Anne B. Ragde: Berliininpoppelit


Anne B. Ragde: Berliininpoppelit (Tammi, 2007. 294 sivua. Alkuteos Berlinerpoplene, 2004. Suomentanut Tarja Teva.)

  Sikatilallisen työtä ei tehty pikkuisen puuhastelemalla aamuhartauden ja iltauutisten välillä. Häneltä lähti kaksisataa teurassikaa vuodessa ja hän teki kaikki työt sikalanoven sisäpuolella yksin, joten eläimet veivät hänen ajatuksensa vuorokauden ympäri. Sen lisäksi sioilla täytyi olla hyvät oltavat, paremmat kuin hyvät, sillä hän luki lehdistä syvää kuvotusta tuntien niistä, jotka eivät pitäneet kunnolla huolta eläimistään. Hän vähät välitti, syyttivätkö sellaiset ihmiset ongelmia hermojen kanssa tai muuta hölynpölyä, ja hän inhosi sanontaa henkilökohtainen tragedia, sillä hän oli vakaasti sitä mieltä että kaikkien piti ensiksi mennä sikalaan tai navettaan elikoidensa luo ja saada sitten kaikessa rauhassa hermoromahduksensa keskiyön ja aamuseitsemän välillä.

Neshovin vanha Anna-äiti sairastuu vakavasti. Sukutilaa isännöivä perheen vanhin aikamiespoika Tor löytää äitinsä sängystä makaamasta sikalan aamutoimilta palattuaan. Huoli pian porsivasta rakkaasta emakosta vaihtuu huoleksi siitä, miten äidin käy. Hän yrittää ensin vajavaisin taidoin ja hieman vastentahtoisesti hoitaa äitiään kotona, mutta joutuu lopulta järjestämään halvaantuneen äitinsä sairaalaan. Tor kutsuu paikalle nuoremmat veljensä, Trondheimissa hautausurakoitsijana toimivan Margidon ja Kööpenhaminaan muuttaneen nuorimman veljen, Erlendin, sekä oman, jo aikuisen tyttärensä Torunnin, jota hän ei ole isyydestään huolimatta nähnyt kuin kerran elämässään. Kotitilalla hoitoa ja huolenpitoa odottaa sikojen lisäksi veljesten totaalisen juro ja iäkäs isä.

Joulu lähestyy. Kuolemaa tekevän äidin sairaalavuoteen äärellä toisistaan täysin vieraantuneet veljekset yrittävät kohdata toisiaan. Menneisyydessä on paljon puhumattomia asioita, eikä suinkaan vähäisimpänä Erlendin avoin homoseksuaalisuus ja suhde toiseen mieheen, jota suku ei ole voinut koskaan kunnolla sulattaa. Nähtäväksi jää, saavuttaako joulumieli Neshovin sikatilan, ja löytävätkö sukulaiset yhteyden välilleen menneisyyden solmuista huolimatta.


Itse asiassa luin Berliininpoppelit jo puolisentoista vuotta sitten kesähelteillä, mutta ajattelin silloin, että kirjasta olisi mukavaa kirjoittaa blogiin juuri joulun alla. Viime vuonna unohdin, mutta korjataan tilanne nyt. Vaikka kirjan lukemisesta on siis jo reilummin aikaa, on se jättänyt mieleen lämpimän ja positiivisen lukumuiston. Voisin hyvin kuvitella lukevani kirjan uudelleen, ja sitäkin enemmän mieleni tekisi piakkoin jatkaa Neshovin veljesten parissa - Berliininpoppelit nimittäin aloittaa veljeksistä kertovan trilogian. Jatko-osat, Erakkoravut ja Vihreät niityt, odottelevat jo hyllyssäni lukuvuoroaan.

Ragden henkilöhahmot ovat mainiosti rakennettuja ja niin aidon oloisia, elämän ja toistensa kolhimia. Vanhin veli Tor on melkoinen tuppisuu, jolle ihmisten kanssa kommunikointi on vaikeaa ja työlästä. Eläintenystävänä ilahduin suuresti siitä, miten Ragde kuvaa miehen suhdetta sikoihinsa: muuten umpinaisen ja hiljaisen miehen on helppoa puhua ja osoittaa tunteita eläimilleen - kaunis osoitus ja muistutus siitä, miten eläinrakkaus voi olla jopa elämää kannatteleva voimavara. Keskimmäinen, aina jäykän asiallinen veli Margido taas on oppinut oman mykkyytensä työnsä kautta. Työssään hautausurakoitsijana hän on opetellut vain rekisteröimään sivusta mitä muut tuntevat, itselleen hän ei ole voinut antaa lupaa tuntea. Nuorimmainen, somistajana Tanskassa työskentelevä Erlend puolestaan on se kaikessa erilainen veli: taiteellinen, tunteellinen ja vahvasti visuaalinen, jonka erilaisuus on saanut miehen tuntemaan itsensä niin ulkopuoliseksi omassa perheessään, että hän on joutunut muuttamaan mahdollisimman kauas voidakseen olla onnellinen.

Homomieheksi Erlend tuntui aluksi minusta hieman liiankin stereotyyppiseltä, ja käytökseltään jopa jossain määrin karikatyyrimäiseltä, mutta tarinan edetessä hänestäkin tuli ihan oikea, moniulotteinen ihminen, johon oli yhtä helppoa kiintyä kuin kaikkiin muihinkin hahmoihin - lopulta hän taisi nousta jopa suosikkihahmokseni. Kiintymisen ohessa oli koskettavaa seurata, miten veljekset, vanha isä ja Torin tytär Torunn onnistuivat haparoiden luomaan välilleen jonkinlaisen yhteyden, pienen ja hauraan, mutta yhteyden kuitenkin. Berliininpoppelit on monella tapaa tunteisiin vetoava romaani, paikoin se kaikessa rumuudessaan ja rikkonaisuudessaan ahdistaa, paikoin liikuttaa, ja lämpimän huumorinsa ja monien kauniiden elementtiensä myötä monin paikoin myös ilahduttaa. Kirjasta jää sydämeen lämmin olo. Ragden kerronta on lämmintä ja lempeää, ja suomennos on taiten tehty, kirjan kieli on huolellista ja tarkkaa, kaikin puolin sujuvaa luettavaa.

Ja oih, jouluisen Trondheimin kuvaus on totisesti matkakuumetta herättävää! Olisi ihanaa päästä katselemaan kaupunkia syvänsinisenä talvi-iltapäivänä, kun kaikkialla on lunta ja koristellut joulukadut houkuttelevat luokseen. Puutarhoissa on jouluvaloin koristeltuja puita, ja joki heijastaa talojen ikkunoista heijastuvaa valoa pinnastaan. Voi että, pääsisipä tuonne kävelemään ja valokuvaamaan! Haavematkakohdelistallani Norja alkaakin olla melko korkealla (suurin kiitos siitä kuulunee monelle loistavalle norjalaiskirjailijalle, sekä varmaankin kaikkien tuntemalle Kalastajan vaimo -blogille :).

Tällä kertaa en poikkeuksellisesti linkitä kuin yhden tekstin: käykääpä katsomassa, miten ihanasti Liisa kirjasta kirjoittaa! (Pakko myöntää, että kirjoitan tekstiä nyt jo toiseen kertaan, kun blogger-mokoma hävitti valmiin, monta tuntia kirjoittamani postauksen taivaan tuuliin, enkä jaksa enää alkaa hakea ja linkittää enempää muiden tekstejä - Google siis teitä auttakoon!) Mutta lisään loppuun aika ihastuttavan sitaatin. Siinä Erlend on vielä Kööpenhaminassa, ja miettii joulunaikaa. Nyt, kun musta joulu ainakin eteläisimmässä Suomessa alkaa näyttää väistämättömältä tosiasialta, tuntuu seuraava teksti aika ihastuttavalta ajatukselta.

  Lumi ja joulu kuuluivat yhteen, mutta se oli aina hieman liikaa odotettu tässä kaupungissa ja tässä maassa. Loppuvuonna hän ei lunta kaivannutkaan. Mutta joululumen toive ei päästänyt hänestä koskaan otettaan. Joulun paras ainesosa. Lumi saattoi peittää ja kätkeä, tehdä jopa puuttuvasta joulutunnelmasta vähäpätöisen seikan, mutta olisi symbolinen ja tärkeä ja oikea pelkästään omana itsenään siitä huolimatta ettei se ollut muuta kuin jäädytettyä vettä, kuten Krumme aina sanoi. Jäätynyt tähdiksi, Erlend korjasi rakastettuaan. Ei ollut sattumaa, että vesi jäätyi symmetrisiksi tähdiksi, vaan luonto halusi ilahduttaa sillä tavalla ihmistä.

***

P.S. Iso kiitos kaikista kommenteista aiempiin postauksiini! Pyrin vastailemaan niihin vihdoin lähipäivinä, lupaan!

Kommentit

  1. Muistuipa hyvä kirja ihanasti mieleen. Hieno tuo lainaus lumesta, kyllä sitä kaivattaisiin.

    Erlendistä tuli minunkin suosikkini tässä sarjassa, vaikka kiinnyin jollain tavalla kaikkiin veljeksiin. Tämän kirjan aloitus kuuluu ehkä hirveimpiin ikinä, mutta ei se sitten niin synkkä ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Berliininpoppelit on tosiaan ihana. Ja totta, jospa ihan vähän pakastaisi, ja tulisi sentti, pari lunta. Olisi valoisampaa, ja koiraakaan ei tarvitsisi pestä ja putsata montaa kertaa päivässä... Lapsetkin ovat varmaan ihan kuraisia ulkoleikeissään.

      Berliininpoppelit alkaa kyllä tosi ahdistavasti. Onneksi kirjassa on kuitenkin myös paljon valoa.

      Poista
  2. Minä ajattelin ottaa uusimman Radgen romaanin lomalukemiseksi, tosin ne ovat aika isot pinot mitä olen jo nyt raahaamassa lomaksi että saa nähdä. :) Ja jos vielä joulupukkikin muistaa jollain kirjalla. Mutta tämä alkoi kiinnostaa, ehkä jossain vaiheessa tämänkin luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, tämä olisi kyllä oivallinen joulukirja! Kyllä sinun kannattaa tämä ennemmin tai myöhemmin lukea, olen ihan varma että tykkäät!

      Poista
  3. Berliininpoppelit-trilogia on ihana! Tai oikeastaan ei, onhan sen perussävy aika... ankeahko. Toivottavasti joskus saan inspiraation lukea tämän uudestaan. Mutta kuten sanoit, kirja jättää pitkän muistijäljen, eikä sitä helpolla unohda. Siksi uudelleen lukeminen tuntuu vielä liian aikaiselta ajatukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, se kirjassa onkin niin jännä juttu, että vaikka siinä on paljon ahdistavia ja surullisia asioita ja niin paljon ankeaa, se on silti jotenkin aika ihana kirja. Selailin kirjaa nyt juttua kirjoittaessani melko paljon, ja alkoi kyllä kieltämättä houkutella lukea se uudestaan... Ehkä ensi jouluna!

      Poista
  4. Berliininpoppelit on tosiaan ihana, kaikessa karheudessaan. Joulukuvauksena kirja on myös aivan parhautta, juuri siksi ettei kaikki suinkaan ole täydellistä.

    Hmm, ehtisiköhän sitä vielä huomenna käväistä kirjastossa hakemassa kakkososan joululukemiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, nimenomaan! Ihmeellisiä nuo norjalaiset - kirjoittavat aivan mahtavia kirjoja. :)

      Minunkin tekisi mieli, mutta kirjastopinossa ainakin pari kiilaa nyt edelle. Mutta toivottavasti minäkin ehtisin pian takaisin Neshovin veljesten pariin.

      Poista
  5. Minä olen lukenut Ragdelta vain sen uuden kirjan - mikä lie onnellisuus kirja se nyt olikaan - ja en kyllä tykännyt yhtään, oli umpitylsä. Ei ole sitten oikein napannut tarttua näihin muihinkaan, kun tutustuminen oli niin kehnoa. Mutta aika näyttää, josko kohtaamme Norjan rouvan kanssa uudemman kerran.

    Ihanaa joulun aikaa! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, se uusi minuakin kiinnostaisi, Karoliina kehui sitä niin kovin. Minua ei tylsyys haittaa yhtään (täällä tämä Hyry-, Päätalo- ja Proust-fani, moi!), se on melkeinpä ennemminkin tavoiteltava ominaisuus. Se uutukainen voisi siis hyvinkin olla juuri minulle (tylsälle ihmiselle) sopiva kirja. Eli kiitos vinkistä! :D

      Ihanaa joulua sinullekin! <3

      Poista
  6. Minullekin tuli tästä matkakuume Norjaan! Ja niin jouluinen olo, että kirjan - tai ainakin jotkut kohtaukset - voisi lukea uudelleen. Tästä kirjasta jäi hyvä mieli, en kuitenkaan ainakaan vielä pode intoa lukea koko trilogiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, se kirjan loppukin on niin ihana, sen voisi ainakin lukaista uudelleen. Siitä voisi myös olla hyvä jatkaa seuraavan osan pariin. Ajattele, jopa minä kaipaan jouluksi lunta. Berliininpoppeleita selatessa (nyt juttua kirjoittaessani - puolentoista vuoden viiveellä ehtii unohtua vähän liikaa, huoh!) tuli ihan jouluinen olo ja lunta ikävä.

      Poista
  7. Oi, miten ihanainen arvio! Norjassa on tullut pistäydyttyä monen monta kertaa, ikävä iski :)

    Palajan muihin kirja-arvioihisi joulun jälkeen, nyt tulin toivottelemaan kaunista ja rauhallista joulunaikaa ja paljon ihania lukutuokioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! <3 Ja voi että, olisi joskus ihanaa nähdä Norjan-kuviasi, olet niin huikean hyvä kuvaaja!

      Tervetuloa takaisin (minäkin olen tulossa sinulle vielä moneen syksyiseen arvioon, kunhan nyt ehdin! :), ja ihanaa, suloista joulua sinullekin! <3 Luen nyt Murakamia ja olen ihan koukussa, toivottavasti sinulla on myös joku aivan huippu joulukirja!

      Poista
  8. Sara, luin tämän koko trilogian ja rakastin jokaista kirjaa! Ragde kirjoittaa ihan eri tavalla kuin kukaan muu ja käsittelee tarinaa sekä huumorin että tragedian otteella. Pidin myös roolista, jonka siat ovat sarjassa saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voi että - kyllä minunkin pitää nyt pian lukea nuo jatko-osat! Minäkin pidin juuri siitä, miten taidokkaasti ja hyvällä maulla Radge yhdistää vakavia ja traagisiakin asioita ja lämmintä huumoria. Ihana kirja!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit