John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (Bazar, 2011. 446 sivua. Alkuteos The House of Special Purpose, 2009.)

Ravistin palloa, ja pohjalla levänneet lumihiutaleet nousivat kuvun yläosaan, laskeutuivat pehmeästi palatsin katoille ja leijuivat hitaasti alas, ja muistojeni henkilöt astuivat esiin piilopaikoistaan, nostivat katseensa taivaalle ja ojensivat kämmenensä, hymyilivät toisilleen saadessaan olla taas yhdessä ja toivoivat että tuo hetki kestäisi ikuisesti eikä tulevaisuus koskaan tulisi.

Georgi Daniilovitš Jatšmenev on tavallinen venäläisnuorukainen, maanviljelijän poika pienessä Kašinin kylässä. Eletään vuotta 1915, maailma on sodassa, ja venäläisväestö kärsii nälästä ja köyhyydestä. Kun suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš saapuu kylään, tapahtuu jotakin, joka muuttaa viisitoistavuotiaan Georgin koko loppuelämän: hän pelastaa suuriruhtinaan tämän jouduttua murhayrityksen kohteeksi. Suuriruhtinas vaikuttuu pojan urheudesta, uskollisuudesta ja lojaaliudesta kylän jalosukuista vierasta kohtaan. Itse tsaari haluaa osoittaa kiitollisuutta Georgille ja tämän perheelle, ja niin poika saa käskyn lähteä Pietariin tsaarin palvelukseen.

Georgi päätyy komeaan Talvipalatsiin, ja saa tehtäväkseen ryhtyä tsaarin pojan, kruununperijän, tsarevitš Aleksein henkilökohtaiseksi henkivartijaksi. Aleksei on vasta yksitoistavuotias poika, joka sairastaa hemofiliaa, Euroopan kuningashuoneiden sukuvitsausta. Hänen vanhempansa ovat pojan suhteen täydellisen ylisuojelevia, erityisesti äiti, tsaaritar Aleksandra, joka säikkyy jokaista Aleksein kompastumistakin peläten näiden johtavan sisäiseen verenvuotoon. Palatsissa asuu myös mystinen isä Grigori, Rasputininakin tunnettu mies, jolla vaikuttaa olevan omituinen, vahva side tsaarittareen. Georgi tottuu pian uuteen elämäänsä palatsissa, eikä vähiten Aleksein nuorimman siskon, suuriruhtinatar Anastasian, vuoksi. Nuorten välille syttyy kiihkeä, salainen rakkaus, ja vaikka on selvää ettei Romanovien perillinen voisi koskaan mennä naimisiin tsaarin palvelijan kanssa, nuoret unelmoivat yhteisestä tulevaisuudesta.

Sota jatkuu ja vallankumouksellinen mieliala alkaa nostaa päätään kansan keskuudessa. Vaikka tsaari on johtamassa joukkojaan taisteluissa lähellä etulinjaa, ja tsaaritar ja hänen kaksi vanhinta tytärtään tekevät pitkiä päiviä sairaalassa auttaakseen hoitamaan sodassa loukkaantuneita sotilaita, rahvas tuntuu silti pitävän Talvipalatsia toisena Versaillesina ja tsaariparia Maria Antoinetten ja Ludvig XVI:n kaltaisina, itsekeskeisinä kansan hyväksikäyttäjinä. Asiat etenevät vääjäämättä kohti vallankumousta ja tsaariperheen tuhoa.

Vuonna 1980 Georgi elää vanhuutensa päiviä Lontoossa, hoitaen syöpäsairasta vaimoaan, Zojaa. Pariskunta on elänyt pitkän yhteisen elämän saavuttuaan Venäjältä Pariisin kautta Englantiin. Kun käy selväksi ettei Zojan sairaus ole enää parannettavissa, hän haluaa lähteä matkalle Suomeen, mahdollisimman lähelle lapsuudenkotiaan Venäjää. Georgi ja Zoja tekevät raskaan matkan Helsinkiin ja Haminaan. Suomessa Zoja haistaa lapsuutensa tuoksun, ja haluaa jatkaa matkaa Pietariin, nähdäkseen vielä kerran tutut ja rakkaat maisemat. Lopulta Pietarissa Georgin mieleen palaavat väkevinä nuoruusvuosien raskaat kokemukset, sekä salaiset kohtaamiset rakkaan Anastasian kanssa.

Hyvien kirjojen putki jatkuu, nautin nimittäin suuresti tämän vahvan ja laadukkaan historiallisen romaanin lukemisesta! En ole oikein koskaan ollut venäläisten tai Venäjälle sijoittuvien romaanien ystävä, mutta tänä syksynä olen lopulta vihdoin löytänyt minun Venäjäni. Ensin ihastuin syvästi Tolstoin Anna Kareninaan, jota luen Kirjanurkkauksen lanseeraamassa kimppalukuhaasteessa, ja nyt ilmestyi sopivasti tämä Boynen uutuuskirja, joka sijoittuu Venäjälle ja Romanovien viimeisiin vuosiin. Nyt olenkin ollut viime viikot vahvasti menneen Venäjän tunnelmissa, ja nauttinut joka hetkestä. Tässä teoksessa Anna Kareninalla on muuten oma tärkeä roolinsa, ja hymyilinkin tyytyväisenä lukiessani kohtauksia, joissa tähän Tolstoin klassikkoon viitataan. Nyt tiedän, kenestä ja mistä puhutaan! :)

  "Pyydän anteeksi, herra", sanoin nopeasti. "Olen häirinnyt oppituntianne."

  "Niin totisesti olette, nuori herra. Onko teillä jokin mielipide kreivi Vronskin puuhista?"

  Katsoin häntä hämmästyneenä. "Ei ole", minä sanoin. "En ole tavannut kyseistä herrasmiestä."

  "Entä Stepan Arkadivitšin uskottomuudesta? Levinin täyttymyksen kaipuusta? Ehkä haluaisitte sanoa kantanne siihen miten Aleksei Aleksandrovitš suhtautui vaimonsa petokseen?"

  Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mihin hän viittasi, mutta kun näin että kaikkien suuriruhtinattarien pulpeteilla oli auki sama romaani, epäilin ettei kyse ollutkaan ihmisistä vaan romaanihenkilöistä.

Tarkoin vartioitu talo nojaa vahvasti historialliseen faktatietoon, lisäksi Boyne on onnistunut luomaan varsin uskottavaa vaihtoehtoishistoriaa. Lukiessaan melkein uskoo, että näin asiat olisivat todella voineet tapahtua. Romanovien suvusta on äärettömän kiinnostavaa lukea, ja Boynen taitavan kerronnan kautta mahtisuvun viimeiset vaiheet tulevat lukijaa lähelle, historiankirjoista tutut tapahtumat muuttuvat ikään kuin enemmän todeksi. Henkilöt tuntuvat kirjan sivuilla vahvasti eläviltä persoonilta, ja teos herättääkin ehdottomasti mielenkiinnon lukea lisää Romanoveista, ja jopa vastenmielisestä Rasputinista. Kaikesta näkee, että Boyne on tehnyt huolella taustatyönsä romaania kirjoittaessaan.

Muutamia epäuskottavuuksiakin kuitenkin löytyy, ja ikävä kyllä suurimmat niistä juuri kirjailijan Suomi-kuvauksessa. Kirjassa 1970-luvun loppupuolen Suomi kuvataan vahvasti venäläistyylisenä; suomen kieli kuulostaa venäläisen korvaan niin tutulta että tämä kykenee tunnistamaan yksittäisiä sanoja, ja kirjan Suomessa syödään ravintolassa suolakalaa ja juodaan ruokajuomana kannullisia teetä. En osaa venäjän kieltä ja tunnen huonosti venäläistä kulttuuria, mutta siitäkin huolimatta en tunnista Boynen kuvauksesta Suomea, niin venäläiseltä se kaikki minulle kuulostaa. Epäuskottavalta tuntuu myös se, että nuori maalla asunut venäläispoika on niin sivistynyt ja kielitaitoinen kuin kirjan Georgi, joka puhuu sujuvasti ranskaa, englantia ja saksaa. Myös romaanin loppuvaiheilla esitetään eräs kaunis, mutta epäuskottava kohtaaminen.

Kaikesta huolimatta Tarkoin vartioitu talo on kuitenkin kokonaisuutena ehjä teos, vetävä ja laadukas lukuromaani, joka vie lukijan vahvalla tunnelmallaan Venäjän maaseudulle, Pietarin kaduille ja Talvipalatsin loistoon, samoin kuin 20-luvun Pariisiin ja toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen. Tarinaa kerrotaan monessa aikatasossa, tapahtumia keritään auki vähitellen, ja loppua kohden lukijalle vähitellen selviää mitä todella tapahtui. Boyne on todella onnistunut luomaan taitavan kudoksen, jossa jokainen langanpätkä löytää lopulta oman paikkansa, ja lukija saa kokea tyytyväisyyttä oivaltaessaan asioita pikkuhiljaa.

Boynen teoksessa Venäjä on vahvasti läsnä kaikessa, se on suuri osa Georgin ja Zojan elämää myös maastapaon jälkeen Ranskassa ja Englannissa. Venäjän lisäksi Georgin elämässä on viehättävällä tavalla läsnä myös kirjallisuus, ensin tsaarin kirjastossa, sitten pariisilaisessa kirjakaupassa ja lopuksi British Museumin kirjastossa. Raskaista ja surullisista teemoistaan huolimatta teos sisältääkin myös paljon kauniita ja viehättäviä elementtejä. Romaani sai minut kaipaamaan Pietariin, ei ehkä kuitenkaan niinkään nyky-Venäjälle kuin sadan vuoden päähän menneisyyteen; juomaan samovaarista laskettua teetä, syömään kuumaa ja herkullista borsch-keittoa sekä kävelemään Talvipalatsin käytäville.

Tämä on hieno teos, jonka voisin helposti kuvitella haluavani lukea joskus uudestaan. Suosittelenkin tätä hyvien historiaan sijoittuvien lukuromaanien ystäville, sekä Venäjän historiasta ja Romanoveista kiinnostuneille.

Tsaaritar Aleksandra (keskellä) tyttärineen. Suuriruhtinattaret Olga, Tatjana, Anastasia ja Maria (vasemmalta oikealle). Kuva: Wikipedia.

Tällä teoksella osallistunkin useampaan eri haasteeseen. Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen puitteissa valloitin nyt Venäjän, maahanmuuttajakirja tämä on ehdottomasti kertoessaan kahden venäläisen emigrantin tarinan, ja koska kirjailija John Boyne on irlantilainen, saan tästä pisteen myös TB-haasteeseen.

Totally British / Éirinn go Brách!