Äänikirjoista kuunnelmiin, vai toisinpäin?

Äänikirjoista on keskusteltu kirjablogeissa viime aikoina ahkerasti, ainakin Amman lukuhetkessä, Kirjavassa kammarissa ja Lumiomena -blogissa. Monet kirjabloggaajat käyttävät äänikirjoja perinteisten kirjojen rinnalla esimerkiksi autoillessaan, ollessaan kävelemässä, marjastamassa tai muuten ulkoilemassa, tai kuten minä, kotitöitä tehdessäni. Löysin äänikirjojen maailman tämän vuoden alussa, ja nyt olen äänikirjojen vankkumaton kannattaja, en osaisi enää tiskata tai kokkaillakaan ilman. Tälläkin hetkellä minulla on useiden perinteisten kirjojen ohella kesken kaksi keskenään varsin erilaista äänikirjaa, joita kuuntelen lähes päivittäin fiiliksen mukaan.

Olen ollut ihastuksissani siitä, miten helppoa on ollut oppia keskittymään äänikirjojen kuunteluun ja solahtaa kuunnellun kirjan maailmaan, kunnes viime kirjastoreissullani löysin jotakin, joka sai minut muistamaan ja ymmärtämään että eihän tämä mikään uusi juttu olekaan.

Kun olin lapsi, meillä kuunneltiin paljon radiota. Äitini teki töitä kotona ja radio soi aina taustalla, äiti avasi sen joka päivä aina heti herättyään ja usein radio sammutettiin vasta lähempänä nukkumaanmenoaikaa. Radiosta kuunneltiin toki paljon musiikkia ja keskusteluohjelmiakin, mutta yksi tärkeä osa kuuntelua olivat erilaiset kuunnelmat, joita minun lapsuudessani lähetettiin vielä melko paljon. Ehdottomasti tärkein kuunnelma oli Yleisradion tuottama Knalli ja sateenvarjo, jonka kuuntelimme aina yhdessä äidin kanssa. Kuunnelmasarjan ensimmäinen osa on lähetetty radiosta vuonna 1979. Vaikka olen ollut silloin vielä alle kouluikäinen, muistan että meillä on kuunneltu alusta asti kaikki jaksot, ja että minäkin olen nauttinut sarjasta hurjasti ja kuunnellut puolituntisen aina hiirenhiljaa piirrellen tai väritellen samalla jotakin. Ja vaikka tässä aikuisten kuunnelmassa on toki ollut aiheita, joita pieni lapsi ei ole ymmärtänyt, muistan aina nauttineeni sen hyväntuulisesta, kuivakan brittiläisestä huumorista, sekä vahvasta brittiläisestä tunnelmasta. Niin, ja tietenkin siitä että se oli äidin ja minun yhteinen juttu.

Knalli ja sateenvarjo on siis suomalainen versio Edward Taylorin ja John Grahamin kirjoittamasta englantilaisesta kuunnelmasarjasta The Men from the Ministry, joka on pyörinyt BBC:llä vuosina 1962-1977. Sarja sijoittuu Lontoon hallintokaupunginosaan, Whitehalliin, liituraitapukuihin, knalleihin ja sateenvarjoihin sonnustautuneiden valtion virkamiesten valtakuntaan. Siellä toimii "Ministeriön Erikoisosasto", jonka tehtävänä on tehdä muiden osastojen töitä näiden ollessa ylikuormitettuja – ja joka myös saa kaikki hanttihommat, jotka eivät muille kelpaa. Osaston henkilökunnan muodostavat laiska ja työnsä alaisillaan teettävä vanhempi virkamies Hannibal Hamilton-Jones (myöhemmissä jaksoissa Derrick Lennox-Brown), ylienerginen ja neuroottinen nuorempi virkamies Richard Lamm sekä blondahtava sihteeri Mildred Murfin. Osaston esimies on tyrannimainen, konekirjoittajattaria jahtaava alivaltiosihteeri Sir Henry Pitkin (myöhemmissä jaksoissa Sir Clive Swift). Sarjan keskeinen teema on byrokratian ja valtiokoneiston tehottomuuden kustannuksella pilailu ja väärinymmärrykset viestinnässä. Erikoisosaston väki on laiskaa ja epäpätevää joukkoa, joka tekee vain ne työt, joita ei onnistu millään konstilla välttelemään, ja tekee nekin säännönmukaisesti päin honkia. (Lähde: Wikipedia)

Kuunnelmat ovat ihastuttava esimerkki brittiläisestä huumorista, ja vaikka ne ovatkin suomeksi puhuttuja, ne huokuvat jotakin niin vahvasti peribrittiläistä että aina yhden noin puolituntisen jakson ajan tuntee olevansa kuin itsekin paikan päällä, Lontoon ytimessä tavallisena arkipäivänä. Jokainen jaksokin alkaa Big Benin kelloilla! Lisäksi kuunnelmat ovat nostalginen aikamatka lapsuuden Suomeen, päärooleissa kun ovat loistavat suomalaiset näyttelijät: Pekka Autiovuori, Yrjö Järvinen ja Aila Svedberg, sekä jo edesmennyt, mainio Kauko Helovirta.

Pekka Autiovuori, Kauko Helovirta ja Yrjö Järvinen.

Eilisellä kirjastoreissulla bongasin siis uudelleenjärjestellystä äänikirjahyllystä laajan kokoelman Knallia ja sateenvarjoa cd-tallenteina. Lainasin heti kolme ensimmäistä cd:tä, jotka yhdessä sisältävät kuusi kuunnelmaa. Ja kun tänään kuuntelin ensimmäisen jakson, olin ihastuksesta mykkyrällä, tein paitsi nostalgisen aikamatkan lapsuudenkotini tupakeittiöön, piipahdin myös puoleksi tunniksi vanhaan Lontooseen. Ihanaa! Samalla tajusin miksi äänikirjat tuntuvat niin omalta jutultani, olenhan tavallaan kuunnellut äänikirjoja koko lapsuuteni! :) Olen viime aikoina lukenut melko paljon novelleja, ja nämä puolituntiset tuntuvat nyt siltä, kuin myös kuuntelisin niitä.

Onko kukaan muu kuunnellut kuunnelmia? Onko Knalli ja sateenvarjo tuttu, tai sitten toinen rakas lapsuuden suosikkini, lastenkuunnelmasarja Noita Nokinenä?