maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kahden kuukauden luetut (+ muutama matkakuva)

Tämä iloinen bloggaaja on nyt kesälomalla! :) Ja koska loma alkoi vajaan viikon mittaisella matkalla, en ole ehtinyt (taas vaihteeksi) blogiinikaan lainkaan. Alkavan viikon aikana tilanteeseen tulee muutos, etenkin jos kesäkelit jatkuvat kuluneen viikonlopun kaltaisina. Sateet eivät minua haittaa, sadepäivinä kun on mainiosti aikaa lukea rauhassa kirjoja - ja kirjablogeja! :)

Alkuperäiset matkasuunnitelmani muuttuivat parin viikon varoitusajalla, kiitos lentoyhtiön perumien lentojen, mutta päädyin lopulta palaamaan lomani alkajaisiksi takaisin Skotlantiin ja hurmaavaan Edinburghiin, johon olen nyt umpirakastunut. Tämänkertainen matkani oli varsin kirjallisuuspainotteinen, kirjakauppojen ja antikvariaattien koluamisen lisäksi kiertelin myös kaupungin kirjastoissa ja perehdyin paremmin Edinburghin kirjallisuushistoriaan. Ja tietenkin luin paljon ja kaikkialla; helteisissä puistoissa, linnan juurella nurmikolla, kahviloissa, pubeissa ja ravintoloissa, busseissa - sekä hotellissa ja lentokoneessa, totta kai. Matkalukemisenani minulla oli Kazuo Ishiguroa ja David Nichollsia, ja aloittelin Skotlannin matkaan sopien hieman Irvine Welshin Trainspottingiakin (alkukielellä, huh miten haastavaa!). Palaan tähän Edinburghin kirjallisuusteemaan vielä ensi viikon aikana, mutta nyt (ennen muutamaa matkakuvaa) luon vielä silmäyksen huhti- ja toukokuun aikana lukemiini kirjoihin.

Huomasin pari viikkoa sitten unohtaneeni listata viime kuun vaihteessa huhtikuun luetut, mutta teenpä sen nyt tässä samalla. Tosin huhtikuu oli määrällisesti melkoisen huono, luin kuukauden aikana vain kolme kokonaista kirjaa (tosin moni kirja jäi kesken ja jatkoin niiden lukemista toukokuun puolella)! Huhtikuun luettujen lista näyttää tällaiselta:

Annica Wennström: Lapinkylä. Sukutarina
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Laadullisesti kuukausi oli kuitenkin hieno, Eugenidesin uutukainen on selkeästi tämän vuoden käännösromaanien parhaimmistoa, ja Murakamin muistelmateoskin oli huikean hieno (siitä lisää myöhemmin).

Toukokuussa sainkin jo luettua huomattavasti enemmän, kesäloma alkoi ja matkallakin ehdin lukea mukavasti. Kuukauden kokonaissaldon muodostivatkin lopulta seuraavat yhdeksän kirjaa:

Claudie Gallay: Tyrskyt
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä
Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Julie Parsons: Tiimalasi
Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
David Nicholls: Starter for Ten
David Nicholls: Sinä Päivänä

Toukokuu oli myös mukavan monipuolinen lukukuukausi, luin erinomaisia lukuromaaneja, dekkarin, scifiä ja novelleja, sopivassa suhteessa kotimaista ja ulkomaista kaunokirjallisuutta, ja pitkästä aikaa englanninkielistäkin kirjallisuutta. Kuukauden paras kotimainen on ehdottomasti Hirvosen Että hän muistaisi saman, paras ulkomainen puolestaan Gallayn upea Tyrskyt, joskin Nichollsin romaanejakin rakastan (Sinä päivänä luin jo toiseen kertaan!). Kiireisen kevään jälkeen olen taas siinä tilanteessa, että bloggaamista odottaa melkoinen kasa luettuja kirjoja, joten jos lomani aikana ilmenee tekemisen puutetta, tiedän mitä tehdä! :)

Palailen asiaan alkuviikon aikana, vastailen iäisyyden odottaneisiin kommentteihinne ja teen kierroksen muissa kirjablogeissa vähän pidemmän kaavan mukaan! :) Nyt pienimuotoisen matkakuvapläjäyksen myötä toivottelen kaikille mukavaa ja toivottavasti kesäistä alkavaa viikkoa!!









21 kommenttia:

  1. Odotan seuraavaa postausta ihan hihkuen täällä :). Mahtavaa! Loma vaikutti ihanalta, voisin tehdä samanlaisen vaikka heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, tarkoitatkohan Murakamia, vai lisää Edinburghia...? Kumpaakin tulossa tällä viikolla, lupaan! :)

      Ja matka oli tosiaan aivan ihana, sen jälkeen kului pari päivää taas melkoisen kotiinpaluubluesin merkeissä, olisin halunnut jäädä sinne! :)

      Poista
    2. Tulin nyt vasta tänne vilkaisemaan, ja siis tässä tapauksessa yllätäen kyllä tarkoitin Edinburghia, vaikka odotan kyllä Murakami -juttujakin kovasti :).

      Poista
  2. Ihanaa lomaa!
    Matkasi Skotlantiin oli varmasti antoisa. Itse en siellä ole ikinä käynyt, lukenut kyllä paljon.

    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! <3
      Antoisa matka oli todellakin, tämä oli nyt toinen kerta Skotlannissa kuuden viikon sisällä. Olen aivan rakastunut Edinburghiin ja koko Skotlantiin, kannattaa matkustaa sinne joskus jos mahdollista! :)

      Kiitos samoin, aurinkoa sinnekin!

      Poista
  3. Ooh. Ihanan näköistä - ja kuuloista. Kaunista, kivaa kesää toivotan. Mä olen hurahtanut Murakamiin, joten varmasti luen tuonkin häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, <3 !
      Murakamin juoksukirja on tavattoman hieno, lue ihmeessä! Ja uskon että sinulle kirjailijana ja luovana ihmisenä se antaa vielä paljon enemmän, minustakin se oli hurjan inspiroiva teos!

      Kaunista ja kivaa kesää sinullekin!

      Poista
  4. Ihanaa, kun olet palannut. <3 Ja jälleen kerran olen hyväntahtoisesti kateellinen matkastasi. Oi, Skotlanti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kiitos ihana! <3 Ja oi, Skotlanti, tosiaankin!

      Äläkä huoli, minäkin olen hyväntahtoisesti kateellinen sinun tulevasta matkastasi. Oih! <3
      :)

      Poista
  5. Ihanat kuvat! Minäkin toivon joskus pääseväni jonnekin Brittein saarille, Edinburg vaikuttaa hurmaavalta paikalta <3. Odotan mielenkiinnolla katsaustasi paikkakunnan kirjallisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos! <3
      Edinburgh on todellakin hurmaava paikka, karulla tavalla romanttisen kaunis, ystävällinen ja kaikella tapaa kiehtova. Suosittelen lämpimästi!

      Kirjoittelen lisää kaupungista ja sen kirjailijoistakin tällä viikolla, ja luvassa (paljon) lisää kuvia! :)

      Poista
  6. Skotlanti... Huokaus... <3

    Minäkin odotan innolla teemapostaustasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, älä muuta sano. <3 :)

      Huh, nyt tulee jo melkein suorituspaineita! ;) No, ainakin kivoja kuvia on tulossa, sen voin luvata! Alan jo tänään askarella postauksen parissa joten enköhän saa sen lähipäivinä uloskin... :)

      Poista
  7. Voi noita kuvia! Enkö minä jo aiemmin sanonut, ettei tuollaisia saa laittaa esille, kun ne herättävät niin kovaa matkakuumetta? Aijai! <3

    Lukemisistasi sen verran, että olemme huhti-toukokuussa(kin!) lukeneet aika paljon samoja kirjoja. Elina Hirvosen romaani on minunkin mielestäni ihan huikea, samoin tietenkin Naimapuuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, anteeksi! ;) <3

      Niin muuten olemmekin! Arvaa mitä, löysin eilen kirjastosta Hirvosen Kauimpana kuolemasta Vuokko Hovatan lukemana äänikirjana (vihdoinkin se on julkaistu!) ja nyt en osaa päättää kuuntelenko vai luenko sen kirjan (kuten oli puhetta, minäkin siis ostin kirjan Hulluilta päiviltä). Ehkä teen kummatkin, samoin kuin tein Cunninghamin Tuntien kanssa. :)

      Poista
  8. Wau sinulla on ollut hieno loma ja lukupinokin vähentynyt paljon. Muo kiinnostaa toi Nicholsin toinen kirja kun tykkäsin Sinä päivänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, reissu oli ihana ja ihan kivasti sain toukokuussa luettuakin. :) Starter for Tenistä tykkäsin tosi paljon, yritän saada kirjoitettua siitä vielä tällä viikolla nyt kun se on vielä ihan tuoreena mielessä. :)

      Poista
  9. Luurikommentointi tökkii paljon.

    VastaaPoista
  10. Sara, sinun syytäsi, jos olen seuraavaksi Edinburghissa tai jossain muualla Skotlannissa. Meillä on nyt kuuma peruna, että tutuille alpeille vai Skotlantiin, jonka kuvittelemme hieman yhtä mahtavaksi kuin Irlannin.

    Vain Tyrskyt oli lukemistasi minulle tuttu, vaikka luen yli sata kirjaa vuodessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, matkakuumeen tartuttamisesta otan kyllä ihan mielelläni syyt niskoilleni! ;) Mutta voi, kyllä matka Alpeillekin kuulostaa ihanalta! <3

      Huh, en ole vieläkään ehtinyt käydä vastailemassa Tyrskyt-postaukseni kommentteihin, liikaa sosiaalista elämää (se on kai ihan hyväkin asia...? :)! Yritän huomenna, ja Leena, olen tulossa kommenttikierrokselle pian sinunkin blogiisi! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...