Eppu Nuotio: Maksu

Eppu Nuotio: Maksu (Otavan äänikirja, 2008. Lukija Eppu Nuotio, kesto 7 h. Alkuteos Otava, 2008.)

Tämän kolmannen Pii Marin -jännitysromaanin tapahtumapaikkana on rauhallinen pikkukaupunki Lounais-Suomessa. Joku vie hyvämaineisessa kaupunginosassa sijaitsevan rivitaloasunnon pihalta vaunuissa nukkuvan yhdeksänkuisen vauvan. Sataa ensilumen, ja kidnappaajan jäljet peittyvät. Poliisilla ei ole mitään käsitystä kuka olisi voinut kaapata lapsen, tai miksi.

Pii puolestaan saa vieraakseen pikkuveljensä Joelin, joka haluaa ottaa etäisyyttä Kirkkonummella tapahtuneeseen pahoinpitelytapaukseen ja asustella jonkin aikaa siskonsa luona. Piille järjestely sopii hyvin, sillä hän viettää yhä enemmän aikaa miesystävänsä, komisario Juha Heinon luona. Piin harmiksi mies tuntuu kuitenkin jakavan kiinnostavimmat asiat kollegansa Reija Haukan kanssa. Haukka on saanut ensi kertaa päävastuun rikostutkinnasta, ja Piin mielestä hän tukeutuu Heinon kokemukseen turhan usein kidnappaajaa jäljittäessään. Heino ja Haukka taistelevat aikaa vastaan yrittäessään selvittää kaapatun lapsen kohtaloa, ja samaan aikaan Piille alkaa kammottavalla tavalla selvitä että hänen veljensä on sekaantunut johonkin pahaan ja epämääräiseen, ja saanut sotkettua elämänsä pahemman kerran.


Vakuutuin Nuotion kirjoitustaidoista jännitysromaanien saralla viimeistään tätä kolmatta Pii Marinia kuunnellessani. Äänikirja oli jälleen mainio valinta, ja jo äänikirjan aloitus oli niin houkuttelevan kutsuva että Nuotio sai minut koukkuunsa heti ensisanoista lähtien:  Minä olen Eppu Nuotio. Kirjoitin trillerin nimeltä Maksu. Kustannusosakeyhtiö Otava kustansi sen vuonna 2008. Ja nyt minä luen kirjan sinulle. Kirjaan tuli heti henkilökohtainen ote, ja kuuntelin Nuotion sujuvaa, vahvasti eläytyvää ja eläväistä luentaa kuin vangittuna, suurella ilolla.

Henkilöhahmoissa oli tässä kolmannessa osassa jälleen uutta syvyyttä, ja viimeistään tässä kohtaa päähenkilöt alkavat olla niin tuttuja että he tuntuvat kuin vanhoilta ystäviltä. Maksussa konstaapeli Reija Haukka saa lisää näkyvyyttä päähenkilöiden, Piin ja Juha Heinon, ohella. Reija on vahva naishahmo, joka aluksi ärsytti minua suunnattomasti yrittäessään tuupata itseään Heinon elämään. Lopussa huomasin kuitenkin hurraavani naiselle, joten selkeästi Nuotio on onnistunut luomaan hahmoistaan eläviä, moniulotteisia ja särmikkään kiinnostavia. Juha Heino taas on ihanan stereotyyppinen sankaripoliisi, johon näin kolmannessa kirjassa huomaa jo kovasti kiintyneensä ja tykästyneensä.

Kirjan kerronta ja kuvaus ovat miellyttävällä tavalla elokuvamaisen tarkkoja, kirjaa kuunnellessa tuntuu miltei siltä kuin katsoisi jotain hyvää poliisisarjaa. Maksua kuunnellessani minusta tuntui että tässä kirjassa on ikään kuin saavutettu jokin uusi taso, tämä onkin mielestäni selkeästi tähän mennessä sarjan paras ja vetävin osa. Tarinan vahvuutena mainittakoon myös ennalta-arvaamattomuus, tässä kirjassa lukija (tai ainakin minä) on totaalisen ymmällään tekijän suhteen lähes loppumetreille asti.

Kirjallisuudessa rakastan tunnelmakuvauksia genrestä riippumatta. Jos kirjailija onnistuu kuvailemaan arkisia asioita ja pienten hetkien tunnelmia elävästi ja vahvoja mielikuvia luoden, olen myytyä naista. Ja tässä kirjassa Nuotio onnistuu hetkien kuvailussa mainiosti. Seuraava arkisen aamun kuvaus sai minut välittömästi Piin ja Juhan keittiön lämpimään valoon istumaan pyjamassa ja villasukissa, juomaan teetä ja nauttimaan varhaisen aamun rauhallisesta ja kiireettömästä hetkestä.

Sade taivuttaa ikkunan takana olevaa puuta kohti taloa. Suuret oksaluudat pesevät ikkunaa. Sadevesitynnyri valuu yli, vesi ryöppyää maahan, kairaa puron pihahietikkoon. Pilvet roikkuvat raskaina ja harmaina puiden yllä. Luulisi että on syksy, Pii ajattelee, ja sytyttää keittiöön valon. Huone saa värinsä, keittiön pöytä kutsuu aamiaiselle, hella pyytää puita pesäänsä, astiakaappi ojentaa teemukeja, jääkaappi tuoremehua, rasvatonta jugurttia. Suuri oranssi kori keikistelee ikkunalaudalla täynnä hedelmiä. Pii venyttelee unen kutistamia kylkiään, ojentelee käsiä kohti kattoa, taipuu pitkänä eteenpäin, hipoo sormillaan pöydän reunaa. Hän on nukkunut hyvin, ja herännyt kaikessa rauhassa eikä hänellä ole vielä kiire.