Lontoon tunnelmia

Vietimme rakkaan ystäväni kanssa siis juuri viikon Englannissa. Valtaosan ajasta (5 päivää) olimme Lontoossa, mutta kaksi päivää vietimme ihastuttavassa Oxfordissa. Vuorossa on nyt useampikin matkapostaus: pari juttua Lontoosta, pari Oxfordista ja vielä yksi, jossa keskityn käyntiimme Lontoon Dickens-museossa. Saatan välissä postailla kirjajutun tai pari, mutta nyt lähiaikoina luvassa siis lähinnä englantilaisia tunnelmia ja reissukuulumisiamme. Pidemmittä puheitta toivotan teidät tervetulleiksi mukaan itselleni aina niin rakkaaseen Lontooseen! ♥


(Löysin Notting Hillistä ihanan vanhan karttapallon. Olisin halunnut sen itselleni, mutta koska isokokoinen pallo ei olisi tietenkään mahtunut mihinkään laukkuun, tyydyin ottamaan siitä vain kuvia. :)


Kirjakauppakäynnit kuuluvat Lontoossa aina asiaan, totta kai. Tällä kertaa Piccadillyn Waterstonesin näyteikkuna ilahdutti aivan erityisesti. Tove Janssonin 100-vuotisjuhla on huomioitu Englannissakin, ja millä tavoin! Isot näyteikkunat täynnä Tovea ja muumeja!



Mutta voih, ollapa Lontoossa ensi lauantaina! ♥


Myös puistojen kiertely kuuluu aina asiaan, vuodenajasta tai säästä riippumatta. Tällä kertaa puistopäivänämme koettiin monenlaisia ilmoja auringonpaisteesta aina sadekuuroihin asti. Nämä kuvat ovat suosikkipuistostani St. James's Parkista.






Rumat ankanpoikaset. :)



Lontoossa tulee aina käveltyä valtavasti, ja parhaita löytöjä tekee useimmiten epämääräisesti haahuilemalla ja mukavasti eksyilemällä. Tällä kertaa löysimme vahingossa Holbornin Gt. James Streetillä kävellessämme edesmenneen dekkarikirjailija Dorothy L. Sayersin kotitalon.




Sunnuntaikävelyllämme Towerin lähistöllä bongasimme myös jotain kiinnostavaa: tämän vuonna 1695 perustetun koulun. Rakennuksessa on erilliset sisäänkäynnit pojille, tytöille ja aivan pikkuisille. Olisi ollut tosi mielenkiintoista päästä rakennuksen sisälle tutkimaan paikkoja. :)




Olennainen osa Lontoon-matkojani ovat lähes joka kerralla musikaalit. Tällä kertaa päädyimme Teatteri Novelloon katsomaan Mamma Mian. En ole koskaan erityisemmin ollut Abba-fani, mutta Mamma Mia -elokuva on toki tullut joskus katsottua (koska Colin Firth ♥ ). Musikaali oli kuitenkin aivan mahtava, ja nyt viimeisen viikon ajan päässäni on soinut kimara Abba-hittejä. :) 


Toissa viikonloppuna alkoi Englannin Valioliigan uusi kausi, ja kävimme luonnollisesti pubissa katsomassa jalkapalloa. Olen itse ManU-fani, joten otteluvalinta oli selvä. Valitettavasti ManU:n kauden avausottelu walesiläistä Swansea Cityä vastaan päättyi harmillisen tappiollisiin lukemiin 1-2. Tunnelma pubissa oli kuitenkin korkealla, ja kokemus muuten kaikin puolin hieno.

Tässäpä tämä ensimmäinen erä Englanti-kuvia (ja kappas, huomasin juuri, että tämä oli blogini neljässadas postaus!). Huomenna jatketaan lontoolaisissa tunnelmissa! 
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

Kommentit

  1. Oi, ihana ihana Lontoo! Jälleen kerran kivoja kuvia ja matkakuulumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kiitos kommentistasi! :)

      (Vastailen täällä kommentteihin yli kolmen kuukauden viiveellä. Mitäs sitä taas sanotaankaan hitaista hämäläisistä...? ;)

      Poista
  2. Oi, iik, voi ja sydän päälle. Tiedät, mistä kaupungista intoilen eniten ja minne kaipaan enemmän kuin minnekään muualle. <3

    Tuo vanha koulupa on metka! Täytyy seuraavalla Lontoon-reissulla koettaa löytää se. Ja hienoa, miten Tove Jansson on huomioitu sielläkin.

    Odotan innolla lisäkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tiedän! <3 <3

      Olisi ollut niin kivaa päästä tuonne kouluun sisälle tutkailemaan, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Mutta oli se ulkopuoleltakin näkemisen arvoinen paikka. Ja Tove-näyteikkuna ilahdutti kovasti. <3

      Poista
  3. Ihania kuvia, jälleen kerran. Ja matkakuume nousee täällä korkeuksiin. Lontoossa en ole (vielä!) koskaan ollut, mutta ihan pakkopakko päästä heti kun vaan on mahdollista.

    VastaaPoista
  4. Oi, Lontooseen kaipaan aina uudelleen - ihana kaupunki! Ja ihania kuvia!

    Hienoa, että Tove Janssonin juhlavuosi on huomioitu myös Iso-Britanniassa. Ja nähdäpä tosiaan Murakami...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ihan samat sanat. Kävisin Lontoossa vaikka kuinka usein, ja kun en ole siellä, kaipaan sinne. <3

      Kiitos kuvakehuista! <3

      Poista
  5. Olipa taas ihana kiertää kanssasi Lontoota, näin kuvien välityksellä.. Kiitokset <3

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia taas kerran Sara! Kiitos, matkakuume vain nousee.

    Karttapallon huolisin minäkin. Ja musikaalikäynnin. Ja, oi, Murakamin tapaamisen. Ihanaa myös se, että Tove oli noin isosti esillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos! <3 Matkakuumetta on täälläkin taas havaittavissa... :)

      Poista
  7. Kerrassaan ihania kuvia taaskin, tunnelma välittyi todenteolla! Kyllä olis kiva päästä joskus sun matkalaukussa Lontoon reissulle. ;)

    VastaaPoista
  8. Ihania tunnelmia taas! Oletko ajatellut, että voisit organisoida meille kirjan ystäville opastettuja kiertomatkoja Lontooseen? Ne olisivat kyllä aivan ihania reissuja! Voinko jo ennakkoilmoittautua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, no jopas - sehän onkin loistoidea! <3 :) Jospas aloittaisin ensin vähän pienemmällä porukalla... ;) Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan.

      <3

      Poista
  9. Iiik, ollapa tosiaan tapaamassa Haruki Murakamia!! Oi oi. <3 Ja kiinnostava tosiaan tuo koulu.

    Matkakuumetta on ilmassa. Vielä hieman alle kolmisen viikkoa ja sitten matkaan ensi kertaa Dubliniin! Jos olet Sara siellä joskus ollut, vinkkejä otetaan vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, olisi ihan uskomatonta tavata Murakami livenä. Tai saada häneltä kirjaan omistuskirjoitus, huh! :)

      Voih, nyt en sitten ikinä kerennyt niitä matkavinkkejä antaa, minulla olisi kyllä ollut muutama hyvä vinkki takataskussa (olen ollut Dublinissa kahdesti). Luulen kyllä, että palaat sinne joskus (Irlannilla on taipumus vetää ihmisiä puoleensa aina uudelleen ja uudelleen... ;), ja annan vinkit sitten siinä kohtaa. <3

      Poista
  10. Lontoo, Lontoo, LONTOOOO!!! <3
    Hotelli Notting Hillissä odottaa Lontoo-hupsua lokakuussa... Tämä postaus tuli niin sopivasti tälle höpsölle ;)
    Ihania kuvia ja matkamuistoja, Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, no niin just: Lontoo! <3 (Kävinkin muuten aiemmin tänään etsimässä Lontoon-matkakuviasi, mutten löytänyt!)

      Kiitos! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit