torstai 9. huhtikuuta 2015

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous


Eeva Kilpi: Kuolinsiivous (WSOY, 2012. 117 sivua.)

Sunnuntai-iltana klo 24. Me ikävöimme aina, kaikkialla, ikävöinti kovertaa meitä kuin virtaava vesi kuilun pohjaa, aina vain syvemmältä ja syvemmältä se kuluttaa sielumme voimia. Ikävöinti on itsesyntyinen kipu, sillä ei ole aina kohdetta, mutta se tähtää läheisyyteen, se tavoittelee kosketusta, toisen olennon lämpöä, lähelläoloa, hengitystä, ihohuokosten viestintää, vuorovaikutusta. 
  Mutta sen lisäksi me kaipaamme kotiseutuamme, maaperää jonka mullasta ja alkuaineista olemme koostuneet, johon olemme lapsena kiintyneet lapsen mahtavan kiintymiskyvyn voimalla, maisemaa, luontoa, ympäristöä johon tunteemme ovat ensimmäiseksi kiinnittyneet rakkauden kaikkein puhtaimmassa ja vilpittömimmässä vaiheessa. (2003)

Kuolinsiivous koostuu Kilven päiväkirjamerkinnöistä kahdenkymmenenseitsemän vuoden ajalta, vuosilta 1984-2011. Liki kolmen vuosikymmenen helmet on aseteltu ikään kuin filosofiseksi vuosikalenteriksi, jossa vuoden lähes jokaiselle päivälle on merkitty ajatus, runo, muisto tai muistiinpano.

Teos on kuin kaunis ja ytimekäs tiivistelmä Kilven muusta tuotannosta. Hän puhuu luonnon ja eläinten puolesta, pohtii ihmissuhteita ja vähän erotiikkaakin. Sota ja rakkaan Karjalan, siis kodin, menetys ovat läsnä ja kulkevat mukana läpi elämän. Kilpi puhuu evakkoudesta, joka merkitsee pohjatonta, elinikäistä yksinäisyyttä.

Yksinäisyys ja kaipaus sävyttävätkin ikääntyvän kirjailijan tekstejä. Hän miettii vanhuutta ja vanhenemista kauniisti: Onko vanhuus allergisuutta elämälle? Miten ihminen ei itse tunne olevansa vanha, vain muut näkevät vanhuuden. Tai miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori? Vanhuuteen liittyy olennaisesti myös jatkuva kaipaus: hän ikävöi kotia, menetettyä Karjalaa, omia vanhempiaan, äidin syliä, entistä miestään, kolmea poikaansa, jopa lastensa uhmaikää, elämää rinnallensa, kuolleitaan, kaikonneita ja luvattomia rakkauksiaan. Myös äitiys pohdituttaa, ja vuosien varrella monet ajatukset muuttavat suuntaa:

Koko äitinä oloni ajan olen odottanut ja kaivannut poikieni hyväksyntää ja ymmärtämystä. Nyt tajuan etten tule sitä saamaan. He eivät vastaa minun sieluni ikävöintiin enkä minäkään varmaan heidän. Me kohtaamme toistemme ohi. Hyväksyntä ja ymmärtämys - jos niitä ylipäänsä tulee mistään koskaan - tulevat ulkopuolisilta ihmisiltä, ja koirilta joita olen kohdannut. (2005)

(Voi voi, miten minä nyt sillä tavalla olen ajatellut!) (2011)

Tuotteliaan Kilven tuotannon (novelleja, runoja, romaaneja, muistelmaromaaneja ja esseitä, yhteensä 32 teosta) kahlaamisessa olen vielä alkuvaiheessa: olen lukenut paljon hänen runojaan, esikoisteoksen Noidanlukko, ja muistelmateokset Talvisodan aika ja Välirauha, ikävöinnin aika. Rakastan Kilven tekstejä, niiden hiljaista viisautta, hänen elämästä tekemiään huomioita, ja sitä lämpöä ja lempeyttä, joilla hän kaikkea kuvaa. Kuolinsiivousta luin pitkään ja pieninä annoksina, viime kesästä aina näihin päiviin. Se on rakenteeltaan oivallinen, sillä sitä voi halutessaan lukea palasen sieltä, toisen täältä, tai kulkien teos rinnallaan halki vuoden, lukien sitä sitä mukaa, kuin vuosi elämässä ja kirjassa etenevät. Kilven ajatukset ovat niin viisaita ja merkityksellisiä, ettei teosta voi ohittaa yhdellä lukukerralla - tämä kirja on ostettava omaan hyllyyn, sillä se vaatii että sen puoleen palataan, että omia ajatuksiaan ja havaintojaan ja omaa ikääntymistään peilaa Kilven mietteisiin.

Kuolinsiivous on haikea, kaunis, vähän kipeää tekeväkin, mutta paikoin myös pienten huumorinpilkahdustensa vuoksi hymyilyttävä teos. Elämä on kuin matka, joka ei tule valmiiksi ennen kuolemaa, ja jonka aikana ihminen ei oikeasti tule saamaan lepoa. Ja vaikka vanhuus on kuin yksinäisyyden lampi, johon kuvastuvat vanhuuden varjot, on jaksettava elää koska ei ole kuollut. Puhuttelevia ajatuksia, joiden todellinen ja syvin merkitys tullee avautumaan itsellekin vuosikymmenien myötä. Kuolinsiivous saa myös huokaisemaan ja ajattelemaan elämää vähän rennommin:  Älä sure, huomenna on kaikki hullummin! Niinpä! Ja tässä suorituskeskeisessä maailmassa on hyvä muistaa nämä Kilven sanat:

Pitää puhua, sanotaan joka paikassa. Minä sanoisin: pitää miettiä, ajatella, syventyä. Pitää loikoa ja antaa ajatusten tulla.

Ja:

Vanhuutta ei voi ratkaista, 
ystävät kalliit, sanoo isoäiti. 
Sen kanssa on elettävä. 
Sitä on siedettävä. 
Sille on puhuttava ystävällisesti. 
Sen kanssa on neuvoteltava. 
Sen kanssa on pohdittava asioita, 
tätä ilmiötä, 
mysteeriä jopa. 
Te jotka elätte nuoruutenne lumoissa 
puoli vuosisataa ja ylikin, 
mihin teillä on hätä?


Kirjoitamme Kuolinsiivouksesta samaan aikaan rakkaan ystäväni, Luettua elämää- blogin Elinan, kanssa. Muita kirjoituksia kirjasta löytyy mm. JenniltäMarjatalta, JaanaltaErjaltaPihiltä naiselta ja KaroliinaltaAssyriologi Sanna luki kirjaa raskaassa elämäntilanteessa rinnan Merete Mazzarellan teoksen Juhlista kotiin kanssa.

14 kommenttia:

  1. Miten hieno kuva, Sara! ❤ Aamu alkoi kauniisti, kun näin sen blogilistalla!

    Kirjoituksesi on myös niin täynnä Kilpeä, että huokailen täällä onnellisena. Hieno arvio hienosta tekstistä!

    Hauska sattuma, että aloitimme molemmat ikävöinnistä kertovalla sitaatilla. Tuo sitaatti noista pojista ja etäisyyden tunteesta oli koskettava, ja sitten tuo kirjailijan oma kommentti "Voi voi..." Kilven tuotantoon pitäisi päästä uppoamaan nyt heti.

    Mukavaa päivää, ystäväiseni! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos ihanista sanoistasi, rakas ystävä! ♥ Oli ilo kirjoittaa näin hienosta kirjasta samaan aikaan! ♥

      Ja tuosta kuvasta on kerrottava sen verran, että poikkesin tällä kertaa tavoistani käyttää aina kirjankansikuvia siksi, että tuo kuva suorastaan huusi päästä pariksi tälle kirjalle. Se on otettu äitini huoneesta hoitokodista, ja lasioven takana on äitini mustavalkoinen hääkuva. Mietin monesti tätä kirjaa lukiessani, että äidiltäni taisi jäädä "kuolinsiivous" tekemättä. Hänellä on siis vaikea Alzheimerin tauti.

      Otetaanpa projektiksi lukea Kilpeä(kin) nyt urakalla, joohan!? :) Ja olen ihan samaa mieltä: Kuolinsiivouksen kaipuu on jotenkin niin koskettavaa ja vahvasti läsnäolevaa. Ihana kirja! ♥

      Kiitos (vaikka tästä tulikin lopulta sairastelupäivä, mutta huomenna on päivä uus)! Mukavaa työpäivää sinulle huomenna, ja ihanaa viikonloppua! ♥

      Poista
  2. Tärkeä kirja minulle vuosi sitten kun saattohoidin anoppiani. Luin yhdessä Merete Mazzarellan Juhlista kotiin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assyriologi, nyt muistankin! Linkitän sinunkin mietteesi postaukseeni! ♥ Ja painan taas mieleeni tuon Mazzarellan teoksen, sen haluan lukea!

      Uskon, että anoppiasi saattohoitaessasi tämän kirjan lukeminen on ollut aivan erityisen tunteikasta ja puhuttelevaa. Tuossa yllä kerroinkin Elinalle postaukseni kuvan tarinan, ja minä puolestani lukiessani tosiaan surin hieman sitä, että omalta äidiltäni taisi jäädä "kuolinsiivous" tekemättä, sillä hän sairastui vaikeaan muistisairauteen miltei heti eläköidyttyään.

      Poista
  3. Kyllä, Kilpi on ihana! Luin tämän joskus vuosi sitten, ja samaa mieltä kanssasi – vaiheessa pitää hankkia omaan hyllyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, yritin etsiä tekstiäsi Kuolinsiivouksesta, mutta en löytänyt. Et tainnut aikanaan blogata tästä? Voi harmi. Mutta kyllä - Kuolinsiivous on ihana! ♥

      Poista
  4. Sara, hieno kirjoitus hienosta kirjasta! Minustakin tuntuu, että tämä kirja pitäisi hankkia itselle.

    VastaaPoista
  5. Sara, mikä ihana lempeä hetki sinun sanojesi ja Eeva Kilven äärellä! Olen joskus selaillut tätä kirjaa ja varmaan on juuri niin, että tämä ansaitsee erityisen hitaan etenemisen. Minä olen lukenut myös Kilpeä aivan liian vähän (kaikki tämä keskeneräisyys on loputonta), mutta haluan kyllä ehtiä paremmin myös hänen äärelleen. Ainakin tämän haluan kokea kokonaan ja toki muutakin. Kiitos Sara tästä hellivästä aamuhetkestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos ihanista sanoistasi! ♥ Ja tuo on ihan totta, koko elämä on yhtä suurta keskeneräisyyttä - myös kirjallisuuden suhteen. :)

      Mutta kyllä, Kilpeä kannattaa kyllä lukea, ja minulla on hyvin vahva tunne, että Kuolinsiivouksella olisi juuri sinulle valtavasti annettavaa. Olet lukijana(kin) niin syvällinen ja pohdiskeleva, että Kilven tekstit antaisivat sinulle varmasti pureskeltavaa ja pohdiskeltavaa pitkäksi aikaa. Ja on minulla näissä suosituksissa vähän omakin lehmä ojassa, sillä haluaisin todella päästä lukemaan sinun mietteitäsi tästä kirjasta. :) ♥

      Poista
  6. Mahtavaa, tässäpä seuraava runokirja, johon tartun! Vaikuttaisi juuri sellaiselta, johon minunlaisenikin harvemmin runoja lukevan olisi helppo tarttua. Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kyllä! Tässä on siis paljon muutakin kuin runoja, mutta niitäkin löytyy jokaiselle kuukaudelle. Hurmaava kokonaisuus, ei voi muuta sanoa. Lue tämä! :) ♥

      Poista
  7. Tämä oli osuva ja kaunis kuvaus kirjasta.
    Minäkin aina palaan Kilpeen. Hänen kapinallisuutensa ja suoruutensa tuo lohtua ja iloa, luottamusta!
    Nyt pöydällä kootut runot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katveita, kiitos - kauniisti sanottu! ♥ Ja ihan totta, Kilven teksteistä saa aina valoa ja lohtua. Oi, onko sinulla Perhonen ylittää tien -kokoelma? Sen haluaisin omaan hyllyyni!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...