maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pirkko Saisio: Lokikirja


Pirkko Saisio: Lokikirja (Siltala, 2010. 306 sivua. + Siltalan äänikirja 2010. Lukija Elsa Saisio, kesto n. 4 tuntia.)

Kesäkuun alussa 1988 turkulaisessa puhelinpylväässä on ilmoitus: Vene myytävänä. Kuvassa vene näyttää hienolta, ja hetken mielijohteesta Saikki (Pirkko Saisio) ja Honksu (Pirjo Honkasalo) menevät puhelinkoppiin ja soittavat veneen myyjälle. Tunnin kuluttua he ovat jo Paimionjoella tutustumassa veneeseen. Sen nimi on Diana, siinä on upea kattolamppu, erittäin hieno puinen ruori ja hyvin kauniit kesäiset ikkunaverhot. Kajuutan ikkunat vuotavat vähän, mutta ei se haittaa. He tekevät veneestä tarjouksen, myyjä hyväksyy sen heti, ja niin Saikista ja Honksusta tulee mahonkiristeilijä Dianan onnelliset omistajat. Kuinka onnelliset, sitä he eivät osaa vielä arvatakaan.

Dianasta tulee uskollinen, yskivä ystävä, joka tekee Saikista ja Honksusta seiloreita. Se ei koskaan jätä väliin seikkailua, mutta takuuvarmasti jättää uudet omistajansa pulaan kerran toisensa jälkeen. Lokikirja on kirjaimellisesti Dianan käsin kirjoitettu lokikirja vuosilta 1988-91 ja 1993-94, jonka on kirjoittanut ja piirtänyt Saikki. Vuonna 1991 lokikirjaa sanelee hetken ajan myös Kengu, jota voisi äkkiseltään luulla Saikin Elsa-tyttären pehmoleluksi, mutta joka oikeasti on tärkeä ja rämäpäinen perheenjäsen, jolle alkoholi maistuu, ja jonka suusta kuulee vaikka minkälaisia rivoja lauluja. Äänikirjana Lokikirjan lukee lähes kaikissa seikkailuissa itse mukana ollut Elsa Saisio.

Rakastan Pirkko Saision tekstejä, eikä muusta tuotannosta koko lailla poikkeava Lokikirjakaan tee sen suhteen poikkeusta. Olen aiemmin lukenut kirjan ja tutkinut sen piirrokset huolella, ja tänä vuonna juhannusviikolla kuuntelin sen äänikirjana keittiössä samalla puuhastellessani. Kirja koostuu lyhyistä, käsin kirjoitetuista päiväkirjamerkinnöistä, ja niiden kautta lukijalle muodostuu hauska ja hurmaava kuva kahden jatkuvasti merihädässä olevan naisen seikkailuista aluksi Lounais-Suomen rannikkoseudulla, Turun saaristossa, Ahvenanmaalla ja Helsingin edustalla, sekä myöhemmin myös iloisen Itä-Suomen sisävesistössä.


Veneilemässä ovat aina Saikki ja Honksu, useimmiten Elsa, ja monesti lisäksi pariskunnan ystäviä ja tuttavia erilaisilla kokoonpanoilla. Veneellä on usein kodikasta ja mukavaa: Vietetään iloisia iltoja, joista ei herkkuja, viiniä ja hauskanpitoa puutu. Sopivissa hetkissä muistellaan taistolaisaikoja, lauletaan paljon, pelataan korttia, joku lausuu Edith Södergranin runoja ääneen. Päivisin koetaan melkoisia seikkailuja ja tehdään mielenkiintoisia retkiä, uidaankin paljon. Erityisesti syöminen on tärkeää, ja Kengu toteaakin, että kun Saikki laihduttaa, ne syövät koko ajan keveitä aterioita raskaiden lomassa.

Aina ei veneily ja yhdessäolo ole kuitenkaan helppoa. Diana on jatkuvasti rikki jostain päin, sen moottori sammuu alvariinsa ja jättää veneilijät pulaan milloin missäkin. Kun ulkona sataa, sataa pian myös sisällä veneessä, ja sateisten öiden ja huonojen unien jälkeen kajuutasta nousee aamulla pahantuulisia veneilijöitä. Tällaisia hetkiä Saikki kuvaa tavattoman hauskasti, suorastaan lempeän ironisesti. Erityisesti hän hymyilee itselleen ja puolisolleen, ja teksti onkin hykerryttävän itseironista.

 Yöpaikka löytyi sopivalta paikalta: jyrkkä kallioranta suuren veden ääreltä, vilkkaasti liikennöidyn reitin varrelta. Mutta kaunista oli.
  Illan ensimmäiset erimielisyydet koskivat leipää, teetä, maksamakkaraa, maitoa ja Wetabixia. Tulos oli aika hyvä, kun ottaa huomioon, Honksulla ja Hampulla oli "ne", Ristolla kolme naista mukana, Saikilla vaikea luonne, Sannalla murrosikä, Elsalla liikaa seuraa, Saaralla liian vähän korppuja, Jakella liikaa rajoituksia, Nipalla liian vähän kaikkea.

Veneily tarkoittaa hauskan ja leppoisan lomailun lisäksi lukemattomia mustelmia, naarmuja, märkiä vaatteita, surmansyöksyjä ruorissa ja usein toistuvaa merihädässä olemista, mutta vastoinkäymiset tuovat touhuun oman (ainakin jälkikäteen ajatellen) hauskan mausteensa: joskus Saikkia pelottaakin se, että joku matka Dianalla sujuisi niin tavanomaisesti, että mitään kirjoittamista ei olisi. Ja kun palelevat ja läpimärät veneilijät välillä ottavat lämmikkeeksi whiskyä, kuin itse Muumipappa konsanaan, tulee lukijalle sellainen olo, kuin olisi jonkin Tove Janssonin ihanan meriaiheisen kirjan sivuilla, jossa seikkailevat Janssonin piirtämät hahmot nimeltä Saikki ja Honksu.

Rannikkoseudulla syntyneenä ja kasvaneena osa omaa sielunmaisemaani on meri, siitäkin huolimatta, että lapsuudenkodistani matkaa merenrantaan on ollut useampi kymmenen kilometriä. Meren rannalla ja merellä koen kuitenkin olevani omassa paikassani, ja siksi Lokikirjaan olennaisesti kuuluva meren kuvaus tuntuu aivan erityisen sykähdyttävältä. Meri tuoksuu, lokit kirkuvat. Myrskyn lähestyessä tuuli soittaa uhkaavaa urkumusiikkia purjeveneiden mastoissa, ja yöllisellä, musteensinisellä merellä on mystinen valo: pilvien reunat ovat puhdasta kultaa, meri sulaa hopeaa. Hurmaavinta merellä on illalla: Aurinko laski maitomaiseen, tyhjään horisonttiin. Suovillat heiluivat tuulessa, vastavalossa, ja ilma muuttui ruusunpunaiseksi. Keitimme kahvia kivisuojuksessa, jonka luultavasti muinaissuomalaiset olivat rakentaneet linnustukseen.

Lokikirjaan on melkein mahdotonta olla rakastumatta. Sitä lukiessaan hymyilee melkein koko ajan, ja tekstiä ja kuvia rauhassa tutkiessaan tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Ihana, ihana kirja! ♥ Myös mm. ystäväni Kirjainten virran Hanna on ihastunut kirjaan kovasti.

  Tuulilasinpyyhkijähän ei toimi, joten Saikki joutui työntämään päänsä ulos, jotta edellä seilaavan nauvolaisveneen ajovaloista olisi näkynyt edes pilkahdus. 
  Sateinen tuuli hakkasi kulmakarvat päästä. 
  Moottori alkoi yskiä, ja sitten se sammui. Se tuntui siinä määrin uskomattomalta, että moottori käynnistettiin uudelleen ja unohdettiin koko juttu. 
  Sitten alkoi sataa rakeita. 
  Ne hakkasivat Saikin paljasta päätä, koska hattua ei voinut pitää, koska etupressun aukko oli pakko pitää mahdollisimman pienenä, ettei kojetaulu olisi kastunut, ettei Dianan moottori olisi taas pysähtynyt. 
  Ja silloin, pakko myöntää, Saikki ajatteli ensimmäisen kerran Karibian risteilyjä, joita Dianaan upotetuilla rahoilla olisi saanut jo useita.

HelMet-lukuhaaste 2016: Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani maalla ja kaupungissa" sopiva kirja (minun maisemani = meri! ♥ )

4 kommenttia:

  1. Rakastuin myös Lokikirjaan ja nyt kun luin tämän niin taidanpa hankkia sen myös äänikirjana! Saisio jos kuka on armoitettu tarinaniskijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrs Karlsson, suosittelen lämpimästi myös äänikirjaa, Elsa Saisio lukee sen elävästi, rennosti ja eläytyen -- eli niin, että äänikirjaa on tosi mukavaa kuunnella. <3

      Poista
  2. Tämä kuulostaa aivan ihanalta! Voisin itsekin valita ääniformaatin, olen oikeastaan vasta äskettäin huomannut, kuinka hauskaa äänikirjojen kuuntelu on - kaikenlaisen arkisen puuhailun lomassa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, sinä rakastuisit tähän, olen ihan varma! ♥ Hankipa tämä jostain luettavaksesi tai kuunneltavaksesi! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...