John Boyne: Tarkoin vartioitu talo



John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (Bazar, 2011. 446 sivua. Alkuteos The House of Special Purpose, 2009.)

Ravistin palloa, ja pohjalla levänneet lumihiutaleet nousivat kuvun yläosaan, laskeutuivat pehmeästi palatsin katoille ja leijuivat hitaasti alas, ja muistojeni henkilöt astuivat esiin piilopaikoistaan, nostivat katseensa taivaalle ja ojensivat kämmenensä, hymyilivät toisilleen saadessaan olla taas yhdessä ja toivoivat että tuo hetki kestäisi ikuisesti eikä tulevaisuus koskaan tulisi.

Georgi Daniilovitš Jatšmenev on tavallinen venäläisnuorukainen, maanviljelijän poika pienessä Kašinin kylässä. Eletään vuotta 1915, maailma on sodassa, ja venäläisväestö kärsii nälästä ja köyhyydestä. Kun suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš saapuu kylään, tapahtuu jotakin, joka muuttaa viisitoistavuotiaan Georgin koko loppuelämän: hän pelastaa suuriruhtinaan tämän jouduttua murhayrityksen kohteeksi. Suuriruhtinas vaikuttuu pojan urheudesta, uskollisuudesta ja lojaaliudesta kylän jalosukuista vierasta kohtaan. Itse tsaari haluaa osoittaa kiitollisuutta Georgille ja tämän perheelle, ja niin poika saa käskyn lähteä Pietariin tsaarin palvelukseen.

Georgi päätyy komeaan Talvipalatsiin, ja saa tehtäväkseen ryhtyä tsaarin pojan, kruununperijän, tsarevitš Aleksein henkilökohtaiseksi henkivartijaksi. Aleksei on vasta yksitoistavuotias poika, joka sairastaa hemofiliaa, Euroopan kuningashuoneiden sukuvitsausta. Hänen vanhempansa ovat pojan suhteen täydellisen ylisuojelevia, erityisesti äiti, tsaaritar Aleksandra, joka säikkyy jokaista Aleksein kompastumistakin peläten näiden johtavan sisäiseen verenvuotoon. Palatsissa asuu myös mystinen isä Grigori, Rasputininakin tunnettu mies, jolla vaikuttaa olevan omituinen, vahva side tsaarittareen. Georgi tottuu pian uuteen elämäänsä palatsissa, eikä vähiten Aleksein nuorimman siskon, suuriruhtinatar Anastasian, vuoksi. Nuorten välille syttyy kiihkeä, salainen rakkaus, ja vaikka on selvää ettei Romanovien perillinen voisi koskaan mennä naimisiin tsaarin palvelijan kanssa, nuoret unelmoivat yhteisestä tulevaisuudesta.

Sota jatkuu ja vallankumouksellinen mieliala alkaa nostaa päätään kansan keskuudessa. Vaikka tsaari on johtamassa joukkojaan taisteluissa lähellä etulinjaa, ja tsaaritar ja hänen kaksi vanhinta tytärtään tekevät pitkiä päiviä sairaalassa auttaakseen hoitamaan sodassa loukkaantuneita sotilaita, rahvas tuntuu silti pitävän Talvipalatsia toisena Versaillesina ja tsaariparia Maria Antoinetten ja Ludvig XVI:n kaltaisina, itsekeskeisinä kansan hyväksikäyttäjinä. Asiat etenevät vääjäämättä kohti vallankumousta ja tsaariperheen tuhoa.

Vuonna 1980 Georgi elää vanhuutensa päiviä Lontoossa, hoitaen syöpäsairasta vaimoaan, Zojaa. Pariskunta on elänyt pitkän yhteisen elämän saavuttuaan Venäjältä Pariisin kautta Englantiin. Kun käy selväksi ettei Zojan sairaus ole enää parannettavissa, hän haluaa lähteä matkalle Suomeen, mahdollisimman lähelle lapsuudenkotiaan Venäjää. Georgi ja Zoja tekevät raskaan matkan Helsinkiin ja Haminaan. Suomessa Zoja haistaa lapsuutensa tuoksun, ja haluaa jatkaa matkaa Pietariin, nähdäkseen vielä kerran tutut ja rakkaat maisemat. Lopulta Pietarissa Georgin mieleen palaavat väkevinä nuoruusvuosien raskaat kokemukset, sekä salaiset kohtaamiset rakkaan Anastasian kanssa.


Hyvien kirjojen putki jatkuu, nautin nimittäin suuresti tämän vahvan ja laadukkaan historiallisen romaanin lukemisesta! En ole oikein koskaan ollut venäläisten tai Venäjälle sijoittuvien romaanien ystävä, mutta tänä syksynä olen lopulta vihdoin löytänyt minun Venäjäni. Ensin ihastuin syvästi Tolstoin Anna Kareninaan, jota luen Kirjanurkkauksen lanseeraamassa kimppalukuhaasteessa, ja nyt ilmestyi sopivasti tämä Boynen uutuuskirja, joka sijoittuu Venäjälle ja Romanovien viimeisiin vuosiin. Nyt olenkin ollut viime viikot vahvasti menneen Venäjän tunnelmissa, ja nauttinut joka hetkestä. Tässä teoksessa Anna Kareninalla on muuten oma tärkeä roolinsa, ja hymyilinkin tyytyväisenä lukiessani kohtauksia, joissa tähän Tolstoin klassikkoon viitataan. Nyt tiedän, kenestä ja mistä puhutaan! :)

  "Pyydän anteeksi, herra", sanoin nopeasti. "Olen häirinnyt oppituntianne."
  "Niin totisesti olette, nuori herra. Onko teillä jokin mielipide kreivi Vronskin puuhista?"
  Katsoin häntä hämmästyneenä. "Ei ole", minä sanoin. "En ole tavannut kyseistä herrasmiestä."
  "Entä Stepan Arkadivitšin uskottomuudesta? Levinin täyttymyksen kaipuusta? Ehkä haluaisitte sanoa kantanne siihen miten Aleksei Aleksandrovitš suhtautui vaimonsa petokseen?"
  Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mihin hän viittasi, mutta kun näin että kaikkien suuriruhtinattarien pulpeteilla oli auki sama romaani, epäilin ettei kyse ollutkaan ihmisistä vaan romaanihenkilöistä.

Tarkoin vartioitu talo nojaa vahvasti historialliseen faktatietoon, lisäksi Boyne on onnistunut luomaan varsin uskottavaa vaihtoehtoishistoriaa. Lukiessaan melkein uskoo, että näin asiat olisivat todella voineet tapahtua. Romanovien suvusta on äärettömän kiinnostavaa lukea, ja Boynen taitavan kerronnan kautta mahtisuvun viimeiset vaiheet tulevat lukijaa lähelle, historiankirjoista tutut tapahtumat muuttuvat ikään kuin enemmän todeksi. Henkilöt tuntuvat kirjan sivuilla vahvasti eläviltä persoonilta, ja teos herättääkin ehdottomasti mielenkiinnon lukea lisää Romanoveista, ja jopa vastenmielisestä Rasputinista. Kaikesta näkee, että Boyne on tehnyt huolella taustatyönsä romaania kirjoittaessaan.

Muutamia epäuskottavuuksiakin kuitenkin löytyy, ja ikävä kyllä suurimmat niistä juuri kirjailijan Suomi-kuvauksessa. Kirjassa 1970-luvun loppupuolen Suomi kuvataan vahvasti venäläistyylisenä; suomen kieli kuulostaa venäläisen korvaan niin tutulta että tämä kykenee tunnistamaan yksittäisiä sanoja, ja kirjan Suomessa syödään ravintolassa suolakalaa ja juodaan ruokajuomana kannullisia teetä. En osaa venäjän kieltä ja tunnen huonosti venäläistä kulttuuria, mutta siitäkin huolimatta en tunnista Boynen kuvauksesta Suomea, niin venäläiseltä se kaikki minulle kuulostaa. Epäuskottavalta tuntuu myös se, että nuori maalla asunut venäläispoika on niin sivistynyt ja kielitaitoinen kuin kirjan Georgi, joka puhuu sujuvasti ranskaa, englantia ja saksaa. Myös romaanin loppuvaiheilla esitetään eräs kaunis, mutta epäuskottava kohtaaminen.

Kaikesta huolimatta Tarkoin vartioitu talo on kuitenkin kokonaisuutena ehjä teos, vetävä ja laadukas lukuromaani, joka vie lukijan vahvalla tunnelmallaan Venäjän maaseudulle, Pietarin kaduille ja Talvipalatsin loistoon, samoin kuin 20-luvun Pariisiin ja toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen. Tarinaa kerrotaan monessa aikatasossa, tapahtumia keritään auki vähitellen, ja loppua kohden lukijalle vähitellen selviää mitä todella tapahtui. Boyne on todella onnistunut luomaan taitavan kudoksen, jossa jokainen langanpätkä löytää lopulta oman paikkansa, ja lukija saa kokea tyytyväisyyttä oivaltaessaan asioita pikkuhiljaa.

Boynen teoksessa Venäjä on vahvasti läsnä kaikessa, se on suuri osa Georgin ja Zojan elämää myös maastapaon jälkeen Ranskassa ja Englannissa. Venäjän lisäksi Georgin elämässä on viehättävällä tavalla läsnä myös kirjallisuus, ensin tsaarin kirjastossa, sitten pariisilaisessa kirjakaupassa ja lopuksi British Museumin kirjastossa. Raskaista ja surullisista teemoistaan huolimatta teos sisältääkin myös paljon kauniita ja viehättäviä elementtejä. Romaani sai minut kaipaamaan Pietariin, ei ehkä kuitenkaan niinkään nyky-Venäjälle kuin sadan vuoden päähän menneisyyteen; juomaan samovaarista laskettua teetä, syömään kuumaa ja herkullista borsch-keittoa sekä kävelemään Talvipalatsin käytäville.
Tämä on hieno teos, jonka voisin helposti kuvitella haluavani lukea joskus uudestaan. Suosittelenkin tätä hyvien historiaan sijoittuvien lukuromaanien ystäville, sekä Venäjän historiasta ja Romanoveista kiinnostuneille.

Tsaaritar Aleksandra (keskellä) tyttärineen. Suuriruhtinattaret Olga, Tatjana, Anastasia ja Maria (vasemmalta oikealle). Kuva: Wikipedia.

Tällä teoksella osallistunkin useampaan eri haasteeseen. Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen puitteissa valloitin nyt Venäjän, maahanmuuttajakirja tämä on ehdottomasti kertoessaan kahden venäläisen emigrantin tarinan, ja koska kirjailija John Boyne on irlantilainen, saan tästä pisteen myös TB-haasteeseen.

Totally British / Éirinn go Brách!

Kommentit

  1. Voi että, onpas mukava kuulla, että tämä Boynen uusin on hyvä lukuromaani, sillä minäkin aion tämän lukea!

    Pidin Boynen tyylistä jo Poika raidallisessa pyjamassa. Ja tämän kirjan aihepiiri kiinnostaa myös kovasti.

    VastaaPoista
  2. En itse ole enää vuosiin ollut suuri historiallisten romaanien ystävä, mutta nyt olen alkanut innostua niistä uudelleen. Luin aikaisemmin syksyllä Boynen Nooa Notkoniitty karkaa kotoa-kirjan, josta vaikutuin niin, että aion lukea tämänkin.

    Mielenkiintoisen oloista Suomi-kuvaa, kieltämättä! Kyllähän Suomessa suolakalaa syödään, mutta teetä ei kai koskaan ole juotu erityisen paljon. Ja 70-luvulla (en tiedä, olen itse syntynyt silloin, mutta olin alle kouluikäinen) ravintoloissa syötiin kai pääasiassa oopperaleipiä, wieninleikkeitä tms. tuhteja klassikkoja.

    :)

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa tosi hyvältä. Romanovien kohtalo on traaginen mutta kiehtova, olen aina vähän toivonut että ainakin yksi suuriruhtinattarista olisi päässyt pakoon...

    Hirmuisen kaunis kansi tässä kirjassa, heti piti klikata lukemaan mitä kirjan kansien välistä löytyy. :)

    VastaaPoista
  4. Olenkin odottanut blogiarvioita tästä, sillä tämä on ollut minulle sellainen ehkä-kirja: en tilannut sitä itselleni etukäteen, vaan ajattelin ensin odotella muiden arvostamieni bloggaajien mielipiteitä ja lukea kirjan myöhemmin, jos se saa paljon kehuja.

    Ja lupaavastihan tämä alkoi! Minua Venäjä on kiehtonut jo aiemmin, vaikka olen lukenut sikäläistä kirjallisuutta tosi vähän. Laillasi olen nyt Anna Kareninan pauloissa, joten siksikin tämä sopisi minullekin. Ja kirjan kansi on hurmaava! Hmm, katsotaan, sanoi jo ennestään ylityöllistetty lukija. :)

    VastaaPoista
  5. Sara, tämä on minullakin nyt luettu ja tulee ilmeisesti ulos huomenna.

    Minulla on tähän vahva tausta,sillä Romanovit ovat suorastaan harrastukseni. Se ei tässä tosin paljon auta, sillä tämä kirja on hyvin fiktiivinen, jolloin alan helposti lähestymään pilkkuja, mutta päätin ottaa tämän kuitenkin nautintona ja viihdykkeenä eli koin kirjan hyvin samoin kuin sinä.

    Erinomainen arvostelu ja olit kiinnittänyt mielestäni huomiota juuri oleelliseen ja kiva kun et paljastanut loppuratkaisua.

    VastaaPoista
  6. Susa, pidin tästä kirjasta todella paljon! Niin paljon, että kun nyt luen Jussi Valtosen Siipien kantamat -teosta, se tuntuu jotenkin laimealta (vaikka onkin valtavan hyvä kirja), koska mieleni on yhä Venäjällä. Lue tämä pian, haluan kuulla mitä pidät tästä!! <3
    Minulla on Poika raidallisessa pyjamassa yöpöydälläni, aion lukea sen Satun minihaasteeseen, ja nyt odotan kirjan lukemista entistäkin enemmän! :)

    Katja, minulle taas historialliset romaanit ovat aina olleet ehkä se suurin juttu. Rakastan intohimoisesti historiaa ja harmittelen ikääni, jos olisin nuorempi, lähtisin opiskelemaan historiaa, unelmatyöni liittyisi tavalla tai toisella historiantutkimukseen. Huoh. :)

    Minua taas alkoi tämän kirjan luettuani kiinnostaa Nooa Notkoniitty yhä enemmän, haluaisin lukea vähitellen kaikki Boynen teokset, jopa Kapinan laivalla. Ehkäpä Poika raidallisessa pyjamassa on kuitenkin seuraava Boyneni. :)

    En tiedä, mutta kirjailijan Suomi-kuvaa lukiessani minulle tuli oitis tunne, ettei mies ole tainnut oikeasti koskaan käydä Suomessa. :)

    Norkku, sanon tähän vain että lue tämä kirja!! :D Kansi on todella kaunis, ja olen aivan varma että juuri sinä pidät tästä kirjasta paljon!! :)

    Karoliina, minä ainakin ihastuin tähän kirjaan kovasti, ja nyt kun lukemisesta alkaa olla hetki, sen arvo silmissäni vain nousee. :) Kuten Susalle sanoinkin, luen nytkin loistavaa kirjaa, mutta se tuntuu silti laimealta, koska en tunnu pääsevän pois Venäjältä. :) Hyvän kirjan merkki! Onneksi on keskeneräinen Anna Karenina... <3
    Kyllä minä olen kuule sitä mieltä että sinun pitäisi lukea tämä hieno kirja! :)

    Voi Leena, ajattelin sinua kun luin tätä! Ja arvaa, ajattelin sinua eilen iltalenkilläni, kun mietin mitä kirjasta kirjoitan. Tämä oli muutamista heikkouksistaan huolimatta kokonaisuutena hieno kirja, josta pidin valtavasti, ja olisin halunnut osata kirjoittaa tästä samalla intohimolla jolla sinä arviosi kirjoitat, sillä teos olisi ansainnut sen! <3 Odotankin arviotasi todella malttamattomana!

    Ja sama juttu, paikoin minua häiritsivät yksityiskohdat (kuten se, ettei Boynen Ipatjevin talossa ollut valkoiseksi maalattuja ikkunoita), mutta sitten annoin olla, ja aloin nauttia hyvästä tarinasta.

    Kiitos Leena! <3 Tästä piti kirjoittaa vähän kieli poskessa, ettei vain vahingossakaan paljastaisi tärkeitä juonenkäänteitä. :)

    VastaaPoista
  7. Oi! Lisäsin tämän jo aikaisemmin lukulistalleni, mutta oli ihanaa lukea tästä arvio! Kuulostaa juuri niin herkulliselta lukukokemukselta kuin arvelinkin! Kiitos tästä :)

    Itse ihastuin Venäjään ja sen historiaan jo Jacqueline Briskinin Kristallipalatsissa, joka sijoittuu lähes samaan aikakauteen tämän kanssa. Vielä kun joskus pääsisi Pietariin! Ehkä ensi kesänä...

    VastaaPoista
  8. Gammur, sitä tämä juuri oli: herkullinen lukukokemus! Suosittelen lämpimästi! :)

    Minä olen tosiaan tämän Venäjä-suhteeni kanssa ihan alussa, mutta nyt haluan ehdottomasti lukea lisää. Pietariinkin olemme menossa näillä näkymin joulukuussa, mutta näiden lukukokemusten jälkeen odotan reissua ihan eri tavalla! :)

    VastaaPoista
  9. Teki mieli tulla vielä kommentoimaan historia-asiaa. :) Minäkin rakastan historiaa, mutta hieman tylsänä tyyppiä luen mieluiten historiallisia tietokirjoja. Opiskelin historian lähialaa, kaikilla matkoillani halajan museoihin ja rakastan historiallisia elokuvia.

    Nuoremapana luin pääosin juuri historiallisia romaaneja, mutta sittemmin koin ne tylsiksi. Nyt mieleni on taas muuttumassa muutaman valtavan hyvän historiallisen romaanin jälkeen (mm. Brooksin Kirjan kansa) ja lämmittelin jo Aleksanterin opettajalla. Boynen sekä Philippa Gregoryn kirjoilta odotan jo enemmän.

    <3

    VastaaPoista
  10. Katja, minustakin on ihanaa lukea historiallisia tietokirjoja, mutta kaunokirjallisuuden puolella historiaan sijoittuvat romaanit ovat minulle aina se varmin valinta. Ne ovat ehkä eniten omaa mukavuusaluettani, vaikka luenkin kaunokirjallisuutta melkoisen laidasta laitaan. Ja varsinkin kun puhutaan Suomen 1900-luvun sodista, tai Englannin historiasta kautta aikojen, sekä Yhdistyneen kuningaskunnan historiasta, haluaisin lukea aiheista kaiken, ja teoksen täytyy olla todella huono jotta en pitäisi siitä. :D

    Viime vuonna Pompeji vei minut ihan mennessään! Kävin Pompejissa ja luin siitä sekä tietokirjallisuutta sekä erään fiktiivisen teoksen, katsoin dokumentteja ja elin vahvasti Pompejin kohtaloa monta kuukautta. :D

    Ja matkoillani koluan aina kaikki mahdolliset museot, kirkot ja luostarit (siksi matkustankin mieluiten yksin! :D).

    Minulla Kirjan kansa odottelee vielä lukuvuoroaan. Tänä vuonna olen muutenkin (tämän blogiharrastuksen myötä?) lukenut ihan hämmästyttävän vähän historiaan sijoittuvia romaaneja, laskeskelin pikaisesti lukeneeni vain kymmenisen teosta. Tosin viime vuonna oli jo sama juttu, silloin aloin aktiivisemmin seurata kirjablogeja, ja lukea enemmän juuri blogeissa esille tulleita kirjoja. Ehkäpä ensi vuonna palaan taas enemmän historian pariin. :)

    Ja oih, Philippa Gregoryn lukemista minäkin odotan kiihkeästi! Olen katsellut erityisesti Gregoryn Tudors-sarjaa lontoolaisissa kirjakaupoissa kolutessani, mutta toistaiseksi olen joka kerralla päätynyt ostamaan aina kaikkea muuta. Mutta nyt kun The Cousins' War -sarjan ensimmäinen suomennos, Valkoinen kuningatar, ilmestyy, aion heti aloittaa sarjan lukemisen! :)

    Oih, ihana aihe, kiitos Katja! <3 <3

    VastaaPoista
  11. Tämä täytyy ehdottomasti lukea!! Romanovit kiinnostavat ja Rasputinista olen joskus lukioaikaan kirjoittanut pienimuotoisen tutkielman, joten kaikki tuohon aikaan liittyvä kiinnostaa. Toivottavasti pienet epäuskottavuudet eivät häiritse liikaa.

    VastaaPoista
  12. Zephyr, minua ei lopulta häirinnyt tässä kirjassa kuin kökkö Suomi-kuvaus, ja sitä ei ollut kuin kymmenisen (?) sivua, kokonaisuutena tämä oli minusta oikein hyvä kirja muun muassa Romanoveista ja heidän kohtaloistaan. Ja nyt kun lukemisesta alkaa olla parisen viikkoa, hyvä tunne kirjasta vain kasvaa, mielessä on edelleen vahvoja tunnelmia ja mielikuvia.

    Uskon että sinäkin nautit tästä kirjasta! :) Jään odottamaan arviotasi tästä!

    VastaaPoista
  13. Minä ostin tämänkin :)Ihanaa oli lukea arviosi, arvaa odotanko romaania nettikirjakaupasta saapuvaksi <3 Boynelta olen aiemmin lukenut vain Poika raidallisessa pyjamassa mutta nyt täytyy ryhdistäytyä, koska häneltäkin on tulossa lupaava uutuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, oletkohan jo lukenut tämän...? Tarkoin vartioitu talo on mainio lukuromaani, ja vielä puolitoista vuotta kirjan lukemisen jälkeenkin on helppoa palauttaa sen tunnelma mieleen. Toivottavasti ihastut tähän (ellet ole kirjaa jo lukenut :)! <3 Ja Boynen uutukaista minäkin innolla odottelen! :)

      Poista
  14. Poikkesinpa tässä blogissa katsomassa uteliaisuuttani mitä muut ovat tästä kirjasta sanoneet (luin ks teoksen loppuun eilen) ja ollaan kyllä harvinaisen samoilla linjoilla :) En ollut tosin tullut ajatelleeksikaan Georgin kielitaitoa, kappas kumma... Ja loppupuolella ollut jälleennäkeminen erään pariskunnan kanssa, vaikkakin epärealistinen, oli silti mun mielestä jotain mitä se tarina kaipasikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miss Shi, kiitos kommentistasi! :) Kirja on kyllä mainio lukuromaani, tämän voisi joskus lukea uudestaankin. Ja tosiaan Boynelta ilmestyy muistaakseni ensi kuussa todella mielenkiintoinen (ja ulkomailla kehuttu) uutuusteos! :)

      Poista
  15. Nuo suomikuvaukset meni minulta ihan ohitse lukiessani, mutta löysin kirjasta pari muuta pientä detaljikämmiä. Kirja oli kyllä vaikuttava ja itseäni Romanovien historia kiinnostaa kovasti, vaikka muuten ei venäjän historia niin hirveästi. Minua koskettaa Romanovien traaginen kohtalo. Oli mielenkiintoista lukea näkemyksiäsi kirjasta.

    VastaaPoista
  16. Lueskelin juuri tätä kirjaa, ja minulla on siitä aika ristiriitaiset fiilikset. Tuli sellainen tunne, että ne uudempaan aikaan sijoittuvat kappaleet ovat paremmin kirjoitettua ja laadukasta tekstiä, mutta ne, jotka kertovat ajasta ennen vallankumousta, menevät vähän hömpäksi. Ja mitä tuohon kirjailijan tekemään taustatutkimukseen tulee, niin ei se minua kyllä oikein vakuuttanut, tässä oli kyllä monia perusfaktojakin aika lailla pielessä. Mainittakoon nyt vaikkapa se, ettei tsaariperhe ollut noihin aikoihin enää vuosiin asunut lainkaan Talvipalatsissa, ja se, ettei Rasputin todellakaan asunut heidän kanssaan vaan itse asiassa tapasi heitä kasvokkain varsin harvoin. Myös perheenjäsenten luonteenkuvaukset menivät kyllä aika pahasti mönkään...Itse heitä parin vuosikymmenen ajan tutkineena kaikki nämä seikat häiritsivät sen verran pahasti, että en saanut jatkettua lukemista. Nämä kaikki ovat toki sivuseikkoja luettavuutta ajatellen, mutta sanoisin ettei tämän romaanin faktapuolta kannata ottaa kauhean vakavasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit