Musahaaste, toinen viikko
Jokaviikkoisessa musahaasteessa on edetty jo toiseen viikkoon. :) Tänään olisi tarkoitus esitellä my least favourite song, ja mietinkin pitkään mitä tähän vastaisin. Kunnes mieleeni tuli...
Älkää ymmärtäkö väärin, minä nimittäin rakastin Neljän Ruusun alkuaikojen tuotantoa. Bändi oli ihanan särmikäs ja rosoinen alun vahvasti punkvaikutteisella musiikillaan (huoh, voin vain kuvitella mitä äitini on ajatellut minun huudattaessani esimerkiksi Suikkia huoneessani... ). Rakastin Ilkka "Ismon veli" Alangon ääntä, ja yhtyeen musiikki vaikutti niin aidolta ja rehelliseltä. Bändin neljäs, vahvasti suomirockahtava albumi Hyvää yötä Bangkok, oli minulle erittäin rakas. Erityisesti biisi Tiina tanssii taas on ollut minulle henkilökohtaisesti äärettömän rakas ja tärkeä, siihen liittyy vahvoja muistijälkiä nuoruudestani, ja edelleenkin biisin kuuleminen nostattaa väreitä ja lähes vedet silmiin (siis hyvällä tavalla :).
Kun Neljä Ruusua julkaisi viidennen ja siihen mennessä menestyneimmän albuminsa, Haloon, vuonna 1992, olin kauhistunut ja todella pettynyt! Poissa olivat rosoisuus ja särmä, tilalle oli tullut kaupallinen ja koneellinen popmusiikki joka ei herättänyt minussa muuta kuin vahvaa ärsytystä. Vihasin Juppihippipunkkaria ja muutkin biisit tuntuivat kylmän kalseilta. Ostin levyn, kuuntelin sitä paljon ja yritin rakastua siihen sillä olihan se Neljää Ruusua, mutta ei. Levyllä on pari biisiä joista olen sittemmin oppinut pitämään (Tie ajatuksiin ja Sun täytyy mennä), mutta niissäkin nautin lähinnä vain vahvoista lyriikoista.
Neljän Ruusun uudemmassa tuotannossa löytyy taas helmiä aikuisempaan makuun, esimerkiksi Luotsivene, joka on mielestäni lyriikaltaan yksi kauneimpia kotimaisia biisejä viimeisen reilun kymmenen vuoden ajalta. Bändin alkuvuosien jälkeen en ole kuitenkaan enää koskaan löytänyt samaa intohimoa ja rakkautta heidän musiikkiaan kohtaan, ja joitakin yksittäisiä biisejä lukuun ottamatta en juurikaan koskaan kuuntele koko bändiä.
Haastekysymykseen vastaan tällä kirjablogiin sopivalla biisillä yhtyeen kuudennelta albumilta. Ei tämä varsinaisesti huono biisi ole, mutta verrattuna bändin alkuaikojen tuotantoon tämä jättää minut kylmäksi.
... Neljä Ruusua.
Älkää ymmärtäkö väärin, minä nimittäin rakastin Neljän Ruusun alkuaikojen tuotantoa. Bändi oli ihanan särmikäs ja rosoinen alun vahvasti punkvaikutteisella musiikillaan (huoh, voin vain kuvitella mitä äitini on ajatellut minun huudattaessani esimerkiksi Suikkia huoneessani... ). Rakastin Ilkka "Ismon veli" Alangon ääntä, ja yhtyeen musiikki vaikutti niin aidolta ja rehelliseltä. Bändin neljäs, vahvasti suomirockahtava albumi Hyvää yötä Bangkok, oli minulle erittäin rakas. Erityisesti biisi Tiina tanssii taas on ollut minulle henkilökohtaisesti äärettömän rakas ja tärkeä, siihen liittyy vahvoja muistijälkiä nuoruudestani, ja edelleenkin biisin kuuleminen nostattaa väreitä ja lähes vedet silmiin (siis hyvällä tavalla :).
Kun Neljä Ruusua julkaisi viidennen ja siihen mennessä menestyneimmän albuminsa, Haloon, vuonna 1992, olin kauhistunut ja todella pettynyt! Poissa olivat rosoisuus ja särmä, tilalle oli tullut kaupallinen ja koneellinen popmusiikki joka ei herättänyt minussa muuta kuin vahvaa ärsytystä. Vihasin Juppihippipunkkaria ja muutkin biisit tuntuivat kylmän kalseilta. Ostin levyn, kuuntelin sitä paljon ja yritin rakastua siihen sillä olihan se Neljää Ruusua, mutta ei. Levyllä on pari biisiä joista olen sittemmin oppinut pitämään (Tie ajatuksiin ja Sun täytyy mennä), mutta niissäkin nautin lähinnä vain vahvoista lyriikoista.
Neljän Ruusun uudemmassa tuotannossa löytyy taas helmiä aikuisempaan makuun, esimerkiksi Luotsivene, joka on mielestäni lyriikaltaan yksi kauneimpia kotimaisia biisejä viimeisen reilun kymmenen vuoden ajalta. Bändin alkuvuosien jälkeen en ole kuitenkaan enää koskaan löytänyt samaa intohimoa ja rakkautta heidän musiikkiaan kohtaan, ja joitakin yksittäisiä biisejä lukuun ottamatta en juurikaan koskaan kuuntele koko bändiä.
Haastekysymykseen vastaan tällä kirjablogiin sopivalla biisillä yhtyeen kuudennelta albumilta. Ei tämä varsinaisesti huono biisi ole, mutta verrattuna bändin alkuaikojen tuotantoon tämä jättää minut kylmäksi.
Luotsivene on kyllä suosikkejani Neljältä Ruusulta :) Toinen on Hunningolla.
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, että itselle rakkaalta bändiltä voi löytyä myös sellainen kappale, josta ei niin pidä. Itse asiassa silloin huonoudenkin huomaa helpommin, kun voi verrata miltei parhauteen. Tuon valitsemasi kappaleen nimi kyllä osuu hyvin kirjablogiin!
VastaaPoistaMinäkin pidän Neljästä Ruususta, nimenomaan Ilkka Alangon äänen vuoksi. Isoveli-Ismon musiikkia suorastaan rakastan. <3
(Pakko kertoa, että Ilkka Alanko perheineen oli joitakin vuosia sitten samassa vauvauinnin kesäryhmässä kuin mekin. :))
Voi että, Haloo ja Pop-uskonto -levyt ovat taas mun suosikkejani! Siis ovat ne aiemmatkin levyt olleet suosikkejani, mutta nämä levyt ajoittuvat siihen aikaan, kun asuin Joen kaupungissa, ja jotenkin se Alankojen fanittaminen kuului siihen kaupungin ilmaan.
VastaaPoista4 Ruusua unohtui siinä vaiheessa, kun lähdin Joensuusta pois ;D Silloin Neljän Ruusun musa alkoi hiipua mun mielestä muutenkin.
Hih, meillä taitaa olla jokaisella omat Alanko-muistonsa, onhan se aika pieni kaupunki.
Morre, Hunningollakin on hyvä! Siinä on ikään kuin ripaus paluuta bändin alkuaikojen meininkiin. :) Uusi aalto onkin mielestäni paras Neljän Ruusun albumeista sitten alkuaikojen.
VastaaPoistaKatja, totta. :) Minusta on tosi sääli että Neljä Ruusua vaihtoi tyyliä niin totaalisesti, se oli minulle tosi rakas bändi nuorena, mutta tyylivaihdoksen jälkeen se ei enää tuntunut omalta, eikä ole kuulunut suosikkeihini enää aikoihin.
Sama juttu, Ismo on ihana! <3 Minulla oli joskus teininä vahva Sielun veljet -vaihe (huoh, tässäkin tulee mieleen äitiparkani, kun olen kuunnellut Onnellista päivää repeatilla ja volyymit kaakossa... :D).
Ja oih, minäkin näkisin mielelläni Ilkka Alangon uimahousuissa... :D
Mari A., näin ne musiikkimaut vaihtelevat! :D Ja täällä kirjablogimaailmassa tuntuu olevan tosi monta ihmistä jotka ovat joko kotoisin Joensuusta, tai asuneet siellä jossain kohtaa elämässään! Itse olen vain kerran ajanut kaupungin halki jollain moottoripyöräreissulla (tai siis paremminkin ollut kyydissä ja katsellut ohi vilahtavaa kaupunkia). Joensuu on minulle ihan vieras paikka.
Täällä muuten yksi Joensuulainen lisää. :D Neljän Ruusun uudemmasta tuotannosta en ole pitänyt yhtään, mutta sieltä vanhemmasta löytyy monia helmiä, vaikka en varsinaisesti mikään intohimoinen diggari ole koskaan ollutkaan.
VastaaPoistaKuutar, sinäkin! :D Teitä on tosi monta!
VastaaPoistaMinä taas pidän jonkin verran Neljän Ruusun vuosituhannen taitteen musiikista (albumit Uusi aalto ja Valuva taivas ovat ihan ok), mutta nämä konemusapoplevyt Haloo Ja Pop-uskonto, sekä erityisesti 4R-kokeilu olivat mielestäni aika kamalia. :)