Blogisynttärit ja arvonta!


Blogini täyttää tänään vuoden! :) Ensimmäinen blogivuosi on kulunut nopeasti ja tuonut mukanaan niin paljon yllättäviä ja hienoja asioita, etten olisi sitä mitenkään voinut arvata vuosi sitten ensimmäisiä postauksia kirjoitellessani. Aluksi kirjoittelin lähinnä itselleni, ja kun jokusen viikon jälkeen lukijoita oli kymmenkunta, jo se tuntui ihmeelliseltä ja jännittävältä. Nyt blogiani lukee sivupalkin lukijaraadin mukaan 140 (!!) ihmistä, iso ja lämmin kiitos teille jokaiselle! Toivottavasti viihdytte parissani jatkossakin.

Blogissani on käyty ensimmäisen vuoden aikana lähes 45 000 kertaa. Hurjaa! Ylivoimaisesti suosituin postaukseni on ollut kirjoitukseni Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta, joka on luettu (tai ainakin avattu) 1665 kertaa. Tämä tuntuu mukavalta, Mielensäpahoittaja on yksi lempikirjoistani viime vuodelta, ja jos tekstini on saanut yhdenkin ihmisen lukemaan kyseisen, ja vieläpä aivan loistavan kirjan, olen vilpittömän iloinen. :)

Alun haparoivien kirjoitelmien jälkeen olen vähitellen löytänyt oman tyylini ja ääneni, ja nykyisin kirjoittelenkin lukukokemuksistani suurella tunteella ja rennommalla otteella. :) Ensimmäisen vuoden aikana olen kirjoittanut 74:stä kirjasta, osallistunut aktiivisesti erilaisiin lukuhaasteisiin, ja saanut muista kirjablogeista roppakaupalla hyviä lukuvinkkejä jo ennestäänkin kilometrin mittaisen tbr-listani jatkeeksi. Blogini on usean muun blogin ohella tullut mainituksi Aamulehden kulttuurisivulla, ja mikä kaikkein tärkeintä: olen tutustunut bloggaamisen myötä ihaniin uusiin ihmisiin! <3 Hieno ensimmäinen vuosi takana siis, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! :)

Kuten monessa muussakin blogissa on tehty, minäkin halusin juhlistaa merkkipäivää palkitsemalla lukijoitani ja  järjestämällä synttärin kunniaksi arvonnan. :) Arvon kaksi pääpalkintoa, sekä yhden lohdutuspalkinnon (jonka sisältö on vielä itsellenikin vähän hämärän peitossa - katsotaan, mitä kivaa keksin! :).


Ensimmäinen arpomani palkinto on tietenkin kirja, kirjablogia tässä kun pidetään. Ja se kirja on serbialaissyntyisen Téa Obrehtin erinomainen esikoisteos Tiikerin vaimo (WSOY, 2012), jonka luulen kohoavan yhdeksi tämän vuoden upeimmista lukukokemuksista, ainakin omalla kohdallani. Olen itse lukemassa kirjaa parasta aikaa, ja siitä ovat ehtineet blogeissaan kirjoittaa jo ainakin anni.M ja Suketus. Arpomani kirja on uunituore ja lukematon (omasta kappaleestani en siis luovu, vaan tämän helmen haluan pitää hyllyssäni :).

Toinen arpomani palkinto on 15 euron lahjakortti nettikirjakauppa Adlibrikseen.

Ja kuten sanottu, arvon vielä kolmanneksi yhden lohdutuspalkinnon. :)

Kun kommentoit tähän postaukseen, saat yhden arvan. Linkittämällä omaan blogiisi saat toisen arvan
Ilmoita myös, jos haluat sijoittaa arpasi vain jompaankumpaan pääpalkintoon. :)
Osallistumisaikaa on kuun loppuun, 29.2.2012 asti. Arvon voittajat torstaina 1.3.

Onnea arvontaan! :)

Kommentit

  1. Paljon onnea yksivuotiaalle! Blogisi on ihana. <3

    Tiikerin vaimo on minulla englanninkielisenä odottamassa lukuvuoroaan, joten skippaan sen, ja osallistun vain lahjakortin (tai lohdutuspalkinnon) arvontaan.

    (Aloin muuten juuri lukemaan Joel Haahtelan Tule risteykseen seitsemältä-kirjaa! Saa nähdä mitä tykkään...no, kun kyse on Haahtelasta niin todennäköisesti tykkään! Ja kun paikkana on vielä Portugali... <3 )

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanalle blogille♥ Kahdella arvalla mukana lahjakortin arvonnassa, Obrehtin kirja odottaa lukemista jo omassa hyllyssäni:)

    VastaaPoista
  3. Suuren suuret synttärionnittelut! :)

    Osallistun arvontaan kahdella lappusella tavoitellen kumpaa tahansa palkintoa.

    VastaaPoista
  4. Osallistun kaikkeen kaikilla arvoilla, hih. Onnea blogillesi, muistankin kun sitä lehdessä luonnehdittiin juuri tuon aktiivisen haasteosallistumisesi kautta.

    VastaaPoista
  5. En ole varma, tuleeko tämä nyt tuplasti, mutta olet sen ansainnut eli:

    Onnea 1-vuotiaalle! Sinut on noteerattu ja tiedetään jo Outokummun kirjastossakin. :)

    Jaan myös Livejournalissa eli kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  6. Onnea ihanalle blogille ja kirjoista suurella sydämellä kirjoittavalle emännälleen <3

    Olen mukana kahdella arvalla lahjakortin arvonnassa :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea! Osallistun kahdella arvalla kumman tahansa palkinnon arvontaan!

    VastaaPoista
  8. Onnea ponnea! Vaikea uskoa että blogisi on ollut olemassa vasta vuoden!

    Mukana yhdellä!

    VastaaPoista
  9. Onnea ihanalle blogillesi ja onnea sinulle itsellesi, Sara! <3 Olen viihtynyt täällä viime keväästä saakka ja sinun on blogisi kuuluu niiden kirjablogien joukkoon, jotka voin mainita suursuosikkeinani. Jatka siis samaan hyvään malliin!

    Minäkin haluaisin olla mukana "vain" lahjakortin tai lohdutuspalkinnon arvonnassa, nimittäin hankin Obrehtin kirjan omaan hyllyyni. Olen varma, että tulen pitämään siitä, se kiinnosti jo heti Wsoy:n kuvastoa selaillessani.

    Ja voi että tuo kuva tässä postauksessa on sitten kaunis!

    VastaaPoista
  10. Lämpimät onnittelut hienolle, syntympäiväänsä viettävälle blogillesi! Luonasi on aina mukava vierailla. Meidänkin kirjastossa (Kontiolahdella) yksi asiakas kertoi lukevansa juuri sun blogiasi! :-)

    Osallistun yhdellä arvalla, kun oon niin laiska linkittämään nykyisin....

    VastaaPoista
  11. Synttärionnea!

    Kuten Hanna hienosti muotoili, osallistun kaikkeen kaikilla arvoilla ;D

    VastaaPoista
  12. Synttärionnittelut, Sara! Osallistun yhdellä ja toivotan pitkää jatkoa blogillesi :)

    VastaaPoista
  13. Paljon onnee kirja onkin uusi tuttavuus en ole vielä lukenut. Mukaan arvontaa. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  14. Synttärionnittelut!
    Noin kuukausi sitten löysin blogisi ja yleensäkin kirjallisuusblogit ja nämä ovat vieneet mennessään. Kiitos teille, jotka jaksatte kirjoista kirjoittaa! Itselläni on myös kilometrin mittainen tbr-lista, jota olen sinunkin blogiasi luettuani kasvattanut :-) Ja haluan myös osallistua arvontaan!
    Synttäriterveisin Johanna

    VastaaPoista
  15. Suuret blogisynttärionnittelut Sara! :) Sinulla on upea blogi ja kirjoitat tunteella.

    Osallistun kahdella arvalla ja molempiin palkintoihin :)

    VastaaPoista
  16. Onnea! Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    Tuota Tiikerin vaimoa olen jo pariinkin otteeseen kirjastossa käsissäni pyöritellyt, mutta vielä en ole tullut lainanneeksi. Toisaalta kiehtoo, toisaalta kuitenkin vähän vierastan.

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea 1-vuotiaalle! : ) Miten aika meneekään niin nopeasti. Joko olen juurikin aikalailla vuoden lukenut tätä blogia? : D

    VastaaPoista
  18. Minun piti tulla vielä täydentämään, että linkitän - totta kai. Osallistun siis kahdella. :)

    T. hattarapää

    VastaaPoista
  19. Ollaan kyllä superin samanikäisiä näiden blogiemme kanssa! Onnea siis hurjasti sinullekin! Olen tainnutkin lukea sinua ihan melkein alusta alkaen :)

    Mukana kahdella arvalla. Kaikki palkinnot kelpaavat! :)

    VastaaPoista
  20. Onnea yksivuotiaalle!

    Täällä sijoitetaan kaksi arpaa lahjakorttiin, sillä Tiikerin vaimo odottaa juuri lukuvuoroaan :)

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea synttärisankarille! Ajatella, mulle tuli ensimmäisenä reaktiona mieleen, että yksi vuosiko vasta, tuntuu kuin olisin lukenut blogiasi jo paljon pidempään. Ja tämä oli siis kohteliaisuus!! Luonasi on aina yhtä kiva visiteerata:)

    Olen mukana kahdella arvalla.

    Ps. Kiitos muuten viimeisimmästä postistasi, kivaa, että oli mieleinen!

    VastaaPoista
  22. Onnea vuotiaalle blogille! Itse olen ollut mukana lukemassa vain murto-osan sen eliniästä, mutta toivon blogille vielä monia elinvoimaisia vuosia! :)

    Arvonnassa olen mukana yhdellä arvalla, ehkä kahdellakin, jos yleinen linkki blogiisi oman blogini sivupalkissa hyväksytään. ;)

    VastaaPoista
  23. Onnea onnea ♥ Ja kahdella tietty osallistun ;)

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea! Olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  25. Niin paljon onnea ihanalle yksivuotiaalle! Minusta on aina jotenkin tuntunut että sinun blogisi olisi ollut olemassa pitkään.. Tämä on jotenkin niin sinun näköisesi, lämminhenkinen ja persoonallinen, tykkään.

    Kahdella tietty mukana, linkittelen huomenna kun kellonaika on nyt mitä on :D

    VastaaPoista
  26. Käsittämätöntä, että sinäkin olet pitänyt blogiasi vasta vuoden, tuntuu kuin olisin ollut lukijanasi vaikka kuinka pitkään.
    Arvonnassa haluan minäkin olla mukana, blogittomana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  27. Onnea 1-vuotiaalle blogille! :) Tämä on todella mielenkiintoinen blogi ja ulkoasukin on hieno. :>

    Osallistun yhdellä arvalla kaikkiin arvontoihin. :)

    VastaaPoista
  28. Onnea yksivuotiaalle! Kirjoitat kivoja arvioita ja blogissasi on kivan romanttinen tunnelma =)

    Osallistun kaikkeeen yhdellä.

    VastaaPoista
  29. Onnea lämminhenkiselle yksivuotiaalle blogille!

    Tuntuu kyllä, että blogisi on ollut olemassa jo paljon, paljon pidempään.

    Kahdella osallistun arvontaan mukaan.

    Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana! :) Onnea synttäreitten johdosta!

    VastaaPoista
  31. Onnea mainiolle blogillesi! Ihastelen aivan erityisen paljon matkakertomuksia ja -kuvia, joita tänne kirja-aiheiden lisäksi olet laittanut. Lisää, kiitos!

    Osallistuisin yhdellä arvalla lahjakortin arvontaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  32. Sara, onnea♥ Mitä olen mieltä blogistasi näkyy siinäkin, että sinulla on mainospaikka blogini palkissa;-)

    Olen lukijasi ja linkitän eli kahdella. Vain tuo kirja minulle.

    VastaaPoista
  33. Lämpimästi onnea! Olen kohtalaisen tuore lukija, ja hurmaannun blogistasi päivä päivältä enemmän. :) Tyydyn tällä kertaa yhteen arpaan, luotan onneeni (tai oikeastaan sen kääntymiseen – en ole voittanut mitään vielä yhdessäkään blogiarvonnassa).

    VastaaPoista
  34. Onnea, onnea!
    Löysin sinut juuri, ja heti arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  35. Onnea kaimani 1v-blogisynttäreistä ja monia hienoja vuosia lisää!

    Mukana kahdella arvalla ja linkitetty on!

    VastaaPoista
  36. Onnea kovasti :)

    Kahdella arvalla tavoittelen lahjakorttia.

    VastaaPoista
  37. Roppakaupalla onnea ihanalle blogillesi Sara! <3 Kirjablogien ansiosta lukulistat eivät tosiaan koskaan pääse lyhenemään ;-) Osallistun kahdella arvalla molempiin.

    VastaaPoista
  38. Onnea. (Moneskohan edelleen päivittyvä, vähintään vuoden ikäinen suomenkielinen kirjablogi tämä on?)

    Ja yhdellä arvalla mukana atlipriksessä.

    VastaaPoista
  39. Onnea ihanalle blogillesi. Vastako se on yksivuotias, tuntuu, että olisit kirjoittanut sitä paljon kauemmin. :)

    Kahdella arvalla osallistun molempia palkintoja tavoitellen.

    VastaaPoista
  40. Onnea, ONNEA, ihana P.S. Rakastan kirjoja -blogi!

    Osallistun kahdella arvalla ja molempiin palkintoihin.

    VastaaPoista
  41. Onneaaa! Samaa pohdin peikkoneidon kanssa, tuntuu että olisit ollut kauemmin blogimaailmassa :) Yhdellä arvalla mukana!!

    VastaaPoista
  42. Onnea:)

    Yhdellä arvalla tavoittelemassa kirjaa.

    VastaaPoista
  43. Hurjan paljon onnea! Minäkin hämmästyin, sillä monen muun tavoin tuntuu kuin olisit pitänyt blogia jo kauemmin! Osallistun yhdellä arvalla, kaikki palkinnot kelpaisivat ;)

    VastaaPoista
  44. Onnea yksivuotiaalle!

    Linkitin juuri, joten osallistun kahdella arvalla. Obrehtin kirja kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  45. Onnittelut yksivuotiaalle blogille! Laitan linkin blogiini eli kahdella arvalla osallistuisin, ihan kumpaa vain palkintoa tavoittelemaan :-)

    VastaaPoista
  46. Minullekin tuli sellainen "ai vasta yksi?" -olo :D. Joka tapauksessa, paljon onnea! Mukana yhdellä arvalla :).

    VastaaPoista
  47. Tämä meinasi mennä miulta ihan ohi. Joskus sivupalkissa ei näy kaikkea tai en tuntemattomista syistä johtuen vain huomaa joitakin postauksia. :/ No, mutta täällä nyt, ja ihan hyvissä ajoin kuitenkin. :)

    Kuten tiedät, tykkään blogistasi ihan hirmuisesti. <3 Jatka samaan malliin. Paljon onnea ja many happy returns!

    Osallistun arvontaan kahdella lipukkeella, ja tavoittelen nyt vain tuota vielä tuntemattomia lupauksia kuiskivaa lahjakorttia. :)

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  48. Onnittelut minunkin suunnaltani!:)

    Osallistun yhdellä arvalla ja lähden tavoittelemaan Tiikerin vaimoa.

    VastaaPoista
  49. Onnea yksivuotiaalle! Osallistun yhdellä arvalla ja Obrehtin kirja kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  50. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla. Onnea 1-vuotiaalle, terveisin eräs lukutoukka :)
    -Petunia-

    VastaaPoista
  51. Onnea!!

    Kiitos linkityksestä, kirja minulla onkin, joten tahdon mukaan lahjakorttiarvontaan!

    VastaaPoista
  52. Onnea yksivuotiaalle!

    Arvontaan osallistun kahdella arvalla, palkinnoksi käy mikä vaan:)

    VastaaPoista
  53. Sain Mielensä pahoittajan joululahjaksi, ja saattaapa olla, että inspiroiduin täältä, en muista tarkkaan.

    Laitan linkin blogiini. Tämä on mielenkiintoinen!

    Luulin että olin lukijasikin, koska tämä linkki tuli tuonne oman blogini "ulkoasu"sivulle lukuluettelon alle, ja käyn täällä silloin tällöin. No, en kai ollut, mutta nyt olen!

    Eli kaksi arpaa? :D

    VastaaPoista
  54. Onnittelut! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  55. En kyllä oikein tajua, miten olet vasta yksivuotias, kun tuntuu, että olet ollut bloggaamassa "aina"! :) Onnea merkkipaalusta ja onnea tuleville vuosille. PS. Rakastan kirjoja on suloinen suosikkini muiden joukossa.

    Osallistun kahdella ja kirjauduin nyt lukijaksikin, kun mulla on se jotenkin (teknisesti) hankalaa.

    VastaaPoista
  56. Onnea ihastuttavalle ja kauniille blogillesi, jossa kirjoihin suhtaudutaan suurella sydämellä :)

    Osallistun yhdellä arvalle kumman tahansa palkinnon arvontaan.

    VastaaPoista
  57. Onnea, onnea! Meillä on yhteinen juhlapäivä :). Osallistun yhdellä arvalla. Nimimerkki Neiti Kesäheinä.

    VastaaPoista
  58. Onnea myös minun puolesta blogillesi. =) Osallistun yhdellä arvalla. =)

    VastaaPoista
  59. Oikein paljon onnea 1-vuotispäivän johdosta! Blogillasi on ainakin valloittava nimi, pitää aina vähän hymyillä, kun sen näkee - PS. Rakastan sinua on kirjana loistava! Linkitän arvontasi myös omaan blogiini, joten osallistun kahdella arvalla molempien palkintojen arvontaan.

    VastaaPoista
  60. Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle! :) Mukana kahdella arvalla tavoittelemassa kumpaakin palkintoa! (tavoitteet on hyvä olla korkealla ;))

    VastaaPoista
  61. Onnea,valoa,kevättä!Yhdellä arvalla toinen sairaanhoitaja,reissunainen,himolukija-ja neuloja mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  62. Onnittelut 1-vuotiaalle blogille! :) Osallistun mukaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  63. Onnea ensimmäisestä vuodesta, vaikea uskoa että vasta yksi. Tuntuu kuin blogisi olisi ollut jo vuosia olemassa. Arvontaan osallistun yhdellä. Adlibriksen lahjakortti olisi mieluisampi koska `Tiikerin vaimo`on minulla parhaillaan kirjastolainana, tosin en ole edes aloittanut lukemista...

    VastaaPoista
  64. Onnea ensimmäisestä vuodesta. Osallistun synttäriarvontaan yhdellä arvalla, molemmat arvottavat olisivat yhtä ihanat.

    VastaaPoista
  65. Iso ja lämmin yhteinen kiitos jokaiselle kommentoijalle ja onnittelijalle, olette superihania!! <3

    Arvonta on nyt suoritettu, ja tulokset löytyvät blogistani. :)
    Onnea voittajille!!

    Suopossulle ja Anna Elinalle sanon vielä, että ohhoh! :D Ja suloisen hattarapäiselle Katjalle totean, että kai nyt, kun postauksen kuva on Lontoosta. ;) <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit