lauantai 3. maaliskuuta 2012

Eeva Tikka: Hiljainen kesä


Eeva Tikka: Hiljainen kesä (Gummerus, 1979. 277 sivua.)

  Vene ui yhä syvemmällä ja päästi aaltoja ylitseen. Se oli haavoittunut ja halusi levätä jo.
  Se tiesi tämän! Se tahtoi tätä! Se odotti häntä kaislikossa, odotti kevättä lumen alla, odotti häntä lähtemään - viedäkseen hänet tähän viimeisillä voimillaan.
  Hän huusi mutta tuskin kuuli omaa ääntään. Silti hän huusi, kauhuissaan, monta kertaa. Huutaessaan hän muisti miten äänettömänä koira oli häntä katsonut kun hän eilisaamuna lähti. Seisoi koppinsa edessä ja katsoi mutta ei pyrkinyt mukaan - sitä hän silloin ihmetteli ettei pyrkinyt.
  Sekin tiesi tämän!

On 1970-luvun loppupuoli pohjoiskarjalaisessa maalaismaisemassa. Eletään kevään kynnyksellä, jäät alkavat lähteä järvestä, kun yhdeksäntoistavuotias Olli soutaa hivenen rikkinäisellä löytöveneellä kotirannasta läheiselle Lammassaarelle viettämään viikonloppua ja järjestelemään ajatuksiaan yksinäisyydessä. Töitä ei löydy, raha ei ole riittänyt auton ylläpitoon, ja autosta luopumisen myötä tyttöystäväehdokaskin on lakannut hakeutumasta Ollin seuraan. Kun poika herää myrskyiseen aamuun vietettyään saarella yhden kylmän yön, hän alkaa kaivata kotiin aamukahville, ja koko saaressa käynti alkaa tuntua harharetkeltä. Olli työntää veneensä myrskyävään järveen ja uskoo selviytyvänsä kotiin korkeista ja terävistä aalloista huolimatta. Toisin käy.

Ollin kuoleman myötä muulla perheellä on edessään hiljainen kesä. Ekaluokkalainen Esko ei voi ymmärtää ettei isoveli enää palaa, kuusitoistavuotias Ulla taas pelkää menevänsä surusta rikki - ja miten palasina voisi mennä kouluun? Ollin vanhemmat vaikenevat tahoillaan, ja mummon tehtäväksi jää pitää perhe kasassa ja maatalon arki pyörimässä. Ukki puolestaan makaa vanhainkodissa halvaantuneena.

  - Eikö häntä suatane toisettii hautajaiset tänä vuonna, hän sanoo ja huokaa. Sitten hän polkaisee reippaasti mopon käyntiin ja ajaa pihasta tielle.
  Mutta minä ajattelen että ukin kuoleminen voi kestää vielä kauan, vuosikausia vielä niin kuin se vuosia sitten on jo alkanutkin. Olli sen sijaan - miten erilainen kahden ihmisen kuolema voi olla. Miksei ihmisen itse anneta valita milloin ja miten kuolee - jos saisi valita, olisiko maailma täynnä kuolemista pakoilevia vanhuksia? Milloin minä olisin valmis kuolemaan? Milloin ihminen yleensä saa kyllikseen elämästä?

Toukokuussa Olli lasketaan haudan lepoon. Maatalo ei lepää, kevätkylvöt on tehtävä ja perunat istutettava, tulee juhannus, ja pian jo elokuiset viljanpuinnit ja lempeän lämpimät, pimeät illat. Luonto etenee kesästä syksyyn, ja maatalon arjessa perheenjäsenet yrittävät käydä läpi suruaan, kukin omalla tavallaan.


En ole aiemmin lukenut Tikan kirjoja, ja tartuinkin tähän Hiljaiseen kesään Kirjavan kammarin Karoliinan suosituksesta, lähes täysin ilman ennakko-odotuksia. Ja onneksi tartuin - kuten edellisessä merkinnässäni jo ehdinkin todeta, sain kirjan myötä valtavan upean lukuelämyksen. Ihastuin Tikan kerrontaan jo alkusivuilta lähtien, ja lopulta luin suurimman osan kirjasta pala kurkussa ja kyyneleet silmäkulmissa.

Hiljainen kesä on surullisen aiheensa ympärillä valtavan viisas, lämmin ja lempeä kirja. Se koskettaa syvästi, ja tuntuu kuitenkin ihanan lohduttavalta. Tikka käsittelee jokaisen perheenjäsenen surua yksilöllisesti ja ymmärtäen, ja jopa kuusivuotiaan Eskon ääni tuntuu aidolta, pienen pojan ajatusmaailmaa on kuvattu varsin todentuntuisesti ja onnistuneesti. Pohjoiskarjalan murre elävöittää tekstiä kauniisti ja tekee henkilöistä vielä astetta todempia.

On mielenkiintoista ikään kuin sivustakatsojana seurata, miten erilaisia Ollin omaiset ovat surussaan. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: puhumattomuus. Kuolemasta ja menetyksestä ei puhuta, vaan jokainen kietoutuu omaan suruunsa ja yrittää omalla tavallaan päästä asian kanssa sinuiksi. Perisuomalaisella (ja varsin omakohtaisella) tavalla tutulta kuulostaa myös se, ettei kuolemasta keskustella ollenkaan pienen lapsen kanssa. Seitsemänvuotiaan Eskon käytös muuttuu veljen kuoleman jälkeen, ja lukijana on helppoa ymmärtää mistä on kysymys. Kirjan aikuiset eivät sitä kuitenkaan tunnu ymmärtävän, lapsi saa kiukutteluunsa selkeän ankaran vastauksen: "Etkö sie poika ymmärrä että äitilläsi on suru." Vanhempien, ja erityisesti Ollin äidin tuntemukset Tikka on kuvannut niin vahvasti sydämellä, että ne tuntuvat lukiessa menevän suoraan ihon alle.

  Hän on melkein iloinen siitä ettei anoppi nyt ole tässä hänen kanssaan. Sillä tällä hetkellä hän ei ole vain perheensä jäsen ja sen osa, vaan hän on kokonainen yksinään. Kokonainen vaikka on reikiä täynnä ja vaikka löytää niitä aina lisää ja vaikka niiden läpi huljuu suru: suru menettämisestä ja kaiken, myös itsensä vaillinaisuudesta, joskus koko maailmastakin kun hän ajattelee millainen se on ja miten paljon siinä kärsitään. Mutta oma suru on kuitenkin häntä lähinnä, sen kosketus kuin muistuttava käsi joka työntää sormensa reikiin ja kulkee lävitse juuri kun sen luulee voivansa vähäksi aikaa unohtaa.

Hiljainen kesä on vaikuttava kirja. Mikäli lukijalla on tarttumapintaa tarinan teemoihin, menetykseen ja surutyöhön, tulee kerronta vielä vahvemmin liki. Ja vaikkei olisikaan, se varmasti vakuuttaa silti. Tikan hahmot ovat todenmakuisia, kerronta arkisella ja jotenkin niin suomalaisella tavalla kaunista, ja maaseudun ja maalaiselämän kuvaus elävää. Käet kukkuvat, pöllöt huhuilevat iltahämärissä, ja kuovi päästää lyhyen hätäisen äännähdyksen, järvellä koetaan verkkoja ja kurjet kylpevät oraspellossa. Tällaisen maaseudun kasvatin romaani kuljetti paitsi Pohjois-Karjalan vaaramaisemiin, myös lapsuuteni maisemiin Itä-Uudellemaalle, heinäpelloille heinäntekoaikaan, naapuriin possuja syöttämään ja pellonlaitaan seuraamaan sadonkorjuuta. Lukiessa mieleni alkoi myös tehdä oikeaa pannukahvia ja kalakeittoa. :)

Hiljainen kesä oli siis monella tapaa onnistunut lukukokemus: se vei suurien kysymysten äärelle, liikutti, kosketti, lohdutti ja nostatti esiin nostalgian aallon. Lopulta se toimi myös erinomaisena muistuttajana siitä, mikä lopulta onkaan elämässä tärkeää.

  Siksi on vaikea käsittää että hän on joutunut poikansa sille antamaan. Ennen itseään, ennen isäänsäkin. Se tuntuu mahdottomalta - ja kuitenkin se on toteutunut. Se on käynyt hänelle toteen kuin kirveen lyönti syvälle elävään puuhun. Ja puu seisoo vielä vaikka on puoliksi poikki, eikä siinä näy muutosta päälle päin: se näyttää elävältä, sen haava tihkuu kirkasta pihkaa ja neulaset ovat syvän vihreät. Mutta yhteys juuriin on puolittain poissa.
  Siltä hänestä tuntui kun se hänelle tapahtui. Siitä pitäen elämä on hitaasti virrannut hänestä pois - ei se elämä joka ilmenee siinä että ihminen kävelee ja puhuu ja nukkuu ja tekee työnsä, vaan se elämä joka antaa kaikelle tälle elämän maun.

Suurkiitos vielä ihanalle Karoliinalle loistavasta lukuvinkistä! <3 Eeva Tikan suhteen tämä ei jää tähän. :)

15 kommenttia:

  1. Sara: Heti kun näin kirjan kannen, muistin lukeneeni tämän kauan sitten. Juonta en enää muista, mutta ahmaisin kirjan hetkessä. Minulla oli tuolloin ahmintavaihe tämän kirjailijan kanssa ja luin lyhellä aikavälillä ueamman teoksen. Ne ovat nyt suloisessa sekamelskassa päässäni - pitäisi ehkä lukea joitakin näistä siis uudestaan.

    Kaunis ja koskettava arvio kirjasta! Pidän Tikan kielestä ja rytmistä valtavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirahvi! :) Minäkin ihastuin tavattomasti juuri Tikan kieleen ja elinvoimaiseen kuvaukseen! Haluan ehdottomasti lukea lisää Tikkaa jo piankin, lainasin jo kirjastosta pari seuraavaa teosta odottelemaan vuoroaan. :)

      Poista
  2. Minuakin alkoi Eeva Tikan kirjat kiinnostamaan, niin kauniisti kuvasit kirjaa :)

    Sinullakin näemmä on kommentointi-ikkuna muuttunut niin ettei kommentteja voi enää seurata sähköpostitse :( Bloggerissa ilmeisesti taas jotain uudistuksia kun sama juttu oli omassa blogissakin, jatkuvasti joutuu tarkistelemaan asetuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jo yhden kirjan perusteella olen enemmän kuin valmis sanomaan, että Tikkaa todellakin kannattaa lukea! Ja kiitos! <3

      Kommenttisi jälkeen muutin vähän asetuksia ja nyt pitäisi taas homman pelittää :)

      Poista
  3. Kiitos hienosta arviosta! Hyvää kirjailijaa Karoliina on suositellut. Olen aiemmin lukenut paljonkin Eeva Tikkaa ja pitänyt kaikesta, mitä olen häneltä lukenut. Kuvaat hyvin sitä, mikä Tikan kerronnassa on vahvaa ja vaikuttavaa. Minä arvostan erityisesti Tikan luontokuvauksia ja hänen kykyään kuvata lapsen tunteita ja ajatusmaailmaa. Olen jopa tehnyt yhden seminaarityönkin, jossa käytin aineistona lapsiaiheisia kirjoja ja novelleja. Olisi kyllä palattava tämän upean kirjailijan teoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Anna Elina! <3 Ja ihan samaa mieltä olen, Tikan luontokuvaus oli harvinaisen elävää, ja lapsen ajatusmaailman kuvaaminen aitoa ja koskettavaa. Olen niin iloinen siitä että Karoliina on tuonut Tikkaa esille blogissaan, hänen upeat kirjansa ansaitsisivat paljon lukijoita!

      Poista
  4. Voi ihanaa, odotin tätä arviota kovasti, ja kun sen pääsin nyt lukemaan, koko ajan kurkkua kuristi ja ihan kyyneleetkin nousivat silmiin. Olen niin uskomattoman onnellinen aina, kun joku löytää Tikan. <3 Lisäksi kirjoitit ihanalla tavalla upeasta kirjasta, joka palautui 15 vuoden takaa elävästi mieleen - kiitos myös runsaista lainauksista.

    Niin kuin Anna Elinakin tuossa sanoo, Tikan monista vahvuuksista suurimmat lienevät luonnonkuvaus ja lasten ymmärtäminen. Toki hän kirjoittaa muutenkin hienosti, oivaltavasti ja kiehtovasti. Minulle kirjoista tekee erityisiä vielä tutut maisemat ja murre. <3

    Kyllä tänä vuonna täytyy taas uudelleenlukea Eeva Tikkaa. Kiitos ihan hirveästi, kun luit kirjan ja toit sen blogiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! <3 Kommentoin nyt ihan myöhässä näihin saamiini kommentteihin, mutta iso kiitos sinulle Karoliina! <3 Ihanasta kommentistasi ja ennen kaikkea siitä, että sait minutkin lukemaan Tikkaa! Teksti oli niin ihanaa että ihan siksikin halusin kirjata ylös useita lainauksia, olin siinä mielessä itsekäs tätä merkintää kirjoittaessani, mutta ihanaa että sinäkin nautit niistä. :)

      Kuten sinulle jo toisaalla kerroinkin, lainasin heti muutaman Tikan kirjan lisää, niin ihastuksissani olin (ja olen edelleen!). Tikkaa lukiessani minusta tuntui samalta kuin lukiessani Tove Janssonia ja Märta Tikkasta: voi mikä ihana, viisas nainen nämä sanat onkaan kirjoittanut! <3

      Murteestakin pidin kovasti, vaikka se oli minulle vierasta, ja vaikka joukossa oli muutama sana jotka jäivät vähän hämärän peittoon. :)

      Poista
  5. Sara, eikö hän kirjoita myös runoja, tämä Tikka? Minusta tuntuu, että o´len niitä julkaissutkin...

    Tämä kirja on takuulla hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Tikalla myös runoja, yhden kokoelman olen blogiini jossain vaiheessa lukenut...

      Ja muutamia vuosia sitten minulla oli suomalaiset novellistit -ahmimisvaihe jolloin tuli useampi Tikan kirja myös luettua, romaaneihinsa en ole tullut tarttuneeksi. Tästä olisi ehkä hyvä alkaa.

      Poista
    2. Leena, en olisi tiennyt googlaamatta (ja ilman hcanisin kommenttia), että Tikka on tosiaan kirjoittanut myös runoja.
      Hiljainen kesä on tosiaankin loistava kirja, lue ihmeessä jos joskus ehdit! <3

      hdcanis, Hiljaista kesää suosittelen lämmöllä! Itse lainasin kirjastosta Tikan novellikokoelman Alumiinikihlat, joten siitä varmaankin lisää keväämmällä...

      Poista
  6. Olen yrittänyt muistella, missä näin tämän kirjan ihan hiljattain myynnissä, mutta ei vain tule mieleen. (Sen siitä saa, kun kiertää niin monissa paikoissa, että sekoaa laskuista...) Joka tapauksessa tämä on pakko lukea joskus, kuulostaa hienolta. Hukkumisaihekin liippaa läheltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, sinä olet varsinainen aarrebongaaja! Jos törmäät Hiljaiseen kesään jossain uudelleen, poimi pois! :)

      Ja kirja on hieno! Ja tosi koskettava, varsinkin jos siihen on yhtään omaa kokemuspohjaa, kuten sinulla (ja minulla, tosin ei hukkumisaiheesta vaan muusta).

      Lue ihmeessä Tikkaa, hän on mahtava! <3

      Poista
    2. Nämä nyt ovat tällaisia kalajuttuja. "Olisittepa nähneet sen, joka pääsi karkuun!" :)

      Voit olla varma, että luen Tikkaa ennemmin tai myöhemmin!

      Poista
    3. :D

      Ja hienoa, jään odottelemaan mitä luet ja mitä siitä pidät!! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...