perjantai 30. elokuuta 2013

F.E. Sillanpää: Elokuu


F.E. Sillanpää: Elokuu (Otava, 2008. 1. painos 1941. 136 sivua.)

  Päivät olivat vieläkin pitkiä ja poutaisia; varsinaisista kesähelteistä ei oikeastaan voikaan puhua ennen elokuuta. Kumminkin oli taivas jo käynyt korkeammaksi, ja ihmiset alkoivat maisemassa liikkuessaan sitä silmäillä - mitä he eivät juuri tee alkukesän kukkivina päivinä. Mutta nyt siellä näkyi aamusta iltaan rauhallisia viattomia valkoisia pilviä, jotka saattoivat tunnista tuntiin pysyä melkein sellaisinaan. Kunnes äkkiä jonain iltapäivänä alkavat kokoontua ja tummentua, saavat punaista reunoihinsa, on omituisen äänetöntä, laitumella oleva hevonen syö vähän hermostuneesti... Siellä täällä joku yksityinen ihminen työstä levätessään ikäänkuin havahtuu - jostakin - johonkin...

On loppukesäinen lauantai pirkanmaalaisessa maalaismaisemassa, helle enteilee ukkosta. Kanavanvartija Viktor Sundvallin talossa odotetaan tamperelaista Länsilehdon pariskuntaa saapuvaksi. Laiva tuo tullessaan kuitenkin vain Maija Länsilehdon, jonka kanssa Viktor on vuosia aiemmin ollut perinpohjaisen tuttu. Viktorin kipakka ja äkäinen vaimo Saima ei tilanteesta ilahdu, etenkin kun Maija tuo taloon tuliaisia: emännälle kaakkua ja pahasti viinaanmenevälle isännälle pullon konjakkia.

Lauantai-ilta etenee riitaisissa tunnelmissa. Talon 16-vuotias tytär ja palkolliset haaveilevat iltamista työväentalolla, mutta emäntä ei päästä. Saima paimentaa piikoja ja lapsiaan, huolehtii ruuanlaitosta, pyykinpesun ja mankeloinnin sujumisesta ja saunan lämmityksestä, sekä yrittää vahtia miehensä juomista piilottamalla tuliaispullon liinavaatteiden sekaan. Viktor puolestaan haikailee sekä viinan että vieraan naisen perään, ja useamman konjakkihömpsyn Saimalta kerjättyään päätyykin riiaamaan Maijaa, kun emännän silmä välttää.

  Nuo kaksi lihavahkoa, ei enää nuorta ihmistä tavoittivat kuin epätoivon vimmalla niitä vähitellen heiltä pois painuvia hetkiä, joissa kaiken unohtaminen on vieläkin suloisempaa kuin luonnollisessa unessa ja jotka siksi ovat niin onnellisia.

Saima yllättää miehensä toisen naisen luota. Tilanne kärjistyy: Maija painuu nukkumaan ovet paukkuen, Viktor onnistuu saamaan konjakkipullon haltuunsa ja lähtee uhmakkaana ryypiskelemään kanavanvartijan koppiinsa. Ukonilma on alkanut, ja ennen kuin aamu sarastaa, on luonto ehtinyt ratkaista kolmikon riidat omalla tavallaan.

  Oli tyyntä myrskyn edellä, lopulta oli muutama silmänräpäys aivan järkyttävää hiljaisuutta, niinkuin joku olisi saanut oman kohtalonsa omaan käteensä ja sitä katsellut.


Minun on jo pitkään pitänyt tutustua Suomen ainoan Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen kirjailija F.E. Sillanpään tuotantoon. Nyt ajattelin vihdoin tarttua tuumasta toimeen, vietetäänhän tänä vuonna Sillanpään 125-vuotisjuhlavuotta. Aloitin tutustumiseni tästä elokuuhun nimensä perusteella täydellisen sopivasta pienoisromaanista. Odotin saavani annoksen suomifilmimäistä nostalgiaa ja ehkäpä myös ripauksen maalaisromantiikkaa ja hersyviä hahmoja, mutta ainakaan ensikosketus miehen tuotantoon ei vakuuttanut tai saanut ihastumaan; Elokuu onnistui lähinnä vain tuskastuttamaan minua.

Elokuun kaikki henkilöhahmot ovat enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä. Viktor Sundvall on vastenmielinen naisiin- ja viinaanmenevä juoppo, jonka Sillanpää kuvaa lihavahkoksi, punakaksi ja pyöreänaamaiseksi. Miehen alituinen viinan kerjuu ja humalainen itsesääli ärsyttivät romaanin ensilehdiltä alkaen. Maija Länsilehtokin on kookas ja rehevä, ilomielinen nainen, joka vikittelee toisen naisen miestä ja yrittää selvästi saada eripuraa aikaiseksi. Ainoa pientä sympatiaa ja ymmärrystä herättävä hahmo on Saima, pahantuulinen, rasittunut ja kulunut nainen, jonka elämä juopon miehen rinnalla kuulostaa niin raskaalta, ettei naisen jatkuvasti tylyä ja kiukkuista käytöstä jaksa edes ihmetellä. Pariskunnan suhde ei erityisen lämpimältä vaikuta, he kommunikoivat toisilleen lähinnä piikittelemällä ja vinoilemalla. Lauantai-iltaan mahtuu pari näennäisen lämmintä hetkeäkin, mutta niissäkin Viktorilla on taka-ajatus: kun viinahammasta tarpeeksi kolottaa, voi näön vuoksi vähän pussata konjakkipulloa piilottelevaa vaimoa.

Vaikka romaani on vain hieman yli satasivuinen, sen lukeminen tuntui tervanjuonnilta. Koin Sillanpään kirjoitustyylin raskaana, teksti on töksähtelevää ja monet asiat esitetään ihmeellisen mutkikkaasti ja epäsuorasti. Mietinkin lukiessani, mahtoiko johtua omasta väsymystilastani vai mistä, mutta lukukokemus tuntui paikoin jopa uuvuttavan kryptiseltä. Dialogit sisälsivät useita sutkautuksia ja letkautuksia jotka eivät minulle auenneet. Lisäksi sivuhenkilötkin menivät mielessäni pitkään sekaisin, hahmotin vasta noin puolet romaanista luettuani, kuka on tytär, kuka taas piika.

Sillanpään tarjoilemasta ajan- ja miljöönkuvauksesta kuitenkin pidin, lopulta melko paljonkin. Hämäläinen maalaismaisema näyttäytyy elävänä, ja sekä enteilevästä rajuilmasta että kireistä ihmissuhteista aiheutuva painostava tunnelma välittyy kyllä hyvin lukijalle. Kylätiellä näkyy harvakseltaan automobiileja, pitkät ja poutaiset loppukesän päivät houkuttelevat heinänkorjuuseen ja puintihommiin, ja piikojen ja renkien lemmenkujeita on hauskaa seurata. Sijoitin tapahtumat mielessäni tutulle Ruoveden Muroleen kanavalle, enkä lopulta ollutkaan kovin väärässä: annoin Wikipedian kertoa itselleni että kirjan pohjalta tehty samanniminen elokuva (1956, ohjannut Matti Kassila) onkin kuvattu juuri Muroleella. Sillanpää itse on kuitenkin tarkoittanut kirjassaan toista ruoveteläistä kanavaa, Kautun kanavaa.

Elokuu ei tainnut lopulta olla ihan minun kirjani. En aio kuitenkaan luovuttaa Sillanpään suhteen, vaan haluan vielä lukea mieheltä ainakin romaanit Nuorena nukkunut ja Ihmiset suviyössä. Ja itseänikin hieman yllättää, että kirjan kanssa takuttuani kiinnostuin kuitenkin nyt myös elokuvasta. Pitänee selvittää, mistä sen saisi käsiinsä.

Lopuksi pieni kevennys. Huomasin pokkaripainoksen sisälehdellä oivallisen muistutuksen siitä, miten pienikin kirjoitus-/painovirhe voi joskus muuttaa sanan tai nimen sisältöä ratkaisevasti. Jopa maailmankuulun nobelistin nimi voikin yhtäkkiä tarkoittaa jotain ihan muuta... :D


P.S. Kiitos kaikista kommenteista, joita olen aiempiin postauksiin saanut! Olen tietenkin lukenut jokaisen, vastaaminen nyt vain kestää tavanomaista pidempään. Parin yövuoron päässä häämöttää kakkoskesälomani alku, ja viimeistään silloin vastailen ihan jokaikiseen kommenttiin! :) Nyt hyvää viikonloppua kaikille!!

7 kommenttia:

  1. Älä välitä, on kirjailijoita, joista maailma ajaa ohi ja kaikkea mikä on aikoinaan ansainnut Nobel-palkinnon, ei tarvitse enää pitää tai arvostaa. Eräs saksalainen ystäväni kertoi aikoinaan, että he olivat kaveriporukassa lukeneet ääneen Ihmisiä suviyössä-käännöstä ja olleet aivan kuolla sekä kieleen että suomalaisiin outoihin henkilöhahmoihin. Hänellä oli tuo kirja ja luimme sieltä sitten yhdessä muutaman pätkän ja olin silloin hänen kanssaan samaa mieltä -- aika puuduttavaa ja outoa tekstiä.
    Mitä näihin juopotteleviin henkilöhahmoihin tulee niin Sillanpää oli käsittääkseni niitä, jotka viettivät suuremman osan ajastaan Kämpissä kuin kotonaan :). Sitä oli silloin "ilmassa" ja omakohtaisista kokemuksista on aina helppo kirjoittaa. Olen kuullut huhuja siitä että hän olisi nobelista tiedon saatuaan huudahtanut riemusta, että nyt hän voi taas tarjota kavereilleen Kämpissä. Sitä en tiedä pitävätkö nämä paikkaansa

    VastaaPoista
  2. Sillanpää on kertoja, josta ainakin minä nautin eniten aika pieninä annoksina kerrallaan, koska hänen kirjansa ovat niin täynnä kaikkea, tunnelmat suorastaan Vyöryvät lukijan silmien eteen...

    Elokuva kannattaa katsoa, jos sen jostain löytää...

    Hauska painovihree tuossa kuvassa!:)

    VastaaPoista
  3. Yritin myös aikoinani lukea tätä, mutta annoin periksi. Mietin, että en väkisin kahlaa tätä lävitse, kun ei iskenyt ollenkaan. Voisin kuitenkin antaa toisen mahdollisuuden, ennen kuin pistän kirjan kiertoon.
    Tosin tänään hain tuon uuden Westön kirjastosta, ja muutenkin yöpöydällä on parikin vinoa pinoa. Jospa sitten ensi elokuussa...

    Hauska tuo nobelistin nimimuunnos ;-)

    Heli

    VastaaPoista
  4. Tein yläasteella F.E. Sillanpäästä kirjailijaesitelmän ja luin sitä varten Nuorena nukkuneen. Siitä kirjasta muistaisin ihan pitäneeni enkä kokenut sitä raskaslukuiseksi. Elokuuta en ole lukenut enkä varmaan luekaan, vaikka ehkä johonkin Sillanpään muuhunkin romaanin voisin joskus tutustua.

    P.S. En varmaan huomenna ehdi olla paljon koneella, joten teen paljastuksen vähän etuajassa. Toivottavasti ei kauheasti haittaa. Olen kesän ajan ollut yksi salaisista blogiystävistäsi. Seurasin blogiasi jo aiemmin, mutta olen tykännyt seurata ja kommentoida blogiasi tavallista ahkerammin. :)

    VastaaPoista
  5. Jonkin aikaa sitten mietin, että pitäisi lukea tämä Sillanpää, koska en ole sitä lukenut. Mafalalan blogissa oli nimittäin mielenkiintoinen essee Saramagosta, joka kuulemma ihaili Nuorena nukkunut -kirjaa ja Sillanpäätä. Olen Sillanpääni lukenut ja tenttinyt, enkä suuremmin kärsinyt. Luontokuvaus iskee ja ihmiset ovat tosi suomalaisia ja hämäläisiä. Tämä kuulostaa kyllä tahkealta.

    VastaaPoista
  6. Sinulle on haaste blogissani. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...