sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kysymyksiä ja vastauksia

Vino pino kirjoja odottaa bloggausvuoroaan, tuhatkunta matkakuvaakin pitäisi käydä läpi. Tänään en kuitenkaan jaksa perehtyä kumpaankaan, sillä yövuoroputken jälkeisessä väsymyssumussa tekisi mieli vain käpertyä peiton alle lukemaan Aku Ankkaa. :) Sain taannoin pari kivaa kysymyshaastetta, ja tänään ajattelin kuitenkin pinnistellä sen verran, että saisin vihdoin aikaiseksi vastaukset mietintämyssyssä pitkään hautuneisiin kysymyksiin. Huomisesta alkavat vapaat, ja alkavalla viikolla aion toden teolla aktivoitua blogirintamalla. Luvassa siis kirjajuttuja ja kommenttikierroksia sekä omassa että muiden blogeissa!


Ensimmäisen kivan haasteen sain Kaisa Reetalta (kiitos ihana! ♥ ):

1. Mikä oli ensimmäinen romaanimuotoon kirjoitettu kirja, jonka muistat lapsuudestasi?

Ihan ensimmäinen on tainnut olla Astrid Lindgrenin iki-ihana Peppi Pitkätossu. Lapsuuteni Peppi-kirja on luettu kirjaimellisesti puhki, nykyisin hyllyssäni on uusi, ehjä kirja.

2. Onko sinulla jotakin todella tärkeää kirjaa, jonka haluaisit löytää uudelleen? Olet ehkä unohtanut sen nimenkin jo, mutta kirjan tunnelma saa sinut muistelemaan sitä yhä... Mistä kirja kertoi?


Olen pitänyt listaa lukemistani kirjoista jo aika monen vuoden ajan (totta kai, olenhan intohimoinen listafriikki), joten listojen kautta on helppoa muistuttaa mieleen esimerkiksi luettujen mutta muuten unohtuneiden kirjojen nimiä. Nuoruusvuosilta muistuu mieleen kuitenkin tuntemuksia siitä, että on lukenut jonkin mahtavan hyvän kirjan, mutta sen nimi ja tarinakin ovat painuneet unholaan. Joskus jossain kirjablogeissa tulee vastaan niitä nuoruusvuosien unohtuneita helmiä, ja se "löytämisen" tunne on huikea! Ihan konkreettisesti kadoksissa on sen sijaan Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija, tiedän omistavani kirjan mutten löydä sitä mistään. Kriisi! :)

3.Sanotaan, että jotkin kirjat täytyy kohdata oikeaan aikaan ja tietyssä tunnetilassa, jotta ne voisivat kolahtaa kunnolla. Kerro jokin tällainen kirjallinen kohtaaminen, jossa kaikki tuntui osuvan kohdalleen.


Muutaman viime vuoden ajalta mieleen tulee parikin kirjaa: Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle sekä Claudie Gallayn Tyrskyt. Ensin mainitussa on asioita, jotka tulevat kovin lähelle, jälkimmäinen puolestaan on minulle tärkeä lohtukirja. Kumpikin hieno kirja kolahti kovaa, ja uskon että kummankin kohdalla lukuhetki sattui olemaan juuri täydellisen oikea.

4. Kuka kirjallinen henkilö voisi olla sielunkumppanisi (ehkä myös romanttisessa mielessä)?


Kirjeromaanin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville päähenkilö Juliet Ashton on jotenkin hyvin minun oloiseni ihminen, sellainen joka tuntuu sielunsiskolta. Myös Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan Skotlannissa aikamatkustava sairaanhoitaja Claire on hahmo, johon minun on hirveän helppoa samaistua. :) Nuoruusvuosina tunsin sielunsisaruutta L.M. Montgomeryn Emilia Byrd Starriin ja Anna Shirleyhin, sekä Anni Swanin Irikseen - oman isän menetys teini-ikäisenä sai samaistumaan vahvasti kaikkiin kirjallisuuden orpotyttöihin. Jos taas puhutaan sielunkumppaneista romanttisessa mielessä, tulee mieleen muutama mies: jo aiemmin mainitun Matkantekijä -sarjan miespäähenkilö Jamie Fraser ja Austenin Mr. Darcy totta kai. Lisäksi uskon että jalkani saattaisi saada veteliksi myös portugalilainen fado-kitaristi Augusto Joel Haahtelan romaanista Tule risteykseen seitsemältä. Ainakin hänen mielenmaisemansa miellyttää ja tuntuu omanlaiseltani.

5. Kirjailija, jonka haluaisit tavata hyvän ruuan ja/tai viinin äärellä?


Niitä on moniakin! Joel Haahtela, Kjell Westö, Heidi Köngäs, Sirpa Kähkönen... Ehkä juuri tänään vastaisin kuitenkin Eeva Kilpi, joka on viime aikoina onnistunut lumoamaan minut jälleen kerran. Haluaisin keskustella hänen kanssaan menneestä Karjalasta, sodasta, runoudesta, elämästä ja ikääntymisestä. Niin uskomattoman viisas ja lämmin nainen! ♥  

6. Mikä vuosikymmen tai vuosisata on kirjallisessa mielessä sinulle kaikkein läheisin ja miksi?


1900-luvun alkupuolisko, ja erityisesti Suomen sodat ja niiden välinen aika. Suomen historia kiinnostaa, sillä olemalla myös minun ja sukuni historiaa se on osa minua.

7. Jos saisit lukea kahden vuoden ajan vain yhdessä maassa kirjoitettuja kirjoja, minkä maan valitsisit?


Vaihtoehtoja on tasan kaksi, Iso-Britannia ja Suomi. Ja koska olen suuri kotimaisen kirjallisuuden ystävä, valitsisin lopulta suomalaisen kirjallisuuden.


Toisen kysymyshaasteen sain taannoin DesdemOna -blogista, kiitosta vain sinne suuntaan! :)

1. Jos fiktiivisille suosikkihahmoillesi jaettaisiin mitalit, ketkä kolme hahmoa nousisivat palkintopallille?

Onpa vaikea kysymys heti alkuun! :) Ulla-Lena Lundbergin Petter Kummelille haluaisin antaa rehtiysmitalin. Kalle Päätalon Mauno Joensivu taas ansaitsisi mitalin sinnikkyydestä. Kolmanneksi palkitsisin Hercule Poirotin maailmankaikkeuden parhaimpana kirjallisena etsivänä.

2. Kerro jokin kirjoihin liittyvä muisto lapsuudestasi.

Rakastin pienenä leikkiä kirjastonhoitajaa. Taisin olla ekaluokkalainen, kun Pikku Kakkosessa näytettiin, miten perunasta ja vesiväreistä voi itse tehdä leimasimen. Näppäränä tyttönä veistelin oman perunaleimasimeni ja leimasin kaikki (!) silloiset kirjani, sillä pitäähän kirjaston kirjoissa olla kirjaston leima. Myöhemmin moinen sotkeminen kieltämättä vähän harmitti. :)

3. Osaatko suositella kirjoja, joissa on älykästä dialogia?

Ensimmäisenä mieleeni tuli pari käännösromaania: Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi ja Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia. Kummastakin on jäänyt mielikuva älykkäästä dialogista.

4. Mitä kuvankäsittelyohjelmia käytät bloggaamisen vuoksi, jos käytät?

Olen tykästynyt PhotoScapeen, joka on näppärä ja helppokäyttöinen kuvankäsittelyohjelma.

5. Mikä on erikoisin paikka, jossa olet lukenut?

Himolukijana sitä tietenkin lukee missä tahansa ja aina kun on mahdollisuus, mutta äh, miksei mieleeni tulee mitään oikeasti erikoista paikkaa? Olen lukenut monessa maassa ja maanosassa, kylvyssä ja saunassa, kirurgisella osastolla heti herättyäni nukutuksesta ison leikkauksen jälkeen, metsässä, pubeissa, jonoissa, ja aika monessa (brittiläisessä) kirjakaupassa, joten siinäpä ehkä ne erikoisimmat minun kohdallani. Ei mitään kauhean erikoista siis.

6. Vietätkö viikonloppusi tietyn kaavan mukaan vai onko jokainen viikonloppusi hyvin erilainen? Jos viikonlopuissasi on tietty kaava, millainen se on? Jos ei ole kaavaa, kerro viimeisimmän viikonloppusi vietosta.

Viikonloppuni ovat enimmäkseen kahdenlaisia: olen joko tiiviisti töissä, tai kokonaan vapaalla. Tavanomainen vapaa viikonloppu pitää yleensä sisällään pitkiä koiralenkkejä, kenties uimahallireissunkin (jossa nyt en ole tosin käynyt hetkeen), kirjastoreissun totta kai, lukemista, kirjablogeja, ja mahdollisesti jonkin elokuvan. Lähinnä siis rentoa oleilua kotosalla, baarielämä ei tässä iässä enää kiinnosta - viikonloppuista baari-iltaa satakertaisesti enemmän houkuttelee yhdistelmä hyvä kirja + villasukat + kuppi teetä. ♥

7. Mitä sarjoja seuraat televisiosta?

Katson televisiota tosi vähän paristakin syystä: vuorotyö tekee sarjojen seuraamisen hankalaksi, ja toisaalta vietän vapaa-aikani mieluummin nenä kiinni kirjassa kuin telkkarissa. Suosikkisarjojakin kuitenkin löytyy, niistä ehdoton ykkönen on brittiläinen Downton Abbey (jonka kaikki kaudet olen katsonut jo moneen, moneen kertaan). Muita suuria kestosuosikkejani ovat True Blood, Greyn anatomia ja Hakekaa kätilö! Rakastan myös hyviä poliisisarjoja, niistä suurimpia suosikkejani ovat Midsomerin murhat, Hercule Poirot, Silta, Murha mielessä ja Nuori Morse. ♥

8. Mihin haluaisit mennä lomalle?

Kroonisesta matkakuumeesta kärsivänä tekisi mieli vastata että ihan vaikka minne. Olen selvästi enemmän kaupunkilomailija, mutta joskus on kivaa viettää aikaa rannallakin. Brittein saarille lähtisin tietenkin koska tahansa, mutta jos nyt unohdetaan tuo itsestäänselvyys ja mietitään muita kohteita, niin... Jos juuri nyt saisin lähteä lomailemaan ihan minne tahansa, eniten tällä hetkellä houkuttelisivat Balkanin alue, Norja, Pohjois-Italia, Normandia, Kioto ja Uusi-Seelanti.

9. Mainitse jokin mielestäsi näkemisen arvoinen paikka Suomessa.

Tässä kohtaa pitää tietenkin vetää kotiinpäin ja vastata Porvoo. Vanha Porvoo on mielestäni kauneimpia paikkoja koko Suomessa. ♥ Porvoo on parhaimmillaan kesällä. Ja talvella. Ja syksyllä. Ja keväällä.

10. Ketä julkisuuden / historian henkilöä arvostat tai ihailet?

Moniakin, mutta juuri nyt näin äkkiseltään ensimmäisinä mieleen tulivat Arvo Ylppö, Minna Canth ja Fredrika Runeberg, sekä nykymaailmaa ajatellen Pekka Haavisto.


Haluaisin itsekin kuulla vastauksia osaan minulta kysytyistä kysymyksistä, ja siksi poiminkin nyt saamistani haasteista jokusen kysymyksen, heitän soppaan pari itse keksimääni ja haastan joukon bloggaajia miettimään omia vastauksiaan. Haaste lähtee Luettua elämää -blogin Elinalle, Luetut, lukemattomat -blogin Liisalle, Millainen elämä -blogin Millalle, Ilselän Minnalle, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogin Joanalle, Täällä toisen tähden alla -blogin Jaanalle, Täplien viemää -blogin Ninnulle ja Vita Di Morbida Lana -blogin Nanalle. Toki kysymykset saa tästä napata kuka tahansa, jos haluaa! :)

1. Kuka kirjallinen henkilö voisi olla sielunkumppanisi (ehkä myös romanttisessa mielessä)?

2. Mikä vuosikymmen tai vuosisata on kirjallisessa mielessä sinulle kaikkein läheisin ja miksi?

3. Kerro jokin kirjoihin liittyvä muisto lapsuudestasi.

4. Mikä on erikoisin paikka, jossa olet lukenut?

5. Mihin haluaisit mennä lomalle? Kerro myös jokin rakas matkamuisto.

6. Kenestä kertovan elämäkerran haluaisit lukea ja miksi?

7. Mikä kirja minun pitäisi sinun mielestäsi ehdottomasti lukea? Mitä puolestasi itse luit viimeksi?

*****

Keväisten kuvien myötä toivotan hyvää alkavaa viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Nämähän sopivat Lukuviikon pohdinnoiksi!

    Moni vastaus osuu lähelle omiasi, kuten varmaan arvasitkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, olitpa nopea! :) En ehtinyt edes tulla blogiisi sinua haastamaan (ja olen tulossa sinne muutenkin, mutta taidan nukkua ensin niin ymmärränkin jotain siitä mitä luen :D ).

      Ihanaa, jään innolla odottelemaan vastauksiasi! <3

      Poista
  2. Kivoja kirjamuistoja! Minuunkin tuo Kirjeitä kiven alle kolahti kovaa ja lukuhetki oli juuri se oikea. Ja Myrskyluodon Maija, voih! Olen joskus käynyt siellä Maijan luodolla Ahvenanmaalla, karu ja kaunis paikka.

    Kuulen kovasti Porvoon kutsuvan!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, <3 ! Maijan saarelle minäkin haluaisin joskus, se kuulostaa ihanalta. Ja oi kyllä, Porvoon kutsu on vahva. <3

      Ehtisitköhän sinä vastailla näihin kysymyksiin? Haluaisin kauheasti kuulla juuri sinun vastauksesi, joten nyt haastan sinutkin. Ja ellet ehdi blogiin asti, kysyn nämä samat joskus irl. :)

      Halaus sinne! <3

      Poista
  3. Suomi ja Iso-Britannia! Totta kai, minäkin vastaisin samalla tavalla, jos joku kysyisi. :) Ja niin paljon muutakin ihanaa on vastauksissasi: Anna ja Emilia, Iris rukka, Mr. Darcy, fadokitaristi, Minna Canth ja Pekka Haavisto, Downton Abbey ja Midsomerin murhat - ja nuo "linnunmunat", joita on kuvissasi. Ihan parhaita pääsiäisnameja. Vain Kirjeitä kiven alle -kirjasta taidan olla eri mieltä, se ei ollut tippaakaan minun kirjani.

    Porvoo on ihana. Meiltä on sinne vain reilut 30km ja hitaampi vuoro (siis sellainen, joka ei aja moottoritietä, vaan kiertää Sipoon Nikkilän jne.) suoraan Porvooseen lähtee vain 500m päässä kotioveltamme.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, <3 ! Meillä on kyllä monessa niin samanlainen maku! <3 Ja nuo "linnunmunat" ovat tosiaan ihan parhaita pääsiäisnameja - vähän liiankin hyviä, kun niitä söisi helposti koko pussillisen päivässä. :D

      Ja olen samaa mieltä, Porvoo on tosiaankin ihana. <3 Siellä olisi ollut lauantaina yksi tosi tärkeä tapahtuma enkä päässyt sinne koska olin koko viikonlopun töissä, ja nyt olen potenut monta päivää ihan kauheaa Porvoo-ikävää. :(

      <3 sinne!

      Poista
  4. Voi kiitos Sara todella mielenkiintoisesta haasteesta! Mukana :)

    Sinun vastaukset olivat vallan mielenkiintoinen ja koskettavakin tarina Sinusta. Perunaleimasin & Pikku-Sara = <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, voi että, ihanaa kun lähdet mukaan! <3

      Ja sillä perunalla ja tummilla vesiväreillä pilasin aika monta hienoa kirjaa. Huoh! :D

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Monesta asiasta olen kanssasi samaa mieltä, mutta erikoisesti sykähdytti tuo Porvoo :)

    Ollaan molemmat jo pääsiäistunnelmissa, ainakin mitä tulee pääsiäiskarkkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, ole hyvä - ja Porvoohan on paras! <3 :)

      Sielläkin on siis jo otettu varaslähtö pääsiäiseen? :) Nuo ovat kyllä ihan parhaita nameja. Ostin niitä tänään vähän lisää, kun kuulin luotettavalta taholta että ne usein jopa loppuvat kaupoista pääsiäisen alla. Noita nameja pitää olla! <3

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Vastailen lähipäivinä.

    Hauska lukea myös sinun vastauksiasi, niissä oli niin paljon kaikenlaista ihanaa. Montgomeryn tytöt, matkat, Porvoo, perunaleimasin (!) ja viikonloput. Ja Nuori Morse - tulisipa siitä jo uusia jaksoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, jee!! Jään odottelemaan vastauksiasi! <3 :)

      Ja olen ihan samaa mieltä, Nuori Morse voisi kyllä jo jatkua! Ostan usein lempisarjojani dvd:nä omaan hyllyyn, ja tuon Nuoren Morsen ykköskauden sinne kyllä haluan. Oxford! <3

      Poista
  7. Mahtavia vastauksia, Sara, paljon kaikkea viehättävää. Ihailen leimasintarinaasi, tajusin etten ole käynyt aikoihin oikeasti Porvoossa kuin pikaisesti kahvilla, voisin myös yllätyksekseni lukea kotimaisia kirjoja ja antaisin myös mielelläni mitalin Poirotille. Kiitos aamun lukuhetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos! <3 :) Porvoo on kyllä hyvä paikka piipahtaa ihan pikaisestikin, mutta aina parempi mitä kauemmin siellä ehtii viettää aikaa. :) Ja Poirot! <3

      Poista
  8. Oi, olipa mukavaa että vastasit tähän ja kiitos kun paneuduit kysymyksiini <3
    Sait minut kiinnostumaan Eeva Kilvestä nyt, tuntuu että minun pitäisi myös tutustua hänen teoksiinsa. Ja oih, Joel Haahtela, Sirpa Kähkönen, Kjell Westö, Heidi Köngäs... Millainen maailma olisikaan ilman hyvää kirjallisuutta :)

    Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos mainioista kysymyksistä! <3 Mietin näitä monta päivää, viikonloppuna sitten vain kirjoitin ajatukseni "puhtaiksi". :)

      Ja oi, Eeva Kilpeä kannattaa ehdottomasti lukea! <3 Bloggasin tänään Kilven esikoisteoksesta, se oli lumoava ja syvästi koskettava. Sanopa muuta, ilman hyvää kirjallisuutta maailma voisi olla aika sietämätön paikka...

      Poista
  9. Hienoja ja mielenkiintoisia kysymyksiä - ja toki hyviä vastauksia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, kiitos - ja oli kyllä aika mainiot kysymykset. Näitä piti ihan tosissaan pohtia tovi. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...