Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (WSOY, 1994. 140 sivua. Alkuteos Farlig midsommar, 1957. Suomentanut Laila Järvinen.)

  Aurinko oli laskenut, mutta nyt kesäkuussa ei pimeästä kannattanut puhua. Yö oli kalpea ja unelmoiva ja täynnä taikuutta. 
  Kuusien alla välähti kipinä ja syttyi tuleen. Se oli havuista ja oksista tehty pikkunuotio, ja saattoi nähdä aivan selvästi, miten pienet ötökät ja mönkiäiset yrittivät pyörittää kuusenkäpyä tuleen. 
  - Heillä on juhannuskokko, sanoi Niiskuneiti. 
  - Niin on, vastasi Muumipeikko surumielisesti. Emme ole lainkaan muistaneet, että nyt on juhannusilta.

Muumilaaksossa eletään kesäkuisia päiviä. Muumipeikon äiti valmistaa pojalleen kesän ensimmäistä kaarnalaivaa, mutta Muumipeikko puolestaan makaa apeana pehmeällä sammaleella ruskeavetisen lammikon äärellä kaivaten ystäväänsä Nuuskamuikkusta. On todella kuuma, vesilinnut huutelevat toisilleen merellä, ja ilmassa leijailee mustia nokihiutaleita. Läheinen tulivuori on heräilemässä pitkästä unestaan.

Tulee yö, epämiellyttävällä tavalla hiljainen, ja Muumilaakson väki herää yöuniltaan maan alkaessa tärähdellä. Maahan ilmestyy esineitä nielevä halkeama, ja lopulta laaksoon tulvii valtava hyökyaalto, joka täyttää Muumitalonkin vedellä. Ilmassa on maailmanlopun meininkiä! Kun vesi nousee nousemistaan, pelastautuu Muumitalon väki ohitse lipuvaan kummalliseen taloon. Siitä puuttuu kokonaan yksi seinä, ja ammottavaa aukkoa kehystävät suuret punaiset samettiverhot. Talossa on paperisia ovia, portaita jotka eivät johda mihinkään, kipsistä tehty hilloa ja puisia omenoita, ja huoneita täynnä satoja mekkoja ja peruukkeja. Muumiperhe on tietämättään asettunut taloksi teatteriin.

Muumit eivät ole teatterissa yksin, vaan siellä pitää majaansa myös vanha teatterirotta Emma, joka alun nihkeän suhtautumisensa jälkeen opastaa vieraansa teatterimaailman saloihin. Monien kummien sattumusten jälkeen perheen jäsenet joutuvat eroon toisistaan, kukin kokee suuria seikkailuja omalla tahollaan, ja koko juhannus huipentuu Muumipapan ohjaamaan näytelmään, joka tuo taas koko Muumilaakson väen - kadonneet, eksyneet, kauan kaivatut, ja uudetkin ystävät - yhteen.

  Kokko sytytettiin meren rantaan, ja kaikki laakson ja metsän mönkiäiset tulivat sitä katsomaan. Kauempana rannoilla ja saarissa paloi muitakin kokkoja, mutta Muumiperheen kokko oli aina kaikkein suurin. Ja kun se paloi korkeimmillaan, oli Muumipeikon tapana mennä lämpöiseen veteen, kellua mainingeissa ja katsella tuleen. 
  - Se kuvastui mereen, sanoi Muumipeikko. 
  - Niin, sanoi Niiskuneiti. Ja kun se oli palanut loppuun, poimimme yhdeksän erilaista kukkaa, ja panimme ne tyynyn alle. Ja kaikki toteutui, mitä näimme unissa.

Tove Janssonin Vaarallinen juhannus on yksi pitkäaikaisimmista juhannusperinteistäni. Tapanani on siis lukea kyseinen kirja, tai ainakin otteita siitä, joka vuosi juhannuksen tienoilla, niin tänäkin vuonna. Olen kirjoittanut kirjasta jo kertaalleen aivan blogini alkuaikoina, mutta koska siitä on jo neljä vuotta, halusin kirjoittaa kirjasta uudelleen. Tänään teen sen yhtä aikaa rakkaan ystäväni Luettua elämää -blogin Elinan kanssa. ♥

Vaarallinen juhannus on kirja, joka kerran toisensa jälkeen tuntuu aina yhtä ihanalta. ♥ Lapsena tarina oli mielestäni niin kiehtova ja jännittävä, ja näin aikuisena kirjan suloinen maailmankuva Janssonin mustavalkoisine kuvituksineen hurmaa. Kirjan kielikin on niin kaunista: kesäkuinen luonto tuntuu juuri oikeanlaiselta, kirjan sivut välittävät tuoksuja ja tunnelmia, öinen sumukin on kuin maitoa kulhossa. Lukija virittäytyy oivalliseen juhannustunnelmaan viimeistään silloin, kun Niiskuneiti pääsee juhannusyönä poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta toteuttamaan juhannusperinteensä, kuljeskelemaan kasteiselle nurmelle ja poimimaan yhdeksän kukkaa juhannustaikojaan varten. Oih!

Parasta kirjassa ovat kuitenkin sen hahmot. He ovat kaikki niin omanlaisiaan persoonia: Joukosta löytyy herkkä ja epävarma Miska, joka ottaa kaikesta nokkiinsa; surullinen ja väärinymmärretty Vilijaana, joka ei ole väleissä sukulaistensa kanssa; ja aina niin rohkea ja sankarillinen Nuuskamuikkunen, joka kulkee omia polkujaan ja pääsee tällä kertaa jopa kokemaan hetkellisesti isyyden painavan vastuun. Ja tietenkin Muumit, joiden perimmäinen olemus hehkuu loputonta hyväntahtoisuutta ja suvaitsevaisuutta, ja joiden sopeutuvaisuudesta voisi itse kukin ottaa oppia. Muumipapan ja mamman mielestä poikkeustila on seikkailu, ja juuri niinhän se oikeastaan elämässä usein on. Asenne ratkaisee!

Myös teatterimaailman kuvauksena Vaarallinen juhannus on oivallinen. Jansson tiivistää teatterin (ja samalla mielestäni myös kirjallisuuden ja taiteen) merkityksen paremmin kuin kukaan ehkä koskaan: Teatteri on tärkein asia maailmassa, sillä siellä näytetään kaikille millaisia he voisivat olla ja millaisia he tahtoisivat olla vaikka eivät uskalla, ja millaisia he ovat.

Vaarallinen juhannus tekee sydämeen kesäisen olon tällaisenakin juhannusaattona, kun ulkona sataa vettä ja koko alkukuu on ollut koleaakin koleampi. Kirjan luettuaan mieli on kevyt ja iloinen, ja tuntuu ihan samalta kuin Muumipeikosta ja Nuuskamuikkusesta, kun ystävykset kohtaavat toisensa pitkästä aikaa ja soutelevat hiljaa juhannusyössä: Edessä oleva kesä on pitkä ja täynnä lupauksia. ♥

*****

Minun juhannukseni menee totuttuun tapaan ihan kirjaimellisesti yöttömän yön merkeissä, sillä palaan tänään ensimmäisen lomanpätkäni jälkeen töihin. Ennen yövuoroa (ja niiden väleissä) ehtii kuitenkin mukavasti lukea kirjoja (tänä vuonna juhannukseni kuluu ihanien ja rakkaiden Antti Hyryn ja Kalle Päätalon parissa), ja nautiskella kesän parhaasta raparperipiirakasta (joka valmistuu hieman mukaellen tällä Kinuskikissan reseptillä (en itse käytä lainkaan vehnäjauhoja)). Palaan kirjojen merkeissä asiaan lähipäivinä, mutta siihen saakka...