Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista -haaste

Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogin Irene julkaisi viime viikonloppuna blogissaan sellaisen postauksen ja kirjoitushaasteen, että olin seota sukkiini. Kulttuuria! Iik! ♥ Olen senpäiväinen kulttuurin rakastaja ja himokuluttaja, että Irenen idea tuntui aivan täsmähaasteelta minulle. Itse asiassa olin kehitellyt jotain vastaavanlaista musa- ja kulttuuripostausta jo viime syksystä lähtien, ja luonnoskansiossa lojuvasta aihiosta oli hyvä lähteä kirjoittelemaan aiheesta enemmänkin. Tästä tekstistä tuleekin valtavan pitkä, tiedän sen jo nyt, joten pahoittelut. :D Haasteen idea on siis yksinkertaisuudessaan tämä:

"Säännöt ovat sellaiset, että sääntöjä ei ole. Ketään ei tarvitse haastaa tai sitten voit haastaa vaikka sata. Tee niin kuin haluat. Voit höpötellä kulttuurista noin yleensä. Minkälaisia elokuvia katselet, mitkä tv-sarjat ovat mieleesi, käytkö teatterissa/konserteissa/baletissa/ taidenäyttelyissä/you name it. Minkälaista musiikkia kuuntelet, ja tietenkin, aina voi puhua kirjoista."

Lähestyn aihetta kertomalla aluksi itsestäni kulttuurin kuluttajana, ja lopuksi listaan niitä viimeisimpiä viipaleita. Kirjallisuudesta kirjoitan blogissani jatkuvasti, joten sen jätän nyt tekstini ulkopuolelle. Ennen kuin aloitan, laitan haasteen eteenpäin. Haluaisin oikeastaan haastaa kaikki mahdolliset, mutta haastan nyt seuraavat: Ensinnäkin haluaisin lukea kulttuuribloggaaja Linnean mietteitä kulttuurista, samoin Hennan, jonka kanssa usein Kansallisteatterin käytävillä törmäilemme. :) Haastan myös vastavuoroisuuden nimissä Tuijatan, jonka Naistenpäivä-lukuhaasteeseen otin osaa viime viikolla. Lopuksi haastan armaat lukupiiriläiseni, joiden kanssa yhdessä harrastamme kulttuuria monella tapaa, eli Elina, Kaisa ja Kaisa V., täältä pesee! :)

Kansallisoopperan orkesterimontussa.

Kulttuuri on minulle kuin ilmaa, jota hengitän ja tarvitsen joka päivä. Lukemisen ohella kuuntelen musiikkia päivittäin, enkä voisi enää kuvitella elämää ilman Spotifyta. :) Kodin ulkopuolisia kulttuurirasteja tulee viikoittain vähintään pari, sillä käyn todella paljon teattereissa, konserteissa ja oopperassa. Rakastan myös elokuvia, museoita, valokuva-  ja taidenäyttelyjä (kuvataidesuosikeistani voisin joskus kirjoittaa ihan erikseen), ja nykytanssia ja balettiakin pyrin käymään katsomassa muutaman kerran vuodessa.

Televisiota katson varsin vähän, mutta välillä tulee kausia, jolloin haluan katsoa laadukkaita tv-sarjoja maratoninomaisella intensiteetillä, useita jaksoja päivässä. Suurin ja rakkain sarjasuosikkini on ehdottomasti brittiläinen Downton Abbey (jonka kaikki kaudet olen katsonut moneen kertaan), mutta muita sarjamaratoonaamiseen viime vuosina koukuttaneita ovat olleet mm. Sillan kaikki kolme tuotantokautta, Sons of Anarchy, American Horror Story, ja monet brittiläiset murhasarjat, etunenässä Hercule Poirotit, Midsomerin murhat ja vanhat ja uudet Morset. Yksi suuri kestorakkauteni ovat vanhat, mustavalkoiset Suomi-Filmit, joita voisin myös katsella vaikka kuinka! ♥

Viime vuosi oli Bach-juhlavuosi, kun säveltäjän syntymästä tuli kuluneeksi 330 vuotta. Ravasin Bach-konserteissa ympäri Tamperetta. Kyllä kannatti!

Musiikkia olen rakastanut aina ja olen teinivuosistani lähtien käynyt paljon erilaisissa konserteissa, mutta näin nelikymppisenä huomaan, että nykyisin saan hyvin vähän mitään irti uudemmasta musiikista. Kuuntelen välillä kevyempääkin musiikkia, lähinnä bluesia, countrya ja jazzia sekä omia vanhoja kotimaisia ikisuosikkejani (J. Karjalaista, Miljoonasadetta, Heikki Silvennoista, Eppuja, Dave Lindholmia ja sellaisia), mutta se mitä todella rakastan, on klassinen musiikki ja ooppera. Viime vuosina olen alkanut käydä enenevässä määrin klassisissa konserteissa (kuten myös oopperassa), ja ainakin minun kohdallani on pätenyt se sanonta, että nälkä kasvaa syödessä. Nykyisin minulla on Tampere Filharmonian kausikortti, ja kausarikonserttien lisäksi käyn vielä paljon muissakin konserteissa siten, että keskimäärin käyn kuuntelemassa elävää taidemusiikkia pari kertaa viikossa.

Klassisessa musiikissa ja oopperassa on kaikki. Siinä ovat kaikki ihmisen tunteet, syntymä, elämä, kuolema ja ihmisyys. Musiikin kautta ainakin minä käsittelen paljon ajatuksiani ja tunteitani, ja parasta on, jos tiedän edes vähän sävellyksen taustoja - on ihanaa yrittää kuulla musiikissa joitakin niistä tunteista, joita säveltäjä on siihen ladannut. Musiikin voima on valtava, lähes käsittämätön. Se puhdistaa ja ravitsee, ja on tunnustettava, että jopa itken usein kuunnellessani klassista musiikkia, sillä tunnelataus voi olla niin väkevä. Etenkin viulu ja sello ovat minulle takuuvarmoja, ne soittavat sielussani sellaisia kieliä, joihin ei ehkä mikään muu maailmassa pysty. Myös kauniit ja puhtaiksi koulitut lauluäänet koskettavat ja liikuttavat hyvin syvältä, ja jo pelkästään siksi ooppera on lähes poikkeuksetta hyvin voimakas ja kokonaisvaltainen elämys. Pakahduttavaa, suurien tunteiden musiikkia. ♥

Tampere Filharmonian huikea ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Olen fani! :)

Taidemusiikin saralla suurimpia säveltäjäsuosikkejani ovat Jean Sibelius, Arvo Pärt, J. S. Bach, Felix Mendelssohn, Dmitri Shostakovitsh, Gustav Mahler, Camille Saint-Saëns ja G. F. Händel. Oopperan puolella suurin rakkauteni on ehdottomasti Giacomo Puccini, mutta myös Giuseppe Verdi, Ruggero Leoncavallo, Pietro Mascagni, Antonín Dvořák sekä bel canto -mestarit Vincenzo Bellini ja Gaetano Donizetti ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. Richard Wagnerista on myös tulossa yksi uusi suosikkini.

Ihailemani Pekka ja Jaakko Kuusisto harvinaisessa yhteiskonsertissa Kangasala-talolla viime marraskuussa. Konserttia edeltävänä päivänä Pariisissa oli tapahtunut terrori-iskujen sarja, ja kyseisten tapahtumien vuoksi mieli oli konserttiin mennessä varsin synkkä ja surullinen. Aluksi veljekset soittivat Bartokia ja Prokofieviä. Väliajan jälkeen Jaakko soitti Bachin Partitan ja Pekka sähköviuluimprovisaatioita, joiden perustana olivat Bachin koraalit. He soittivat siis vuorotellen, ja siitä muodostui aivan uskomattoman kaunis vuoropuhelu, jossa soivat suru ja hiljaisuus, mutta myös valo ja toivo. Mietin jo siellä konsertissa ja etenkin sen jälkeen, että tuon Kuusiston veljesten konsertin sielunhoidollinen merkitys juuri sinä päivänä oli niin suuri ja tärkeä, ettei sille ole sanoja. En usko olleeni ajatuksineni yksin. ♥

Sitten niihin viimeisimpiin viipaleisiin...

Kolme viimeisintä kokemaani konserttia:

J. Karjalainen Tampereen Keskustorin teltalla Tammerkosken Sillalla -tapahtumassa heinäkuun alussa. Olen kuunnellut Karjalaista vuodesta 1981, eli ihmisiän! ♥ Keikalla kuultiin biisejä uudelta Sinulle, Sofia -albumilta, mutta hc-fania ilahduttivat myös mm. Kolme cowboyta, Hän, Ankkurinappi ja Doris. Ihan mahtava keikka!

Heikki Silvennoinen ja Erja Lyytinen Kangasala-talolla kesäkuun alussa. Kaksi Suomen ehdottomasti parhaimpiin kuuluvaa kitaristia ja huippuhyvää musiikkia - siinä täydellisen konsertin resepti. ♥

Italialainen klassinen kitaristi Emanuele Buono Finlaysonin kirkossa kesäkuun alussa. Konsertti kuultiin osana vuosittaista Tampere Guitar Festival -tapahtumaa. Maagista!

(Konserttilistani näyttäisi muuten koko lailla toisenlaiselta, ellei elettäisi kesää ja ellei Tampere Filharmonia olisi kesälomalla. :)

Santtu-Matias Rouvali täytti viime syksynä 30 vuotta. Juhlan kunniaksi Tampere-talolla kuultiin osin Rouvalin valitsemaa kevyempää musiikkia. Tampere Pops -orkesterissa soittaa iso joukko Tampere Filharmonian jäseniä. 

Kolme viimeisintä näkemääni oopperaa:

Wagnerin Tristan ja Isolde Kansallisoopperassa toukokuussa. Kävin katsomassa esityksen kahdesti, ja kirjoitin siitä täällä. Toteutus oli hieno, ja erityisesti Johanna Rusanen-Kartano teki elämänsä roolityön. Aivan huikeaa, ehdottomasti kuluvan oopperavuoden parhaimmistoa!

Mozartin Taikahuilu Kansallisoopperassa. Todella raikas ja piristävä toteutus, joka jätti vahvan ja lämpimän muistijäljen. Erinomaisia laulusuorituksia, erityisesti sopraano Tuuli Takala ja baritoni Ville Rusanen jäivät mieleen. (No okei, Rusanen on sisarensa lailla suurin kotimainen oopperalaulajasuosikkini, joten hänen suorituksensa olisi painunut mieleen joka tapauksessa. :D ) Taikahuilusta aion vielä kirjoittaa blogiini jossain vaiheessa, vaikka se onkin jo "vanha juttu".

Perttu Kivilaakson ja Eicca Toppisen Indigo Kansallisoopperassa helmikuussa. Moderni ja scifihenkinen nykyooppera, joka kuitenkin kumartaa vanhoille klassikoille ja yllättää romanttisuudellaan. Indigossa oli hurjasti sellaista, johon ihastuin - metallinsävyinen, huikean hieno musiikki, kekseliäs tarina, Markus Nykäsen suoritus tähtitenorina, ja mikä parasta, kapellimestarina suursuosikkini Jaakko Kuusisto - , mutta täysin varauksetta en oopperaan rakastunut. Olen tosin oopperan katsojana sen verran vanhaan kallellaan oleva dinosaurus, että suhtaudun nykyoopperoihin aina pienellä varauksella ja nihkeydellä. :D

Erikseen on vielä mainittava, että olen jo jonkin aikaa käynyt Finnkinolla katsomassa miltei kaikki siellä nähtävät taltioinnit New Yorkin Metropolitan Operasta. Tämä on kuulkaa aivan loistava maailmanlaajuinen palvelu: on mahtavaa päästä näkemään laatuoopperaa maailmalta (ja niitä maailman parhaita laulajia!) mukavasti leffateatterin penkissä istuen. ♥ Näin kesällä olemme ystäväni kanssa käyneet katsomassa kaikki kesäencore-esitykset, ja olemme saaneet nauttia Bizet'n Helmenkalastajista, Puccinin Toscasta ja La Bohèmesta, sekä Donizettin Lemmenjuomasta. Tänään on vuorossa Mozartin kepeä iloittelu Cosi fan tutte.

Tykkään kuunnella myös kuoroja. Joulukuussa 2014 pääsin kuulemaan legendaarisen tamperelaisen Campanella-kuoron adventtikonserttia Tampereen Tuomiokirkossa. Oli hieno konsertti.

Kolme viimeisintä näkemääni teatteriesitystä:

Viime viikolla kävimme katsomassa Tampereen Komediateatterin tämänvuotisen kesäteatterin, Reinikaisen. Esitys oli hauska, ja etenkin näyttelijöiden pokan pettäminen on vaan aina yhtä ratkiriemukasta. Reinikaista esittävä Risto Korhonen oli jopa enemmän Reinikainen kuin edesmennyt Tenho Saurén, joten Korhoselta aivan nappisuoritus. :) Tästä kirjoitan blogiin lähipäivinä lisää.

Heinäkuun puolivälissä kävimme kahden ystäväni kanssa katsomassa Ryhmäteatterin version Shakespeare-klassikosta Kesäyön uni Suomenlinnan kesäteatterissa. Esitys oli todella hyvä, ja esityspaikka antoi illalle vielä oman, taianomaisen säväyksensä. Tästäkin tulossa blogiin lisää!

Kesäkuun alussa kävin katsomassa Tampere-talossa Sibeliusten tarinan kertovan esityksen Janne ja Aino. Se oli Pispalan Sottiisi -kansantanssifestivaalin päätöskonsertti, jossa yhdistyivät musiikki, kansan- ja nykytanssi sekä puheteatteri. Kokonaisuus oli pakahduttava, ja niin monella tavoin sielua hivelevä ja liikuttava, että itkin katsomossa kuin vesiputous. Onneksi en ollut ainoa, vaan nenäliinoille oli tarvetta aika monella muullakin. Tästäkin pitäisi kirjoittaa blogiin, ettei unohdu. ♥

Yksi pitkäaikaisista suosikeistani, Samuli Edelmann. Konsertti Tampere-talolla viime syksynä. ♥

Ihan parasta: Heikki Silvennoisen keikalla Tampereen Mustanlahden satamassa viime elokuussa. ♥

Kolme viimeisintä kuuntelemaani Spotify-albumia:

Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan Kiestinki (2011). Tämä on minulle aivan hirveän tärkeä ja rakas albumi, jota olen kuunnellut paljon. Kuusisto on viulistina suursuosikkini, ja Paula Vesalan ääni on niin täydellinen. Kiestinki on eräänlainen tarinakokoelma, joka kertoo erilaisista naiskohtaloista jatkosodassa ja sen jälkeisessä elämässä. Äänen saavat mm. pieni tyttö, lotaksi lähtevä nuori nainen, miehensä takaisin sodasta saava vaimo, entinen lotta, kotinsa menettänyt evakkonainen... Myös sodan vaikutusta jälkipolvien elämään käsitellään. Kiestinki on kaunis ja todella koskettava albumi, jota pystyn harvoin kuuntelemaan kuivin silmin. Minulle rakkaimmat kappaleet ovat Lapsena, Lähden, Häävalssi, Hiljaiset vuodet ja nimikappale Kiestinki.

The Very Best of Maria Callas. (2003) Kaikista maailman oopperatähdistä Callas on aina se ykkönen. Mm. Puccinin, Verdin ja Bellinin kauneimpia aarioita Callaksen esittämänä - täydellistä! ♥

Heikki Silvennoisen Miehet kaatuu (2003). Yksi viime vuosikymmenen hienoimmista albumeista. Silvennoisella on koko lailla kaikki kohdallaan: mies on maailmanluokan kitaristi ja hänellä on todella sielua hivelevän samettinen ääni. Miehet kaatuu on mielestäni Silvennoista parhaimmillaan.

Tässäkin huomaan muuten kesän vaikutuksen: syksystä kevääseen saattaa kulua useita viikkoja tai jopa kuukausia, etten kuuntele oikeastaan mitään muuta kuin klassista ja oopperaa, mutta aina kesäisin kaipaan muutakin, kevyempää.

Löydän nykyisin ääriharvoin uusia artisteja, joiden musiikki kolahtaa, mutta tässä on yksi: Matti Johannes Koivu, jolta löytyy roppakaupalla ihan mahtavia biisejä. Upea ääni ja loistava live-esiintyjä. 

Tästä aiheesta kirjoitettavaa riittäisi vaikka kuinka, mutta nyt on aika suunnata suihkuun ja illan oopperaan. Ehkä on hyvä lopettaa tässä vaiheessa, sillä en jaksa uskoa yhdenkään ihmisen lukeneen tekstiäni juuri alkua pidemmälle. :D

Ensi viikosta alkaen kulttuuririntamalla on taas odotettavissa kaikenlaista ihanaa aina Tampereen Teatterikesästä Savonlinnan Oopperajuhliin, ja ihan pian alkavat taas Tampere Filharmonian ja suurten teattereiden syyskaudet. Oi onnea! ♥