Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta


Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi, 2011. 175 sivua. Alkuteos Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto, 2007. Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä What I Talk About When I Talk About Running, 2008. Suomentanut Jyrki Kiiskinen.)

Kun juoksen Jingu Gaienin reittiä ohittamani nainen kutsuu minua. Hän osoittautuu lukijakseni. Sellaista ei tapahdu minulle usein, mutta joskus toki. Pysähdyn ja puhun hetken hänen kanssaan. "Olen lukenut romaanejanne yli kaksikymmentä vuotta", hän kertoo minulle. Hän aloitti myöhäisessä teini-iässä ja on nyt nelissäkymmenissä. "Kiitos", minä vastaan hänelle. Me molemmat hymyilemme, kättelemme ja sanomme näkemiin. Pelkään että käteni oli melko hikinen. Jatkan juoksemista, ja hän kävelee kohti määränpäätään, missä se ikinä onkaan. Ja minä jatkan juoksemista kohti omaa päämäärääni. Entä missä se on? New Yorkissa tietenkin.

Luettuani reilu vuosi sitten ensimmäisen Murakamini, upean Norwegian Woodin, koin jonkinasteisen Murakamista sekoamisen. Halusin tietää enemmän; kuka ja millainen on tämä mies, joka kirjoittaa kuin jumala? Siksi olikin luontevaa tarttua seuraavaksi tähän teokseen, sillä Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on kirja paitsi juoksemisesta ja kirjoittamisesta, myös samalla kuvaus henkilöstä nimeltä Haruki Murakami. Luin kirjan viime keväänä, ja palaan tänään hetkeksi sen tunnelmiin.

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (josta jatkossa käytän tuttavallisesti lyhyempää nimeä Juoksukirja :), on mielenkiintoinen kokonaisuus. Se on kirjailijan muistelmateos, jonka keskiöön Murakami on nostanut erään suuren intohimonsa, kestävyysjuoksun, mutta samalla se on mielestäni kaiken muun lisäksi vieläpä ihastuttava matkakirjakin. Mies tähtää muistelmia kirjoittaessaan New York City Marathonille ja juoksee teillä ympäri maailmaa; muun muassa Havaijin Kauailla, Massachusettsin Cambridgessä, Tokiossa ja muualla Japanissa. Hän muistelee myös juoksijan historiaansa ja kertoo ensimmäisestä täyspitkästä maratonistaan, siitä miten hän vuonna 1983 juoksi keskikesän hehkuvassa kuumuudessa Ateenasta Maratoniin.

Juoksukirjassa Murakami kertoo elämästään, muistelee menneisyyttään ja muun muassa hyviä juoksumuistojaan, neljännesvuosisadan juokseminen kun kai väkisinkin jättää paljon hyviä muistoja. Yhtenä mieleenpainuvimmista - ja lukijaakin toki kiinnostavimmista - on muisto aikaisesta aamulenkistä New Yorkin Central Parkissa kirjailija John Irvingin kanssa vuonna 1983, samoihin aikoihin kun Murakami käänsi japaniksi Irvingin romaania Setting Free the Bears

Teos luo miellyttävän kuvan vaatimattomasta, tunnollisesta, älykkäästä ja peräänantamattomasta miehestä, yksinäisestä puurtajasta, joka elää ihailtavan tervehenkistä elämää. Vaikka mies ottaa juoksemisen (yhtä lailla kuin kirjoittamisenkin) vakavasti, on kirja kuitenkin kirjoitettu rennolla otteella ja pilke silmäkulmassa, siinä on tunnistettavissa paljonkin samoja sävyjä kuin miehen romaaneissa. Muistelmissaan Murakami kuvaa itseään juoksemisen veteraaniksi, joka tunnistaa toisen samanlaisen jo hengityksestä!

  Kaupungilla juoksijoita nähdessä veteraanit on helppo erottaa aloittelijoista. Ne jotka puuskuttavat ovat aloittelijoita; veteraaneilla on hiljainen, hallittu hengitys. Heidän mietteliäät sydämensä tikittävät ja kuluttavat hitaasti aikaa. Kun ohitamme toisemme kadulla, kuuntelemme toistemme hengitysrytmiä, ja aistimme toistemme tavan olla. Kuten kaksi kirjailijaa havainnoi toistensa sanavalintoja ja tyyliä.

Juoksukirja on innostava ja inspiroiva kirja, jonka lukeminen oli varsin miellyttävä, osin filosofinenkin kokemus. Sen lukeminen tuntui hieman siltä kuin olisi päässyt kuuntelemaan Murakamin jutustelevan, kertovan itsestään ja elämästään. Ja mikä vielä parempaa, juoksemaan samalla hänen rinnalleen.

Olen itsekin ollut joskus juoksija (tosin Murakamiin verrattuna varsinainen harrastelija ja amatööri), mutta siitä on jo kauan aikaa. Jo vuosia sitten leikattu selkäni ei enää kestä juoksemista, ja se harmittaa minua paljon. Koin juoksukirjan niin inspiroivana, että kirjan luettuani mieleni olisi tehnyt kaivaa juoksutossut kaapista ja lähteä juoksemaan keväiseen iltaan. Minun selälläni se nyt oli ihan kuolleena syntynyt ajatus, mutta pyrin kanavoimaan innostuksen ja inspiraation muuhun - pitkiin kävelylenkkeihin koiran kanssa, pyörälenkkeihin ja uintiin.

Juoksukirjan ovat lukeneet myös muiden muassa UnniLiisaSanna ja viimeisimpänä varmaankin Arja, joka postasi kirjasta vain vajaa viikko sitten. Itseäni alkoi nyt poltella kirjan uudelleenlukeminen, etenkin juuri nyt kevään koittaessa, kun lumen alta alkaa taas paljastua paljasta asvalttia. Joka kevät se vain on yhtä sykähdyttävää - ja lenkille kutsuvaa!

Kommentit

  1. Hei. Sinulle on kirjallisuushaaste blogissani, jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  2. Minä odotan tämän(kin) Murakamin lukemista kovasti, mies luki ja alkoi juosta :) Tosin seuraavana vuorossa taitaa olla vihdoin se Norwegian Wood.

    ps. haastetta blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, tämä on ihana, lue pian! Oikein todellinen kevätkirja! <3 Enkä yhtään ihmettele että miehesi alkoi juosta, sen tämä kirja tosiaan voi aiheuttaa. Ja voi, NW:kin on ihana... <3

      ps. Kiitos, tulen kohta kurkkaamaan! :)

      Poista
  3. Minä pidin tästä hurjasti, ja ajattelin myöskin lukea tämän pian uudestaan. Inspiroiva ja hieno kirja, ja todellakin tuli lenkkifiilis tämän luettuani!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, samat sanat! :) Tänään kun muistelin kirjaa ja selailin sitä (lainasin sen uudelleen kirjastosta tätä postausta varten:) tätä juttua kirjoittaessani, alkoi tosissaan tehdä mieli lukea koko kirja uudelleen. Ja tämä olisi kyllä selvästikin hyvä kirja myös omistaa, tähän haluaa varmasti palata moneen otteeseen. :)

      Poista
  4. Itse olen opetellut juoksemaan myös lumessa, joka vaatii nastoitetun lenkkikengän. Juokseminen kun on kunnossa on mukavaa (se oli noin pari vuotta sitten) ja kamalaa, kun on rapakunnossa (nyt), mutta onneksi kuntoon pääsee vain juoksemalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, lumessa juokseminen on varmasti haastavaa jo ihan petollisten liukkaiden kelien myötä - koskaan kun ei voi tietää, mitä siellä lumen alla on. Nastoitetut tossut ovat varmasti järkihankinta talvijuoksijalle! Ja oikeassa olet, juokseminen on tosiaan ihanaa silloin on kunnossa. <3

      Tsemppiä juoksuun ja takaisin kuntoon -projektiin! :)

      Poista
    2. Tarkoitin lumessa juoksemisella myös poluilla juoksemista, missä paljon "irtolunta". Lumen alla oleva jää on myös petollista.
      Murakamin kirjassa merkille pantavaa on se, että hän ei juuri vapaapäiviä pitänyt eikä ollut loukkaantuneena.

      Poista
    3. Juu, näin ymmärsinkin. :) Ja totta, kiinnitin samaan huomiota. Murakami ei tunnu juuri lepopäiviä pitävän, eikä loukkaantumisista ainakaan puhuttu mitään.

      Poista
  5. Minullekin tämä kirja toi entistä enemmän juoksuintoa :). Mielestäni se oli myös todella mielenkiintoinen kurkkaus Murakamin ajatuksiin. Nyt, kauan kirjan lukemisen jälkeen, muistan vieläkin hyvin sen Kreikassa juostun maraton-pituisen matkan kuvauksen ja ajatukset siitä, kuinka juoksu on tavallaan hinta passiivisesta paikallaan istumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, olen ihan samaa mieltä, mielenkiintoisinta oli tosiaan päästä edes vähän kurkistamaan Murakamin pään sisälle. :) Tekisi tosiaan mieli lukea tämä pian uudestaan. Tästä voisi tulla sellainen jokavuotinen lukuperinne, kevätkirja joka luetaan aina silloin kun lumet sulavat ja tiet näyttävät niin kutsuvilta. :)

      Poista
  6. Pakko kommentoida hieman kuluneesti: Awwww! Juoksukirja pitää ehdottomasti lukea. Kuten tiedät, minäkin olen saanut melkoisen Murakami-herätyksen enkä varmaan koskaan unohda alkukesää 2011, jolloin luin Kafkaa rannalla, ja olen samoin harrastanut juoksemista. Nykyisin juokseminen on jäänyt kevyeksi hölkkäilyksi (luetaan puuskuttamiseksi :)). Ennen kaikkea olisi kiva lukea Haruki Murakamin kirja Haruki Murakamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä tämä on Murakami-fanille ihan must-kirja! <3 Tämän haluaisin omaan hyllyynkin, olen tähän asti lainaillut vain kirjaa kirjastosta... :) Ja kuule, puuskuttamista se minunkin hölkkäilyni olisi jos siihen selkäni puolesta kykenisin. Nyt pitäisi tehdä ryhtiliike ja alkaa käydä aktiivisemmin uimahallissa! Koiran kanssa teen pitkät lenkit joka päivä, mutta ei se riitä mihinkään, kun kunto tuntuu olevan ihan surkea. :D

      Poista
  7. Tämä kirja on himottanut jo pitkään ja on ehdottomasti luettava tämän vuoden kuluessa. Norwegian Wood ei iskenyt eka yrittämällä, joten Murakami-herätys puuttuu toistaiseksi. Tämä kirja kuitenki kuulostaa siltä, että tulee iskemään suoraan sydämeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, ilman muuta kannattaa kokeilla tätä. Juoksukirja on jotenkin hyvin lämminhenkinen ja miellyttävä lukea, ja Murakami kertoo itsestään ja elämästään kiinnostusta herättäen. :)

      Poista
  8. Juokseminen olisi ihanaa, kun vain saisi itsestä irti puhallella harrastusta henkiin... Olen aina inhonnut juoksua ja sen mukana tulevaa vinkuvaa hengitystä, mutta silti pari vuotta sitten opin lievästi harrastuksesta pitämään.

    Tällä kunnolla kun lähtisin, saisin varmasti sydänkohtauksen :)

    Voi Murakami! <3 Milloinkas se 1Q84 taas suomennettiinkaan? Oliko peräti huhtikuun alussa? Odotan!

    Ihanaa pääsiäispäiviä sinulle, jos ei näissä merkeissä "kohdata"! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, juokseminen on tosiaan ihanan kamalaa. :D Ja sama juttu täällä, kunto on rapistunut viime vuosina siinä määrin että oikein hävettää!

      1Q84 on tuloillaan ihan lähiviikkoina, näin olen ymmärtänyt. Minäkin odotan kovasti! <3

      Ja ihanaa pääsiäisen aikaa sinnekin! <3

      Poista
  9. Minä en innostunut juoksemisesta mutta ihailen Murakamin tavoitteellisuutta ja kurinalaisuutta, johon ei moni pysty, eikä onneksi tarvitsekaan. Ja kiva oli lukea hänen ajatuksiaan monesta muustakin asiasta, etenkin tietysti kirjoista ja kirjoittamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, Murakami on tosiaan hämmästyttävän tunnollinen ja kurinalainen, ei olisi meikäläisestä ikinä samaan. Mutta eipä tosiaan onneksi kukaan semmoista edellytäkään. :) Ja juoksukirja on tosiaan mielenkiintoinen kokonaisuus!

      Poista
  10. Juoksukirja on niin ihana. Jotenkin se on minulle sellainen kirja, joka tuntuu sisältävän sisälleen koko maailman, vaikka se näennäisesti on vain pieni elämänkerrallinen kirja juoksemisesta.

    Katjan kommenttia mukaillen: en koskaan unohda vuoden 2012 tammikuuta, kun luin Norwegian Woodia ja koin oman Murakami-herätykseni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, hyvin sanottu, juoksukirja on juuri sellainen! Hieno kirja, ja raikkaan erilainen muistelmateos.

      Hih, me olemme siis lukeneet ensimmäiset Murakamimme (ja vielä siis saman kirjan) suurin piirtein samaan aikaan. Siitä se Murakami-fanitus sitten alkoi! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit