sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Veijo Meri: Tukikohta


Veijo Meri: Tukikohta (Otava, 2008. 1. painos 1964. 139 sivua.)

  No niin, tässä istutaan, pihalla kaivavat sotahautoja, puuliiterissä on tykki, luokkahuoneessa on konekivääri ja talon päällä on venäläisten tähystyspallo. Kuka olisi muutama kuukausi sitten uskonut.

Eletään syksyä 1939, tapahtumapaikkana on aivan Neuvostoliiton rajan tuntumassa sijaitseva suomalainen kansakoulu. Eräänä aamuna lapset tulevat kouluun tavalliseen tapaansa. Ulkona on vielä pimeää ja luokkahuoneessa on valo, mutta luokan ikkunat ovat peitettyinä, eikä pihavaloakaan ole sytytetty. Opettajatar ottaa oppilaat vastaan ovensuussa lähettääkseen heidät saman tien takaisin koteihinsa. Koulu on suljettu toistaiseksi, sillä sille on muuta käyttöä.

Koululle saapuu joukko Suomen armeijan sotilaita, jotka ottavat koulun tilat majoituskäyttöönsä. Nuori naimaton opettajatar asuu koululla, eikä suostu kehotuksista huolimatta jättämään ainoaa kotiaan, vaan jää koululle sotilaiden kanssa. Aikaa kuluu, rajalla kaivetaan suojakaivantoja, rakennetaan korsuja ja valmistaudutaan lähestyvään sotaan, ja tukikohtana pidettävän koulun seinät todistavat tapahtumia laidasta laitaan: joku haetaan kuulusteltavaksi Valpon miesten toimesta, joku lavastaa tehneensä itsemurhan, ja opettajatar kokee nopean romanssin erään nuoren sotilaan kanssa. Lopulta talvisota alkaa, miehet astuvat kohti kohtaloaan ja opettajatar joutuu lähtemään hätäisesti evakkoon.


En juurikaan tunne Veijo Meren tuotantoa - osaisin ehkä vähän pinnistellen vastata oikein Trivial Pursuit -kysymykseen 'Mikä on Veijo Meren tunnetuin teos?' (Manillaköysihän se) - enkä ole miehen kirjoja lukenut ennen tätä. Törmäsin Tukikohdan uudehkoon painokseen viime viikolla kirjakaupan alelaarissa, päätin antaa kirjalle hyvän kodin ja luinkin kirjan nyt heti sotakirjateemaviikkoni puitteissa.

Tukikohta oli melko ristiriitainen lukukokemus. Minulla ei ollut oikeastaan mitään ennakko-odotuksia, ja siihen nähden kirja oli todella positiivinen yllätys, pidin siitä lopulta melko paljonkin. Koko romaani on kirjoitettu Seitsemän veljestä -henkisesti näytelmämuotoon, ja se rakentuu käytännössä kokonaan jatkuvan dialogin varaan. Olen lukenut niin vähän tämäntyyppisiä romaaneja, että kerrontatapa tuntui virkistävän erilaiselta ja jopa vanhahtavasta tyylistään huolimatta raikkaalta.

Kersantti. Rakennuksen rajan puolella liikkumista on vältettävä päivällä ja tulen näyttämistä pimeällä. Pihavartio kiertää pimeän aikana taloa ja sillä on oikeus saada tieto, kuka liikkuu ja millä asialla. Niille jaettiin ennen lähtöä kasarmilla kovat joten on syytä vastata nopeasti ja selvällä äänellä.
Opettaja. Minulla on kirkas ääni.
Kersantti. Mutta kuuluuko se kanssa?
Opettaja. KYLLÄ SE KUULUU!
Kersantti. Ei pidä huutaa niin kovasti että kuuluu rajan taakse. Niiden ei tarvitse tietää, että te olette täällä.

Meri on myös selvästikin varsin taitava kirjoittaja, sillä vaikka romaanista puuttuu käytännössä lähes kokonaan kertojanääni joka kuvailisi lukijalle tapahtumia, puitteita ja tunnelmia, syntyy pelkän dialogin pohjalta vahvoja mielikuvia, eikä kertojaa jää edes kaipaamaan. Meri kuvaa monipuolisesti sotilaiden mielialoja lähestyvän sodan edessä, kaikkea sitä innokkuutta, jännitystä, rehvakkuutta ja pelkoa, jota nuoret miehet mielessään tuntevat. Pidin myös kirjailijan hieman kuivakasta ja jotenkin ovelasta huumorista. Teksti tarjoaa pieniä, ilahduttavia oivalluksen hetkiä.

Ristiriitaiseksi lukukokemuksen teki kuitenkin se, että kirja muistutti minua varsin monella tapaa Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Näin olisi käynyt varmaan joka tapauksessa, kun TS on niin tuttu jo liki kolmenkymmenen vuoden ajalta, mutta nyt asia korostui etenkin kun satuin lukemaan kirjat peräkkäin. Eniten Tuntematon tuli minulle mieleen monista hieman samankaltaisista hahmoista. Tukikohdan porukassa oli muuan rehdin ja suoraselkäisen oloinen kersantti Korhonen, joka toi elävästi mieleeni TS:n vänrikki Koskelan (lähes samat nimetkin!). Savolainen sotamies Happonen on ryhmän sukkela vitsiniekka, joka ei ole hetkeäkään hiljaa ja harrastaa lisäksi melkoista keppostelua aina toiseen komppaniaan soitetuista pilapuheluista veritöiden lavastamiseen saakka. Mieleen tuli väkisinkin TS:n lupsakka ja veijarimainen Rahikainen. Ja sitten on heikko ja pelokas sotamies Väisänen, jonka lopussa tekemä ratkaisu tuo mieleen TS:n sotamies Riitaojan. Myös Meren käyttämä huumori ja murteiden suhteellisen runsas osuus dialogissa toivat mieleen Linnan klassikon ja ne aika velikullat.

Ei tämä kuitenkaan missään nimessä mikään TS-kopio ole, vaan ihan mielenkiintoinen ja hyvä sotaromaani sellaisenaan. Kirja jätti kiinnostuksen lukea muutakin Meren tuotantoa - osaako joku suositella jotain? Tästä teoksesta ei löytynyt kuin yksi aiempi blogiteksti: Kirjainten virran Hanna luki kirjan "väsyneenä ja kärttyisenä" muutama vuosi sitten. :) Käykääpä kurkkaamassa, Hannakin vertailee Merta ja Linnaa, mutta vähän eri näkökulmasta.

12 kommenttia:

  1. Huih, en uskaltanut edes lukea ikivanhaa arviotani, sillä en osannut kirjoittaa sillon huonostikaan. Ja makunikin oli varmaan aika karvanoppatasoa. :D

    Mutta Meteltä ostin juuri yhden teoksen luettavakseni, eli Everstin autonkuljettajan, jota Petri Tamminen on useassa haastattelussa kehunut.

    "Meren tarinoista Tamminen löytää sen myötätunnon ja yhteyden, jota hänkin tavoittelee. Hän innostuu kuvaillessaan Meren kirjaa Everstin autonkuljettaja. Siinä Meri kirjoittaa, kuinka sotamies Peltola yrittää poimia sokeripalaa lusikkaansa: Se ei tullut lusikkaan jota yritti, eikä sen viereinen joka olisi voinut tulla, vaan jokin ihan muu. 'Silloin Meri näyttää minulle sen hetken, kun olen ottanut itse sokeripalaa. Se on kuin joku tulisi sydämeen asumaan.'"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, höpsis! Arviosi on hyvin (ja hauskasti!) kirjoitettu, ja siinä on mielenkiintoista taustatietoa sekä Merestä kirjailijana että Tukikohdasta romaanina. :)

      Kiitos vinkistä ja Tammis-sitaatista, pistän tuon Everstin autonkuljettajan muistiin! En tiedä kirjasta yhtään mitään, pitää vähän googletella ainakin aihetta. Sotakirja siis ilmeisesti sekin?

      Poista
  2. Kuvaat Tukikohtaa oivallisesti ja erityisesti sen vertailu Tuntemattomaan on kiinnostavaa. Eiväthän teokset synny tyhjiössä, vaan käyvät vuoropuhelua keskenään. Itse olen lukenut Mereltä vain Manillaköyden ja senkin monia vuosia sitten, mutta se on ehdottomasti tutusumisen arvoinen. Itselleni on jäänyt Manillaköydestä mieleen erityisesti eräs hyvin pysähdyttävä kuva. En paljasta mikä, löydät sen kyllä, jos päädyt Manillaköyden lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos! :) Ja hyvin sanottu, Meren Tukikohta tuntuikin juuri käyvän vuoropuhelua Tuntemattoman sotilaan kanssa - Tukikohta on kuin Tuntemattoman sotilaan huonommin tunnettu pikkuveli. Kiitos Manillaköysi-suosituksista! Pidin Meren kirjoitustyylistä ja Manillaköysi alkoi nyt kiinnostaa ihan tosissaan.

      Poista
  3. Kokeile Meren novelleita, Myöhäiset äänet tai Peiliin piirretty nainen.

    VastaaPoista
  4. Itse olen lukenut vain Mereltä vain romaanin Peiliin piirretty nainen joskus kauan sitten lukiossa. Tykkäsin sen tunnelmasta kovasti. En tiedä miksi, mutta se toi jotenkin mieleen Hemingwayn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellipsi, tuo alkoi nyt kovasti kiinnostaa, tykkään Hemingwaysta ja pidin myös Meren kirjoitustyylistä ainakin tämän Tukikohdan perusteella! Kiitos sinullekin vinkistä! :)

      Poista
  5. Sait kiinnostumaan tästäkin. Olen lukenut Manillaköyden koulussa ja teos oli ikimuistoinen. Suosittelen lämpimästi. Meren novellikokoelma Ettei maa viheriöisi on jäänyt mieleen hienona kokoelmana, mutta yhtäkään novellia en muista erikseen. Ihan hassua. Pitäisi lukea uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, jos haluat niin saat tämän lainaan jos ja kun tammikuussa nähdään? Tämä on tosi nopealukuinen, tästä riittää yhdeksi illaksi, kahdeksi korkeintaan jos ihan rauhassa lukee. :) Ja silti tämä on kokoaan suurempi kirja, pidin! Ja kyllä minun nyt pitää lukea Manillaköysi, ja myös Meren novelleja!

      Poista
  6. Tukikohta kuulostaa mielenkiintoiselta luettavalta sotakirjahaasteeseen. Itse lainasin juuri kirjastosta Meren "Vuoden 1918 tapahtumat". En siis ole lukenut sitä vielä, mutta takakansitekstin mukaan "Meri avasi uuden näkökulman sotaan kuvaamalla tapahtumat ruohonjuuritasolta nähtyjen tilanteiden sarjoina".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tuosta mainitsemastasi kirjasta en ole kuullutkaan, mutta se alkoi nyt kovasti kiinnostaa - eli suurkiitos vinkistä! Minä puolestani suosittelen sinulle Tukikohtaa. Näin liki kuukausi kirjan lukemisen jälkeen sen jättämä positiivinen jälkimaku on vain vahvistunut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...