sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus


Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus (WSOY, 2015. 200 sivua. Alkuteos Hercule Poirot and the Greenshore Folly, 2014. Suomentaneet Antti Autio ja Pekka Marjamäki.)

Hercule Poirot työskentelee Lontoon-toimistossaan sihteerinsä neiti Lemonin kanssa, kun hän saa yllättävän puhelun tuttavaltaan, salapoliisiromaaneja kirjoittavalta rouva Ariadne Oliverilta. Kirjailija kutsuu Poirot'n Greenshore Housen maaseutukartanoon, jossa hän on itsekin vieraana. Poirot suostuu kutsuun, ja jo tunnin kuluttua hän istuu junassa matkalla kohti lounaista Englantia. Kartanon alueella on tarkoitus pitää suuret kyläjuhlat, ja rouva Oliveria on pyydetty järjestämään yksi ohjelmanumeroista, leikkimielinen murhamysteeri.

  "Kuinka tuollainen mysteeri oikein järjestetään?" 
  "Jonkun täytyy ensinnäkin olla uhri. Lisäksi tarvitaan johtolankoja ja epäiltyjä. Mukana ovat kaikki perinteiset hahmot - viettelijätär, kiristäjä, nuoret rakastavaiset, epäilyttävän tuntuinen hovimestari ja niin edelleen. Osanottajat maksavat pienen osallistumismaksun, minkä jälkeen he saavat ensimmäisen johtolangan. Sitten heidän pitää löytää uhri ja murha-ase, selvittää murhaajan henkilöllisyys ja päätellä teon motiivi. Luvassa on myös palkintoja."
  "Kuulostaa kiehtovalta", Poirot sanoi.

Rouva Oliverille on kuitenkin tullut selittämätön, outo tunne siitä, ettei kartanossa ole kaikki kohdallaan, ja hänen epämääräiset epäilyksensä osoittautuvat oikeiksi, kun kyläjuhlapäivänä lavastetun ruumiin paikalta löytyykin oikea, murhattu ihminen. Murhaleikki muuttuu karmaisevalla tavalla todeksi, ja mestarisalapoliisi Poirot saa ratkaistavakseen ovelan, hyvin suunnitellun rikoksen.


Vuonna 1954 Agatha Christie halusi avustaa itselleen rakasta Churston Ferrersin kirkkoa lahjoittamalla rahaa, jotta kirkon ikkunaan voitaisiin hankkia värikäs lasimaalaus. Rahaa kerätäkseen Christie kirjoitti tämän lyhyehkön Poirot-mysteerin, joka kuitenkin jäi aikanaan julkaisematta ongelmallisen mittansa vuoksi: Tarina oli liian lyhyt romaaniksi, mutta liian pitkä lehdissä julkaistavaksi. Lopulta Christie kirjoitti kirkon hyväksi aivan toisen novellin, jossa päähenkilönä olikin Poirot'n sijaan neiti Marple. Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus poiki uuden romaanin nimeltä Kuolleen miehen huvimaja, joka julkaistiin vuonna 1956 ja josta tuli yksi Christien suosituimmista rikosromaaneista. Kyseisestä romaanista on myös tehty David Suchet'n tähdittämä televisioelokuva. Alkuperäinen, Christien pöytälaatikkoon jäänyt mysteeri pääsi lukijoiden käsiin vasta viime vuonna, kuusikymmentä vuotta kirjoittamisensa jälkeen.

Olen itse intohimoinen Agatha Christie -fani. Ensimmäinen koskaan lukemani dekkari oli aikoinaan Christien Eikä yksikään pelastunut (jonka tosin luin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa), ja etenkin parikymppisenä suorastaan ahmin Christien dekkareita. Nuorena hänen hahmoistaan ehdoton ykkössuosikkini oli neiti Marple, mutta vanhemmiten (ja etenkin David Suchet'n tähdittämien mainioiden tv-elokuvien myötä) suursuosikikseni on Marplen ohitse kiilannut Hercule Poirot, tuo viiksekäs belgialaissyntyinen herrasmiesetsivä, joka pienillä harmailla aivosoluillaan ratkaisee mitä mahdottomimmatkin rikokset. ♥

Siitä, kun olen viimeksi lukenut Christie-dekkareita, on hämmästyksekseni kulunut jo muutama vuosi - kesällä 2012 luin uudelleen juuri tuon Kymmenen pientä neekeripoikaa, sekä ihastuttavan Poirot-dekkarin Neiti Lemon erehtyy. Tämä nyt lukemani Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus on siis pienoisromaani, ja sellaisena kuin pieni, herkullinen suupala, joka jätti hillittömän nälän lukea pitkästä aikaa lisää Christie-dekkareita.

Tässä napakassa pienoisromaanissa on kaikki kohdallaan: Hercule Poirot on juuri niin hurmaava kuin aina, tunnelma englantilaisessa maaseutukartanossa on kyläjuhlien alla iloinen mutta täynnä jännitteitä, miljöön vanhanaikainen brittiläisyys hurmaa ja Dame Agatha kieputtaa lukijan jälleen kerran pikkusormensa ympärille. Juonen koukerot yllättävät, tarina on kekseliäs ja uskottava, ja kerronta etenee hallitusti ja varmasti kuin höyryjuna. Ei Huvimajan arvoitus tietenkään parasta Christietä ole jo aivan suppean mittansakaan vuoksi, mutta pienestä tarinasta etenkin uuden sukupolven tuoreet Christie-lukijat voivat saada hyvän käsityksen kirjailijan tyylistä.

Teos sisältää myös kauniin kannen (lähes yhdeksänkymmentävuotiaana) kuvittaneen taiteilija Tom Adamsin kirjoittaman johdannon, kirjailijan tyttärenpojan, Mathew Prichardin, kirjoittaman esipuheen, sekä Christie-asiantuntija John Curranin jälkisanat, jotka kaikki olivat myös mielenkiintoista luettavaa. Lisäsin nyt kilometrien mittaiselle lukulistalleni myös muutaman kiinnostavan Christiestä kertovan tietoteoksen, sillä etenkin Adamsin siteeraamat otteet kirjailijan omaelämäkerrasta saivat minut tuntemaan hykerryttävää sielunsisaruutta edesmenneen Agathan kanssa.

  Pidän auringonpaisteesta, omenista, lähes kaikenlaisesta musiikista, junista, numeroarvoituksista ja kaikesta mikä liittyy numeroihin, meren rannasta, kylpemisestä ja uimisesta, hiljaisuudesta, nukkumisesta, uneksimisesta, syömisestä, kahvin aromista, kieloista, useimmista koirista ja teattereissakäynneistä. 
  Voisin tehdä paremmat luettelot, paljon komeammalta kalskahtavat, paljon arvokkaammat, mutta ne eivät olisi aidosti omiani, ja luullakseni minun on parasta tyytyä olemaan oma itseni.

Huvimajan arvoitusta ovat ratkoneet myös mm. Kaisa ReettaElinaNina ja Jonna.



Olen lukenut Dekkariviikon aikana pari muutakin aivan kertakaikkisen hurmaavaa dekkaria, mutta en ole ehtinyt niistä vielä kirjoittaa. Dekkarijuttuja on siis tulossa lähiaikoina vielä lisää! Näin, kun on ollut aikaa vain yhteen, en kuitenkaan olisi voinut edes kuvitella kirjoittavani kenestäkään muusta, kuin Dame Agathasta, jota minun on vuosikymmenten mittaisesta dekkarirakkaudestani kiittäminen. ♥

12 kommenttia:

  1. Täällä toinen Christie-fani! Lundiamme vasemmasta reunasta, ylähyllyltä alkavat Christiet ja kun olen ne lukenut voin taas aloittaa alusta, koska olen jo unohtanut murhaajan, Kerään dekkaristeista varmimmin juuru Christietä, mutta myös Colin Dexterin Morse-sarjaa sekä kaikki Åsa Larssonit. Omistan myös toistakymmentä Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -jännäriä, mutta yhtäkkiä niiden tyylissä joku muuttui ja kaksi viimeistä on jäänyt lukematta.

    Juu, menee ihan aiheen sivusta, tiedän;) Minullakin on nyt ensimmäistä kertaa luettuja dekkareita, joita en ole ehtinyt kirjoittaa 'ulos' tai edes wordille...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinulla lienee kunnioitettava Christie-kokoelma. Minulla ei, ja se harmittaa. :) Olen aina ollut tosi huono ostamaan ja keräilemään dekkareita, ja Dame Agathaakin olen alkanut kerätä vasta aivan viime vuosina. Christie-dekkarit ovat kyllä vastustamattomia. <3

      Morse kuuluu myös minun dekkarirakkauksiini, mutta Åsa Larssoniin en ole koskaan tutustunut. Ilmeisesti olisi syytä? Kay Scarpetta -sarjasta luin joskus ensimmäisen kirjan, mutta jostain syystä en ole saanut luettua enempää, vaikka sarjan avausromaani vakuuttikin. Pitäisi jatkaa myös Scarpettan matkassa.

      Tämä Dekkariviikko on ollut mainio. Nyt tekisi mieli lukea vain dekkareita, ja blogitkin ovat olleet hyviä suosituksia pullollaan. Mahtavaa! :)

      <3

      Poista
  2. Mielenkiintoinen bloggaus. Itsekin olen Christien kirjoja lueskellut vuosien saatossa, aina palaten asiaan muutaman vuoden välein. Ensimmäiset lukukokemukset lienevät 80-luvun loppupuolelta. Siskoni luki jo aiemmin ja tuolloin muistelen niitä jo katselleeni. Olen Marpleakin vähin lukenut, mutta etupäässä Poiroteja. Harmi ettei pysty muistamaan kunnolla mitä kaikkea on lukenut ja saattaa huomata taas lukiessaan, että vaikuttaa tutulta. Kylläpä nuo kuitenkin kestää useammankin lukukerran. Huvimajan arvoitus kiinostaa jo senkin vuoksi, ettei sitä ole varmasti lukenut. Hyvä vinkki siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MrRainfold, kiitos - ja hyvä jos sait tästä kiintoisan lukuvinkin! :) Olen muuten harmitellut ihan samaa: en ole pitänyt mitään lukupäiväkirjaa niinä vuosina, jolloin Christietä on tullut luettua eniten, ja siksi olen vähän sekaisin siitä mitkä kaikki hänen dekkarinsa olen lukenut. Kaikkia en ole lukenut, sen tiedän, etenkin kun nuorempana suosin neiti Marplea ja jätin Poirotit herkemmin kirjaston hyllyyn. Mutta kyllä - nämä kirjat kestävät helposti useamman lukukerran. :)

      Poista
  3. Poirot on kyllä niin hurmaava! (Ja neiti Marple niin ihana ja nokkela, pakko mainita hänetkin :)) Minä en ole tätä lukenut, mutta tämä tuli viime kesänä tv-elokuvana ja ihastuin tarinaan ja sen miljööseen, joka muistaakseni oli vielä Christien oma kesäpaikka. Oi!

    Minunkin ensimmäinen dekkarini taisi olla Kymmenen pientä neekeripoikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin on! <3 Nuorena rakastin tosiaan neiti Marplea selvästi enemmän, ja Poirot-dekkarit eivät tuntuneet samalla tavalla omiltani, mutta vanhemmiten Poirot on vienyt voiton Marplestakin. :) Katsoin myös viime vuonna tämän tv-elokuvan, ja mietin lukiessani että taidan muistaa asioita jotenkin väärin, kunnes tajusin (itse asiassa vasta tätä bloggausta kirjoittaessani), että se tv-elokuvahan on tehty Kuolleen miehen huvimajasta, jossa juoni on muokattu tähän pienoisromaaniin nähden ihan erilaiseksi. Siksi sinäkin voisit hyvin lukea tämän, sillä vaikka näissä on paljon samaa, on se varsinainen romaani lopulta erilainen.

      Kymmenen pientä neekeripoikaa on kyllä huikean hyvä! Muistan lukeneeni sitä niskavillat pystyssä, ja muistan vieläkin tunteen jonka kirja minussa herätti: että jotakin tällaista voikin olla! <3 :)

      Poista
  4. Tämä on tosiaan herkullinen kirja kaikkine lisäteksteineen. Kansi on omaa luokkaansa, ja olet ottanut taas ihanan kuvan siitä! ❤

    Minullekin neiti Marplet iskivät paremmin kuin Poirot, mutta David Suchet on antanut Poirot'lle niin sympaattisen olemuksen, että pakkohan häneen on tykästyä. Ja samanlaisen Christie-kauden minäkin olen kokenut, tosin jo yläkoululaisena, kun en oikein muutakaan sopivaa luettavaa löytänyt. Tai no, Anni Polvan romanttiset aikuisten kirjat taisin myös ahmia... Dekkareihin jäin koukkuun, mutta chick lit ei ole niin pakollista luettavaa enää.

    Dekkariviikko on ollut aivan mahtava piristys kesän alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, mietin sinun bloggaustasi lukiessani, että minunkin taitaa olla pakko ostaa tämä helmi omaan hyllyyni. :) Ja ne lisätekstitkin, oi että! Ihan yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin itse dekkari. Kiitos muuten kuvakehusta, olet ihana! <3

      David Suchet on kyllä mahtava. Hän on minusta paljon parempi, kuin yksikään neiti Marplen näyttelijöistä on ollut. Jo pelkästään hänen vuokseen Poirotia rakastaa ihan väkisinkin. :) Minä luin Kymmenen pientä neekeripoikaa yläasteikäisenä, mutta sitten kunnolla aloin lukea Christietä lukiossa ja etenkin nuorena opiskelijana. Ensimmäinen Christie-dekkari oli huima harppaus "aikuisten dekkareiden" maailmaan, jostain sieltä Neiti Etsivien ja Dana-tyttöjen sinänsä kyllä ihanasta maailmasta. :)

      Ja oi kyllä! Kulutin ison osan eilisiltaa tutkiskelemalla hyllyni dekkarivarastoja ja tuumailemalla mitä dekkareita sitä tänä kesänä vielä lukisi. Nämä sateiset kesäpäivät ovat kuin tehtyjä dekkareihin uppoutumiselle! <3

      Poista
  5. Oi, ei dekkarikesää ilman Christietä! <3 Ihanasti tästä kerrot. Christie-fanillehan tämä on ihan pakollinen hankinta, jo pelkästään tuon kauniin kansikuvan vuoksi. Minua vähän harmittaa se, että ostin tämän e-kirjana, huikeasta alesta.

    Mutta niin, kyllähän tämä tietynlainen 'välityö' Christielle oli, vaikkakin kaikki hänelle tyypilliset psykologiset ainekset ovat jo kasassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kyllä Christie kesään kuuluu! Siksi olikin aika karu huomio, etten ole lukenut häntä ollenkaan kahtena edellisenä kesänä. Tuo virhe täytyy paikata tänä kesänä, etenkin kun nyt on juhlavuosi ja Christien syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta. ♥ Ja tämä kirja on ostettava omaan hyllyyn, kyllä!

      Välityö tämä tosiaan on ollut, mutta oli hauskaa lukiessaan huomata, että Christie on tehnyt välityönsäkin laadulla, ja itselleen uskollisesti. Varasin tänään muitakin dekkareita varaillessani Kuolleen miehen huvimajan, haluan lukea sen tässä lähiaikoina ja vertailla näin lukijan näkökulmasta, miten yksi tarina on johtanut toiseen. :)

      Poista
  6. Mielenkiintoista tietoa, Poirot ja Marple molemmat yhtä ihastuttavia mielestäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen Kulkuri, kiitos kommentistasi! :) Pitäisi kyllä lukea neiti Marplestakin pitkästä aikaa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...