torstai 3. tammikuuta 2013

Kevään 2013 kiinnostavimmat kirjat

Taas on se aika vuodesta jolloin kustantamojen sivut tarjoavat selattavaksi seuraavan kauden uutuuskirjoja. Viime lukuvuosi on vielä pistämättä pakettiin, ja moni syksyn(kin) uutuus vielä lukematta, mutta silti tekee mieli kääntää katse kevääseen ja listata ne kirjat, jotka kevätkatalogeista kiinnostavat eniten. Yleisesti ottaen alkava kirjakevät ei vaikuta tarjonnaltaan aivan yhtä houkuttelevalta kuin viime syksy, mutta hyvä niin. Syksyllä kiinnostavista uutuuskirjoista oli suorastaan runsaudenpulaa, ja koko vuosi 2012 oli muutenkin huikean hyvä kirjavuosi. Jospa tänä vuonna ehtisi lukea enemmän myös vanhempaa kirjallisuutta, niin toivon! Seuraavassa kuitenkin mielestäni kiinnostavimpia uutuuksia kustantamoittain listattuina.

(Kuvat elokuiselta Tukholman-matkalta, Skansenin hurmaavasta, vanhasta kirjansitomosta.)

Bazar:

- Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen (helmikuu -13). Toiseen maailmansotaan sijoittuva romaani, joka kertoo saavutetusta ja menetetystä rakkaudesta ja arjesta sodan keskellä. The Independent -lehti vertaa kirjaa McEwanin Sovitukseen. Ehdottoman kiinnostava teos!
- John Boyne: Kuudes mies (huhtikuu -13). Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva romaani, jota John Irving kuvaa mittaamattoman surulliseksi. Kahden luetun romaanin perusteella tiedän Boynen oivalliseksi kertojaksi, lukulistalle siis menee tämäkin.
- Stef Penney: Näkymättömät (huhtikuu -13). 1980-luvun Englantiin ja mustalaisyhteisöön sijoittuva älykäs ja koukuttava mysteeri, jonka loppuratkaisu lyö ällikällä.


Gummerus: 

- Paula Havaste: Kolme käskyä (maaliskuu -13). Jatkosodan jälkeiseen jälleenrakennusaikaan sijoittuva romaani, itsenäinen jatko-osa teoksille Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie. Luin Kaksi rakkautta viime vuonna ja vakuutuin Havasteen tarinankerrontataidoista (bloggaus kirjasta tulossa jossain vaiheessa). Haluan ehdottomasti lukea tämän uusimmankin, ja mielellään Yhden toivon tien ennen sitä.
- Joonas Konstig: Totuus naisista (helmikuu -13). Kustantajan mukaan Konstig kirjoittaa kirkasta, komeaa lausetta ja vahvaa tarinaa, joka imee lukijan mukaansa. En ole vielä lukenut edes miehen edellistä, Kalle Päätalo -palkinnon saanutta romaania Kaikki on sanottu, mutta sekä se että tämä uutuus ovat lukulistallani.
- Milja Kaunisto: Synnintekijä (tammikuu -13). Olavi Maununpojasta kertova romaani, joka sijoittuu keskiaikaiseen Ranskaan. Kiinnostavalta kuulostava esikoisromaani.
- Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (maaliskuu -13). Esikoisromaani tämäkin. Kansalaissodan jälkeiseen Helsinkiin sijoittuva noir-henkinen dekkari, kuulostaa erittäin kiehtovalta.
- Julie Kibler: Matkalla kotiin (maaliskuu -13). Lisää esikoisteoksia, tällä kertaa Yhdysvalloista. Rotuerottelua ja pienen ihmisen valintoja vuoden 1939 Kentuckyssä.
- Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää (helmikuu -13). Kaunokirjallinen trilleri, romaani äidin ja tyttären välisestä rakkaudesta. Luptonin esikoisromaani Sister oli mainio!
- Charlaine Harris: Samaa verta (maaliskuu -13). Voi apua, tämä on jo kymmenes suomennettu Sookie Stackhouse -romaani, enkä edes muista, missä kohtaa sarjaa olen vasta menossa! Keväällä olisi selkeästi Sookie-maratonin paikka. Koska Eric <3
- Anneli Kanto: Pala palalta pois (maaliskuu -13). Omakohtainen teos siitä, mitä on elää Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin tyttärenä. Must read -kirja Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin tyttärelle.

Karisto:

- Kristiina Harjula: Pispalan kiviä (helmikuu -13).1950-luvun pispalalaiseen pihapiiriin sijoittuva esikoisromaani.
- Terttu Autere: Huhtikuun morsian (tammikuu -13). Eloisaa ajankuvaa 1930-luvun Suomesta. Jatko-osa teoksille Kirjepostia ja Sininen hatturasia, jotka pitänee siis lukea ensin.
- Hilary Boyd: Torstaisin puistossa (maaliskuu -13). Tämä brittiläinen esikoisromaani kypsästä rakkaudesta kiinnostaa minua varovaisesti. Luen, mikäli tulee sopivasti kirjastossa vastaan.

Like: 

- Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri (helmikuu -13). Cornwallin rannikolla sijaitsevalle kalastajasaarelle sijoittuva lyyrinen ja hiljaisella tavalla surullinen romaani. Tämä on Fletcherin neljäs suomennettu teos, olen aiemmin lukenut Irlantilaista tyttöä ja se oli totaalisen pakahduttava. Tiedän jo nyt rakastavani tätä kirjaa!
- Hans Keilson: Komedia mollissa (tammikuu -13). Toiseen maailmansotaan sijoittuva surumielinen jännitysnäytelmä piilottajista ja piilotetuista. Vastarintaliikkeessä toimiva pariskunta piilottaa asuntoonsa apua tarvitsevan miehen joka kuolee ja ruumiista on vaikeaa päästä eroon. Kuulostaa mielenkiintoiselta.
- Kyllikki Villa & Saara Villa: Äidin lokikirja (helmikuu -13). Olen nautiskellut äänikirjana Villan Vanhan rouvan lokikirjaa ja lukenut aiemmin hänen päiväkirjaromaaninsa Tyttö sodassa. Ihailen suunnattomasti edesmennyttä Kyllikki Villaa sekä ihmisenä, kertojana että maailmanmatkaajana, tämäkin teos on ihan pakko lukea!

Otava:

-  Tua Harno: Ne jotka jäävät (maaliskuu -13). Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun voittanut teos, joka kertoo sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden kokemuksesta. Tämäkin kuulostaa kiinnostavalta. 
- Katja Kallio: Säkenöivät hetket (maaliskuu -13). Olen lukenut kaikki Kallion kirjoittamat romaanit ja pitänyt jokaisesta. Tämä historiaan sijoittuva uutuuskin pitää siis ilman muuta lukea ennemmin tai myöhemmin.
- Antti Tuuri: Bospor Express (maaliskuu -13). Uusi matkakirja ihanalta Tuurilta. Edellinenkin oli matkakuumetta nostattava, tämäkin lienee samaa sarjaa.
- Anne Tyler: Jää hyvästi (helmikuu -13). Rakastetun kertojan lempeä kuvaus hitaasta surutyöstä. Olen lukenut pari Tylerin romaania joskus vuosia sitten, ja tykännyt. Haluan lisää. 
- Grace McCleen: Ihana maa (helmikuu -13). McCleenin kerrotaan olevan brittiläisen kirjallisuuden uusi nuori lupaus, ja jo se seikka saa minut kiinnostumaan tästä teoksesta. Aihekin on kiehtova, koulukiusatun kokemuksia sijoitettuna Jehovan todistajien yhteisöön.
- Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! (tammikuu -13). Lontoolaisen kätilön muistelmat 1950-luvulta. Tämä kirja on hyllyssäni alkukielisenä, joten luultavasti tulen lukemaan tämän englanniksi. Tai sitten minua alkaa laiskottaa, ja päädynkin lukemaan tuoreen käännöksen. :)

Schildts & Söderströms:

- Michael Ridpath: Varjojen saartama (tammikuu -13). Islannin luontoa ja historiaa, salamyhkäisyyttä ja taikauskoa sekä kurkkuakuristavaa jännitystä samassa paketissa.
- Maijaliisa Dieckmann: Metsän poika tahdon olla (helmikuu -13). Lastenromaani Aleksis Kivestä ja tämän lapsuudesta.
- Sarah-Louise James: Adele. Tähden tarina. (Ilmestynyt). Rakastan Adelen musiikkia! Naisen tähänastinen ura ja menneisyys kiinnostavat kovasti.

Siltala: 

- Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (huhtikuu -13) Kahdessa aikatasossa liikkuva lyyrinen kertomus rakkaudesta. Surusta ja lohdusta. Uskosta, luottamuksesta ja päätöksistä, jotka eivät tunne muuta rajaa kuin kuoleman – jos edes sitäkään. Kuulostaa ihanalta kirjalta!

Tammi:

- Haruki Murakami: 1Q84, 1 ja 2 (huhtikuu -13). Tämä ei selittelyjä kaipaa. Murakami = <3 !
- Jennifer Egan: Sydäntorni (huhtikuu -13). Aloittelen juuri Aika suurta hämäystä ja tykkään. Myös tämä uusi käännös kiinnostaa kovasti!
- A.S. Byatt: Ragnarök - jumalten tuho (maaliskuu -13). Skandinaavisia jumalmyyttejä huikean Byattin tulkitsemana. Pakko lukea!
- Colm Tóibín: Äitejä ja poikia (huhtikuu -13). Voi, ihana Tóibín! Kolmella vuosikymmenellä liikkuva romaani vie lukijan taas Irlantiin ja Brooklynistä tuttuun Enniscorthyn kaupunkiin.
- Stephen King: 22.11.63 (tammikuu -13). Romaanissa liikutaan Kennedyn murhaajan jäljillä.
- Kristiina Vuori: Siipirikko (kesäkuu -13). Keskiaikaan sijoittuva romaani kahden naisen kohtalosta. En ole vielä lukenut edes Vuoren esikoisteosta Näkijän tytär, mutta lähtökohtaisesti kumpikin teos kiinnostaa minua.
- Helga Weiss: Helgan päiväkirja (helmikuu -13). Nuoren tytön elämää keskitysleirillä.

Teos: 

- Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (helmikuu -13). Romaani on kertomus ainutlaatuisesta runoilijasta Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Aljasta ja heidän yrityksestään saada yhteys toisiinsa. Kiihkeä ja järkyttävän kaunis, tämän on siis pakko olla hyvä kirja!

WSOY:

- Katja Kettu: Jäänsärkijä (maaliskuu -13). Kätilön hengessä ja maisemissa liikkuva novellikokoelma. Tämä on pakko lukea, koska Kätilö oli miltei elämää suurempi romaani.
- Marisha Rasi-Koskinen: Valheet (helmikuu -13). Erikoiselta, hieman mystiseltä ja ehdottoman kiinnostavalta kuulostava romaani kirjailijalta, jonka esikoisteos Katariinakin on lukulistallani, kiitos lukuisten kiittävien blogiarvioiden.
- Maria Dueñas: Ommelten välinen aika (huhtikuu -13). Espanjalainen naisen selviytymistarina rakkauden ja sodan pyörteissä. Tuulen varjoon verrattu lukuromaani. 
- Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia (helmikuu -13). Huikeaksi ja tyylitajuiseksi kehuttu romaani ilmestyy vähintään yhtä huikeassa Aikamme kertojia -sarjassa.


Huh! Listoista muodostui kuitenkin aika muhkeat, vaikka aluksi tuntuikin ettei keväällä ehkä olekaan niin paljoa kiinnostavaa tarjottavaa. :) Yhdestä asiasta voi siis olla varma: hyvästä luettavasta ei tule tänäkään keväänä olemaan pulaa! Henkilökohtaisesti odotan kiihkeimmin käännöskirjallisuuden puolelta Murakamin, Tóibínin ja Byattin romaaneja, sekä kotimaisista Havasteen, Nousiaisen ja Ketun teoksia. 
Tästä(kin) tulee hyvä ja jännittävä kirjavuosi, näin uskon!

26 kommenttia:

  1. Hi hii, vaikkei kirjakevät olekaan ehkä aivan yhtä houkutteleva kuin syksy, niin lukemisesta ei tosiaankaan tule olemaan pulaa. ;) Minulla on monia samoja kiinnostuksen kohteita kuin sinullakin. Totta kai. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin arvasinkin, meillä on monessa niin samanlainen maku, ja se on ihana juttu! <3 On tämä hassua, vaikka syksynkin kirjoista moni kiinnostava odottaa vielä lukuvuoroaan, silti sitä jo melkein ahneudella odottaa seuraavan kauden uutuuksia. Mutta tämmöistähän tämä on - kirjanörtin elämä! :D

      Poista
  2. Voi! Minä olen lukenut kevään katalogeja sitä mukaa, kun niitä on ilmestynyt, mutta nyt en ole hetkeen ajatellut kevään uutuuksia. On jotenkin vanhojen kirjojen fiilis päällä, mutta nyt kun luin listasi, aloin taas innostua. :)

    Olen aloittanut Sarah Blaken kirjaa englanniksi (ostin sen joskus lentokentältä) ja se vaikuttaa hyvältä, mutta ihan alkumetreillä ei imaissut mukaansa niin, että olisi ollut pakko jatkaa. Aion kuitenkin lukea sen loppuun (ellei huonone edetessään).

    Luin toimittajan ominaisuudessa Luptonin uutuuden ennakkoon ja rakastuin siihen! Sisarta en ole vielä lukenut, mutta nyt varmasti luen.

    Fletcheriäkin olen lukenut englanniksi hyvän matkaa ja olen vähän yllättäenkin pitänyt siitä, vaikka aika hitaasti kirja alkaa. Aikoinaan en syttynyt Noidan ripistä, mutta haluaisin kokeilla vielä ainakin kehuttuja Meriharakoita.

    Katja Kallion kirjaa odotan tosi paljon! Melkein eniten kevään kirjoista. Kotimaisista kiinnostavat myös Inka Nousiaisen ja Rasi-Koskisen romaanit.

    Rakastan Anne Tyleria, mutta minulla on niin paljon hyllyssä hänen vanhempia, vielä lukemattomia teoksia, että en varmaan kiirehdi tämän uutuuden kanssa. :)

    Tóibínia odotan minäkin malttamattomana ja Egania tavallaan - ja vain tavallaan, koska tuo kirja on minulla alkukielisenä hyllyssä ja suomennoksen ilmestyminen on nyt vain hyvä syy lukea kirja (vihdoin!) tänä keväänä. Olen tosi iloinen, että pidät Aika suuri hämäys -romaanista. Mietin juuri tänään, oliko se ehkä paras lukemani kirja viime vuonna. Ehkä ei, koska Linnuntietä, mutta kyllä se ihan kärkikastissa on.

    Anteeksi pitkä kommentti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Karoliina, mikä ihanan pitkä kommentti! <3 Jätä vain ihmeessä enemmänkin tämmöisiä! :)

      Minullakin on tavallaan vanhojen kirjojen fiilis päällä, kahdellakin tapaa. Haluan vielä lukea syksyn kirjoja (Blogistanian Finlandian myötä sain vielä muutaman hyvän lukuvinkinkin viimevuotisista!), ja varsinkin viime viikkoina olen kaivannut kovasti "vanhojen" kirjojen pariin, siis sekä klassikoiden että niiden muutaman vuoden vanhojen, ja sitä vanhempien. Toisaalta kuitenkin tuleva kirjakevät alkaa pikkuhiljaa poltella mielessä enemmän ja enemmän. :)

      Oih, Sarah Blake! Vaikuttaa hyvältä, siis se että kirja vaikuttaa hyvältä. :)

      Ja lue ihmeessä Sisar! Luin sen itse aikanaan englanniksi, mutta kirjasta jäi bloggaamatta. Se oli sitä aikaa kun luin höyry päällä viimeisiä kirjoja TB-haasteeseen. :D Sister oli kuitenkin niin mainio että tekisi mieleni lukea se uudelleen tai edes selailla sitä, jotta voisin tuoda sen blogiini.

      Oi (taas!), Fletcher! Olen tosiaan lukenut Irlantilaista tyttöä, ja se on edelleen kesken koska kirja on melkein liian ihana. Siinä kaikki on minulle niin täydellistä ja pakahduttavaa etten tiedä miten päin olisin. Kuulostaa varmasti aivan pähkähullulta, mutta koen Fletcherin tavallaan sielukirjailijakseni tuon yhden kesken olevan kirjan perusteella. :D Itse uskon rakastavani myös sekä Noidan rippiä sekä Meriharakoita, mutta se tietysti edellyttää niiden lukemista ensin. :D

      Kiinnostavaa, että Kallion kirja sijoittuu menneisyyteen. Neljä edellistä romaaniahan ovat sijoittuneet nykyaikaan tai lähimenneisyyteen (korjaa, jos muistini pettää ja olen väärässä), joten tämä on ilmeisesti Kalliolta vähän erilainen romaani. Nousiaisen kirjaa minäkin odotan innolla, ja Rasi-Koskisen teos kuulostaa niin erikoiselta että se kiehtoo ja kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän.

      Minulla Tylerin lukemisesta on hurjasti aikaa, niin kauan etten ole siihen aikaan vielä edes kirjannut lukemisiani ylös (aloitin luettujen kirjojen listaamisen 2003). Muistan lukeneeni Elämän tikapuilla ja jonkin muun - Onnellisen matkamiehen? - ja vaikken muista itse kirjoista enää yhtään mitään, muistan niiden jättämän tyytyväisen ja hyvän olon. Tyleriä pitäisi lukea enemmänkin.

      Halusin ehtiä lukea Eganin Aika suuren hämäyksen ennen Globaliaa, koska minulla on kutina että se voisi hätyytellä listaani. Katsotaan nyt, olen ihan alussa vielä, mutta hyvältä vaikuttaa. :) Ja Tóibín, oi voi! <3 Se mies vei kyllä ihan meikäläisen mennessään. :D

      Poista
  3. Kovin näytti kivalta listasi. Itse malttamattomana listasin näitä jo viime vuoden puolella, ja paljon samoja löysin kiinnostamaan.

    Havaste, Kallio, Egan, Murakami, Rasi-Koskinen varmaan eniten odotetut mulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tulenkin jossain vaiheessa tutkimaan sinun listaasi! Minäkin poimin näitä ylös sitä mukaa kun uusia katalogeja ilmestyi, niiden selaaminen on joka kerralla yhtä huumaavan ihanaa. :)

      Meilläkin tosiaan siis samoja kirjoja tulossa, mikä ei olekaan ihme, meilläkin kun on monessa aika samanlainen maku. :)

      Poista
  4. Aivan mahtavia kirjoja luvassa keväällä! Odotan monia samoja kirjoja kuin sinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, totta. :) Ensituntuma oli hieman vaisu, mutta mitä enemmän noita katalogeja on selannut, sitä korkeammalle odotukset nousevat.

      Poista
  5. Monta kiinnostavaa, mutta etenkin tuo Riikka Pelon kirja tuntuu itselleni sellaiselta "pakko lukea"-teokselta. Ilman sinun mainitaasi olisi saattanut mennä minulta ohi, sillä olen vähän laiska katalogien lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, olipa siis hyvä että kävit täällä ja huomasit Pelon kirjan. Se tosiaan vaikuttaa kiinnostavalta, ja ajattelinkin muiden muassa juuri sinun ainakin lukevan sen. :)

      Poista
  6. Onpas listat! Itse en ole kovin paljoa vielä ehtinyt tutustua kevään tarjontaan, nopealla vilkaisulla ihan hyvältä on näyttänyt. Tosin olisi hyvä, jos ei tulisi niin paljon kiinnostavia niin olisi aikaa lukea omia kirjoja :D Plus blogiarvioiden suosituksesta uutuudet, jotka eivät nyt kiinnosta, alkavat varmasti kiinnostaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ANNI, eikös? :D Jätin vielä monta kirjaa listaamattakin, enimmäkseen dekkareita jotka kiinnostavat mutta joihin tartun sitten ehkä jossain vaiheessa sitä mukaa kuin niitä kirjastossa tulee vastaan. Minullekin tekisi kyllä hyvää lukea vain juuri niitä oman hyllyn kirjoja jonkin aikaa... :D

      Poista
  7. Hehheh, aika pitkä oli tosiaan tuo listasi alkukaneetin huomioon ottaen ;). No ei vaan, tosi monta mielenkiintoista kirjaa tuli tuosta minullekin eteen! "Erään katoamisen anatomia" on niin hieno kirjan nimi, että kirjankin on pakko olla hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, no joo, en oikein tiedä mitä tuossa tapahtui. :D

      Erään katoamisen anatomia tosiaan kuulostaa jo nimenä kiehtovalta. Kirjalla on ehkä tyylikkäin kansi kaikista keväällä ilmestyvistä kirjoista, ja kun se vielä ilmestyy laadukkaassa Aikamme kertojia -sarjassa, menee se heittämällä "pakko lukea" -osastoon.

      Poista
  8. Vanhasta tottumuksesta olen haalinut omalle listalle uutuusjännäreitä. Oli erittäin valaisevaa lukea tämä sinun koosteesi, kiitos siitä <3 Lähdenkin heti laittamaan varauksia kirjaston tietokantaan.

    Murakami löytyi toki minultakin, samoin Rosamund Lupton, Katja Kettu, Kaunisto... Toivottavasti kaikkia ei samalla rysäyksellä julkaista, tai olen keväällä ongelmissa ;)

    Ps. Likeltä suosittelisin sellaista kirjaa kuin Postimyyntilapset, Desai Kishwar. Rankka aihe, mutta ainakin kirjailijan aiempi ei ahdistusta jättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minuakin kiinnostavat uutuusjännärit. Keväällä ilmestyy monta sellaista jotka haluan lukea, muun muassa Antonio Hillin ja Mons Kallentoftin uutuudet, mutta jätin niitä pois, koska jo nyt ylipitkästä listastani olisi tullut kilometrin mittainen. :D

      Ja kyllä keväällä tosiaan on melko paljon hyvää tulossa. Iso osa julkaistaan näköjään juuri maalis-huhtikuun tietämillä, joten ainakin itse olen taas varmasti siinä tilanteessa, että kirjastosta tulee samaan aikaan 10 kirjaa, jotka pitäisi lukea nopeasti koska niistä on varaus seuraavalle. :D

      Kiitos vinkistä Annika! <3 Pistän Postimyyntilapset korvan taakse!

      Poista
    2. Hih, tarkemmin kun listasi luin, niin siehän olit siihen laittanutkin julkaisuajankohdat. Maaliskuussa ilmestyy melkoinen pinkka...

      Oi, Kallentoftiin olen törmännyt blogeissa harmittavan vähän. Kirjailijahan on aivan mainio! Ihanaa, että säkin hänestä pidät :) Hilliä odotan myös.

      Poista
    3. Annika, sen verran oikaisen, että Kallentoftia en ole vielä lukenut, mutta häntä on minulle paljon suositeltu, ja minulla onkin Sydäntalven uhri ja Suvisurmat hyllyssä odottamassa vuoroaan. Olen varma että tykkään. :) Antonio Hillin esikoisen luin viime kesänä (missäköhän välissä saisin siitäkin blogattua, luonnoksissa odottelee puolivalmis juttu!) ja siitäkin pidin niin paljon että haluan lukea lisää Hilliä. :)

      <3

      Poista
  9. Kiitos Sara, listauksiasi oli kiva lukea! Etenkin käännöskirjoissa meillä on aikalailla samat "eniten odotetut" ja sain tästä jokusen uuden vinkinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kivaa! :) Minäkin tykkään aina lukea muiden listoja, useimmiten niistä löytää kiinnostavia kirjoja, joita ei kuitenkaan ole katalogista itse huomannut.

      Poista
  10. Jopas oli kattava katsaus! Sain monta tärppiä omaan luettavien listaani :)

    Pitäisiköhän minun ottaa spurtit Stephen King -projektissani sekä Sookie -sarjassa, saisin vähän kurottua kertynyttä kaulaa kiinni ;) Varsinkin uusi King kiinnostaa kovasti. Onkohan Kingillä ollut aihe jo pitkään hautumassa, sillä törmäsin Unensieppaajassa kohtaan, jossa mainittiin nimenomaisesta Kennedy-aiheesta kirjoittaminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, jee! :)

      Minullakin olisi tosiaan spurtin paikka Sookie-sarjan suhteen. Nyt on tullut luettua ihan kaikkea muuta, alkaisi jo olla vähän ikävä Bon Tempsiin. :) Ja kohtahan Ylellä alkaa True Bloodin viides kausi. Luulen ettei minulla ole vielä edes viidettä kirjaa luettuna - vaikka sarja ja kirja kulkevat ihan omia latujaan, on silti kivaa pysyä kirjojen kanssa edes vähintään samassa tahdissa. :)

      Minuakin kiinnostaisi lukea enemmän Kingiä. Tuo mainitsemasi ja hiljan postaamasi Unensieppaajakin kiinnostaisi kovasti. Kiinnostavaa, että King on jo sen kirjan aikoihin pohtinut Kennedyä!

      Poista
  11. Oih miten kutkuttava kirjalista! Fletcher on minulla alkukielisenä hyllyssä, ja siihen tartunkin aivan pian. Ragnarök on tosiaan myös minun pakko lukea!
    Nyt kiinnostuin näistä myös Ommelten välisestä ajasta, Kibleristä, Boydista ja tietysti Äidin lokikirjasta. Vielä kun ehtisi lukea vanhat lukupinosta pois ennen näitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, eikös olekin? :) Ja sanopas muuta, niin paljon vanhaa luettavaakin olisi odottamassa ennen kuin uutuuksia alkaa tipahdella!

      Fletcheriä ja Byattia, oih! <3

      Poista
  12. Teoksella on aika monta hyvää tulossa!

    Paljon samoja kirjoja olen itsekin katsellut, mutta epäilen, että tämäkin vuosi menee uutuuksien suhteen aika hiljaisissa merkeissä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, Teoksella oli kyllä muitakin jotka kiinnostivat, mutta haluan ensin lukea niistä muutaman arvion ennen kuin osaan päättää, lukeako vai eikö. :)

      Minäkin ajattelin että lukisin tänä vuonna vähemmän uutuuksia, kun luin viime vuonna niitä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta saapa nähdä... :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...