Leena Krohn: Erehdys

Leena Krohn: Erehdys (Teos, 2015. 155 sivua.)

  Hän muisti ihmisiä, jotka olivat olleet läsnä, mutta eivät enää koskaan olisi. Paikkoja, joissa hän oli asunut ja joissa asuivat nyt toiset. Tekoja, joita hän oli tehnyt, koska ne oli tehtävä, ja toisia, jotka olisivat saaneet jäädä tekemättä, ja niitäkin, jotka olivat jääneet. 
  Rouva Kaskas ajatteli, että jos hänen muistonsa olisivat erilaisia, hän itsekin olisi toinen. Miten vaikeaa, hän ajatteli, onkaan erottaa ihmistä siitä, mitä hänelle tapahtuu. Sillä itse kukin vetää puoleensa juuri omansa kaltaisia kokemuksia eikä kukaan voi nähdä muita unia kuin omiaan.

Tavallisena talvisena iltapäivänä kirjailija E. ajaa itselleen vieraaseen kaupunkiin. Tavanomaisen lähiön sivukirjastossa hänen on määrä lukea otteita kirjoistaan ja vastailla yleisön mahdollisesti esittämiin kysymyksiin. Ilta ei ala ollenkaan lupaavasti. Moottoritiellä E. on aiheuttaa onnettomuuden, ja läheltä piti -tilanne koettelee hänen hermojaan. Hänen saavuttuaan kirjastolle vastaanotto on tyly, kirjastovirkailija ei tunnista häntä, eikä esiintymään tulleelle kirjailijalle ole tarjota muuta kuin haaleahkoa hanavettä. Paikallislehden toimittaja tulee haastattelemaan E:tä, mutta haastattelu on lähinnä mieltä alentava kokemus. Ja sama tylytys jatkuu, kun varsinainen tilaisuus alkaa - paikalle saapunut yleisö keskittyy älypuhelimiensa ja tablettiensa näyttöihin, tai keskustelemaan puoliääneen lomakokemuksistaan. Illan tapahtumat kehittyvät tasaisesti vain huonompaan suuntaan.


Monta vuotta kului niin, että olin kiinnostunut Leena Krohnin kirjoista, mutta pelkäsin tarttua niihin, sillä ajattelin niiden olevan minulle liian vaikeatajuisia ja korkealentoisia. Ystävän rohkaisemana uskaltauduin lopulta lukemaan huikean, Finlandia-ehdokkaanakin olleen Tainaronin. Pian sen jälkeen oli saatava lisää, ja jatkoin kirjailijan tuotantoon tutustumista hienon novellikokoelman Mitä puut tekevät elokuussa parissa. Viimeistään silloin olin koukussa - ja ymmärtänyt, etteivät Krohnin tekstit ole vaikeatajuisia, vaan pikemminkin näennäisen helppolukuisia, mutta niin filosofisia ja viisaita, että ne tekevät työtään lukijan mielessä vielä pitkään kirjan kansien sulkeuduttua.

Juuri sellainen on Erehdyskin. Se on nopealukuinen pieni romaani, jossa ei oikeastaan tapahdu paljoakaan. Krohnin kuvitteellinen kirjailija lukee otteita romaaneistaan ja novellikokoelmistaan, ja kokee siinä samalla elämässään ja pitkällä urallaan yhden kiusallisen ja tuskastuttavan illan. Kirjaa lukiessaan kuitenkin ymmärtää, että se on paljon enemmän kuin pienoisromaani tai yhden kirjallisen illan kuvaus: Erehdys on häikäisevän tarkasti piirretty kuva ihmisestä, nykymaailmasta ja yhteiskunnasta.

Tekstissään Krohn pohtii elämää, muistoja, muistamista ja unohtamista, tietoisuutta ja olemassaolon edellytyksiä, ihmeen ja onnettomuuden samankaltaista luonnetta. Hän havainnollistaa, miten jokaisella ihmisellä on oma todellisuutensa, maailma joka hahmottuu erilaisten silmien kautta nähtyinä kuvina, ja joka on kullekin katsojalleen hieman erilainen, omanlaisensa, ja silti yhtä tosi. Hän saa ajattelemaan myös menneisyyttä uudesta näkökulmasta: ehkä se ei olekaan siellä, missä sen luullaan olevan, ajassa joka on mennyt, vaan se on ihmisessä, jokaisessa meissä. Jos ihmisen menneisyys on yhtä kuin hänen muistonsa, onko niin, ettei ole vain yhtä kollektiivista menneisyyttä, yhtä yhteistä historiaa? Kiehtovia, mutta osin myös hieman pelottavia ajatuksia! Myös kirjan tarjoamat ajatelmat esimerkiksi kauneudesta tai taiteesta - jonka tehtävä on saada näkyvä nähdyksi - ovat viisaudessaan niin hienoja, että lukiessa mielen valtaavat kiitollisuus ja liikutus.

  Usko minua, Beeda-kulta, eivät saksalaiset esteetikot kauneutta keksineet. Kauneus, Beeda, on luonnon perusperiaate. Se on puhtainta, pyhintä matematiikkaa. Se on totuus, joka läpäisee kaiken olevaisen. Siksi jokaista ihmistä maan päällä korventaa kauneuden jano. Kauneus on universumin pysyvin ominaisuus, se toistuu atomeissa ja galakseissa, luvuissa ja suhteissa ja siinä tavassa, millä puu kasvaa.

Osuvaa on myös nyky-yhteiskunnan kuvaus. Krohn kuvaa lähes vaivaannuttavan todesti mm. selfie-kulttuuria, itsekkyyttä ja jatkuvaa oman edun tavoittelua, sekä aidon läsnäolon puutetta, arkisia sattumuksia joissa ollaan näennäisesti samassa julkisessa tilassa - kahvilassa, ravintolassa, hississä tai vaikkapa odotusaulassa - mutta kuitenkin kukin omassa älypuhelimen tai tabletin tarjoamassa virtuaalimaailmassaan. Tekstiä lukiessa lievän vaivautumisen tunteita herättävät luonnollisesti omakohtaiset tunnistamisen hetket. Nykyisyydestä siirrytään pohtimaan tulevaisuutta, joka puistattaa vielä enemmän: Onko maailma siirtymässä niin vahvasti virtuaaliseen tilaan, että ihmisen on mahdollista saavuttaa digitaalinen kuolemattomuus? Katoaako ihmiskunta, korvaavatko sen ei-ihmiskunta ja tulevaisuuden keinoälysukupolvet?

Krohnin romaani herättää niin paljon ajatuksia ja omaa ajattelua, että siitä on lopulta vaikeaa sanoa yhtään mitään - se on teos, joka on koettava itse. Erehdys on huima ja valaiseva lukukokemus, kirjana varsinainen tajunnan laajentaja, jonka vaikutus kestää pitkään. Se on myös teos, joka ei tyhjene yhdellä, kahdella tai kymmenelläkään lukukerralla, vaan josta riittää ammennettavaa lukukerrasta toiseen. Julkaisemme tekstimme samaan aikaan Luettua elämää -blogin ihanan Elinan kanssa ♥. Myös mm. Minna, Omppu, Kaisa ja Ulla ovat lukeneet tämän herkkupalan.