Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä

Anni Sinnemäki & Milka Alanen: Sokeana hetkenä (Nemo, 2003. 117 sivua.)

Pohjoiset aukiot

joiden yli käy tuuli

eivät muistuta leppeitä

eteläisiä sisariaan

Näillä aukioilla

ei ole kohtaa

johon haluaisi pysähtyä

niiden yli kävellään

Rannassa hiljaa

purjeveneiden köydet

lyövät kiinni mastoihin

kolisevat metalliin

Minä istun kylmällä kalliolla

palelen jos se viilentäisi

tunteeni, toivon että mereltä

aukioille kiiruhtava tuuli

hävittäisi murheeni

Sokeana hetkenä on Anni Sinnemäen esikoisrunokokoelma, joka sisältää runsaasti myös erinomaisena henkilökuvaajana tunnetun Milka Alasen ottamia valokuvia. Teokseen on kerätty kaikki Sinnemäen sanoitukset edesmenneen Ultra Bran levyiltä Vapaaherran elämää, Kroketti, Kalifornia, Vesireittejä, Sinä päivänä kun synnyin ja Kerkko Koskisen levyltä Rakkaus viiltää. Monelle tuttujen lyriikoiden lisäksi kokoelma sisältää myös kolmisenkymmentä ennen julkaisematonta runoa. Esittelin yhden kokoelman runoista jo parisen viikkoa sitten, ja nyt luettuani koko kokoelman haluan vielä kirjoittaa muutaman sanan teoksesta kokonaisuutena.

Sinnemäen runot ovat ihastuttavia! Niissä käsitellään arkisen kauniisti yksinäisyyttä, yhdessäoloa, aikuisuutta, matkoja maailmalle ja omaan itseen. Monet runoista ovat sellaisia että niihin haluaa palata yhä uudelleen, niitä haluaa lukea viipyillen ja sanoja maistellen. Runot kuvastavat kauniisti pienten, ohikiitävien hetkien tunnelmaa. Hetkien, jotka tuoksuvat tupakansavulta ja ruusuilta, kun täysi kahvikuppi lämmittää käsiä ja auringonvalo lankeaa kaihtimien välistä ryppyiselle päiväpeitolle. Tai öisiä yksinäisyyden hetkiä, jolloin pää on täynnä ajatuksia tai kun kapealla patjalla kynttilänvalossa makaa kaksi ihmistä ja taivaalla näkyy tähtiä. Sinnemäen runoissa surukin on puhdasta ja kauniin melankolista, rakkaus arkisella tavalla kaunista ja lämmittävää. Näissä runoissa on lupa tuntea, olla tavallinen ja silti ihmeellinen, erikoinen.

Eniten minua kiinnostaa yö

että voisin mennä

vuoteeseen murehtimatta

ja olisi hiljaista

Eniten minua kiinnostaa tie

että voisin taas

rakentaa kiskoja

että pääsisi kauemmaksi

Olen nuoruudessani kuunnellut melko vähän Ultra Bran musiikkia, ja siksi suurin osa kokoelman sisältämistä lyriikoistakin oli minulle uutta, en tiennyt niitä sävelletyn Ultra Bralle ennen kuin tarkistin asian sisällysluettelosta. Ehkä juuri siksi lyriikatkin olivat minulle vain kauniita, puhuttelevia runoja, joiden lukemisesta nautin suuresti. Toki tunnistin yhtyeen tutuimmat kappaleet (esimerkiksi Savanni nukahtaa, Sinä lähdit pois ja Minä suojelen sinua kaikelta) ja ne alkoivatkin lukiessa soida päässä. Voisin kuvitella että raskaansarjan Ultra Bra -fanien saattaisikin olla vaikeaa lukea tätä kokoelmaa puhtaasti runokokoelmana.

Myös Alasen valokuvat ovat taidokkaita otoksia, joissa leikitellään upeasti valolla ja varjoilla. Kokoelma on ehjä ja vahva kokonaisuus siinäkin mielessä, että kuvat ja runot vaativat yhtä lailla huomiota, ne täydentävät ja tukevat toisiaan. Kirjoitin useita runoja itselleni muistiin, niin suuresti niihin ihastuin. Tähän ihastuttavaan kokoelmaan ja sen kuulaan kauniiseen tunnelmaan tulen varmasti vielä useasti palaamaan.