Toni Morrison: Sinisimmät silmät

Toni Morrison: Sinisimmät silmät (Tammi, 1994. 197 sivua. Alkuteos The Bluest Eye, 1970. Suomentanut Seppo Loponen.)

  Hän oli nähnyt tämän pikkutytön koko ikänsä. Roikkuvan ikkunoissa kapakoiden yläpuolella Mobilessa, vilistävän rähjäisten röttelöiden kuisteilla laitakaupungilla, istuvan linja-autoasemilla paperipussi kädessä ja itkevän äidille, joka hoki "Turpa kiinni!" Hiukset takussa, puku repaleina, kengät solmimatta ja kuran peitossa. He olivat tuijottaneet häntä suurin ymmärtämättömin silmin. Silmin jotka eivät kysyneet mitään ja kysyivät kaikkea. Rävähtämättä ja kainostelematta he tuijottivat häntä. Heidän silmistään kuvastui maailman loppu ja alku ja kaikki joutava siltä väliltä.

Eletään 1940-lukua Ohion Lorainissa. Pecola Breedlove on kaksitoistavuotias koulutyttö, yksinäinen ja hyljeksitty, koulutovereiden julmasti kiusaama. Hän pitää itseään täydellisen rumana tyttönä, ja haaveilee Shirley Templestä - unelmissaan hänellä olisi samanlaiset kirkkaansiniset silmät kuin Shirleyllä, ja niiden myötä elämä muuttuisi kaikella tapaa paremmaksi ja helpommaksi. Ankeaa Pecolan elämä onkin; perhe on köyhä, isä väkivaltainen juoppo, valkoisessa perheessä piikana työskentelevä äiti ankara ja työnsä takia paljon poissa kotoa, isovelikin onneton ja ongelmainen. Kuin ihmeen kautta Pecolan suuri haave lopulta tavallaan toteutuu. Haaveen toteutumiseen johtava tapahtumaketju ei ole kuitenkaan mikään kaunis ja taianomainen satu, vaan kammottava murhenäytelmä, joka saa alkunsa eräänä lauantai-iltapäivänä kevään hauraassa valossa.


Huh! Luin pitkästä aikaa niin rankan kirjan, että se oli nujertaa minut. Aavistin kyllä mihin olin ryhtymässä, tiesin odottaa jotain erityisen väkevää luettuani Nobel-palkitun Morrisonin romaanin Minun kansani, minun rakkaani, mutta silti tämä naisen esikoisromaani oli kuin ämpärillinen jääkylmää vettä niskaan tai kuin oksa, joka iskee metsässä kasvoihin raipan lailla, kipeästi ja äkkiarvaamatta. Tämä ei ole spoilaus: alun eräänlaisessa prologissa jo kirjan sivulla yhdeksän kerrotaan tarinan suuntaavan kohti sitä hetkeä, jolloin Pecola on raskaana - omalle isälleen. Kestän lukiessani monenlaista, mutta Sinisimmissä silmissä oli lyhyestä mitastaan huolimatta kolme semmoista kohtausta, jotka tekivät niin pahaa että harkitsin jo luovuttamista. En kerro kohtauksista sen tarkemmin, mutta mainittakoon että ne liittyivät eläimiin ja lapsiin. Olenkin sitä mieltä, ettei tätä kirjaa voi kaikille suositella - hyvin herkälle lukijalle Sinisimmät silmät voi olla liikaa.

Onneksi en sittenkään luovuttanut, upea teoshan tämä on. Sinisimmät silmät on kuitenkin myös hurja kirja, se raapii, repii ja puree eikä lukijana voi muuta kuin antautua ja odottaa että murjova käsittely joskus loppuu. Esikoisteokseksi Morrisonin romaani on käsittämätön taidonnäyte, vaikka kirjailija vuonna 1993 (Nobel-palkinnon jälkeen) kirjoittamassaan jälkipuheessa toteaakin ettei ole enää itse tyytyväinen tarinansa lopulliseen toteutukseen. Esikoisteoksen ilmestyessä tämä luovan kirjoittamisen professori on ollut 39-vuotias, ja kun romaania lukee, käy kaikesta selväksi ettei tätä romaania ole kirjoittanut mikään kokematon tyttönen, vaan elämää nähnyt ja kokenut huikean älykäs nainen, jonka sisällä on ollut hurja palo ja vimma, jotka ovat vain odottaneet purkautumistaan. Sinisimmät silmät on juuri sellainen: intensiivinen, vimmainen ja vähän vihainenkin tarina, joka roihuaa kuin bensiinillä kostutettu kokko.

Morrison kuvaa romaanissaan taidokkaasti mustien riittämättömyyden tunnetta, rotuun kohdistuvaa halveksuntaa ja suoranaista rodullista itseinhoa - sekä sellaista rakkaudettomuutta, jota on vaikeaa ymmärtää. Päähenkilöiden tunnetilat välittyvät hienosti ja lukiessaan jakaa kaiken sen voimattoman vihan, yksinäisyyden, puistatuksia synnyttävän inhon, kirvelevän häpeän ja nöyryytyksen tunteen, jota tarinan henkilötkin kokevat. Lisäksi Morrison kertoo paitsi yhden perheen tragedian siihen johtaneine syineen, myös siitä, millaista erityisesti mustien naisten elämä on ollut lapsuudesta vanhuuteen vielä vain jokunen vuosikymmen sitten. Naisen, jonka tehtävänä on hivuttautua elämään takaoven kautta, venyä, joustaa ja sopeutua loputtomiin. Ajatuksia herättävää, puhuttelevaa tekstiä!

  Kaikki maailmassa ottivat asiakseen komennella heitä. Valkoiset naiset sanoivat: "Tee tämä." Valkoiset lapset sanoivat: "Anna tuo." Valkoiset miehet sanoivat: "Tule tänne." Mustat miehet sanoivat: "Sänkyyn siitä." Ainoat ihmiset, joilta heidän ei tarvinnut sietää komentelua, olivat mustat lapset ja toiset mustat naiset. Mutta he kestivät sen kaiken ja loivat siitä oman kuvansa. He hallitsivat valkoisten ihmisten taloja ja tiesivät sen. Kun valkoiset miehet mukiloivat heidän miehiään, he siivosivat veret ja menivät kotiin ottamaan uhrilta selkäänsä. He pieksivät lapsiaan toisella kädellä ja varastivat heille toisella. Puita kaatavat kädet katkoivat myös napanuoria; kädet, jotka väänsivät kanoilta niskat nurin ja lahtasivat sikoja, hoivasivat myös saintpauliat kukkaan; lyhteitä, paaleja ja säkkejä lastaavat käsivarret tuudittivat vauvoja uneen. He taputtelivat pikkuleipiä mureiksi, viattomiksi soikioiksi - ja kietoivat vainajat käärinliinaan. He kyntivät koko päivän ja palasivat kotiin käpertymään kuin rusinat miestensä jäsenten alle. Muulin selässä harottavat sääret olivat samat, jotka harottivat heidän miestensä lanteilla. Ja tämä ero oli ainoa ero.

Suomentaja Seppo Loponenkin on tehnyt hyvää työtä. Henkilöiden väliset dialogit kuulostavat minun kielikorvaani aika mustilta, kieli on rikasta ja vivahteikasta ja alkuteokselle varmasti kunniaa tekevää. Tekstin herättämät mielikuvat miljööstä ja tunnelmista ovat voimallisia; hevosvetoiset vankkurit liikkuvat kaduilla, mustat miehet vetelehtivät talojen oviaukoissa ja aurinko valuu taivaalla kuin hunaja. Kaiken näkee silmissään kuin olisi itse paikalla - vaikkei monia asioita edes haluaisi nähdä. Tämä romaani ei jätä rauhaan, se työntää luiset sormensa ihon alle ja puristaa, pitää huolen siitä ettei Pecolan tarinaa ihan äkkiä unohda - jos koskaan. Kirjan on lukenut myös Kirjanurkkauksen Zephyr, joka suosittelee lukemaan Sinisimmät silmät alkukielellä, jos mahdollista.