkin, niin kuin kantaa itsessään sitä vaiteliasta outoa, jolle ei ole nimeä.

27 kommenttia:

  1. Sara, kiitos tästä ihanasta esittelystä! <3 Olen lukenut kirjailijalta sekä Rajan että Totta. Raja ei oikein vakuuttanut, teksti oli jotenkin lapsenomaista, joten ihastuin täysillä Totta -teokseen. Siitä huomasi Pulkkisen valtavan kielellisen kehityksen! Ja mie kyllä lumouduin myös tarinasta.

    Vieras on siis lukematta mutta herätit mielenkiintoni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos itsellesi ihanasta kommentista! <3 Lue ihmeessä Vieras, haluan kuulla mitä olet siitä mieltä! :)

      Minulla on tosiaan Raja lukematta. Haluan kyllä lukea sen, mutta toisaalta sen suhteen kynnys on noussut hieman korkeammaksi, kun niin moni on sanonut sen olevan melkoinen raakile näihin kahteen Pulkkisen myöhempään teokseen nähden (kuten esikoisteos toki usein onkin). Rajan teemat kyllä kiinnostavat kovasti, eli varmasti luen senkin ennen pitkää. Toivottavasti jo ennen Pulkkisen neljättä romaania. :)

      Poista
    2. Minun mielestäni taas Raja on parasta Pulkkista.

      Ehkä siitä paistaa läpi jossakin kohti teoksen esikoisuus, mutta kokonaisuutena Raja on kirjallisuutemme valioita. Anjan ja Marin tarinan linkittyminen ja huippukohta, jossa he puhuvat toistensa ohi, vaikka kyse on kuolemasta on jotakin maagista.

      Poista
  2. Sait minut kyllä kiinnostumaan tästä kovasti. Kaksi ensimmäistä Pulkkista minulta löytyy hyllystä, enkä ole pitänyt kiirettä niiden lukemisen kanssa. Tämä vaikuttaa kyllä niin kiinnostavalta, että ehkä aloitankin tästä (mikäli saan kirjan jostain käsiini)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, hienoa! :) Ei mielestäni ollenkaan hassumpi vaihtoehto aloittaa Pulkkiseen tutustuminen tästä uusimmasta teoksesta. Tämä on minusta valtavan hieno!

      Poista
  3. Minä en taas innostunut tästä yhtään niin paljon kuin Pulkkisen aiemmista. Hauskasti mielipiteet Pulkkisen kirjoista vaihtelevat :).

    Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, olen ihan samaa mieltä, on hauskaa seurata miten ihmisten mielipiteet vaihtelevat. :) Moni bloggaaja on tainnut mainita Totan itselleen paljon tärkeämmäksi, rakkaammaksi ja paremmaksi kirjaksi kuin Vieraan, minulle taas Vieras tuntui heti "omalta", ja Totta taas ei.

      <3 sinne!

      Poista
  4. Oi että, ihanaa että ihastuit tähän! Vieras on jonkin verran jakanut mielipiteitä, mutta minä tosiaan kuulun niihin rakastuneisiin :)

    Minullekin tämä kirja tuli jotenkin todella lähelle, vaikkei tässä oikeastaan varsinaisesti ole niin kovin paljon sellaista, mikä suoraan sivuaisi omaa elämääni. Mutta se perusvire tuntui niin omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, muistankin hyvin arviosi tästä, ja sen miten rakastuit kirjaan. <3 Minäkin kuulun kyllä tosiaan siihen samaan ihastuneiden tai jopa rakastuneiden porukkaan, Vieras tuli niin iholle - ja meni sen allekin.

      Oi miten hieno kirja! <3

      Poista
  5. Vieras vei minutkin mennessään. Tunnustaudun Pulkkis-faniksi ja odottelen jo neljättä romaania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, sinäkin! Hienoa! :) Minä en ennen Vierasta kokenut Pulkkista "omaksi" kirjailijakseni. Tykkäsin kyllä Totasta, ja kuten tekstissä sanoinkin, rakastin sen kaunista kieltä, mutta en osannut ollenkaan samaistua yhteenkään akateemisen helsinkiläisperheen jäsenistä. Mutta tämä Vieras vei kyllä tosiaan mennessään, ei siinä voinut kuin pitää laidoista kiinni. :) Ja nyt minäkin sitten odottelen Pulkkisen neljättä innoissani. Tässä odotellessa voisi toki lukea Rajan...

      Poista
  6. Hieno kirjoitus! Minustakin Vieras oli ehdottomasti Pulkkisen tähän asti paras. Siinä oli enemmän eloa ja rosoa kuin edellisissä, jotenkin rohkeampi ote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, kiitos! <3 Hyvin sanottu, Vieraassa oli tosiaan juuri enemmän eloa, rosoa ja rohkeutta! Jotenkin aidompi ja elämänmakuisempi kirja kuin Totta, ainakin minulle.

      Poista
  7. Minä taas kuulun siihen joukkoon, joka ei oikein syttynyt tälle Pulkkiselle. Tosin en minä pidä kirjaa huonona missään nimessä, mutta en vain ihastunut. Syömishäiriön, järkkyvän mielen ja vierauden kuvauksena Vieras on kieltämättä ansiokas ja onnistunut. Sekin voi vaikuttaa, että luin kirjan syksyllä kaikkien kiireiden keskellä eli ihan väärään aikaan. Kielihän on Pulkkisella kaunista ja tarina oli periaatteessa hyvä, mutta en oikein tykännyt kokeilevuudesta. Ja päähenkilössä oli jotain minua kovasti häiritsevää. Enkä nyt tarkoita, että päähenkilöä pitäisi rakastaa tai ettei kirjaa voisi rakastaa, vaikka päähenkilö ei herättäisikään sympatioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, ymmärrän kyllä hyvin etteivät kaikki syty Vieraalle samalla tavalla, ajattelin jo lukiessani että tämä teos varmasti jakaa lukijansa. Minä taas pidin Pulkkisen kokeilevasta otteesta kovastikin, se tuntui raikkaalta ja onnistuneelta.

      Ja ymmärrän hyvin tuonkin ettet pitänyt päähenkilöstä. Koin itse samanlaisia tuntemuksia Totan parissa, sen henkilöissä (useammassakin) oli jotain ihmeen häiritsevää. Ja silti Tottakin on minusta ihan hieno kirja, se ei vain ole yhtään samalla tavalla "minun kirjani" kuin tämä Vieras. Kävinkin muuten kurkkaamassa blogistasi Vieraan arviota, mutta se taitaa olla yksi niistä kirjoista joista et syksyllä kirjoittanut. Olisi ollut kivaa lukea postauksesi tästä. :)

      Poista
    2. Vieraasta(kin) jäi postaamatta. Olisihan siitä ollut sanottavaa, mutta postauksiin ei vain riittänyt aikaa eikä energiaa.

      Poista
    3. Anna Elina, tuon ymmärrän paremmin kuin hyvin. :) Itsellänikin oli viime vuonna blogienergia niin vähissä, että isosta liudasta kirjoja on postaamatta. Kaikista en edes aio kirjoittaa, mutta haaveissani kirjoittelen monista viime vuonna lukemistani kirjoista vielä viiveellä. Toisaalta olen niin nyt kyllä tehnytkin, olen esimerkiksi tässä vapaillani saanut kirjoitettua kahdesta viime kesänä lukemastani kirjasta, jotka ehdottomasti ovat postauksensa ansainneet. :)

      Poista
    4. Anna Elinaa komppaan tässä asiassa. Hieno kirja, mutta ei ihastuttanut. Minulle Raja oli Pulkkisen paras teos, nämä kaksi muuta ovat selvästi menneet alaspäin. Siis kieli on hienoa ja hiottua, mutta moni asia jäi vaivaamaan päätä ja mieltä tässä kirjassa.

      Poista
  8. Ihanaa, että sinustakin tuli (ainakin vähän) Pulkkis-fani. :)

    Vieras on mielestäni Pulkkisen paras romaani, ehdottomasti. Sen kokeilevuus on onnistutta, päähenkilö uskottava ja sekä tarina että kieli toimivat. Silti Totta on minulle se rakkain pulkkinen, se tuli minua ihan liki enkä muuttaisi kirjasta mitään (siksi en ole lukenut sitä uutta painosta, johon on lisätty yksi luku). Raja oli haparoiva ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän pidän Pulkkisen esikoisesta.

    Kirjailijan neljättä romaania odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, taisi kyllä tulla! <3 Olen ihan samaa mieltä kaikesta mitä sanot Vieraasta, ja muistankin hyvin että Totta on sinulle rakas. Minulle taas Vieraassa oli niin paljon omaa (uskallanko jopa sanoa minua, vaikken esimerkiksi syömishäiriöistä omakohtaisesti mitään tiedäkään?), että siitä tuli minulle jotenkin tärkeä kirja. Pitääkin hankkia se omaan hyllyyn, lukemani kappale kun oli kirjastosta lainassa.

      Ja nyt minäkin odotan Pulkkisen seuraavaa romaania innokkaasti. :)

      Poista
  9. Pulkkisen kirjat ovat minulla edelleen lukematta, mutta jospa tänä vuonna saisin luettua ensimmäisen omaa kirjahyllyäni kolutessani ;) Hieno tuo sitaatti, sopisi varmasti ihoonkin erittäin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, lue ihmeessä, varsinkin jos sinulla on niitä omassa hyllyssäkin! :) Jos minulta kysytään, suosittelen nyt tietenkin Vierasta, mutta jos kysyisit vaikkapa Katjalta, voisi suositus olla Totta. :)

      Tuollainen sitaatti-tatuointi olisi kyllä aika ihana... Hmmm!

      Poista
  10. Vautsi! Olen vähän nihkeillyt Pulkkisen kanssa – Rajasta tykkäsin, Totta on toistaiseksi lukematta, kun alkoi ärsyttää kirjailijan kikkailu ja tekstin muuttelu toista painosta varten. Nyt sait kuitenkin vakuuttuneeksi, että ainakin tämä kannattaa lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, jos luet Vieraan! Joo, lue! <3

      Ai sinä olet lukenut Rajan? Minä en, mutta aion kyllä joskus. Ja kutkuttelisi lukea Tottakin joskus toiseen kertaan, josko sitten paremmin ymmärtäisin sen hienouden. Tai jotain. Tai ainakin haluaisin lukea sieltä niitä lempikohtiani uudestaan. :)

      Poista
    2. Joo, meinasin sanoa että luin Rajan vuosia sitten, mutta se olikin syyskuussa 2011. Ajantaju näköjään hämärtyy, kun lukee tarpeeksi. :) Minusta Raja oli vahva tarina, jossa oli monta kiinnostavaa teemaa.

      Poista
  11. Olen samaa mieltä kuin sinä, eli Pulkkisen Vieras tuli minullekin läheisimmäksi hänen kirjoistaan. Kieli tuli nyt lähelle, eikä jättänyt etäiseksi. Aikaisemmissa kirjoissa koin kielen teennäiseksi, liian mietityksi. Lisäksi ehkä tässä toimi sekin, että tarina oli yhden ihmisen tarina.

    Hieno postaus! Tunne New Yorkista oli hienosti kuvattu!

    VastaaPoista
  12. Hei! Löysin blogisi kun kävin vakoilemaan, mitä muut suomalaiset ovat olleet tästä kirjasta mieltä. Olin nimittäin itse erittäin pettynyt, mutta syistä, jotka eivät ole yleensä tulleet ilmi tästä kirjasta kirjoitettaessa. Mielenkiintoista, miten mielipiteet voivat jakautua, sillä tunnen myös väkeä, jotka eivät pitäneet Rajasta ollenkaan kun se taas on yksi suosikeistani! Minun <a href="http://matildareads.blogspot.com/2013/09/unfinished-vieras-by-riikka-pulkkinen.html>kirjoitukseni</a> ja kirjan tykkäämättömyyssyitä voi käydä lukemassa (ja kommentteja voi jättää suomeksikin). Taidanpa seurata blogiasi :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...