Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus, 2016. 230 sivua.)

  Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku.

On vuosi 1943, ja uuden kevään kynnyksellä Rovaniemen kauppalassa herää nuori lempi, kun Pursuojan nuori isäntä Viljami kohtaa kauppiaantytär Lempin. Eletään sota-aikaa ja asiat etenevät nopeasti kevyistä puheista suuriin ja vakaviin päätöksiin. Kahden kirjeen jälkeen nuorelleparille soivat jo hääkellot ja Lempi asettuu emännäksi pieneen järvenrantapirttiin kauas pohjoiseen. Lempi on hyvälle tottunut, kouluja käynyt ylioppilastyttö, ja koska Viljami haluaa tehdä nuorikkonsa elämästä helpompaa, palkkaa hän taloon aputytön, Ellin.

Viljami ja Lempi saavat kokonaisen ihanan kesän ja loppuvuoden. Elämä on hyvää, on onnea ja rakkautta ja täysinäisiä hetkiä, perhekin alkaa kasvaa. Maailman kauheudet eivät pursuojalaisia kosketa - kunnes talvella tulee kirje, ja koittaa Viljamin aika lähteä rintamalle. Kotiin jäävät lasta odottava vaimo ja nuori aputyttö. Sota ja rakkaus repivät rikki tuoreen perheen, eikä Lapin sodan päätyttyä kenenkään elämä ole enää ennallaan.

  Katsoin peilistä, miten sormeni silitti poskeasi ja sitten seurasi huultesi ääriviivoja, ja ilmeesi vakavoitui, silmiisi syttyi tumma hehku, se oli sellaista sinä kesänä ja syksynä, että minä sain sen onnen, jota en voi ajatella enää ikinä. Sen kesän muistaminen raastaa rikki ja repii auki. Käteni tärisevät, nyrkkini sisällä on sammalta ja sieluni sisällä vapinaa, onttoutta joka ei täyty enää milloinkaan, kumisee vain ja käy kipeää.


Minna Rytisalo on Sodankylässä syntynyt ja sittemmin kuusamolaistunut lukion äidinkielenopettaja, kolumnisti ja tämän syksyn esikoiskirjailija - ja yksi minun rakkaimmista ja läheisimmistä ystävistäni. Minnan esikoisromaanin syntyä olen saanut seurata aitiopaikalta, ja se on ollut valtava ilo ja kunnia. Olen lukenut kaikki käsikirjoitusversiot, olen saanut nähdä miten jo valmiiksi upea teksti muokkautuu, hakee muotoaan ja hioutuu entistäkin hienommaksi. Olen elänyt mukana, yrittänyt kannustaa ja tsempata (vaikka välillä on tuntunutkin ettei mitään sanoja löydy, kun olen vain niin ihastuksesta mykkyrällä), olen vaikuttunut ja liikuttunut kerran toisensa jälkeen. Kaikkein eniten olen kuitenkin ollut pakahtua ylpeydestä: minun ihana, kaunis, rakas ja viisas ystäväni on osannut tehdä jotakin näin huikeaa. ♥

Tässä vaiheessa sanottakoon, että vaikken normaalistikaan halua ajatella omia blogijuttujani kirja-arvioina, vaan pikemminkin kuvauksina omasta lukukokemuksestani ja toivottavasti eräänlaisina kirjavinkkauksina, on tämä teksti jo lähtökohtaisesti kauempana arviosta kuin ehkä mikään muu. :) Mutta tätä kirjaa haluan vinkata ja esitellä, sillä Lempille toivoisin paljon, paljon lukijoita!

Kuvassa kirjailijatar Helsingin Kirjailijanpuistossa viime viikolla. Minna istuu luonnollisestikin Antti Hyryn penkillä, sillä hiljattain edesmennyt Hyry on yksi hänen rakkaimmista suosikkikirjailijoistaan. Itsekin kiitän juuri Minnaa rakkaudestani Hyryn tuotantoon, sillä ilman Minnaa en monellakaan tapaa olisi lukijana sellainen kuin nyt olen.

Lempi on rakenteeltaan kiehtova teos. Sen päähenkilö on nainen, jota ei enää ole ja joka ei itse sano sanaakaan, mutta joka on silti väkevästi läsnä jokaisessa lauseessa ja jokaisella sivulla. Lempistä kertovat kolme häntä lähellä elänyttä henkilöä: kaiken menettänyt aviomies Viljami, pariskunnan aputyttö Elli, ja Lempin sisar Sisko. Kuva Lempistä syntyy mielenkiintoisessa ristivalotuksessa, eikä lukija siltikään tiedä millainen Lempi oikeasti oli, sillä jokainen muistelee häntä omasta subjektiivisesta näkökulmastaan. Romaanin takakannessa mainitaan Lempin osoittavan, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina, sillä meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään. Tämä on mielestäni yksi romaanin kiehtovimpia ja keskeisimpiä ajatuksia.

Romaanin kolme kertojaa ovat aivan hämmästyttävän omaäänisiä. Tarinan aloittava Viljamin osio pakahduttaa: sen sielukkaan lyyrinen kieli lumoaa ja miehen suru on niin painavaa ja kaikennielevää, että teksti kouraisee syvältä sydämestä. Tuskaisen Viljamin jälkeen kohotaan aivan toisenlaisiin sfääreihin, kun topakka ja katkera Elli pääsee ääneen. Elli on hurjassa vimmaisuudessaan todella herkullinen hahmo, ja hänestä muodostui ehdoton suosikkini jo ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa. Ellillä ei ole ollut helppo elämä, ja jotenkin koin lukiessani vahvoja samaistumisen tunteita. Romaanin päättää ainoa nykyaikaan sijoittuva osio, jossa Lempin sisar kokoaa tarinan langat yhteen ja kertoo mitä rovaniemeläisille kauppiaantyttärille todella tapahtui. Siskon kieli on Viljamin ja Ellin osioiden jälkeen kuin tyyntä vettä, rauhallista, selkeää ja toteavaa - juuri sellaista kuin Sisko itsekin.

Yksi Lempin kiehtovimmista elementeistä on rikas ja aistivoimainen luontokuvaus, sillä Lapin luonnossa todella on outoa taikaa. Etenkin Viljamin osiota lukiessaan haistaa nenässään pohjoisen suomaiseman kirpeänselkeän hajun, pihkan, turpeen, lähestyvän kylmän. Suussa maistuvat puolukat ja iholla valuu viileä järvivesi uinnin jälkeen. Romaani saa kaipaamaan lappalaiseen maisemaan, vaeltelemaan tuntureille, maistelemaan makeaa mehua valuvia hilloja ja istumaan kirkasvetisen tunturijärven äärelle. Lempin luontokuvauksessa tiivistyy jotakin ikiaikaista ja ihmistä suurempaa: yksilön pienuus luonnon iäisen kiertokulun mittakaavassa.

  Tuossa kasvaa heinää. Se on jo kellastunut, kohta sitkistyy, hapertuu ja mätänee, jää lumen alle. Ensi keväänä sama juuri työntää uutta kortta tämän tilalle entisiä muistelematta ja niitä surematta, mikään ei muutu vaikka jokainen asia muuttuu. Kuusi, oksat, sinisen taivaan valo siellä välissä, kahinat ja kauempana veden ääni, jossain linnun kirahdus, oravan kevyt loikka, hirven hengitys, ihmisessä kaikki toisin.

Lempi ilmestyy virallisesti ensi viikolla. Se on upea ja vakuuttava esikoisromaani, ja olen onnellisena seurannut, miten ihastuneen vastaanoton teos on jo ehtinyt saada kirjablogeissa. Siitä on kirjoitettu jo vaikka missä, mutta linkkaan nyt vain toisen rakkaan ystäväni Elinan Luettua elämää -blogiin. Elina kirjoitti Lempistä aiemmin tänään, ja hänen postauksensa lopusta löytyy kattava linkkilista muihin romaania koskeviin blogikirjoituksiin. Minnalle toivon onnea ja menestystä Lempin kanssa, ja pitkää ja tuotteliasta uraa kirjailijana. Kiitos upeasta kirjasta! Olen niin ylpeä, että ihan itkettää. ♥

HelMet-lukuhaaste 2016: 3 - Kirjassa rakastutaan