maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kalle Lähde: Happotesti


Kalle Lähde: Happotesti (Otava, 2016. 269 sivua.)

  Kaksi pinttia olutta seisoo keskimmäisellä hyllyllä. Niiden alapuolella on unohtamani avattu tölkki. Alan epäillä juoppouttani, kun avatut tölkit säilyvät niinkin hyvin jääkaapissa. Otan kuitenkin täyden tölkin ja saan vaivoin rapsautettua sen auki. Käsi tärisee, kun nostan tölkin huulilleni. Krapula on alkanut kiristää otetta. Nämä tärinät kestäisin kyllä, mutta psyykkinen puoli pelottaa. Arvioin kokemuksen perusteella promillemääräksi vähintään kaksi vielä. Hirvittävin aika alkaisi aamuyön pimeinä tunteina. Näidenkin oluiden merkitys olisi sama kuin parilla käsikranaatilla maailmansodassa, mutta ne antavat turvallisuudentunnetta. Menen olutryypyn rohkaisemana keittiön ikkunan ääreen ja tuijotan Turun valoja sälekaihtimen raosta. Paha maailma siellä, kurja minä täällä.

Tarinan minäkertoja on irtisanonut itsensä, sillä edellisen työpaikan esimies on kehdannut epäillä, että miehellä olisi ongelma. Puolitoista kuukautta työttömyyttä on kulunut, ensimmäiset viikot ryyppyputkessa ja seuraavat vaimon ja sivilisaation painostuksesta selvin päin. Eräällä kauppareissulla mies ostaa pari olutta ihan vain "rentoutuakseen saunan jälkeen", mutta saunaoluet korkataan jo takki päällä eteisessä, ja saunominen vaihtuu "iltapäivälehtien lukemiseen lähibaarissa" kera muutaman oluen. Muutaman viikon kuiva kausi vaihtuu kosteaakin kosteampiin päiviin ja syöksykierre on valmis.


Sain Kalle Lähteen Happotestin kustantajalta pyytämättömänä arvostelukappaleena, ja ajattelin aluksi pitkään, etten todellakaan välitä lukea romaania alkoholistin arjesta. En halua lukea kirjoja, joissa kuvataan mukahauskaa ryypiskelyä ja renttuilua, ja joissa alkoholismia romantisoidaan ja siitä yritetään tehdä huumorin keinoin salonkikelpoista, kun todellisuus on jotain aivan toista: helvetillinen kiirastuli yhtä lailla juopon läheisille kuin hänelle itselleenkin. Mieleni kuitenkin muuttui luettuani tämän Lähteen haastattelun. Jutun kuvasta katsoo kiltin ja lempeän näköinen kaljupää, ja itse haastattelu on rehellisyydessään niin karua tekstiä, että melkein sydämestä ottaa. Päätin antaa Lähteelle mahdollisuuden.

Onneksi niin, sillä Happotesti on kaikkea muuta kuin kaunisteltu, romantisoitu ja glorifioitu kuvaus alkoholismista. Se on nöyrä, suorastaan raadollisen rehellinen ja ennen kaikkea kaunistelematon puheenvuoro, joka näyttää lukijalle ansiokkaasti millaista elämä on, kun viinapiru on ottanut ihmisestä tiukan niskalenkin. Ja voi pojat, se ei todellakaan ole kaunista katsottavaa! Kustantajan mukaan teos pohjaa vahvasti Lähteen omiin kokemuksiin, ja se on niin hyytävä ajatus, että lukiessa kylmää.

Happotestin päähenkilö ei ole omasta mielestään todellakaan mikään alkoholisti, vaan kunnon mies, joka vaatettaa itsensä hyvällä maulla, kertoo jättävänsä palapaistin uuniin hautumaan, kun poikkeaa lähipubiin "yhdelle", ja käyttäytyy aina herrasmiehen tavoin. Suotuisan mielikuvan antaminen ihmisille on ehdottoman tärkeää, vaikka totuus olisikin aivan toinen. Pitkän putken aikana arki on yhtä kuin vapisevat kädet ja tutiseva pää, motoriikkaa kuin lampaalla, silmissä kirvelevää tuskanhikeä, ja ruumissa vellovia voimia, jotka saavat aikaan holtittomia oksenteluja, märkiä pieruja ja vesiripuleja housuissa tai milloin missäkin. Pulloruokintapäivinä syöminen unohtuu kokonaan, hammaspesut korvataan minttushoteilla, vuorokaudenajat sekoittuvat ja ajantaju katoaa. Huonoa omaatuntoa voi yrittää pestä suihkussa vedellä ja palasaippualla, ja Opamoxista ja Diapamista saa hetkellistä helpotusta niihin päiviin, kun ryyppyputken velka lankeaa maksettavaksi. Elämänhallinnasta lienee turhaa yrittää puhua silloin, kun mies ei kykene hallitsemaan edes omia sulkijalihaksiaan.

Moni on kehunut kirjaa hauskaksi, mutta minusta siinä ei oikeastaan ole mitään hauskaa. Lähteen kertojanääni on itseironinen ja oikeastaan melko armoton - hän ei säästele itseään tippaakaan. Lähde havainnollistaa myös alkoholistin itsekkyyden: syy juomiseen löytyy aina mistä tahansa muualta kuin peilistä, ja ryyppyputkien aikana juoppo on lähimmäistensä tuskalle täysin sokea. Kirjaa lukiessa alkaa väkisinkin ihmetellä myös vaimon pitkää pinnaa, joka venyy lähes sietämättömiin mittasuhteisiin ennen katkeamistaan. On vaikeaa käsittää miten vaimo kestää ja jaksaa moista helvettiä, mutta se lienee jo toinen tarina.

On ehkä väärin sanoa, että olisin varsinaisesti viihtynyt kirjan parissa, sillä niin karmaisevaa ja miltei inhorealismia lähentelevää teksti monin paikoin on (ja pieneksi vinkiksi kerrottakoon, ettei kirjaa välttämättä kannata lukea ruokapöydässä, kuten itse tein, huoh!). Ilahduttavaa on kuitenkin se, että Happotesti on oikeasti hyvin kirjoitettu romaani, sen teksti on sujuvaa ja elävästi kuvattu tarina kaikessa puistattavuudessaankin tavattoman koukuttava. Luin kirjan käytännössä miltei yhdeltä istumalta, sillä sitä ei kerran aloitettuaan meinannut malttaa laskea käsistään.

Happotesti jättää jälkeensä pienen pahoinvoinnin tunteen, sekä aidon ilon siitä, että Kalle Lähde on nykyisin raitis mies, joka kykenee kirjoittamaan tämmöisiä kirjoja! Hänen esikoisteoksensa parissa ovat viihtyneet myös mm. AnnikaKirsi, Pihi nainen ja Tuijata.

HelMet-lukuhaaste 2016: 45 - Suomalaisesta miehestä kertova kirja

8 kommenttia:

  1. Luin Happotestin viime talvena. Kirja oli aika ravisteleva lukukokemus, loppukirjan ajan jännitin selviääkö kertoja elossa. Mitään hauskaa luettavaa se ei ollut, alkoholismi on kova kohtalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ollaan ihan samoilla linjoilla. Happotesti ei kyllä päästä lukijaakaan helpolla, jos ei päähenkilöäänkään.

      Poista
  2. Happotesti tavallaan kiinnostaa, koska sitä kehutaan niin kovin, mutta en ole varma, haluanko lukea noin inhorealistista tekstiä. Mutta jos päädyn lukemaan, niin pidän ainakin mielessä tuon ruokapöytävinkin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli, lue ihmeessä, hyvä kirja tämä on. Ja jos Happotestiä vertaa vaikkapa Arto Salmisen inhorealistisiin teoksiin, on tämä kuitenkin selvästi "miellyttävämpää" luettavaa. Mutta muista: älä syö samaan aikaan kun luet tätä! :D

      Poista
  3. Tulipahan luettua tämäkin kirja. Toivotaan, että Kalle Lähde pysyy raittiina.

    VastaaPoista
  4. Luin Happotestin, mutta jätin bloggaamatta. Kannatti lukea, mutta postauksestani olisi tullut kaiketi tietynlainen tilitys, joten jätin tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minäkin sulattelin kirjaa pitkään ja mietin miten siitä kirjoitan, etten menisi omakohtaisuuksiin. Luin siis kirjan toukokuussa ja kirjoitin vasta nyt, ja parin kuukauden tauko ja etäisyys tekivät hyvää. Hyvä kirja tämä kyllä on, oikein hyvä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...