keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Eppu Nuotio: Varjo


Eppu Nuotio: Varjo (Otavan äänikirja, 2009. Lukija Eppu Nuotio, kesto 7 h. Alkuteos Otava, 2009.)

Varisparvi lehahtaa lentoon, mutta tytöt eivät kiljahda ihastuksesta kuten tavallisesti lintujen noustessa kohahtaen ilmaan. He ovat vaiti. He tuijottavat kallion takana makaavaa valkopukuista naista, jonka varpaankynnet on lakattu. Naisella on prinsessapuku päällään ja kumpikin tytöistä tietää heti, että se on morsiuspuku. Juuri tuollaisissa maailman ihanimmissa puvuissa mennään naimisiin. Puku on likaantunut ja märkä. Aallot lipovat helmaa, ne tahtoisivat omia mekon kokonaan. Nainen makaa liikkumatta ja tuijottaa taivasta, ei räpäytä silmiään, ei vaikka kärpäset työntyvät sisään silmiin ja sieraimiin.

Varjo on Pii Marin -sarjan neljäs kirja. Tarina alkaa kun päiväkoti-ikäiset tytöt löytävät kuolleen naisen merenrannasta makaamasta. Nainen on puettu hääpukuun, ja hänen huulensa on ommeltu yhteen. Kun poliisi saa selville naisen henkilöllisyyden, käy ilmi että hänen sulhasensa on kadonnut. Kuollut morsian on muslimiperheen tytär, naistutkimusta yliopistolla opiskellut Shabina, joka oli vihitty kristityn suomalaismiehen kanssa. Poliisi alkaa epäillä kunniamurhaa.

Myös Piin ja Heinon välillä kuohuu. Kolmannen kirjan lopussa Pii ja Heino olivat lähdössä Afrikkaan tapaamaan Piin sukulaisia, ja heidän parisuhteensa voi hyvin. Nyt, yllättäen, vajaan vuoden kuluttua siitä parin suhde onkin karilla. Pii palaa yksin Tansaniasta paljon Heinon jälkeen, huomaa Heinoon ihastuneen konstaapeli Reija Haukan olevan raskaana, ja alkaa laskea asioita yhteen. Heino olisi aiemmin halunnut lapsen Piin kanssa, ja kun Pii ei siihen suostunut, Heino on selkeästi mennyt elämässään eteenpäin. Pii alkaa tehdä surutyötä luopuessaan mielessään Heinosta lopullisesti... Lisäksi kotiuduttuaan Pii saa tuntemattomalta lähettäjältä viestin jossa kerrotaan että hänen tansanialainen isänsä olisi murhattu, eikä mies olisikaan kuollut auto-onnettomuudessa ennen Piin syntymää, kuten hänelle on aina kerrottu. Pii alkaa selvittää isänsä kohtaloa.


Toukokuussa huomasin yhtäkkiä olevani aivan koukussa näihin Pii Marin -jännäreihin. Ja tämä neljäs kirja olikin aivan jäätävän hyvä, mielestäni koko sarjan paras kirja (nyt voin jo niin sanoa, kuunneltuani / luettuani koko sarjan loppuun)! Tämä kirja oli ihan pakko kuunnella yhden päivän aikana, niin tiukasti se koukutti ja piti otteessaan. Onneksi olen löytänyt äänikirjat, nyt kotitöiden tekeminen on paljon hauskempaa! :)

Kuten jo Maksun kohdalla mainitsin, tässä kohtaa sarjan henkilöhahmot olivat niin tuttuja, että tuntui kuin olisi kuullut hyvistä ystävistään. Varjossa ihmissuhdekuviot olivat yhtä lailla pääosassa kuin selviteltävä murhakin, minä pidin kovasti tästä ratkaisusta, tällaista kunnon ihmissuhteiden puintia kaipasin enemmän jo kahden ensimmäisen osan kohdalla. Myös Piistä alkoi tulla esiin uusia kerroksia, tässä kirjassa yleensä niin itsepäinen ja pippurinen Pii näyttäytyy epävarmempana, nöyrempänä ja haavoittuvaisempana.

Tämä oli mielestäni varsin laadukas ja kovatasoinen kotimainen jännäri, jonka aihekin oli erittäin kiinnostava ja ajankohtainen. Helsingin Sanomissa Varjosta on kirjoitettu näin: ”Jos tämä tahti jatkuu, Eppu Nuotiosta tulee Leena Lehtolaisen haastaja suomalaisten naisdekkaristien sarjassa.” Minulla Nuotio taitaa jopa kiriä Lehtolaisen ohitse, vaikka Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareista kovasti pidänkin. Suosittelen tätä Pii Marin -sarjaa kaikille kotimaisista jännäreistä ja dekkareista kiinnostuneille, nämä ovat mainiota kesälukemista!

4 kommenttia:

  1. Hauska idea kuunnella monta saman sarjan kirjaa peräkkäin, sillä tavalla varmasti pääsee vielä tiukemmin kiinni henkilöihin ja kirjan maailmaan.

    Olen samaa mieltä että nämä ovat mainiota kesälukemista! (Mutta taidan sittenkin pitää Lehtolaisesta pikkuisen enemmän...) ;-)

    VastaaPoista
  2. Norkku, totta! Olin lopulta näihin kirjoihin niin koukussa että kuuntelin ja luin sarjan neljä viimeistä reilun parin viikon aikana. :)

    Taisin olla sikäli vähän epäreilu lausunnossani Lehtolaista kohtaan, Maria Kallioita kun olen viimeksi lukenut varmaan kymmenisen vuotta sitten. Eipähän ne ole niin tuoreessa muistissa että voisin oikeasti vertailla... :) Pitäisiköhän aloittaa Maria Kallio -uusintakierros, ja lukea samalla loppupäästä ne ennestään lukemattomat. Hmmm... :)

    Tiedätkö, Bloggerin teknisten ongelmien vuoksi en pysty lainkaan kommentoimaan blogissasi! Olisin taannoin kiittänyt linkityksestä Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -kirjasta kirjoittamaasi päivitykseen, mutta eipä onnistunut! Höh! :(

    VastaaPoista
  3. Sara, jos rehellisiä ollaan, niin minusta uusimmat Lehtolaiset eivät ole olleet yhtä hyviä kuin vanhemmat. Mutta lue toki, olisi kiva kuulla mitä niistä pidät. :)

    Voi kökkö tuota Bloggeria. Itsekin olen ollut huomaavinani että jotkut kommenttini ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, mutta olen syyttänyt hataraa muistiani. Kiva kuitenkin jos linkitys oli mieleen :)

    VastaaPoista
  4. Minullakin on hatara muistikuva siitä että lakkasin lukemasta Leena Lehtolaisen dekkareita koska koin että ne alkoivat menettää otettaan mitä pidemmälle sarja eteni. Piti oikein omasta kirjalistasta tarkistaa: olen lukenut kuusi ensimmäistä Maria Kalliota, Tuulen puolella on ollut viimeinen. Pikaisen googlettamisen jälkeen selvisi myös että lukematta olisi siis viimeisimmät viisi. No nyt tämä alkoi siinä määrin kiinnostaa että taidankin ottaa pieneksi projektikseni lukea sarjan vähitellen alusta loppuun, sitä mukaa kun kirjoihin kirjastossa törmään. Muistan kyllä että varsinkin ensimmäiset Maria Kalliot olivat huippuja! :)

    Olen lukenut Lehtolaiselta 2000-luvulla myös kirjat Jonakin onnellisena päivänä (josta ei ole jäänyt kerrassaan mitään muistikuvaa) sekä Luonas en ollutkaan, joka oli hurja pettymys.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...