torstai 15. elokuuta 2013

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera


Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera (WSOY, 2013. 285 sivua.)

  Satoi lehtiä. Okraan taittuvia ja raskaita. Läheltä katsottuna saattoi pinnalla huomata tuhannet päällekkäiset värisävyt. Ja kaksi hahmoa. Siinä hauraassa ihossa, juuri ja juuri erotettavissa. Lehdet leijailivat alas hiljaisina ja koruttomina. Niiden mukana putosi koko menneisyyden paino. Kosteana, kylmänä ja lohduttomana. Siitä huolimatta Juliette tunsi itsensä kevyeksi.

Euroopan ja Ranskan hienoimmissa akatemioissa opiskellut ranskatar Juliette on päätynyt oopperan apulaisohjaajaksi Venäjän Trupovoon. Eletään syksyä 1994, Neuvostoliiton hajoamisesta on vain hetki ja maa on edelleen enemmän tai vähemmän sekasorrossa. Venäjää puhumattoman naisen työkomennus on ollut yllätyksiä täynnä: suuri etukäteistyö ensimmäistä ulkomaanproduktiota varten valuu hukkaan, kun nainen vaihdetaan lennosta Puccinin Turandotista Tshaikovskin Jevgeni Oneginiin. Trupovon oopperan sisäänpäinlämpiävä ja sovinistinen maailma ei vastaanota naista lämmöllä, vaan Juliette tuntee olevansa yhdentekevä ja totaalisen ulkopuolinen. Aina siihen saakka, kunnes hän tapaa Jevgeni Oneginia esittävän Dmitrin, julkean, ylimielisen ja ulkomuodoltaan kulmikkaan venäläisbaritonin, jonka pehmeä, lämmin ja jyrisevä ääni pitää pilkkanaan kaikkia. Syntyy intohimoinen ja järjetön romanssi, jonka tuhoava vaikutus on alusta lähtien ilmiselvää.

  Näyttämölle noustessaan Dmitri koki lähes eläimellisen muodonmuutoksen. Muutos oli aina kiehtonut Juliettea. Oopperan hienovireinen eleganssi, jonka alta pääsi kuoriutumaan sen syvimmin piiloteltu ominaisuus: eläimellisyys, itsekontrollin menetys. Hikiset kiihkoilijat ja alati harhailevat, kosteat silmät. Kirottu, mutta samalla kiihottava intohimon sirkus. Se oli kuin vuosia odotettu, kielletty orgasmi.


Odotin Mehrin esikoisromaania suurella mielenkiinnolla, se kuulosti lähtökohtaisesti virkistävän erilaiselta teokselta siihen nähden, millaista kirjallisuutta yleensä luen. '90-luku, neuvostovallan jälkeinen Venäjä, oopperan maailma ja kauhufantasian elementit kuulostivat kiinnostavalta ja kunnianhimoiselta paketilta, ja ilokseni sain todeta että Mehr on suoriutunut urakasta hienosti. Veristen varjojen ooppera on elegantti romaani, hieno yhdistelmä slaavilaista tummaa melankoliaa ja hienostuneen ranskalaista intohimoa. Lukiessani koin hetkiä, jolloin unohdin lukevani suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa teosta.

Eniten ihastuin romaanissa sen ällistyttävän hienoihin tuokiokuviin. Kun tupakansavun kiemurtelu muistutti kuolinkamppailua, kaupungin päällä makasi unelias ja painava unohduksen peitto, ja arki oli kuin kivulias haava, johon esseet ja runot tarjosivat lohtua, en voinut kuin huokailla ihastuksesta. Myös Venäjä ja sen ankara ja säälimätön ilmasto tuntuivat todellisilta romaanin jokaisella sivulla. Mehr onnistuu luomaan ihailtavan eläviä tunnelmia, jotka tekevät lukemisesta nautittavan kokemuksen.

  Maisema oli kuin Sostakovitsin sinfonia. Pisarat olivat ihmisten arkihuolista raskaat, ne tippuivat paidan kauluksesta sisään ja valuivat pitkin vartaloa kylminä ja kovina. Ilta laskeutui aikaisin ja peitti kaupungin läpitunkemattoman täkkinsä alle. Jäljelle jäi vain myrskyn ääni, se kuulosti intohimoiselta ja rajulta kuin Rimski-Korsakovin jousisoolot. Jos päivä oli lauha, maisema oli rauhaisa ja täyteläinen kuin myöhäiskesän kypsä hedelmä.

Veristen varjojen ooppera on rakenteeltaan mielenkiintoinen. Aluksi tarina on hyvinkin realistinen, esitellään keskiössä olevat henkilöt, tapahtumapaikat ja tarinan perusasetelma. On nuori nainen, muukalainen vieraassa maassa, tämä tapaa julman mutta karismaattisen miehen, rakastutaan, siirrytään Trupovosta Moskovaan. Kaikkea sävyttää hienoinen, lähes huomaamaton unenomaisuus. Vähitellen tarina alkaa saada absurdimpeja sävyjä; todellisuuden, harhan, unen ja mielikuvituksen rajat häilyvät, eikä lukija (sen paremmin kuin Juliettekaan) aina tiedä, mikä lopulta on totta. Lukiessa tulee epätodellinen olo, Moskova on kuin suuri pyörivä teatterilava, joka vaihtaa kasvojaan aina kun on tottunut edellisiin. Loppua kohden jännite kasvaa kasvamistaan, ja lopussa lukija on hengästynyt.

Paikoin romaani toi mieleeni Natalie Portmanin tähdittämän, baletin maailmaan sijoittuvan elokuvan Black Swan. Tuon hienon elokuvan lailla romaanin tunnelma jopa ahdisti ajoittain, alun unenomaisuus muuttui painajaismaiseksi, ja kuitenkin tarinaa oli pakko ahmia sivun toisensa jälkeen. Itse olen niin realisti etten aina pidä teksteistä, joissa en tiedä mikä on totta, mikä puolestaan harhaa, mutta Mehrin paketti pysyy kasassa, eikä mitään tunnu olevan liikaa. Henkilöhahmot ärsyttivät minua miltei alusta loppuun; Juliette oli suorastaan raivostuttavan heikko ja riippuvainen, Dmitriä puolestaan melkein vihasin. Siltikin hahmot olivat juuri oikeanlaisia, he herättivät suuria tunteita samaan tapaan kuin taidokas oopperakappale. Koko tarina onkin kuin liki kolmesataasivuinen koko illan esitys, jonka draaman kaari kestää vahvana alusta loppuun.

Veristen varjojen ooppera stimuloi aisteja ja herätti mielitekoja: romaania lukiessani halusin juoda hillolla makeutettua teetä ja kuunnella oopperaa. Juliettelle merkittävän kirjailijan, Joseph Brodskyn, elämä, ura ja tuotanto alkoivat myös kiinnostaa - runsaat intertekstuaaliset viittaukset Brodskyyn ja tämän teokseen Ei oikein ihminenkään saivat mielenkiintoni toden teolla heräämään. Haluankin vielä joskus tietää enemmän miehestä, joka on elänyt ajassa ja paikassa, jossa taiteilijan jokainen liike on poliittinen teko.

Kaiken muun lisäksi teos herätti matkakuumetta: Mehrin kuvaama (ja selvästi hyvin tuntema) Venäjä kuulosti rappioromanttisella tavalla kiehtovalta. Nyt haluaisinkin Moskovaan, tutustumaan sen sekaviin kasvoihin ja sokkeloisiin kaupunginosiin, istumaan ylellisiin kahviloihin, ja miksei jopa kuulemaan jotakin venäläisoopperaa ihan paikan päälle. Siispä summa summarum: Veristen varjojen ooppera on kiehtova sekoitus rakkautta, epätoivoa, mustasukkaisuutta ja intohimoa, ja tämä kaikki on maustettu sopivalla hyppysellisellä kouriintuntuvaa ahdistusta, melankoliaa, jännitystä ja kauhufantasian elementtejä. Esikoisromaaniksi se on erityisen vakuuttava, molto maestoso. Tykkäsin, paljon!

Mehrin laadukas ja mielenkiintoinen blogi löytyy täältä, suosittelen lämmöllä siihenkin tutustumista!

16 kommenttia:

  1. Tuo vertaus Black Swaniin lisäsi mielenkiintoani entisestään. Veristen varjojen ooppera oli kyllä muutenkin syksyn lukulistalla, mutta nyt odotan kirjan lukemista vielä hieman enemmän. Taitaa olla sanomattakin siis selvää, että tykkäsin Black Swanista aika paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, Black Swan on tosiaan hieno (joskin aika ahdistava) elokuva. Tässä oli paljon samanlaisia tunnelmia ja sävyjä, ja Juliettessa oli mielestäni niin paljon samaa kuin elokuvan Ninassa, että aloin jopa nähdä Julietten mielessäni Natalie Portmanin näköisenä (vaikka Juliette olikin vaalea). Kun luet tämän, haluan kuulla tuleeko sinulle yhtään samoja mielikuvia! :)

      Poista
  2. Suosittelen matkaa Moskovaan. Voin lähteä oppaaksi :)

    Minua kiinnostaa tämä kirja, mutta toisaalta myös minä olen niin realisti, että en oikein tiedä noista kauhuelementeistä.

    Mutta ehkä kuitenkin luen kirjan,sillä haluan tietää millainen on Marissa Mehrin Moskova.Ylellisiä kahviloita siellä ainakin riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, loistavaa! Hyvä Moskovan-opas olisi enemmän kuin tervetullut! Kirjabloggaajien matka Moskovaan? :)

      Minua vähän ärsyttivät ensimmäiset epätodelliset tai "harhaiset" kohtaukset, mutta lopulta totuin ja vähän jopa ihastuin niihin. Ne ovat sopivat lyhyitä ja Mehr on kirjoittanut ne hyvin ja koko tarina on rakennettu aika taitavasti. Juuri nuo elementit tekevät kirjasta lopulta erityisen, ilman niitä tämä olisi melko tavanomainen Venäjälle ja oopperaan sijoittuva rakkaustarina/ihmissuhdedraama.

      Lue ihmeessä, uskon kyllä että sinäkin pidät. Mehrin Moskova on kiehtova, samaan aikaan kutsuva ja luotaan työntävä - ja juuri niihin kahviloihin minä niin kovasti haluaisin! :)

      Poista
  3. En lue tätä nyt liian tarkkaan, mutta mullakin on suuret odotukset ja uskon, että ne täyttyvät ainakin jo sen takia, että rakastan venäläisiä tunnelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, minäkin uskon että odotuksesi täyttyvät. Tämä on tumma ja vahva kirja, ja venäläinen tunnelmakin on kohdillaan. :)

      Poista
  4. Tuntuu, että Suomessa kirjoitetaan ihan poikkeuksellisen paljon hienoja ja mielenkiintoisia esikoisteoksia. Vai olenko ainoa, joka tällaista miettii? Saa olla kotimaan kirjallisuustilanteesta ihan ylpeä. :)

    Ja tämä kuulostaa (kiitos perinpohjaisen ja havainnollistavan postauksen) ihan lukulista-ehdokkaalta. Jaiks, niin ne vaan kasaantuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, samaa olen tässä nyt miettinyt. Etenkin tänä vuonna tuntuu että suurin osa kiinnostavista kirjoista on juuri esikoisia - ja sitten ovat tietysti nämä uudet Haahtelat, Hotakaiset, Hiltuset ja Westöt, eli ne hyviksi havaitut upeat luottokirjailijat, joidet teoksia odottaa kuin hullu puuroa. :) Suomen kirjallisuustilanteesta saa kyllä todellakin olla ylpeä! <3

      Lue ihmeessä tämä Mehrin teos. Tämä on sillä lailla tumma, vähän mystinen ja hyvällä tapaa "outo", että uskon sinun pitävän tästä. Ja tämä haastaa lukijan, Mehr ei selitä asioita liikaa auki, ja lukiessaan on koko ajan vähän hämillään. Hieno kirja!

      Poista
  5. Sain tämän juuri varauksesta ja tekisi heti mieli aloittaa lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, jee! Toivottavasti luet tämän pian, kaipailen tästä lisää blogitekstejä, ja haluaisin kovasti kuulla miten muut ovat tämän lukeneet ja kokeneet! :)

      Poista
    2. No nyt luin:)

      Olen samaa mieltä, romaania ei uskoisi suomalaiseksi. Ensin vähän harmittikin että miksi päähenkilöksi oli pitänyt valita ranskalainen Juliette, mutta aika pian aloin pitää ratkaisua erittäin hyvänä.

      Ja Brodsky nousi lukulistalla monta pykälää. Hän on ollut siellä jo vuosikausia, mutta nyt on saatava aikaiseksi lukea!

      Hyvää oopperailtaa, toivottavasti aitiomme ovat lähekkäin jotta voimme tervehtiä toisiamma tyylikkäällä viuhkanliikkeellä :)

      Poista
    3. Erja, vastaan nyt ihan viiveellä! :)

      Lainasin Brodskyä tällä viikolla. Katsotaan, koska saan luettua... :)

      Ja kiitos samoin, hyvä rouva! :) Oopperaillan jälkeen maistuu kenties tilkkanen samppanjaa? :)

      Poista
  6. Ihana teksti, Sara!

    Puhut kyllä totta, että henkilöhahmot eivät olleet kovin sympaattisia, jopa luotaansatyöntäviä mutta silti niin hienoja. Minua kiinnostaisi lukea nyt Jevgeni Onegin, avaisiko se tarinaa lisää vai olisiko muutoin kiinnostava lukukokemus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos! <3

      En ollut muuten ajatellutkaan Jevgeni Oneginin lukemista! Ymmärtäisiköhän siitä mitään, siis meikäläinen? Minulla on muuten tulossa lukuun eräs ihan toinen kirja, joka taas kertoo Puskinista, siinä varmasti mainitaan myös Jevgeni Onegin. Hauskaa. :) Ja kyseisen oopperan olen suunnitellut käyväni katsomassa Finnkinolla lokakuussa, ja Ralph Fiennesin tähdittämä Oneginkin kiinnostaisi kovasti. Marissan kirja taisi nyt tartuttaa meihin Jevgeni Onegin -kärpäsen!? :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...