Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava, 2010. 298 sivua. Alkuteos The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta.)

  Jos teillä on aikaa kirjeenvaihtoon kanssani, voisitteko vastata muutamaan kysymykseen? Kolmeen itse asiassa. Miksi porsaspaistipäivällinen piti salata? Millä tavalla porsas oli syy perustaa kirjallinen piiri? Ja vielä tärkein: Mikä on perunankuoripaistos ja miksi se sisältyy piirinne nimeen?

Eurooppa on toipumassa toisesta maailmansodasta, eletään säännöstelyn ja jälleenrakentamisen aikaa. Juliet Ashton on englantilainen kirjailija, joka etsii aihetta seuraavaan romaaniinsa. Yllättäen hän saa kirjeen Guernseyn saarelta - lähettäjä on muuan Dawsey Adams, joka kertoo löytäneensä kirjan jonka liepeessä lukee Julietin nimi. Mies ihailee suuresti kirjan kirjoittanutta Charles Lambia, ja hän pyytää Julietilta lontoolaisen kirjakaupan nimeä ja osoitetta voidakseen hankkia itselleen lisää Lambin kirjoja. Guernseyn saari on kärsinyt sodan ajan saksalaisten miehityksestä, ja vaikka saksalaiset ovat jo poistuneet saarelta, ei sieltä löydy vielä yhtään toimivaa kirjakauppaa. Sivulauseessa Dawsey kertoo myös kuuluvansa lukupiiriin nimeltä Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, joka on saanut alkunsa kun joukko saarelaisia jäi salaisen porsaspaisti-illallisen päätteeksi kiinni rikottuaan ulkonaliikkumiskieltoa. Juliet kiinnostuu lukupiiristä, sen jäsenistä ja saarelaisten kohtaloista, ja tästä saa alkunsa vilkas kirjeenvaihto aluksi Julietin ja Dawseyn, sekä myöhemmin Julietin ja lukuisten muiden saarelaisten välillä.

Vähitellen Juliet tutustuu ja kiintyy moniin saarelaisiin. Kyllästyttyään Lontoon kaupunkilaiseen elämänmenoon sekä yli-innokkaan kosiskelijansa jatkuviin huomionosoituksiin, hän pakkaa laukkunsa ja lähtee tapaamaan saarelaisia henkilökohtaisesti.

Tämän enempää en oikeastaan halua kirjasta kertoa, sillä sen viehätys perustuu siihen että Julietin lailla lukijakin tutustuu kirjeiden kautta saarelaisiin ja näiden kohtaloihin, ja pääsee samalla perille sodan aikaisista tapahtumista. Kirja on siis kirjeromaani, tarina koostuu ihmisten toisilleen lähettämistä kirjeistä. Olen lukenut jokusen kirjeromaanin aiemminkin, mutta tämä oli kaikista lukemistani mielestäni selkeästi toimivin ja onnistunein, tarina eteni sujuvasti ja saumattomasti siitäkin huolimatta että kertoja vaihtui tietenkin kirjeiden mukana ja asioita katsottiin monen eri henkilön näkökulmasta.

Ja voi, kuinka rakastinkaan tätä kirjaa! Sen päätyttyä olisin halunnut aloittaa sen heti uudelleen alusta. Tarinassa vilahteli ihania menneen maailman tuulahduksia; vaatekupongeilla ostettuja uusia leninkejä, teekutsuja, jonkun tärkeän ihmisen suosiossa paistattelua, miehiä jotka lähettävät naisille kamelioita ja syreeninoksia! Oih!

Guernseyn saarta kuvattiin niin elävästi, että se kuulosti suorastaan lumoavalta. Olen lapsesta asti halunnut Guernseyn naapuriin, Jerseyn saarelle, ja tämän kirjan myötä syttyi palo nähdä myös Guernsey omin silmin.

  Guernsey on kaunis kaikessa moninaisuudessaan: niittyjä, metsiä, pensasaitoja, notkelmia, kartanoita, kivikautisia hautoja, hurjia kalliojyrkänteitä, noitien loukkoja, tudortyylisiä talleja ja normannien kivimökkejä. Minulle on kerrottu (sangen hillittömiä) tarinoita saaren historiasta lähes jokaisen uuden paikan ja rakennuksen kohdalla. (Juliet kirjeessään Sidneylle)

  Guernsey on kauneimmillaan, kun sitä lähestyy mereltä joko auringon laskiessa tai kun taivaalla on kultareunaisia mustia myrskypilviä tai kun sumu on juuri hälvenemässä saaren yltä. Sillä tavalla itse näin Guernseyn ensimmäisen kerran tuoreena nuorikkona. (Amelia kirjeessään Julietille)

Tarina sisälsi paljon raskaita asioita, kuten sota aina sisältää, mutta siitä huolimatta tämä kirja oli ennenkaikkea ylistys ystävyydelle, ihmisen rohkeudelle ja perimmäiselle hyvyydelle sekä epäitsekkyydelle. Tarina sisälsi myös paljon lämminsävyistä ja sydämellistä huumoria, joka teki lukemisesta äärettömän miellyttävän kokemuksen sodan kauhuista huolimatta.

Tämän kirjan luettuani mieleni teki ryhtyä hivenen kevytmieliseksi, kääntää hiukseni laineille, pirskottaa kaulalleni kielontuoksua, juoda tilkkanen sherryä ja kuunnella gramofonista jazzia. :) Lukemisen jälkeen oli toisaalta myös vähän surumielinen, kaihoisa olo: Tämä on juuri niitä kirjoja, jotka haluaisin voida lukea uudelleen ensimmäistä kertaa. Eräässä kirjan kirjeessä todetaan harvinaisen paikkansapitävästi: Kun lukee hyviä kirjoja, huonojen lukemisesta menee ilo.

Tämän minut niskavillojani ja sormenpäitäni myöten hurmanneen kirjan ovat lukeneet myös ainakin Leena Lumi ja Pienen mökin emäntä, jonka kirjoituksen kautta pääsee moneen muuhun kirjasta kirjoittaneeseen blogiin.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kanaalisaaret

Totally British -haaste / Modern Women Writers