Susan Hill: The Woman in Black

Susan Hill: The Woman in Black (Vintage, 1998. 160 s. Ensijulkaisu Hamish Hamilton, 1983)

Yes, I had a story, a true story, a story of haunting and evil, fear and confusion, horror and tragedy. But it was not a story to be told for casual entertainment, around the fireside upon Christmas Eve.

Tarina alkaa jouluaattoiltana, kun Arthur Kipps viettää joulua perheensä kanssa. Muut perheenjäsenet kertovat toisilleen kummitusjuttuja takan edustalla istuessaan, mutta Kippsin mieleen palaavat piinaavat muistot, jotka eivät jätä miestä rauhaan. Miehen tarina on liian kammottava perheelle kerrottavaksi, mutta saadakseen sen ulos päästään, hän päättää kirjoittaa sen ylös.

Tomorrow was Christmas Day. Could I not be free of it at least for that blessed time, was there no way of keeping the memory, and the effects it had upon me, at bay, as an analgesic or a balm will stave off the pain of a wound, at least temporarily? And then, standing among the trunks of the fruit trees, silvergrey in the moonlight, I recalled that the way to banish an old ghost that continues its hauntings is to exorcise it. Well then, mine should be exorcised. I should tell my tale, not aloud, by the fireside, not as a diversion for idle listeners - it was too solemn, and too real, for that. But I should set it down on paper, with every care and in every detail. I would write my own ghost story. Then perhaps I should finally be free of it for whatever life remained for me to enjoy.

Parikymmentä vuotta aiemmin Kipps on nuori asianajaja isossa, vanhassa, lontoolaisessa lakifirmassa. Hän saa tehtäväkseen matkustaa firman asiakkaan, vanhan rouva Alice Drablow'n hautajaisiin Eel Marsh Houseen Englannin itärannikolle, ja jäädä samalla tämän taloon järjestelemään vainajan paperiasioita. Vanha leskirouva on asunut yksin, hänellä ei ole ollut lapsia eikä edes ystäviäkään. Eel Marsh House sijaitsee pienen englantilaiskylän ulkopuolella, saarella johon pääsee vain laskuveden aikana, ja jota ympäröi sumuinen suomaa. Saarella on aiemmin toiminut myös pieni munkkiluostari, jäljellä ovat luostarin ja kappelin rauniot, sekä pieni hautausmaa.

Kipps on mielissään hänelle uskotusta tehtävästä, ja hän lähtee sumuisesta Lontoosta innokkain, odottavin mielin. Jo junamatka pitää sisällään jotain pahaenteistä, jonka kuitenkin vasta lukija huomaa. Mies majoittautuu kylän majataloon, ja nautiskellessaan viiniä majatalon pubin takkatulen loisteessa hän tuntee olevansa kuin mukavalla lomalla. Vähänpä hän tietää.

Hautajaisseremonian aikana Kipps näkee sinertävänkalpean naisen, joka on pukeutunut vanhanaikaiseen, kokomustaan pukuun ja hattuun. Naisen silmät ovat syvällä päässä, ja Kipps huomaa tämän olevan kuolemansairas. Ensin nainen on kirkossa, ja hetkeä myöhemmin hautausmaalla avoimen haudan äärellä. Kukaan muu ei kuitenkaan näe naista, ja kun Kipps kylällä huomaa ettei kukaan halua puhua rouva Drablow'sta tai käydä lähelläkään Eel Marsh Housea, hän aavistaa jotakin hämärää. Kun Kipps sitten ensi kertaa saapuu vainajan talolle, talon vaietut, kammottavat salaisuudet alkavat avautua hänelle pikkuhiljaa. Ja kukapa muu häntä saarella odottaisikaan, kuin mustapukuinen nainen...

But out on the marshes just now, in the peculiar, fading light and desolation of that burial ground, I had seen a woman whose form was quite substantial and yet in some essential respect also, I had no doubt, ghostly. She had a ghostly pallor and a dreadful expression, she wore clothes that were out of keeping with the styles of the present-day; she had kept her distance from me and she had not spoken. Something emanating from her still, silent presence, in each case by a grave, had communicated itself to me so strongly that I had felt indescribable repulsion and fear.


Huu, olipas hyytävä kauhukirja! Tarinassa oli ensimmäisiltä sivuilta alkaen utuinen, mystinen ja selittämättömällä tavalla kammottava tunnelma, vaikka varsinaiset tapahtumat alkoivatkin kunnolla vasta kirjan puolivälin paikkeilla. Kirjailija kuvasi marraskuista Lontoota ja Englannin maaseutua todella kauniisti, ja maisemakuvauksiin jäikin mielellään viipyilemään pidemmäksikin aikaa. Eel Marsh Housen tunnelmaa taas kuvattiin niin taitavasti, että miltei kuulin ympäröivän veden hiljaisuuden, tuulen valituksen, sekä lintujen melankolisen laulun.

Tämä oli hyvin brittiläinen tarina, ja kaiken kaikkiaan juuri sellainen, kuin hyvän kauhutarinan odottaakin olevan: luin kirjaa niskakarvat kirjaimellisesti pystyssä, ja tämän teoksen luettuani päätin että iltapimeällä yleensä tekemäni koiralenkit läheisen hautausmaan ympäristöön saavat jäädä joksikin aikaa. Vastedes lenkit tehdään valoisaan aikaan, ja kaukana hautausmaasta! :) Nautin tästä teoksesta kuitenkin hurjasti, varsinkin kun kirjaa lukiessani puitteet olivat täydelliset: pimeä, syksyinen yö, tuuli ulvoi nurkissa ja sade piiskasi ikkunoita.

Suosittelen tätä englantilaista kauhuklassikkoa niille, jotka rakastavat hyviä kauhutarinoita, ja niille, jotka lisäksi haluavat lukea kaunista englantia. Tämä kirja saa hiuksesi nousemaan pelosta, se saa sinut pelkäämään sumua ja usvaa, ja katselemaan selkäsi taakse. Minun lisäkseni tämän kirjan on lukenut myös Satu.

Hillin kirjasta on tehty tv-elokuva vuonna 1989, ja kirjaan perustuvaa näytelmää on esitetty Lontoossa vuodesta 1987. Näytelmä on ollut supersuosittu, ja se kuuluu ohjelmistoon edelleenkin. Teoksesta on tekeillä uusi elokuva, joka tulee teattereihin kevättalvella 2012. Traileri vaikuttaa ihan lupaavalta, mutta kun luin ja vielä omin silmin näin että pääosaa esittää Daniel Radcliffe, jouduin kieltämättä vähän nieleskelemään. En vaan mitenkään päin osaa kuvitella Harry Potteria Arthur Kippsinä, etenkään nyt kirjan luettuani. :)

Totally British / Gothic Fiction