lauantai 22. helmikuuta 2014

Pirkko Soininen: Murretut päivät


Pirkko Soininen: Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013. 69 sivua.)

                        Kaikuvat sanat, joilla kokoaan suurempi paino.
                        Syvää violettia, luumuja lasikulhossa.

Ottakaa, olkaa niin hyvä neiti, en jaksa syödä kaikkia itse. 
Istun kuistilla, sade ei ujostele. Olen huolissani teistä. 
Näin unta, jossa yskitte punaisia ruusuja, 
jotka jäätyivät kämmenelleni. 

Sadetta on liikaa, kaikki on jatkunut liian kauan. Rotat 
kokoontuvat vuorille polttamaan kokkoja. 
Haen Teille kellarista mustaviinimarjamehua ja lämmitän sen 
liedellä. Huomaatteko, viisto valo vaikertaa.

Kaarinan kaupunki järjestää vuosittain valtakunnallisen kirjoituskilpailun esikoisrunoilijoille. Kaupunki palkitsee kilpailun voittajan kustantamalla hänen teoksensa. Kilpailu on järjestetty ensi kertaa vuonna 1994, eli viime vuonna julkaistu runoteos oli jo sarjan kahdeskymmenes. Takavuosien voittajien listalta löytyy sellaisiakin, jotka ovat esikoisteoksensa jälkeen niittäneet enemmänkin mainetta runomaailmassa, esimerkiksi Jenni Haukio tai Arto Lappi - Kaarinan runokilpailun voitto on siis parhaimmillaan mainio ponnahduslauta uusille runoilijoille. Viime vuonna kilpailun voitti Pirkko Soininen tällä teoksellaan Murretut päivät. Koska olen aivan rakastunut naisen hurmaavaan Tuulen naapurina -blogiin (käsittämättömän hienoja valokuvia, totaalista matkakuumetta herättäviä matkoja maailman laidoille ja timantin muotoon hiottuja ajatuksia ja huomioita elämästä!), halusin lukea teoksen heti kun sen käsiini saan.

Soinisen teos hurmaa. Se on kahden henkilön vuoropuhelu - nuoren naisen, ja kuolemaa lähestyvän vanhan miehen, jolla on rypistetty iho ja näkemiseen väsyneet silmät. Kokoelma maalaa lukijan eteen muistoja vuosista, joita ei voi punnita: on mies ja nainen, nuoruus ja rakkaus, mennyt elämä ja paljon menetettyä. Mies on kokenut sodan ja antaa kasvot juoksuhautoihin kohmettuneelle kaipaukselle, hän muistelee Viipuria - kaupunkia, josta ei olisi halunnut lähteä, mutta joka oli pakko jättää. Hän tietää miltä tuntuu aavekipu, hänestä on väkivalloin irrotettu niin paljon. Rakastetunkin menetys on kuin irti leikattu raaja.

Väkivallasta sanotaan paljon sellaista mikä ei ole totta. He 
penkovat kaapit etsiessään leipää, kaivautuvat tunneleihin, 
unohtuvat taloihin, jotka poltetaan.

Kengät suurenevat ja pysähtyvät oven taakse, kun he makaavat 
siellä. Miehet, jotka toisessa kaupungissa silittävät lapsen poskea, 
halkaisevat heidät.

Teoksessa on paljon tummia ja synkkiä sävyjä, mutta niiden vastapainona myös valoa ja kauneutta, joka yksinkertaisesti lumoaa. Paljon on menetetty, mutta miehen elämässä on ollut myös sellaista onnea ja rakkautta, joita on syytä muistella. Soinisen kieli on kaunista ja kekseliästä: teoksessa podetaan turkoosintuoksuista ikävää, tai terävää kipua joka leikataan tylpäksi. Sanat voivat olla kuunkummia, viisari viipaloi aikaa. Kipu ja kaipaus ovat niin läsnä, että niitä voi melkein koskettaa.

Ette tiedä, miltä kaipaus tuntuu.
Te erehdytte, olen kaivannut koko elämäni.

Soinisen runot eivät ole yksioikoisia, vaan niissä on paljon ilmavuutta, symboliikkaa ja tulkinnan varaa. Lukiessa tulee olo, ettei kaikkia kielikuvia edes ymmärrä, mutta silti mielessä rakentuu kokonainen, hieno tarina. Mielikuvat heräävät vahvoina, luonto ja menneisyys tulevat lähelle. Vuodenajat ovat kuin valokuvia: näen sen liejuisen syksyn, jolloin hevosen suu vaahtoaa uupumuksesta, menneen kesän, jossa horsmat kurottuvat sisään ikkunoista ja niityllä laiduntavat lehmät, joilla on pitkät silmäripset. Talven jälkeen maa oksentaa kevään verso kerrallaan. Eläimilläkin on muistoissa oma paikkansa. Hirvien kuvat koristavat seiniä, linnun siivet leikkaavat taivasta ja koiralle annetaan kaalisopan rippeet.

Kullatut sipulit taivasta vasten. 
           Hän ojentaa siron ranteensa miehen tarttua 
           käsineet putoavat, alushameet pulleita kuin ulpukat 
           mökkirannassa kun poimin ne maljakkoon ajattelematta 
           mitään, mitään muuta kuin sinua.

Murretut päivät on sanalla sanoen hieno teos. Soinisen kieli on sielukasta, hänen sisällään asuu runo. Toivon hartaasti, että tämä teos on alku pitkälle uralle. Tätä runokirjaa suosittelen lämpimästi, ja laillani siihen ihastui myös Erja, käykääpä kurkkaamassa myös hänen hieno postauksensa kirjasta.

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa kauniilta teokselta. Varsinkin tuo kuvaus väkivallasta oli hurja. Mielenkiintoinen asetelma, nuori nainen ja vanha mies, josta saa varmasti paljon eri näkökulmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kaunis tämä tosiaan on. Minäkin ihastelin tuota väkivallan kuvausta. Kun luin kirjaa ensimmäistä kertaa, tuo kohta iski kuin tuhat volttia. Puhuttelevaa runoutta! Sinäkin pitäisit tästä paljon, olen aivan varma!

      Poista
  2. <3 ! Tämä Pirkon kirja on yksi hyllyni aarteista. Sain kirjan itselleni Turun kirjamessuilla ja luin heti, nytkin olen kirjaan palannut. Kieli, tunnelmat, teemat ovat kaikki kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olen kanssasi ihan samaa mieltä! Hieno teos, jonka minäkin haluan omaan hyllyyni.

      <3 !

      Poista
  3. Kuulostaa ihan runokirjalta, josta pitäisin :)

    VastaaPoista
  4. Voi että, sait aikaan halun päästä lukemaan tätä uudelleen, pahus kun pääsen tänään vasta niin myöhään kotiin :)

    Olet nostanut esiin paljon tuttua mutta myös uutta, sellaista joka itseltäni on päässyt ohi tai ainakin kerinnyt jo unohtua. Uskomatonta miten pienissä riveissä voi olla niin paljon sisältöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, sinulla on siis tämä ihanuus omana? Oih, minäkin haluan tämän omaan hyllyyn, näihin kuviin ja tunnelmiin haluan laillasi palata. :)

      Ihan totta tuo: tekstiä ei ole paljoa, mutta niihin riveihin mahtuu kokonainen elämä, useammankin ihmisen. Vaikuttavaa, puhuttelevaa tekstiä! <3

      Poista
  5. Oih! Tämä on saatava käsiin! Jo pelkästään Pirkon blogi on blogihetkieni valo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kyllä! Ja sama juttu, Pirkon blogia lukiessa ja katsellessa tulee aina hyvä olo ja huonokin päivä muuttuu astetta paremmaksi.

      Lue tämä pian! <3

      Poista
  6. Kiitos Sara todella ihanasta ja asiantuntevasta arviostasi. Olen häkeltynyt, onnellinen ja voimaantunut. Minusta oli erityisen mahtavaa, miten tarkasti olit lukenut teokseni. Olit löytänyt sieltä niin paljon tasoja, enemmän kuin olin ehkä koskaan ymmärtänytkään kirjoittaneeni. Sinä, viisas ja syvällinen lukija. Se tässä kirjoittamisessa onkin niin upeaa ja yllätyksellistä, että oikeasti kirja syntyy vasta silloin, kun joku lukee sen. Kun lukijan elämä, ajatukset, muistot ja kaikki sekoittuvat siihen vastaanottoprosessiin.

    Toivottavasti sinulle on ok, että otin lainauksen tästä arviostasi tuonne oman blogini puolelle. Näitä arvioita kun ei runokirjoista niin kovasti tule lehtiin tai mihinkään.

    Kiitos siis vielä, että nostit kirjaani esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, kiitos ihanasta kommentistasi - ja ennen kaikkea ihanasta kirjastasi! <3 Runoteoksista on tosi mukavaa, mutta myös jännittävää kirjoittaa blogiin. Mielessä käy että olenko osannut lukea teosta "oikein", olenko ymmärtänyt sen mitä kirjailija on tarkoittanut, vai ihan omiani. :D Siksi olikin todella ilahduttavaa lukea kommenttisi, voi että tuli hyvä mieli! <3

      Ja totta kai se on ok. Oi että! <3 Toivottavasti mahdollisimman moni löytää Murretut päivät, se olisi ansainnut paljon lukijoita!

      Iloa ja valoa viikkoosi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...