perjantai 12. elokuuta 2011

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie


Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie (WSOY:n äänikirja, 2006. Lukija Veikko Honkanen, kesto 7,5 h. Alkuteos WSOY, 2002.)

  Nyt ajattelen näin: he tulivat rintamalta, säkkipimeydestä täyteen valoon. He kävelivät hermot kireinä kuin jouset jotka Sibelius kirjoitti soimaan kovaa ja korkealta. Malttamattomina ja ahneina he tulivat ja syöksyivät jalkojen väliin ja patojen äärelle: lihaa tänne ja heti.
  Heille piirrettiin talot riviin kaupunkien laitamille ja peltojen keskelle, kivien viereen. Ne olivat kaikki samanlaisia taloja. Keittiö, olohuone ja makuuhuone alhaalla, ylhäällä harjakaton alla kaksi pientä makuuhuonetta niille, jotka sikisivät pyhästä puutteesta. Puolitoista kerrosta ja harjakatto niille, joille taivas oli ollut tulimeri.
  He katsoivat piirustuksia, nostivat seiniä pystyyn, vasarat hakkasivat nauloja lautaan, joskus ohi, kuului kirkas perkele ja sinikyntisinä he laskeutuivat päivälevolle lautakasan päälle. Nakutusta, kilkatusta, huohotusta, pärskettä. Hiki liimaantui selkään, yöllä siihen tarrasivat kynnet, kun Veikko, Martti, Kalevi tai Erkki tunkeutui voimalla sinne mistä se oli vuosia ollut poissa.
  Nyt te asutte heidän rakentamissaan rintamamiestaloissa, vaikka olette valosta kotoisin. Te ette tiedä, että pimeys siittää edelleen niitä, jotka haluavat lämpimän lieden ja lihaa. Olen yksi niistä.

Matti Virtanen on kotirintamamies. Hän on antanut parhaat vuotensa kotirintamalla; tehnyt kotitöitä, laittanut ruokaa, leiponut pullaa, vaihtanut vaippoja, kanniskellut kuumeista lasta, lukenut satoja iltasatuja, ja tyydyttänyt vaimonsa parhaan taitonsa mukaan. Erehdyksessä hyvä mies tekee kerran pahan teon, ja yksi nyrkinisku saa Helena-vaimon pakkaamaan tavaransa ja muuttamaan pois kotoa pariskunnan pienen tyttären, Sinin, kanssa.

Matin elämä saa uuden suunnan, ja mies alkaa määrätietoisesti tehdä töitä saadakseen perheensä takaisin. Hän keksii että Helenan unelma, vanha rintamamiestalo mukavalla alueella, olisi avain onneen. Helsingin hintataso huimaa päätä ja rahaa tarvitaan paljon. Keinot kohti unelmaa ovat melko äärimmäisiä; Matti alkaa hankkia lisätienestejä muun muassa tarjoamalla eroottisia hierontapalveluja ja säilyttämällä varastettua tavaraa.

Hän alkaa tarkkailla omakotiasujia päästäkseen selville tämän omalaatuisen kansanosan tavoista sekä rintamamiestalojen realistisista hintapyynnöistä, ja pian jokailtaisille juoksulenkeille mukaan lähtevät sykemittarin lisäksi uudet vakiovarusteet, kiikarit ja nauhuri. Matti alkaa käydä omaa yhden miehen sotaansa yhteiskunnan vaatimuksia ja kiinteistövälityksen kurimusta vastaan omakotiasumisen etulinjassa.

Lähestymiskielto. Huostaanotto. Tapaamisoikeus. Yhteishuoltajuus. Turvakoti.
Vanhat rintamamiehet eivät tienneet näistä termeistä mitään, he olivat lukeneet aivan toisenlaista sanakirjaa.
Eturintama. Tykistökeskitys. Rintamalinja. Rauhanehdot. Jälleenrakennus.

Matin mielen ja vuorokaudet täyttää päämäärätietoinen ja antaumuksellinen puuhastelu kohti yhteistä hyvää. Mies alkaa käydä kovilla kierroksilla: päivät hän työskentelee varastomiehenä, illat hieroo asiakkaita, ja yömyöhään vielä juoksee omakotialueilla ihmisiä tarkkailemassa. Yöt kuluvat korvapuusteja leipoen kun mies ei saa juostuaan nukuttua. Mutta uhraus on tehtävä ja Matti alistaa kaiken isolle päämäärälle; perhe on saatava takaisin.


Tämä on niitä kirjoja, jotka varmasti kaikki muut ovat lukeneet, ja minä taas en. Tämä oli itse asiassa ensikosketukseni Hotakaiseen, ja nyt ihmettelen vain: miksi ihmeessä en ole lukenut hänen tuotantoaan aiemmin??

Juoksuhaudantien nappasin mukaani kirjastosta äänikirjana, ajattelin sen olevan leppoisaa kuunneltavaa kotitöiden ohessa. Tarina tempaisikin heti mukaansa, ja seuraavaksi kävin hakemassa kirjastosta tämän samaisen teoksen perinteisen kirjan muodossa, kun olisin halunnut tarinan etenevän nopeammin. Lukiessani havaitsin kuitenkin että äänikirjan lukija Veikko Honkanen antoi eläytyvällä lukutyylillään teokselle vielä yhden ulottuvuuden, ja lopulta päädyin kuitenkin kuuntelemaan kirjan kiltisti loppuun. Ja voi, kuinka nautinkaan tästä hienosta teoksesta, joka varmasti tulee jäämään mieleeni yhtenä kirjavuoteni kohokohdista! Juoksuhaudantiestä tuli kertaheitolla yksi kaikkien aikojen suosikkiromaaneistani, ja nyt tuntuu että haluan lukea ihan kaiken mitä mestari Hotakaisen kynästä on lähtenyt.

Kari Hotakaisen ajatuksenjuoksu ja kirjallinen lahjakkuus on jotain sellaista että sen edessä olen hiljainen ja nöyrä. Tämän teoksen jokainen sana on viimeistelty, ja silti kerronnassa on rento ote. Teksti on hurjaa tykitystä, jossa oivallus ja viiltävän terävä ilmaisu seuraavat toistaan ja lopputulos on upea, monivärinen verbaalinen ilotulitus. Tämän kirjan kuunteleminen oli nautinto - hauska, hurja ja hengästyttävä sellainen.

Kirjan henkilöhahmot ovat toinen toistaan herkullisempia. Matin lisäksi tarinassa saavat äänensä kuuluville myös muun muassa vaimo Helena, vanha veteraani Taisto Oksanen, Matin kerrostalokyttäystä harrastavat naapurit sekä stressimahasta kärsivä kiinteistövälittäjä Kesämaa. Hahmot herättävät kaikenlaisia tunteita hilpeydestä myötähäpeään ja siitä taas hienoiseen ahdistukseen.

Matin elämän rinnastaminen sodan käyneiden miesten kokemuksiin on loistava oivallus, se antaa tarinaan selkeän punaisen langan. Kirja tekee osaltaan kunniaa suomalaisille sotaveteraaneille muistuttaen siitä mitä se oikeasti on ollut - elämä sodan keskellä.

Vaikka Matin tarina on traaginen ja mies selkeästi tasapainoton pakkomielteidensä ja kouriintuntuvan ahdistuksensa ja yksinäisyytensä keskellä, Hotakainen osaa kertoa vaikeistakin asioista huumorin keinoin. Tämä romaani on hauskuudestaan huolimatta älykäs, oivaltava ja äärettömän tarkkanäköinen teos täynnä energistä ja koukuttavaa kerrontaa. Teoksen rivien välit pursuavat sanomattomia sanoja, jotka herättävät ajatuksia ja ravistelevat. Tässä nähdään että mestarillisen kirjoittajan otteessa äly ja huumori eivät sulje pois toisiaan, vaan päinvastoin täydentävät toisiaan ja nostavat teoksen uudelle tasolle. Hotakainen on ehdottomasti Finlandia-palkintonsa ansainnut!

Juoksuhaudantiestä on tehty myös Veikko Aaltosen ohjaama ja oikeassa elämässäkin entisen avioparin, Eero Ahon ja Tiina Lymin tähdittämä elokuva. En ole koskaan katsonut sitä, koska olen ajatellut haluavani lukea kirjan ensin. No, kirja on julkaistu vuonna 2002 ja elokuva 2004, ei minulla mikään hirmuinen kiire näiden suhteen ole näköjään ollut. :)

Katsoin elokuvan nyt lopulta kirjan luettuani ja vaikkei se kirjan tasolle noussutkaan, se oli silti mielestäni suomalaisen nykyelokuvan parhaimmistoa. Erityisesti Eero Aho teki upean työn Matti Virtasen roolissa, ja nousikin ehdottomasti tämän elokuvan myötä kotimaisten suosikkinäyttelijöideni joukkoon.

Myös Kari Väänänen oli mainio laiskanpulskean kiinteistönvälittäjän roolissaan. Ahon ja Väänäsen dialogi oli paikoin hersyvän hauskaa seurattavaa. Kirjan ohella suosittelenkin myös tätä elokuvaa - jos löytyy vielä joku joka näitä ei ole lukenut ja katsonut.

Juoksuhaudantie löytyy myös suomalaisen keskiluokan arki -haasteen kirjalistalta, joten osallistun tälläkin kirjalla kyseiseen haasteeseen.

9 kommenttia:

  1. Hih! Olipa tehnyt todella vaikutuksen :)) Ihanan innoittunut arvio. Leppoisaa kuunneltavaa tämä ei todellakaan ole...
    Pitääkin tuoreuttaa omaa luku- ja elokuvakokemus äänikirjalla pikimmiten!

    VastaaPoista
  2. Olipa hieno arvio! Minulle taas on käynyt niin, että joskus varmaan kymmenen vuotta sitten (voikohan siitä edes olla niin kauan?) aloin lukea tätä mutta jostain ei-kirjallisista syistä se jäi kesken. Nyt kun se ponnahti esiin pitää ehdottomasti etsiä se ja lukea kunnolla alusta loppuun! Olen kyllä lukenut Hotakaisen uusimman, Ihmisen osan, ja sitä voin vain suositella. Juuri tuo sanojen erittäin viimeistelty mutta rento ote kuvaa Hotakaista minusta erinomaisesti :).

    VastaaPoista
  3. Jee! Yksi Hotakais-fani lisää! Juoksuhaudantie oli todella vaikuttava romaani ja muistaakseni ensimmäinen Hotakainen minullekin.
    Odotan innolla lisää arvioitasi muista Hotakaisen romaaneista. Tämäkin oli niin hieno :)

    VastaaPoista
  4. Kuvailit hyvin Hotakaisen tyyliä. Hotakainen kertoo vähilä sanoilla paljon - pidän tosi paljon tämäntyylisistä kirjalijoista, ja Hotakainen osaa hommansa. Opiskeluaikonani kahlasin Bronksin läpi, ja sen jälkeen en ole päässyt Hotakaisesta eroon.

    Juoksuhaudantie on kuitenkin Hotakaisen paras teos ja siinä ollaan suomalaisuuden ytimessä. Oman talon pakkomielle saa hulluksi jokaisen matti virtasen. Leffassa asiat jäävät ehkä vähän irralleen, mutta sitä on vaikea itse arvioida, kun on lukenut teoksen ensin.

    VastaaPoista
  5. Tämän lukemisesta on jo jonkin verran aikaa (tosin minäkin olin vähän "myöhäisherännäinen" eli en lukenut tuoreeltaan), mutta muistan tykänneeni tästä. Hotakainen osaa kyllä luoda mielikuvan siitä miten kiinnostuksen kohteesta tulee päähän pinttymä ja lopulta pakkomielle ;)

    Muuta en ole tainnut Hotakaiselta lukea, pitäisi paikata tilanne jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  6. Minä en ole Juoksuhaudantietä vielä lukenut, enkä ole leffaakaan nähnyt. Muutenkin Hotakaisen tuotanto on aika vierasta, olen tainnut lukea vain Ihmisen osan, joka oli ihan ok mutta ei kuitenkaan aiheuttanut mitään hotakaiskuumetta. Sinun kirjoituksesi perusteella saatan kyllä kokeilla Juoksuhaudantietä, sen verran kiinnostavalta sait sen kuulostamaan! :)

    VastaaPoista
  7. Muistan, kun Juoksuhaudantie ilmestyi ja juttelin siitä erään huumoria tutkineen ihmisen kanssa. Hän sanoi, että Juoksuhaudantie on "kylmää naurua". Sitä lukiessa naurattaa ja samalla sisuskaluja vääntää, kun Matti Virtasen aivoitukset tuntuvat hurjilta, surullisilta ja pahoilta. Olen ihan samaa mieltä tuon kylmän naurun ajatuksen kanssa.

    Juoksuhaudantie on hieno kirja. Olen samaa mieltä siitä, että elokuvakin on onnistunut, vaikkei ihan kirjan tasolle nousekaan. Elokuva kuitenkin onnistuu koskettamaan ja etenkin Ahon roolisuoritus jää mieleen pitkäksi aikaa.

    Hotakainen vietti lapsuutensa Rautalammilta, joka sijaitsee noin 20km päässä omasta synnyinkaupungistani. Tänä kesänä Rautalammin 450-vuotisjuhlassa yksi katu nimettiin Hotakaisen mukaan Juoksuhaudantieksi.

    VastaaPoista
  8. Kiva, että sinä pidit kirjasta, kuten lähes kaikki muutkin, paitsi minä (ja eräät ystäväni). En kiellä Hotakaisen mestarillisuutta kirjailijana, mutta Juoksuhaudantie oli minusta ankea ja joissakin kohdissa jopa epämiellyttävä. Elokuvastakaan en pitänyt. Minusta siinä parasta oli Aake Kalliala Matti Virtasen pomona.

    Mutta me emme voi kaikki pitää samoista kirjoista ja tämän kohdalla minä kuuluun vähemmistöön.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteistanne! :)
    Vastailen niihin vähän tuonnempana ajan ja ajatuksen kanssa, nyt työ häiritsee harrastusta sen verran etten ehdi... :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...