keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe


Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, 2015. 543 sivua. Alkuteos All the Light We Cannot See, 2014. Suomentanut Hanna Tarkka.)

Marie-Laure on nuori ranskalaistyttö, joka on menettänyt lapsena paitsi äitinsä, myös näkönsä. Hän asuu Pariisissa isänsä kanssa, joka on luonnontieteellisen museon lukkoseppä. Isän sinnikkään rohkaisun ja kannustuksen myötä tyttö on oppinut tulemaan toimeen sokeutensa kanssa: hän opettelee ympäristöään tunnustelemalla isänsä rakentamaa lähikatujen tarkkaa pienoismallia, ja rohkenee sen avulla liikkua museossa ja lähimaastossa. Tytöllä on valtava tiedonjano, ja museon tohtori opettaa hänelle kotiloiden tunnistamista ja merievoluutiota. Marie-Laure nauttii myös kirjallisuudesta, ja hänen käsissään pistekirjoituksella kirjoitetut romaanit aivan kirjaimellisesti kuluvat. Eletään 1930-luvun loppua, ja uusi maailmansota tekee tuloaan. Kun sota syttyy, Marie-Laure ja hänen isänsä pakenevat Pariisista Bretagnen rannikolle, Saint-Malon merenrantakaupunkiin.

  Jollakin tavoin kevät tuntuu niin rauhalliselta: lämpimältä, suloiselta, yöt ovat tyyniä ja tuoksuvia. Ja silti ilmassa on kireyttä kuin koko kaupunki lepäisi ilmapallon pinnalla ja joku olisi alkanut täyttää sitä lähelle pamahtamispistettä.

Viidensadan kilometrin päässä Pariisista koilliseen sijaitsee saksalainen hiilikaivosalue, Zollverein. Siellä seuraamme Werneriä, valkotukkaista poikaa, joka asuu orpokodissa pikkusiskonsa Jutan kanssa. Lapset ovat menettäneet isänsä kaivosonnettomuudessa, ja Werneriä kauhistuttaa sama pelottava tulevaisuudenkuva: kun alueen pojat täyttävät viisitoista, heidän on aloitettava raskas työ samaisessa hiilikaivoksessa. Werner on pienikokoinen, mutta tavattoman sinnikäs ja älykäs poika, ja sekä ilmiömäisen matemaattisen ja teknisen lahjakkuutensa että arjalaisen ulkomuotonsa ansiosta hänet valitaan SS-yksikön kadettikoulutukseen. Insinöörin ammatista haaveileva Werner on onnellinen; ankealta näyttänyt tulevaisuus vaihtuukin toivoon ja valoon. Koulutus osoittautuu kuitenkin lopulta melko toisenlaiseksi, kuin mitä Werner on osannut odottaa.

  "Karistatte itsestänne heikkouden, pelkuruuden, epäröinnin. Te olette kuin vesiputous, yhteislaukaus - syöksytte kaikki samaan suuntaan samaa tahtia kohti samaa tarkoitusperää. Luovutte mukavuuksista, elätte velvollisuutenne suorittaen. Saatte ravintonne isänmaasta ja hengitysilman kansakunnasta."

Sota, radioaallot ja muuan mittaamattoman arvokas timantti määrittelevät osaltaan Marie-Lauren ja Wernerin kohtalot, ja lopulta heidän polkunsa risteävät koskettavalla tavalla.


Doerrin vastikään Pulitzer-palkittu Kaikki se valo jota emme näe on romaani, joka hipoo minun mielessäni täydellisyyttä. Siinä on kaikki palaset kohdallaan: tarina on syvästi koskettava, kerronta on taidokasta, henkilöhahmot uskottavia, ajan- ja miljöönkuvaus valokuvamaisen tarkkaa ja sellaisena hyvin elävää, ja kiitos ensiluokkaisen laadukkaan käännöksen myös kieli on tavattoman kaunista ja huolellista. Lukukokemus oli suorastaan järisyttävä. Kaikki se valo jota emme näe tekee kipeää sekä kauneudessaan että kauheudessaan, se koskettaa, järkyttää ja huojuttaa lukijaa sijoiltaan. Kirja yksinkertaisesti lumosi minut ensimmäisiltä sivuiltaan lähtien.

Aivan erityisesti vaikutuin kahdesta asiasta. Ensinnäkin Doerr kuvaa sokeutumista ja sokeutta hyvin eläytyvästi ja uskottavasti. Marie-Lauren näkökulmasta kerrotut osiot on kirjoitettu niin, että lukijakin tarkastelee maailmaa ensisijaisesti muiden aistiensa kautta: hän kuulee meren kohinan ja ihmisten liikkeet, tuntee sormenpäissään kostean hiekan tai kotiloiden muodot, ja maistaa suussaan persikan makean hedelmälihan. Kirjailija ei kuvaile esimerkiksi tytön läheisten ulkonäköä tai merenrantatalon sisustusta, sillä Marie-Laurehan ei voi niitä nähdä. Toiseksi myös ihmisyyden ja inhimillisyyden kuvaajana Doerr on loistava. Hän käsittelee romaanissaan nuoren käsitystä oikeasta ja väärästä, omien rajojensa ylittämistä, rohkeutta, välittämistä ja rakkautta, sekä ihmisen kasvamista ja kehittymistä moraaliseksi ja empaattiseksi olennoksi kammottavien poikkeusolojen vallitessa. Tämän kaiken hän tekee huikean tarkkanäköisesti ja suurella lämmöllä.

 "Tiedätkö, mitä minä aina kuuntelin? Meidän radiosta? Ennen kuin sinä tuhosit sen?" 
  "Shhh, Jutta. Älä." 
  "Lähetyksiä Pariisista. Siellä puhuttiin kaikesta ihan toisin kuin Deutschlandsenderissä. Siellä sanottiin, että me olemme pahoja. Että me syyllistymme hirmutekoihin. Tiedätkö sinä, mitä tarkoitetaan hirmuteoilla?"
  "Älä viitsi, Jutta." 
  "Onko oikein", Jutta kysyy, "että tekee jotakin vain koska kaikki muutkin tekevät?"

Romaanin elokuvaoikeudet on myyty Foxille, ja mietinkin lukiessani, että kirjasta saisi todella vaikuttavan elokuvan. Teos ei ole kuitenkaan elokuvamaisella tavalla helppo tai yksioikoinen, eikä teksti tunnu käsikirjoitusmaiselta, vaan Kaikki se valo jota emme näe on laadukas romaani täynnä erilaisia yksityiskohtia, tasoja ja nyansseja. Se ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan ravistelee ja pakottaa ajattelemaan ja katsomaan - sellaistakin mitä ei haluaisi. Doerrin kerronta saa yhtymään erään tarinassa esiintyvän humalaisen saksalaisen tekniikanopettajan sanoihin ja ajatukseen siitä, mikä lopulta on jaloin hetki elämässä: "Se on se hetki, jolloin yksi asia on muuttumaisillaan toiseksi. Päivä yöksi, toukka perhoseksi. Vasa peuraksi. Koe tulokseksi. Poika mieheksi." Teos on juuri kuin toukasta kehittyvä perhonen tai nupusta puhkeava kaunis ruusu - se on Suuri Romaani muutenkin kuin sivumääränsä puolesta. Jälleen kerran on syytä todeta, että tällaisten kirjojen vuoksi minä luen.

Myös Lumiomenan Katja luki tämän kirjan, ja julkaisemmekin tekstimme samaan aikaan. :) Myös TaikaUlla ja Leena Lumi ovat kirjoittaneet Doerrin romaanista.

P.S. Doerr sai aikaan myös täysin sietämättömän matkakuumeen. Haluan Ranskaan, Pariisiin ja Bretagneen nyt heti!

28 kommenttia:

  1. Vaikuttaisi siltä, että tämä on juuri sinun kirjasi. Hieno kirjoitus ja teos on selvästikin vaikuttanut sinuun syvästi. On aina mukavaa lukea taidokkaita bloggauksia, joista näkee, miten lukija on teoksesta nauttinut.

    Katjalle juuri äsken kommentoin, että tämän osalla pelkään (liiallista) lukijaan vetoamista, (liiallista) pakahduttamista jne. Annan tämän olla rauhassa ainakin niin kauan, että pääsen näistä ennakkofiiliksistäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, hyvin aistittu: kyllä tämä tosiaan oli ihan minun kirjani. :) Ja kiitos kauniista sanoistasi. ♥ Tästä oli ihan hirveän vaikeaa kirjoittaa. Minulle käy usein niin, että kun todella vaikutun kirjasta, menen jotenkin jumiin enkä osaa kirjoittaa mitään. Siksi nuo sanasi tuntuvatkin ihan hirveän hyvälle.

      Olen tämän aiheen suhteen ehkä vähän jäävi, sillä sodat ja erityisesti maailmansodat ovat minulle niin rakas ja tärkeä aihe, että niistä kirjoitetun kirjan täytyy olla oikeasti tosi huono, etten sille lämpenisi.:D Mutta se ei kuitenkaan tarkoita täydellistä arvostelukyvyttömyyttä, ja siksi uskallankin sanoa sinulle, että minusta sinun kannattaisi lukea tämä kirja. Minusta kirja ei ole itsetarkoituksellisesti lukijaa kosiskeleva ja lukijaan vetoava, eikä myöskään tippaakaan imelällä tai pateettisella tavalla liian kaunis. Doerr kirjoittaa asiaa ja aikakautta kunnioittavalla vakavuudella, teksti on asiallista, laadukasta ja ennen kaikkea vahvasti ja juuri oikeanlaisella tavalla eläytyvää. Joku toinen voi toki olla eri mieltä, mutta näin minä tämän koin. :) Hieno romaani tämä on.

      Poista
  2. Ihana postaus. Odotan kirjaa kirjastosta ja viime vuotisen Tiklin jälkeen toivon, että kirja on parempi. Tiklissä oli niin yltäkylläisesti kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos! :) Toivottavasti saat tämän pian käsiisi ja pääset lukemaan! Minulla onkin vielä Tikli edessäpäin. Sen runsaus ja yltäkylläisyys jännittävät vähän.

      Poista
  3. Kuulostaa hienolta romaanilta! Tässähän on kaikki, mitä hyvältä kirjalta vaaditaan. Arviosi on taas niin vastustamaton, että täytyyhän tämäkin panna listalle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos rakas ystävä! ♥ Sinun _täytyy_ lukea tämä, ja jos haluat niin saat kirjan minulta lainaan ensi viikolla?! :)

      Poista
  4. Oli hauskaa tällä(kin?) kertaa aika sattumalta lukea samaa kirjaa kuta kuinkin samaan aikaan. <3 Hieno romaani. Minä en ihastunut tähän ehkä ihan yhtä paljon, jotenkin kirjan kauneus sai minut aluksi yllättäen vastahankaan, mutta lopulta kuitenkin kirja voitti minut ja tunsin miltei pakahtuvani tämän äärellä. Ja luulen, että ajan myötä pidän tästä vieläkin enemmän - pidin siis nytkin. Uskon myös, että tämän tarina ja tunnelma jäävät mieleen.

    Minäkin haluasin niin reissuun, etenkin Bretagneen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin oli, kiitos taas kerran! ♥ :) Minulle tämä oli niin pakahduttava lukukokemus, että meinasi aivan lukujumi iskeä tämän jälkeen. Onneksi aloin kuitenkin lukea perään toista vähintään yhtä hienoa teosta (sitä Siskinin Neidonhiusta), ja voin jatkaa pakahtumista toisen laaturomaanin parissa. :D

      Tämä on ihan hullua: kotiuduin lauantaina Irlannista, ja jo lauantai-iltana aloin potea niin järkyttävää matkakuumetta, etten tiedä miten päin olisin. :D Haluaisin takaisin Irlantiin, aina tietenkin Englantiin, ja juuri nyt eniten polttelisi Ranska. Ja totta kai juuri nyt tuntuu, että Ranska pulpahtelee esiin kaikkialta - kirjoista, blogeista, televisiosta ja mistä tahansa. Se ei kuumetta yhtään ainakaan helpota, huoh. :D Doerrin kirjan Bretagne-kuvaus oli niin lumoavaa sekin, sodastakin huolimatta.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä kirjalta! Olen jo pidemmän aikaa lueskellut blogiasi ja todennut, että jos jonkun sinun kehumasi kirjan kirjastosta lainaan ja luen, niin pidän itsekin. Niinpä pääsi tämäkin heti varauslistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, voi miten ihana kommentti, kiitos! :) ♥ Tosi mukavaa kuulla, että olet saanut täältä mieluisia lukuvinkkejä! Ja tätä Doerrin kirjaa suosittelen ihan ehdottomasti.

      Poista
  6. Minulla on tämä juuri nyt luvun alla, joten palaan juttuusi myöhemmin :)

    Oikein ihanaa vapun seutua sinulle Sara... Olet sitten töissä tai vapaalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, melkein vähän jännittää mitä olet tästä mieltä... :)

      Kiitos samoin, ihanaa vappua sinne myös! ♥ (Oma vappuni menee töissä, loma loppuu tänä iltana. :)

      Poista
  7. Oooh, tämä on mulla odottamassa lukemista! :)

    -Kissis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissis, jokohan olet tämän lukenut? Voi että haluaisin kuulla, mitä kirjasta tykkäsit! :)

      Poista
  8. No hyvänen aika sentään, Sara, pitääkö minun kuitenkin tarttua tähän nyt! Luin Katjan kirjoituksen ja mietin, että' hyvin joudan tämän lukemaan suvella...' Nyt tuntuu kuin ainoa aika olisi NYT. Olen kahden tietokirjan jälkeen lukujumissa, johon en voi heti perään ottaa kolmantena odottavaa tietokirjaa, joten olen aloittanut sitä sun tätä, mutta en vielä tätä;) Tuo sokeus on kammottava asia, sillä pelkään eniten, että en voisi nähdä merta, taidetta, kukkia, vesipisaraa...sokeusahdistus.

    Hyvin tunteisiin vetoava ja hieno kirjoitus, josta kiitos, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, nyt vasta ehdin vastata - mutta voi että olen onnellinen luettuani äsken huikean arviosi tästä. Olin aika varma, että tämä olisi ihan sinunkin kirjasi, mutta silti jännitti että mitä lopulta olet mieltä. :)

      Ja sama juttu: minäkin pelkään eniten sokeutta. Kammottava asia, kammottava ajatus. Palaan tähän paremmin joskus, viimeistään kun saan kirjoitettua juttuni Saramagon Kertomus sokeudesta...

      <3

      Poista
    2. Sara, luithan tänään Majanderin kiroituksen tästä: Minä kyynelehdin...Ja aivan varma on, että Saint-Malo odottaa. Nyt ensin yksi muu reissu ja sitten rannikkoa alas kohti Saint-Malon linnoituskaupunkia.

      <3

      Poista
    3. Leena, tajusin käydä lukemassa Majanderin kirjoituksen tämän sinun kommenttisi luettuani, joten iso kiitos sinulle vinkistä! ♥ Oli kyllä osuvasti kirjoitettu häneltä, olin oikeastaan kaikesta samaa mieltä. :) Ja sama täällä: haaveilen Saint-Maloa ensi vuodelle...

      Poista
  9. Vau! Postauksesesi oli niin sykähdyttävä että nyt on kyllä pakko saada tämä käsiini ja mahdollisimman nopeasti. Todella vaikuttavaa! Erityisesesti tuo sokeuden kuvaus kertojan näkökulmasta kiehtoo, koska näkevänä on niin vaikea kuvitellakaan millaista se todella olisi. Odotan innolla tämän lukemista kiitos upean kirjoituksesi! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi H., kiitos ihanasta kommentistasi! <3 Toivottavasti olet jo saanut kirjan luettavaksesi, tai ainakin olisit saamassa tämän pikapuolin! Toivon sinulle myös yhtä suurta lukunautintoa tämän parissa, kuin millaisen itse sain. <3

      Poista
  10. Oih, tämä on pakko lukea pian <3

    VastaaPoista
  11. Doerrin teos on lyhyesti sanoen viihdettä. Rakenne on kömpelöhkö, sisältö toki vetävä -mutta siinäpä se onkin " Vetävyydessä" ei ole sinänsä vikaa, ikävystyttävyydessä on. Paljon lukeneelle ei jää juuri mitään herättävää, jos lähes kaikki on paitsi ennakoitavissa, vailla havahduttavia käänteita (eivät itsetarkoitus). Kielikään (luin alkukielellä) ei avaa ajattelemaan. Sievää, pikkusievää. Pulitzerib arvo laski,entisestään.

    VastaaPoista
  12. PS. Lunta tupaan tulee, tiedetään. Mitäpä tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, lunta tupaan? Minultako? Höpsis. :D Makuasioitahan nämä ovat, ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, niin sinulla kuin minullakin.

      Minulla kyseisen kirjan lukemisesta on nyt puolisen vuotta, ja muistelen sitä edelleen lämmöllä. Suurin taika lukukokemuksen ympäriltä tuntuu karisseen, niin kuin käy lähes kaikkien kirjojen kohdalla - paitsi niiden, jotka todella jäävät miltei elämää suuremmiksi lukukokemuksiksi. Olen lukenut elämäni aikana valtavasti sodasta (koska se on kirjallisuudessa kiinnostuksenkohteeni numero yksi), ja Doerrin tekstin sisältämä valo oli sielulle hyväätekevä poikkeus muuten usein niin surullisen ja/tai raskaan sotakirjallisuuden joukossa. Vetävä kirja tämä toki on, siitä olen kanssasi ihan samaa mieltä, samoin kuin siitä, ettei vetävyys huono asia välttämättä ole, jos lukija kokee kirjalla olevan muitakin ansioita. Sitä, onko tämä todella Pulitzerin arvoinen, pitänee miettiä. :) Kiitos kommentistasi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...