Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa

Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa (Kirjapaja, 2011. 54 sivua.)

Joki muuttuu sillaksi, 
iltapäivä illaksi,
     menneen kesän 
hauras haamu 
     kummittelee joka aamu 
pihamaalla kasvihuoneen 
               kulman takana.

Kova pakkasaamu 
on kuin peltilakana.

Näin kansallisrunoilijamme Runebergin päivän myöhäisillassa on hyvä kirjoittaa muutama sananen suomalaisesta runokirjasta. Tutustuin tänään taiteen moniosaaja Jukka Itkosen tuotantoon tämän pienen runoteoksen osalta. Itkonen on luonut pitkän uran kirjailijana, runoilijana, suomentajana, sanoittajana ja muusikkona, ja hän on saanut lukuisia tunnustuksia ja palkintoja työstään, tuoreimpana listalta löytyy Savonia-kirjallisuuspalkinto vuodelta 2010.

Lumilyhdyn valossa on pieni ja sympaattinen kokoelma talvisia ja lumisia runoja, jotka kuljettavat lukijan halki pitkän talven. Alussa vietetään marraskuun viimeistä päivää, sitten lähestytään joulua, vietetään joulunpyhiä ja vaihdetaan vuotta, ja lopulta kevät alkaa tehdä tuloaan, sorsat uivat helmikuisessa virrassa ja lumiukot sulavat vesisateessa.

Sitten koko ulkomuoto 
sulavasti vaihtui. 
Meikä muuttui lammikoksi, 
taivaan tuuliin haihtui.

Niinpä siinä mennessäni 
mietin, mitäs näistä. 
Onko tässä maailmassa 
mikään pysyväistä.

Rakastan runoja, mutta loppusoinnulliset runot eivät oikein ole minun juttuni (paitsi Eino Leinon tapauksessa, oih!). Itkosen runot ovat ainakin tässä teoksessa enimmäkseen loppusoinnullisia, ja se oli ehkä se tekijä, jonka vuoksi en ihastunut kokoelmaan siinä määrin kuin olisin halunnut. Mutta on pakko myöntää, että hurjan suloisia ja sympaattisia nämä runot ovat, lukiessa tulee hyvä mieli ja kokoelmasta jää päällimmäiseksi mieleen voimallinen sisäisen rauhan tunne. Runot ovat sillä tapaa perinteisiä ja vanhahtavia, että ne saavat aikaan nostalgisen olon - muistelin kirjaa lukiessani ala-astevuosiani 80-luvun alkupuoliskolla, kun jokaisella tytöllä oli oma muistokirja, johon oli liimattu kauniita kiiltokuvia ja johon ystävät ja sukulaiset kirjoittivat runoja ja värssyjä. Vähän tähän Itkosen tyyliin:

Kupissa on höyryävän 
lämmin marjamehu. 
Kun on yksin, eipä kukaan 
hauku eikä kehu.

Rauhallinen, hyvä mieli 
niin kuin avoin ovi. 
Eikä siitä suuret surut 
tänään sisään sovi.

Runoissaan Itkonen tekee huomioita luonnosta ja eläimistä. Hän kertoo ja kirjoittaa kauniisti, punatulkkujen hiljainen ääni on kuin suruista tehtyä laulua, linnut viettävät hartaushetkeä sunnuntaisessa pakkasaamussa, välillä mietitään kaipaavatko lumihiutaleet koskaan toisiaan. Itkosen runot ovat todellisia koko perheen runoja, ne ovat kauniita ja sopivasti mietteliäitä aikuiseen makuun, mutta toisaalta niin helppotajuisia että lapsikin saa niistä paljon irti. Lumilyhdyn valossa onkin mukava pieni teos luettavaksi sydäntalvisena iltana.

Sujuttaa suksilla, 
luikuttaa latua, 
katsella luontoa - 
se on kuin satua.

Kevät on laatinut 
kuusikkoon pesänsä, 
siellä se synnyttää 
lopulta kesänsä. 

Niinhän ne kuukaudet kulkee.

***

Huomenna vietän kauan kaivattua vapaapäivää, jonka olen ajatellut pyhittää täysin lukemiselle ja kirjablogeille. Palaan päivän mittaan Mia Kankimäen ihanan (!) kirjan merkeissä, lupaan urakoida vastauksia kauan odottaneisiin kommentteihin, ja kierrellä blogeissa rauhassa ja ajan kanssa. Ja viikonloppuna runoteema jatkuu, kun blogissa käynnistyy vihdoin suuri runohaaste. Siispä näkemisiin! :)