tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi kuvina: joulukuu, sekä vuoden kirjat ja kuulumiset paketissa

Näin vuoden viimeisillä hetkillä on hyvä hieman tarkastella paitsi kulunutta kuukautta, myös koko kulunutta vuotta. Tästä taitaakin tulla melkoinen megapostaus, niin paljon mielessäni on asiaa! Tätä ei välttämättä jaksa kukaan lukea, mutta katselkaa siinä tapauksessa vaikka kuvia. :)

Aloitetaankin vaikka niistä! Vuosi kuvina-haaste jatkuu: joulukuu oli jo kolmas kuukausi, kun kävin kuvaamassa samoja tuttuja paikkoja (täältä voit kurkata lokakuun ja marraskuun kuvat). Tampereella ehti olla kivasti lunta reilun parin viikon ajan, ja Karjalanpuistossa ottamani kuvat ovatkin varsin talvisia. Puistokuvia on kahdelta päivältä, osa on otettu itsenäisyyspäivän alla 5.12., ja osa 15.12. Sen jälkeen lumet ovat sulaneet pois viimeistä hiutaletta myöten ja maisemat näyttävät nyt melko erilaisilta. Näsijärvi-kuvani kävin ottamassa tänään iltapäivän viimeisillä valoisilla hetkillä. Järvenrantakuvista ei ihan äkkiä arvaisi että ne ovat uudenvuodenaatolta.




Seuraavaksi pikainen katsaus joulukuussa luettuihin kirjoihin. Ehdin lukea aika mukavasti, kahdeksan kirjaa, joista jokaisesta ehdin myös blogata. Kesken on tällä hetkellä varmaan yhtä monta (upeaa!) kirjaa, mutta niistä lisää tammikuun puolella. Noin puolet joulukuusta keskityin teemalukemaan sota-aiheisia kirjoja, joita luin lopulta viisi kappaletta. Kuukauden paras kirjakin löytyy tästä joukosta, se on ehdottomasti Väinö Linnan huikea klassikko Tuntematon sotilas. Tässä vielä kuukauden luetut linkkeineen:

Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Veijo Meri: Tukikohta
Joni Skiftesvik: Yli tuulen ja sään
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
Charles Dickens: Saiturin joulu
Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot
Arto Lappi: Lumiputous
Mika Waltari: Joulutarinoita


Sitten katse vielä hetkeksi kuluneeseen vuoteen, ensin yleisellä ja sitten kirjallisella tasolla. Henkilökohtaiseen elämääni kulunut vuosi toi paljon hyvää, mutta myös yhden suuren uuden asian: tuore(ehko) MS-tautini on tehnyt tästä vuodesta vähän tavanomaista takkuisemman (kolme pitkää pahenemisvaihetta reilussa puolessa vuodessa, argh!), mutta kaikesta huolimatta mieleni on ollut iloinen ja päätän vuoden monesta asiasta kiitollisena ja onnellisena. Tämä uusi "ominaisuuteni" on pakottanut vähän hiljentämään tahtia ja muuttamaan elämän suuntaa, mutta opettanut samalla nauttimaan asioista entistä enemmän. Tämä on saattanut näkyä kirjajutuissanikin: olen aina ollut vahvasti tunnepohjalta kirjoja lukeva ihminen, mutta nykyisin hyvät tekstit tuntuvat vielä entistäkin paremmilta ja koskettavat syvemmin. Olen lukijana muuttunut paitsi vaativammaksi, myös herkemmäksi. Bloginikin on tänä vuonna elänyt ikään kuin uuden kukoistuksen aikaa. Olen jaksanut päivittää siihen tahtiin, että olen itseeni varsin tyytyväinen. Toivon saman tahdin jatkuvan ensi vuonna. Tämän vuoden näkyvin muutos lienee se, että olen alkukesästä lähtien siirtynyt kokonaan kustantamoiden kirjankansikuvista omiin otoksiini. Olen aina rakastanut valokuvausta ja kuvannut paljon, mutta nyt täytyy sanoa että tuohon kirjankansikuvaukseen olen aivan erityisen koukussa. :)

Vuoden kohokohdiksi nousevat (näin kirjabloggaajanäkökulmasta katsottuna) Helsingin unohtumattomat kirjamessut, sekä pääsy Cisionin kirjallisuusblogilistalle - ja muuten tietenkin ihanat matkat. Olen matkustellut jonkin verran tavanomaista vähemmän, mutta matkapäiviä kertyi silti nelisenkymmentä. Muistelen lämmöllä tammikuista lämmintä ja hurmaavaa Kuubaahuhtikuun auringossa kylpevää Irlantiasyyskuista, lumoavaa New Yorkia sekä lokakuista ja aina niin rakasta Lontoota.



Kirjavuosi 2013 on ollut aika huikea! Olen lukenut yhteensä 85 kirjaa, sekä lisäksi kymmenkunta sarjakuva-albumia, joista innostuin erityisesti alkuvuodesta. Vuoden luetut löytyvät omalta välilehdeltään, ja erityisesti parhaita uutuuskirjoja listaan tammikuun lopulla Blogistanian Finlandia- ja Globalia-äänestysten yhteydessä. Olen lukenut tänä vuonna selkeästi enemmän kotimaista (54 teosta) kuin käännöskirjallisuutta (31 teosta), mutta melko samassa suhteessa nais- ja mieskirjailijoita (44 naista, 41 miestä). 

Dekkareita olen lukenut poikkeuksellisen ja hämmästyttävän vähän (6 kappaletta), vaikka olin niistä varsinkin kesällä hyvin innoissani. Parhaana dekkarina mieleeni on jäänyt Caroline Grahamin Kämmekkä kukkii kuolemaa, joka on yksi niistä kirjoista, johon suosikki-tv-sarjani Midsomerin murhat pohjautuu. Runoja olen lukenut melko paljon, mutta blogiin saakka olen tuonut vain neljä teosta. Runoteoksista vahvimman ja kauneimman jäljen mieleeni on jättänyt Erkka Filanderin esikoiskirjapalkittu Heräämisen valkea myrsky. Novelleja olen lukenut seitsemän teoksen verran, niistä ehdottomasti paras oli suursuosikkini Colm Tóibínin Äitejä ja poikia. Myös esikoiskirjoja olen lukenut varsin mukavasti. Tänä vuonna on julkaistu monta todella kovaa esikoista, mutta parhaasta ei minun mielessäni ole epäilystäkään, se on tietenkin (!) Antti Heikkisen Pihkatappi.

Olen myös lukenut melko monipuolisesti itselleni uusia kirjailijoita, pelkästään uusia kotimaisia tuttavuuksia on tullut 31 kappaletta. Vuoden tärkeimmät ja rakkaimmat uudet tuttavuudet ovat hieman yllättäen kaikki suomalaisia miehiä: herrat Kjell Westö, Bo Carpelan, Antti Hyry, Hannu Väisänen ja Joni Skiftesvik ovat kaikki kaivertaneet sydämeeni oman kolonsa.

Lopuksi listaan kirjavuoteni TOP10:n, eli kymmenen parasta, vaikuttavinta ja rakkainta kirjaa aakkosjärjestyksessä:

Deane, Seamus: Lukuhetkiä pimeässä
Haahtela, Joel: Tähtikirkas, lumivalkea
Hanff, Helene: Rakas vanha kirja
Heikkinen, Antti: Pihkatappi
Hyry, Antti: Uuni
Jansson, Tove: Haru, eräs saari
Linna, Väinö: Tuntematon sotilas
Pamuk, Orhan: Lumi
Väisänen, Hannu: Taivaanvartijat
Westö, Kjell: Kangastus 38 (ja fuskaan vähän: yhdenneksitoista on pakko mainita myös miehen huikea Missä kuljimme kerran)

Kymmenen (+ 1) upeaa kirjaa, joihin kaikkiin rakastuin päätä pahkaa. Ja jos tuosta joukosta olisi pakko valita se yksi kaikkein paras kirja, kallistuisin Antti Hyryn Uuniin. Se kirja on 400 sivua puhdasta rakkautta.



Ensi vuonna blogi jatkanee melko lailla entisenlaisilla linjoilla, mutta muutamaa pientä muutosta olen tänne mielessäni kaavaillut. Ensinnäkin aion tulevana vuonna panostaa runoteoksiin, ja erityisesti kotimaiseen runouteen. Suomessa julkaistaan vuosittain suuri määrä toinen toistaan upeampia runoteoksia, jotka kuitenkin saavat mielestäni harmillisen vähän näkyvyyttä kirjallisuuskentällä, eivätkä kirjablogitkaan juurikaan tee siihen poikkeusta. Luen itse melko paljon runoja, mutta olen aiempina vuosina blogannut niistä hävettävän vähän. Tähän tulee nyt muutos. :) Suunnitelmissani on myös teemalukea enemmän kuin aiempina vuosina - alkuvuodelle olen kaavaillut (vihdoin!) jo aiemmin suunnittelemiani Ian McEwan- ja Ranska-teemaviikkoja, lisäksi olen ajatellut lähiaikoina teemalukea Ernest Hemingwayta, Virginia Woolfia sekä suursuosikkiani Joel Haahtelaa. Kolmanneksi olen päättänyt alkaa panostaa enemmän matkajuttuihin, ja ottaa siten pienen askeleen enemmän matkablogien suuntaan. Viime aikoina mieleni on taas kovasti tehnyt perustaa erillinen matkablogi, mutta sen sijaan tuon niitä kuvia ja ajatuksia enemmän tänne. Nämä voisivat siis olla eräänlaisia blogini uudenvuodenlupauksia.



Lopuksi iso kiitos jokaiselle lukijalleni: kiitos että olette lukeneet ja kommentoineet, jakaneet ja herättäneet ajatuksia. Olette tärkeitä, ja tämä kirjablogin kirjoittamisen mukanaan tuoma yhteisöllisyys ja mahdollisuus jakaa lukukokemuksia sekä hyvässä että pahassa, on tämän homman suurin ilo ja nautinto!

Oikein hyvää vuotta 2014 jokaiselle, sisältäköön se onnea ja paljon hyviä kirjoja!




30 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, kuten aina blogissasi :)

    Meidän vuoden top-listamme eroavat aikalailla, en ole lukenut sinun suosikeistasi kuin Westön Missä kuljimme kerran. Se onkin hieno kirja, ehkä omallakin listallani, kun huomenna sen koostan.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos! <3

      Tulenkin huomenna lukemaan sinun vuosikoosteesi, muiden listoja on tosi mukavaa tutkiskella. :)

      Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Oikein hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta! Vau noita kuvia. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, kiitos kuvakehuista! <3 Ja kiitos samoin, tulkoon tästä hyvä (kirja)vuosi!

      Poista
  3. Ihanat kuvat, ja ihana, innostunut bloggaaja! Pistäpäs runohaaste pystyyn, niin lupaan osallistua! Jään odottamaan matkaraportteja ja muitakin ihanuuksia.

    Minunkin top 10 -listaltani löytyy Hannu Väisäsen Taivaanvartijat. Upea, rakas kirja! Ihanaa, lukuisaa vuotta Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos! <3 :) Runohaaste, no sinäpä sen sanoit! Semmoiselle olisi kyllä tilausta, luulen. K-blogin Jennillä oli 2-3 vuotta sitten haaste, jossa luettiin yksittäisiä runoja, pitääkin vähän haastatella Jenniä, olisiko hänellä intressejä alkaa emännöidä uutta runohaastetta. Jos ei, niin voisin harkirta asiaa. :)

      Ja Taivaanvartijat, voi rakkaus mikä kirja. Ostin sen juuri omaankin hyllyyni. Ihana aarre!
      Oikein ihanaa vuotta sinullekin, ja toivottavasti paljon hyviä kirjoja ja sitä kaivattua lukuaikaa! <3

      Poista
  4. Runohaaste olisikin poikaa! Luin juuri Pihkatapin ja pidin kovasti, kiitos postauksesi löysin kirjan pariin. Hyvää uutta vuotta toivotellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, ihan totta! Ja voi että, ihanaa että luit Pihkatapin ja ihastuit! Odottelen postaustasi siitä... :)

      Ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi! <3

      Poista
  5. Sinulla on ollut loistava kirjavuosi ja lisäksi vuosi, joka on sisältänyt paljon kaikkea. <3 Oli ihanaa, että näimme viime (!) vuonna - ja nyt juuri alkaneena vuonna taas, eikös!

    Meillä on monia samoja kirjasuosikkeja. Westön, Väisäsen ja Heikkisen kirjat ovat omalla lukulistallani. Ja Lumi, Uuni ja Tähtikirkas, lumivalkea ovat kyllä upeita. Luulen, että tulen lukemaan uudelleen ainakin Haahtelan romaanin, koska haluan päästä sen kanssa yhtä liki kuin muidenkin Haahteloiden. :)

    Ja ihanaa, jos lisäät matkajuttujen määrää. Niitä on aina ilo lukea ja on mahtavaa katsoa matkakuviasi. Minullakin on taas ihan hurja matkakuume. Hiihtolomakohteemme tiedätkin, mutta arvaas minne muualle aiomme? Tulen pian kyselemään sinulta parhaimmat matkavinkit.

    Onnellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on kyllä ollut mahtava kirjavuosi, (melkeinpä) paras aikoihin! Ja totta kai me näemme tänä vuonna, toivottavasti jo mahdollisimman pian! <3

      Minulla on vielä pari Haahtelaa lukematta (Vastavalo ja Perhoskerääjä), joita olen säästellyt kuin harvinaisia kruununjalokiviä, mutta nyt alkuvuodesta taidan vihdoin lukea ne. Voinhan aina aloittaa uuden kierroksen seuraavaa kirjaa odotellessa, ja osan kohdalla olen jo niin tehnytkin. :D Tähtikirkkaasta pitäisi saada puserrettua blogiteksti lähiaikoina. Se tuntuu kamalan vaikealta, sillä kirja on kuin timantti, jota kuvaamaan en löydä tarpeeksi hyviä sanoja, mutta pitänee silti yrittää. :)

      Ihanaa kuulla, että noita matkajuttujani jaksaa lukea ja katsella. Olen joskus miettinyt erillistä matkablogia jo siksi, etten tiedä jaksavatko ihmiset noita reissujuttuja _kirjablogissa_. :D Ja minulla taitaa olla pieni aavistus siitä, mitä reissua suunnittelette - liittyykö siihen kenties eräs matkaopas jonka ostit joulun jälkeen? Jos niin, niin meillä on tälle vuodelle yksi sama matkakohde. :D

      Onnellista uutta vuotta sinullekin, rakas ystävä! <3

      Poista
  6. Kiitos blogistasi, jota tänä vuonna aloin seuraamaan. Mahtava kerryttää blogisi kautta listaa kirjoista, jotka haluan lukea kotiuduttuani. Ja niitä on kuule ansioistasi aika monta! Erityisesti mieltäni lämmitti, että löysit tänä vuonna Kjell Westön ja pidit hänen tuotannostaan. Itse kun olen aivan palavasti rakastunut hänen teksteihinsä!

    Huikeaa uutta vuotta 2014!

    Terveisin Maiju ja maailma on sun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, kiitos ihanasta kommentistasi, ja ihanaa kuulla että olet saanut täältä lukuvinkkejä! <3 Kiitos myös teidän ihanasta blogistanne, matkaanne on ollut tosi kiinnostavaa seurata (vaikka olenkin superhuono kommentoija, menen upeista kuvistanne jotenkin ihan mykäksi :D )!

      Huikeaa alkanutta vuotta sinullekin! <3

      Poista
  7. Sinulla on ollut hieno kirjavuosi, ja matkoistasi olen aina hieman kateellinen ;). Ihanan kirjaisaa ja matkarikasta uutta vuotta Sara! :)

    VastaaPoista
  8. Hyvin jaksoin lukea koko jutun :)

    Sinun blogisi tosiaan tuntuu heränneen uuteen kukoistukseen ja hyvä niin, koska juttusi ovat hyviä ja kuvasi kauniita tai voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että ne ovaT upeita, kuten tässäkin postauksessa. Niiden takia täällä on aina ilo vierailla.
    (Minäkin muuten siirryin kustantamon kuvista kokonaan omiin kuviin joku aika sitten)

    Oikein hyvää tämän juuri alkaneen vuoden jatkoa ja pysytään linjoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, jee! :D

      Ja kiitos kauniista sanoistasi, ne lämmittävät mieltä! <3 Ja samat sanat sinulle, blogissasi on aina ilo vierailla, ja pakko sanoa että kiitos sinun postaustesi ja monien ihanien kuviesi minua on jo pitkään vaivannut matkakuume Venäjän suuntaan. Saapa nähdä, josko jo tänä vuonna sinne pääsisin, en tiedä vielä.

      Kiitos samoin, mainiota vuotta 2014 sinulle!

      Poista
  9. Sara, odotan juuri äitiä tulevaksi eli meillä suku kokontuu nyt jo toisen kerran parin viikon sisällä, nuoret saapuvat huomenna, mutta lukaisin nopeasti ja tarttui tuo Kämmekkä kukkii kuolemaa. Se olisi varmaan minulle mieluisa, sillä katson Midsomerit aina. Kijrna nimikin on puutarhahullulle koukuttava.

    MS-taudin kanssa pärjää. Sattumalta juuri tänään viestin erään rouvan kanssa, jonka tyttärellä on MS, mutta hän pistää vain kampoihin ja juoksee maratoneja yms. Onneksi hoito on siinäkin kehittynyt, mutta toki jokainen tapaus on yksilö.

    Upeat kuvat ja etenkin tietty hortensiat minua taas koskettavat.

    Oikein lumottua vuotta 2014, tähtien sadetta, ilon pisaroita ja tarinoiden taikaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinulla on siis varmaan nyt koiriakin talossa? Ihanaa! <3 Nauttikaa perhejuhlasta, se kuulostaa mukavalta. Ja Grahamin kirjaa kyllä suosittelen. Se ei ole maailman paras tai jännittävin dekkari, mutta niin Midsomeria kuin olla voi, ja Barnaby on siinä niin ihana että huh! Tiedät kyllä! :) Noita Grahamin dekkareita ei ole suomennettu kuin kaksi, harmi! Sen toisen aion lukea tänä vuonna, ja tuon ensimmäisen voisin tuoda blogiini lähiaikoina, teksti roikkuu vielä luonnoskansiossa.

      Ja onneksi on niin, MS:n kanssa kyllä pärjää. Tai no, en voi toki puhua kuin omasta puolestani - se pärjääminen toki riippuu niin paljon taudin tyypistä ja rajuudesta. Minulla on ollut onnea, sairastuin vasta näin likempänä neljääkymmentä, eikä tautini ole erityisen raju. Viime vuosi oli vähän takkuinen, enkä olisi voinut haaveillakaan maratonista - huonoimpina päivinä haaveilin lähinnä siitä, että jaksan käydä suihkussa, pestä hampaat tai tiskata vähän. :) Mutta nyt on taas hyvä vaihe, ja tälle vuodelle haaveilen siitä, että löytyisi sopiva lääkitys ja jaksaisin aloittaa uudestaan kuntosali- ja uintiharrastukset. Se olisi kivaa! :)

      Kiitos kuvakehuista! Hortensia on niin kaunis, vielä kuolleenakin, ajatella!

      Kiitos Leena, ja kaikkea samaa sinulle: ihanaa uutta vuotta!! <3

      Poista
  10. Huikeaa alkanutta vuotta Sara! <3

    Minunkin pitäisi vielä oma vuosikatsaukseni kirjoittaa. Sinun kirjavuotesi on ollut hieno. Ja muutenkin, sinä onnenpekka kun olet reissannut niin paljon. :) Oli hienoa tavata sinut Helsingin kirjamessuilla, jotka itselleni ovat olleet yksi vuoden kohokohdista, koska vierailin siellä ensikertaa.

    Sinun kuvasi ovat innoittaneet itseänikin kuvauksen pariin, ja minä myös olen koukussa kirjakansikuvien ottoon. Eilen liukastelin käsittämättömän jäisessä kasvititeteellisessä puutarhassa ihan vain saadakseni muutama kirja kuvattua. ;)

    Runoihin panostaminen kuulostaa hyvåltä. Minulla on tavoitteena saada kahlattua oman hyllyn kirjoja, jotka ovat jo kauan odottaneet vuoroaan. Jospa sitä onnistuisi jonkun aikaa olemaan lainaamatta kirjastosta mitään. Tosin Tove Janssonia on lainattava, sillä hänen teoksiaan aion lukea paljon tulevana vuonna. Innolla jo odotan kesää, että pääsen vierailemaan jälleen Helsingissä ja Ateneumissa katsastamassa näyttelyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos samoin! <3

      Kivaa tulla lukemaan sinun vuosikatsauksesi, minusta kun tuntuu että sinä olet lukenut toinen toistaan upeampia kirjoja koko vuoden. :) Ja oli tosiaan niin mukavaa tavata, toivottavasti tänä vuonna messuilla taas tavattaisiin ja ehdittäisiin sitten jutellakin enemmän!

      Ja ihanaa kuulla, että kuvani ovat innoittaneet - sinulla onkin ihania kuvia. :) Tuo kirjankansikuvien vuoksi liukastelu kuulostaa niin tutulta, minäkin olen muutaman kuvan takia rämpinyt vaikka missä. :D

      Ja tämä Toven juhlavuosi tuntuu heti vuoden ensimmäisenä päivänä jotenkin, hih, juhlavalta! Minäkin aion lukea Tovea ihan urakalla tänä vuonna, ja tuon Ateneumin näyttelyn haluaisin myös ihan ehdottomasti nähdä. Tästä tulee mainio vuosi, tuntuu ihan siltä! :)

      Poista
  11. Minusta blogistasi tosiaan välittyy entistä henkilökohtaisempi ote sekä innostus kirjoja ja sanoja kohtaan. Sitä on hieno seurata: osaat hyvin välittää sen, kuinka paljon kirjat ja lukeminen merkitsevät. Ja tuo mitä itse sanoit kehittymisestäsi lukijana vaativampaan ja herkempään suuntaan välittyy myös - henkilökohtainen matka lukijana. Ja tietysti myös positiivinen ja rohkea elämänasenteesi, jota jaksan aina ihastella.

    Lukusuunnitelmasi kuulostavat hyviltä. Minulla on vähän ikävä blogihaasteita ja teemalukemista, koska en viime vuonna niihin osallistunut oikeastaan yhtään. Ranska- teema ja Virginia Woolf kutkuttavat heti mieltäni. Ja runojen lukeminen tietysti myös. Luen runoja jonkin verran, mutta haluaisin aina lukea niitä enemmän.

    Onnellista, kirjaisaa uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, olet ihana, tiesitkös? <3

      Sinun blogistasi olen muuten saanut ihan loistavia runovinkkejä, viimeksi tänään lukulistalleni heilahti Juho Niemisen Saattaa sisältää pähkinää. Onneksi olit nostanut sen vuosikoosteessasi esille, sillä syyskuinen postauksesi oli päässyt menemään ohi silmieni. Teos kuulostaa juuri sellaiselta, josta minäkin pitäisin.

      Ihanaa alkanutta vuotta sinulle! <3

      Poista
  12. Ihania kuvia ja tuttuja paikkoja! Ja hienoja kirjoja olet lukenut, moni on myös omalla lukulistallani :) Ja itsekin olen päättänyt että tänä vuonna lukisin runoja enemmän. Etenkin Tabermann ja Plath kiinnostavat kovasti (vaikka heitä olenkin jo jonkun verran lukenut) Mutta hyvää alkavaa vuotta sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia, kiitos, ja tajusinkin vähän aikaa sitten että sinäkin olet Tampereen tyttöjä. :) Ja jee sillekin, että aiot lukea enemmän runoja - Tabermann ja Plath ovat erinomaisia valintoja. <3

      Poista
  13. Kaikkea hyvää Sinulle Sara, etenkin kroonisen sairauden kanssa! Sympatiseeraan ja myötäelän, koska itse kamppailen hieman samantyyppisten kanssa joten tiedän mitä se on. Toivottavasti jaksat blogata aktiivisesti sillä nautin kirjoituksistasi & kuvistasi kovasti.
    Ilokseni huomasin, että pari suosittelemaani kirjaa oli päässyt suosikeiksisi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assyriologi, kiitos ihanasta kommentistasi, et arvaa miten siitä tuli hyvä mieli! <3 Tsemppiä sinullekin, ja kaikkea hyvää!

      Ja Hanffin ja Pamukin kirjat ovat viime vuoden ehdotonta parhaimmistoa, joten kiitos suosituksista, ja anna vain tulla lisääkin niitä! :)

      Poista
  14. Blogiasi on aina iloa lukea: se huokuu positiivista energiaa, joka tarttuu. Kiitos siitä! Ihania suunnitelmia sinulla. Voisin liittyä tuohon runohaasteeseesi. Pekan vuosikatsauksen myötä rupesin itsekin miettimään, että olen lukenut useampia runoteoksia viime vuoden aikana, mutta kirjoittanut vain yhdestä. Runoilijoita pitäisi nostaa enemmän esille. Ryhdytään siis tuumasta toimeen!

    Oli tosi kiva tavata sinut Kirjamessuilla. Toivottavasti tiemme kohtaavat tänäkin vuonna. Saa nähdä, mitä kivaa keksimmekään!

    Iloa!! <3

    VastaaPoista
  15. Hyvää Uutta Vuotta ahkeralle kaimalleni! (Minun postausteni määrä on aika lailla tipahtanut, mutta tulipahan kirjoitettua sitten jotain muuta...yritän nyt tsempata blogini kanssa tänä vuonna!) Odotan tältä vuodelta jo matkajuttujasi ja on niin nautinto katsoa upeita kuviasi. Odotan myös kovasti Woolf-teemaa...:)

    VastaaPoista
  16. Ihana postaus todella hienoine kuvineen! Ja ei tää ollut niin pitkä, ettei olisi jaksanut lukea... ;-)

    Mulla on parhaillaan luennassa Väisäsen Taivaanvartijat ja ymmärrän tosi hyvin, miksi se on listallasi. Ostin alkuviikosta sekä Westön uusimman että Hyryn Uunin ja odotan innolla pääseväni niiden pariin. Myös Pamuk. Haahtela ja Heikkinen päätynevät piakkoin korkeaan ja alati kasvavaan luettavien pinoon. Että tämä lukijan maailma on aarteita tulvillaan!

    Olen ehkä joskus kirjoittanutkin, mutta ihailen sitä, miten suhtaudut krooniseen sairauteesi. Ei niin, ettei saisi surra ja olla masentunut tuollaisen diagnoosin saatuaan, mutta kyllähän asenne vaikuttaa ainakin jonkin verran myös sairauteen. Asioiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat, on viisautta ja vaatii tietynlaista elämänasennetta. Kuten tietty senkin hyväksyminen, että sairaus muuttaa jotain, mutta silti elämä on hyvää ja arvokasta.

    VastaaPoista
  17. Ihana, ihana Uuden vuoden postaus, Sara! <3

    Löysin blogisivasta puolisen vuotta sitten, mutta siihen ajassa olen jo oppinut, että täältä löydän satavarmasti ja ihan aina jotakin erityisen kaunista!

    Siispä: sydämellinen kiitos ! Toivotan uuteen vuoteesi iloa, onnea ja ihania lukuelämyksiä! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...