Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa (Sanasato, 2015. 91 sivua.)

Näin Eino Leinon päivänä, joka on samalla myös runon ja suven päivä, on aika kaivaa esille omat lempirunokirjat ja uppoutua runojen ihanaan maailmaan. Yksi omista suosikkirunoilijoistani on tamperelainen Pekka Kytömäki, jonka esikoisrunokokoelma Ei talvikunnossapitoa ilmestyi viime syksynä, ja jolta on onneksi jo tulevana syksynä odotettavissa seuraava runoteos. ♥

Valo räjähtää esiin, 
tunkee läpi verhojen 
ja silmäluomien, 
sulattaa varpaat, 
kiipeää kehoa karva kerrallaan, 
kuplii nenään, kihahtaa päähän, 
tanssii kirkkaina nuotteina 
korvakäytäviin, 
avaa maailman terälehdet 
ja hetken ymmärrän kaiken.

Kytömäen runot ovat aivan hurmaavia! Ensilukemalta suuri osa runoista antaa vaikutelman huolettomista ja vaivattomista mietelmistä tai mietelauseista, mutta lähemmin tarkasteltuina aforistiset runot ovat viimeistä särmää myöten tyylikkäiksi hiottuja timantteja. Nimittäin ensinnäkin Kytömäki kirjoittaa paljon haikuja, joiden muoto on kurinalainen ja millintarkka: runossa on kolme säettä ja 17 tavua, lisäksi säkeet on jaoteltu niin, että ensimmäisessä säkeessä on viisi tavua, toisessa seitsemän, ja kolmannessa jälleen viisi. Näennäisen vaivattomuuden takaa löytyy siis puhdasta matematiikkaa ja melkoista ajatustyötä, ja jo siksi runot tekevät suuren vaikutuksen.

Ystävän kanssa 
vaihdetaan kuulumiset, 
huonot hyviksi.

Haastavan runomitan lisäksi runojen älyllisyys hurmaa. Kytömäen teksteille on tyypillistä, että ne sisältävät lukijalle riemastuttavia oivalluksia tarjoavia sanaleikkejä ja omaakin pohdiskelua ruokkivaa symboliikkaa. Kokoelmasta löytyy myös pieniä, hieman ilkikurisiakin kannanottoja, jotka runoilija on ilmaissut ilahduttavalla lempeydellä ja myötätunnolla.

Ihminen hyvä, 
älä jyrää heikkoja. 
Suvaitse vaisuus.

Samaa lempeyttä ja ilkikurisuutta löytyy runoista, joissa Kytömäki tarkastelee kirjoittamista ja runoilijuuttaan. Tekstit ovat kujeilevia ja itselleen hymyileviä, mutta toisaalta myös itseanalyyttisia. Runoilija itse on aloittanut matkansa runouden parissa vasta 37 vuoden herkässä iässä, ja monista runoista on luettavissa kirjoittamisen ja itsensä ilmaisun riemu ja jano - se tunne, kun runous suorastaan kuohuu suonissa.

Runot nauloja: 
parhaat saa uppoamaan 
kertaiskulla. 
Tämä pääsi vääntymään.

tai:

Mitä enemmän kirjoittaa, 
sitä helpommin löytää 
vähemmän sanoja.

Kytömäki tarkastelee teksteissään sympaattisesti ihmisenä kasvamista, ihmisyyttä ja elämän ohikiitävyyttä. Isyyttä ja sen iloja ja haasteita pohdiskelevat runot ovat siinä määrin syvästi liikuttavia, että näin lapseton lukijakin tuntee paitsi suurta lämpöä, myös kosteutta silmänurkassaan.
Runot ovat minimalistisia tuokiokuvia, joissa läsnä ovat yhtä lailla onni ja ilo, haikeus ja melankolia, ja Kytömäen sanoissa on parhaimmillaan jopa alastalomaista viisautta: on ihmeellistä, miten kolmeen riviin ja pieneen hetkeen voi mahtua kokonainen elämä.

Seison valoissa. 
Busseissa elämät 
kiitävät ohi.

Runoihinsa Kytömäki ammentaa paljon luonnon ikiaikaisesta kauneudesta ja viisaudesta. Näin lukijana kokoelman sivuilla viipyillessään tulee tunne, kuin pääsisi itsekin kauas maailman sykkeestä ja humusta. Sielunsa silmillä näkee syksyisen järven äärettömyyden tai rantakallion lämpimän harmauden, ja miltei kuulee ympärillään humisevien ikihonkien kohinan. Ei talvikunnossapitoa on monella tapaa hyvää tekevä ja rauhoittava kokoelma, jonka tunnelmiin tekee usein mieli palata. Kirjahyllyni ehdoton helmi. ♥

Peittyy harmaaseen 
peilityyni, hiljaisuus 
kietoo pumpuliin. 
Joku soutaa tyhjyyteen. 
Kynän napsaus kuin laukaus.

Kytömäen kauniiseen ja koskettavaan runoteokseen on ihastunut moni, lisäkseni mm. Elina, Kaisa, Leena Lumi ja Liisa.