keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Sophie Kinsella: Minishoppaaja


Sophie Kinsella: Minishoppaaja (WSOY, 2011. 402 sivua. Alkuteos Mini Shopaholic, 2010.)

Minishoppaaja on Sophie Kinsellan supersuositun Himoshoppaaja -sarjan kuudes osa. Päähenkilö, Becky Brandon, asustaa Lontoossa miehensä Luken ja kaksivuotiaan tyttärensä Minnien kanssa. Pieni perhe majailee väliaikaisesti Beckyn vanhempien luona, väliaikaisratkaisu vain on venähtänyt luvattoman pitkäksi, kun perheelle ei tahdo löytyä omaa kotia ja talokaupoissa on ollut toinen toistaan älyttömämpiä vastoinkäymisiä. Tytär Minnie on ehkäpä kaupungin muodikkain pikkutyttö, mutta samalla myös melkoinen täystuho: tyttö saa kaaoksen aikaan jopa omissa ristiäisissään, ja Minniellä ja Beckyllä on tytön aiheuttamia porttikieltoja useampaan kuin yhteen paikkaan.

Ohi kävelee J Brandin pillifarkkuihin sonnustautunut äiti moitteettomasti puetun tyttärensä kanssa ja luo meihin äitisilmäyksen, joka saa minut sävähtämään. Minnien syntymän jälkeen olen tajunnut, että äitisilmäys on jopa raaempi kuin manhattanilaissilmäys. Äitisilmäys ei kohdistu pelkästään vaatteisiin, jotka äiti kyllä vilkaisee ohimennen läpi ja arvioi pennyn tarkkuudella. Ehei. Äitisilmäys kattaa myös lapsen vaatteet, rattaiden merkin, hoitolaukun, välipalavalinnat ja sen, onko lapsi hymyilevä, räkäinen vai rääkyvä.
  Tiedän kyllä, että sellaisen tietomäärän omaksuminen yhdellä ainoalla katseella on vaikeaa, mutta uskokaa pois, äidit ovat monisuorittajia.
  Minnie saa ehdottomasti huippupisteet asustaan. (Mekko: Danny Kovitz, ainoa laatuaan, takki: Rachel Riley, kengät: Baby Dior.) Ja olen köyttänyt hänet turvallisesti taaperovaljaisiin (Bill Ambergin nahkavaljaat, tosi hienot, ne olivat Voguessa). Mutta sen sijaan että hän hymyilisi yhtä enkelimäisesti kuin kuvan tyttö, hän puskee vasten valjaitaan kuin härkä joka valmistautuu hyökkäämään areenalle. Hänen kulmansa ovat raivosta kurtussa, posket helottavat, ja hän vetää henkeä päästääkseen uuden kiljunnan.

Himoshoppaaja Becky ostelee aiemmista viidestä kirjasta tuttuun malliin. Kaikki käy, merkkivaatteista trendikkäisiin uutuusleluihin. Kun Englantiin iskee talouskriisi, Beckynkin pitäisi rajoittaa shoppailuaan ja järkeistää rahankäyttöään. Shoppailu jatkuu kuitenkin miltei entiseen tahtiin, ainahan sitä voi käyttää etukäteen Minnien tulevia viikkorahoja, tai ostaa designvaatteita tytölle 21-vuotislahjaksi. Kaiken kukkuraksi Becky keksii järjestää miehelleen yllätyssyntymäpäiväjuhlat. Aluksi tarkoitus on oikeasti pysyä pienessä budjetissa (muovipusseista voi askarrella tosi hienoja koristeita, ja Poundlandista löytyy kivoja kortteja, eihän haittaa että niissä lukee Paljon onnea Mike), mutta lopulta vieraslistalla on kaksisataa nimeä ja rahaa tarvittaisiin tuhansia ja taas tuhansia puntia...


Olen lukenut kaikki aiemmat Himoshoppaajat ja halusin lukea tämän kuudennenkin osan suhteellisen tuoreeltaan. Kinsella on yksi chick lit -suosikkejani ja aiemmista sarjan kirjoista olen nauttinut suuresti, mutta tämän kirjan kohdalla tuntui ensimmäistä kertaa että tästä kaikesta on luettu jo ja aihe alkaa kai olla kohtuullisen puhki kaluttu. Tarina ei heti alussa tuntunut imaisevan mukaansa ja lukeminen tuntui vähän takkuiselle. En kuitenkaan olisi halunnut jättää kirjaa keskenkään, ja puolivälistä alkaen teksti alkoi olla takuuvarmaa Kinsellaa; höyhenenkepeää, sujuvaa ja läpensä viihdyttävää.

Becky on aina ollut tavattoman hauska hahmo. Tässä kirjassa alkoi kuitenkin ihmetyttää (ja yllätyksekseni vähän ärsyttääkin) miten voi olla ettei 29-vuotias Becky ole lapsen saatuaankaan kypsynyt lainkaan. Naisen yletön rahankäyttö alkoi ahdistaa, ja tunsin hienoista ärtymystä siitä että Beckylle tuntuu kaikki lopulta järjestyvän kuitenkin ilman sen ihmeempiä ponnisteluja, vaikka välillä näyttääkin ettei mistään tule mitään. Miten se nainen voi oppia edes kantapään kautta mitään kun muut tulevat aina auttamaan, pelastamaan ja paikkaamaan tämän mokat?

Beckyn mies Luke sen sijaan oli entistäkin ihanampi hahmo, ja Luken ja Beckyn liitto tuntui ihmeen tasapainoiselta ja onnelliselta vaikka Becky onkin kova tyttö muuttelemaan totuutta ja salailemaan asioita. Myös Luken äiti, Elinor, esiintyy tässä kirjassa entistä suuremmassa roolissa. Tästä jääkuningattaresta lukija muodostaa lopulta yllättävän positiivisen kuvan, nainen on melkoisen surullinen, yksinäinen hahmo, jota kohtaan nousee jopa säälin tunteita.Vähän hämmästyttävältä tuntui että vaikka kirjan nimi oli Minishoppaaja, silti tämä varsinainen minishoppaaja, Minnie, jäi lopulta aivan sivurooliin.

Ei tämä kirja huonokaan ollut, vaikka se tuntui vähän pettymykseltä sarjan aikaisempiin osiin verrattuna. Jos sarja jatkuu, en ole ihan varma, jaksanko enää lukea Beckyn edesottamuksista enempää.

Minishoppaajan ovat lukeneet myös SusaPolka ja Taava

Totally British -haaste / British Chick Lit

3 kommenttia:

  1. Itse luin Himoshoppaajan salaiset unelmat ollessani Lontoossa. Se oli kyllä täydellinen chick lit kirja metroon luettavaksi. Muutenkin on kiva lukea välillä vähän kevyempiä kirjoja. :)

    VastaaPoista
  2. Minulla tuli sama tunne jo edellisen kirjan kohdalla, mutta luin tietenkin vielä tämänkin, koska minäkin olen aikanani tykännyt näistä ihan älyttömän paljon!

    Mutta tässä kirjassa minäkin ekaa kertaa melkein ärsyynnyin muutoin niin sympaattisen, hassuun Beckyyn, samasta syystä kuin sinä. Vaikka tuo shoppailuhimokin voi olla vakava addiktio, niin silti jotenkin alkoi tuntua epäuskottavalta, ettei hän edelleenkään kaiken kokemansa jälkeen olisi tuon viisaampi.

    VastaaPoista
  3. Kirjahiiri, tuo on muuten ihan totta, paras paikka lukea Kinsellaa on juuri Lontoo! :) Minä luin viime vuonna Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen Lontoossa, ja vaikka olisin varmasti muutenkin pitänyt kirjasta kovasti, lukupaikan, matkan ja siihen liittyvien muistojen ansiosta kirjasta muodostui minulle yksi ehdottomista chick lit-suosikeistani.

    Alkupään Himoshoppaajat ovat huikeita. Ja olen ihan samaa mieltä kanssasi, välillä tekee tosi hyvää lukea kevyempää kirjallisuutta. Varsinkin näin kesällä mieli oikein janoaa dekkareita, romantiikkaa ja kevyitä chick lit-kirjoja, ja vastapainoksi aina välillä sitten niitä vakavampia ja vaativampia kirjoja. :)

    Susa, luinkin kirjoituksesi kirjoitettuani omani ja totesin että olemme olleet varsin samoilla linjoilla. :) Minä pidin kovasti vielä Himoshoppaajan vauvastakin, ja tartuin tähän kirjaan taas kovin odotuksin. Mutta alusta asti teksti tuntui tökkivän, aloinkin ajatella että taitaa meikäläisellä olla Himoshoppaaja-kiintiö täynnä. Ja samoja ajatuksia heräsi kuin sinullekin. Sekin ärsytti ensimmäistä kertaa että Becky on niin kova valehtelemaan (useimmiten niitä valkoisia valheita, mutta siltikin).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...