Miika Nousiainen: Metsäjätti


Miika Nousiainen: Metsäjätti (Otava, 2011. 286 sivua.)

  Kaikkiaan Törmälä on normaali suomalainen paikkakunta, kiva kesällä. Ei ehkä lamakesinä, mutta nousukauden kesinä vanhassa tukkisatamassa saattaa olla lämpiminä päivinä mukava tunnelma, ainakin alkuillasta.
  Ennakkoluulon ja pelon yhdistelmällä Törmälästä on kasvanut aistikkaan rasistinen kylä, joka on valmis katsomaan kieroon kaikkea uutta ja erilaista.
  Ei varmasti tarvitse selittää, miksi halusin pois. Ja miksi pelotti tulla takaisin. Minun tehtäväkseni visiitti kuitenkin lankesi. Ja parempi näin. Joku kollega olisi joutunut opettelemaan ensin törmäläläisten sielunelämää. Minä tunnen sen ja voin keskittyä saman tien tehtaan ongelmien ratkaisemiseen. Ulkopuolinen olisi ollut mahdottoman tehtävän edessä. Törmäläläiset haukkuvat kylänsä itse, muilla ei ole siihen oikeutta.

Pasi Kauppi, entinen Törmälän poika ja sittemmin Helsingin Kauppakorkeakoulun käynyt ekonomi ja Metsäjätti-yhtiön kehitysjohtaja, saa tehtäväkseen lähteä vanhaan kotikyläänsä kehittämään vaneritehtaan toimintaa. Edessä on mitä luultavimmin yt-neuvotteluja ja irtisanomisia, ja Pasi jättääkin Helsingin ja parin esikoista odottavan suomenruotsalaisen Emilia-vaimonsa taakseen raskain mielin.

Törmälässä Pasi tapaa monia menneisyydestä tuttuja kasvoja, muun muassa lapsuudenystävänsä Jannen, joka yhä työskentelee vaneritehtaalla. Kylällä vain vähän on muuttunut, entisestä Osuuskaupasta on tullut S-market, ja 80-luvulla katukuvaa hallinneet punaiset Ladat ovat vaihtuneet muihin autoihin, mutta muuten paikka on ennallaan; Törmälä on edelleen se sama tehtaan piipun varjostama vahvasti vasemmistolainen kylä, jonka suurin julkkis on ollut Montrealin ja Sarajevon olympialaisissa Ylen kisalähetyksen katsomossa vilahtanut Rintalan Anssi. 

Entisten kavereiden ja naapureiden tapaaminen tuo Pasille muistoja mieleen ja epämieluinen työmatka vanhoille kotikonnuille pakottaakin miehen samalla miettimään omaa elämäänsä, nuorena kokemiaan asioita sekä arvojaan. Miltä miehestä tuntuu, kun menneisyys möyryää esiin?


Metsäjätti oli tällaiselle 1980-luvulla peruskoulunsa käyneelle pienen kylän tytölle melkoinen sukellus syvälle nostalgian syövereihin. Metallicaa kuuntelevia teinipoikia, Maxellin ja TDK:n kasetteja, joita kelattiin lyijykynällä pyörittämällä kohdalleen, Akia ja Turoa, Tšernobylin ja HIV:n pelkoa, Commodore kuusnelosia ja pienen kylän urheiluseuran pelimatkoja, oih! Tuntui kuin olisin lukenut omasta nuoruudestani. Otin mukavan asennon tuolissani, luin kirjan lähes yhdeltä istumalta, ja lähdin Nousiaisen matkassa Törmälään ja samalla omiin yläastevuosiini.

Ilman korkeita nostalgiapisteitäkin olisin pitänyt Metsäjätistä valtavasti. Nousiaisen kerronnassa on samanlaista tarkkanäköisyyttä ja lempeän lämmintä ymmärrystä pientä ihmistä kohtaan, kuin (toisella) suosikkikirjailijallani, Tuomas Kyröllä. Hän kirjoittaa vakavasta aiheesta humoristisesti ja rennon letkeällä otteella, mutta kuitenkin niin ettei revittely lähde lapasesta, välillä vähän mustanpuhuvakin huumori on lämpimän hyväntahtoista ja hyvällä maulla toteutettua. Huumorin takaa on helposti löydettävissä asian vaatima vakavuus ja hivenen surumielinen pohjavire.

Romaanin parasta antia minulle oli eläväisen 80-luvun kuvauksen lisäksi se, miten Nousiainen valotti henkilöidensä elämänkaarta ja kohtaloita. Oli kiinnostavaa pohtia, miten periaatteessa samanlaisista lähtökohdista ponnistavat nuoret voivat saada tai olla saamatta elämältä sen mitä haluaisivat. Miten itseensä uskova, paremmalla itsetunnolla varustettu nuori voi menestyä, kun taas koko lapsuutensa väheksytty oppii itsekin uskomaan ettei hänestä ole mihinkään, ja että on parempi tyytyä siihen vähään mitä nyt sattuu saamaan. Teos sisältää myös tärkeän ajatuksen; suru ja kipu tuntuvat samalta, oletpa sitten rikas tai köyhä, hyväosainen menestyjä tai yksi niistä, joiden harvoja onnistumisia pidetään harhalaukauksina.

Niin se on. Sama suru jäytää rikkaitakin, mutta kyyneleet kuivataan parempiin kangaslaatuihin. Voi olla, että suru koskee hyväosaisiin vielä kovemmin. Onhan se isku kovempi kun korkeammalta pudotaan. Valmiiksi masentunut ei pienistä järkyty. 

Aihe on myös tärkeä ja ajankohtainen. Kuinka moni suomalainen pieni paikkakunta onkaan saanut kuoliniskunsa suurten yritysten saneerausten vuoksi; kun kunnan suurin työllistäjä irtisanoo useamman sata ihmistä, on selvää että se vaikuttaa koko kunnan elinmahdollisuuksiin. Pienempiä yrityksiä kaatuu, kouluja lakkautetaan ja ihmiset joutuvat muuttamaan työn perässä pois harvaan asutuilta seuduilta. Siksi Metsäjätin tarina osuu ja uppoaa varmasti moneen lukijaansa, valitettavan monella voikin olla omakohtaista kokemusta asiasta.

Hienoa tarinaa ei minulle himmentänyt edes runsas stereotypioiden käyttö, esimerkiksi se, että suomenruotsalaiset ovat kauniita ja menestyneitä tai että juoppojen lapsista tulee automaattisesti juoppoja. Nousiainen kirjoittaa niin sydämeenkäyvästi, etten osannut kuin ahmia kirjan loppuun, vuoroin nauraa mukana ja liikuttua, ja kiintyä syvästi Pasiin ja Janneen, jotka niin sujuvasti vuorovedoin kuljettivat tarinaa eteenpäin. Erityisesti sydämessäni läikähti kohtauksessa, jossa miehet tapaavat kunnolla ensimmäistä kertaa vuosiin: soittimesta kuunnellaan tietenkin Iron Maidenin "Revelations" (jonka sisällön Janne tiivistää osuvasti muutaman oikeatahtisen ilmarummutusliikkeen säestämänä), Metallican "One" ja Acceptin "Son of a Bitch" (jonka kertosäkeen miehet laulavat vanhasta muistista mukana), syödään ranskalaisia ja kalapuikkoja, mitään ei tarvitse puhua. Tähän kohtaukseen kiteytyi mielestäni ihanasti jotain suomalaisen 70-luvun alkupuolella syntyneen miehen perusolemuksesta. <3

Tämä oli ensimmäinen Nousiaiselta lukemani kirja, ja hienon lukukokemuksen jälkeen voin todeta, että tämä humaani, sympaattinen ja koskettava teos sai minut vahvasti ihastumaan kirjailijan tyyliin. Tulen varmasti lukemaan muutkin miehen teokset, Vadelmavenepakolaisen ja Maaninkavaaran, ennen pitkää. 

Metsäjätti on saanut ilahduttavan paljon huomiota kirjablogeissa, kirjasta ovat kirjoittaneet ennen minua ainakin HannaJoanaMari ASannaMinnaKirjahamsteriNorkkuValkoinen kirahviAmma ja Jori. (Pikaisen blogikierroksen ja ylimalkaisen silmäilyn jälkeen on pakko kysäistä: olenko tosiaan ainoa Metallicaa kuunteleva naispuolinen kirjabloggaaja? :)

Kommentit

  1. Heh, minä en Metallicaa suurin surminkaan kuuntele, mutta väkisin sille altistuu, koska miehelleni se tietenkin on the One and Only :)

    Siitä huolimatta pidin tästä tosiaan valtavasti. Vaikka itse olen nuorempi (kukahan kirjoittaisi vastaavanlaisen nostalgiapläjäyksen 90-luvusta?), löysin pienen kylän tyttönä ja jotain 80-luvultakin muistavana paljonkin tuttua.

    VastaaPoista
  2. Kiva että pidit tästä! :) Nuorempana, "hevikaudellani" minä kuuntelin paljonkin Metallicaa mutta enää ei kyllä oikein uppoa...;)

    VastaaPoista
  3. Minä sain vihdoin Metsäjätin appiukolta lainaan, yritän lueskella mahdollisimman pian. Nousiaisen tyyli kyllä iskee minuun ja kovaa.

    Oletko muuten katsonut keskiviikkoisin Hyviä ja huonoja uutisia? Siinähän on sekä Kyrö että Nousiainen panelisteina. :)

    VastaaPoista
  4. Luin saman kirjan samaan aikaan ja voi että minä rakastan tätä kirjaa! Nousiainen osaa olla samaan aikaan hulvattoman hauska ja sydäntäsärkevän synkkä. Tämä on mielestäni hänen kirjoistaan paras, vaikka pidän jokaisesta kovasti.

    VastaaPoista
  5. Metsäjätin haluan ja aionkin ihan ehdottomasti lukea tämän vuoden aikana. Olen pitänyt Nousiaisen aiemmista kirjoista kovasti, etenkin Vadelmavenepakolaisesta ja Metsäjätissä kiinnostaa myös teema, joka on surullisen ajankohtainen.

    Kuten tiedät, olen aika lailla samaa ikäluokkaa kanssasi ja ajatus TDK:n kaseteista, Akista ja Turosta (voi ei, yläasteaika), Commoderen tietokoneista sekä tosiaankin noista pikkupaikkakunnan urheiluseuroista tuntuu jo etukäteen tutulta.

    VastaaPoista
  6. Amma, :D. Joko muuten miehesi on lukenut Metsäjätin? Uskoisin että erityisesti miespuoliselle lukijalle kirja osuu ja uppoaa, kun niin kävi meillekin. :)
    --
    Itse olen lähes samanikäinen Nousiaisen kanssa (pikkuisen nuorempi), ja ihastelinkin lukiessani sitä, miten täydellisen onnistunut ajankuvaus Metsäjätti onkaan. Kaikille hahmoillekin löytyi vastineet omasta menneisyydestäni. :) Toisaalta olisi hauskaa lukea joskus myös vastaavanlainen kuvaus 90-luvulta, kuten sanoitkin. :)

    Sanna, minulla taas ei ole koskaan ollut varsinaista hevikautta (vahva usean vuoden kestänyt blues-kausi kylläkin), mutta Metallicaa ja Guns N' Rosesia olen kuunnellut "aina". :) Olen musiikin suhteen melko kaikkiruokainen (vain iskelmämusiikki ei uppoa ollenkaan). Erityisesti Metallica (ja Miljoonasade) ovat minulle rakkaita nostalgiabändejä, joita on pakko saada kuunnella silloin tällöin. Metallican olen muuten nähnyt kerran livenäkin, Sonispheressä 2009 (johon Metsäjätin lopussakin viitataan :).

    Linnea, lue Metsäjätti pian, kirja on ihana! <3 Ja nopealukuinen, sen suorastaan ahmii. :)
    --
    Harmittaa, olen unohtanut ohjelman monena viikkona. Aiemmin se on kiinnostanut erityisesti Kyrön vuoksi, vastedes katson Nousiaistakin ihan uusin silmin. :)

    Hanna, samat sanat! :) Lainasin kirjan kirjaston pikalainahyllystä, mutta rakastuin siihen niin että minun on pakko ostaa itselleni oma kappale.

    Katja, lue ihmeessä tämä pian! :) Minulla on tosiaan vielä Nousiaisen aiemmat teokset lukematta, mutta Metsäjätin myötä odotan nyt niiltäkin paljon.
    --
    Tosiaan aika samanikäisiä ollaan, siis me kaksi, ja samaten myös kirjailija Nousiainen. Metsäjätti onkin sellainen nostalgiapläjäys, että se on aivan ehdotonta luettavaa jokaiselle 70-luvun alkupuoliskolla syntyneelle kirjoja lukevalle ihmiselle. <3

    VastaaPoista
  7. Ajankuvauksena kirja oli loitokas. Juurikin nuo kasetit: siis eihän niitä edes musitanut, mutta tdk se olla piti, vaikka ei oltukaan kunnan valtaapitävien lapsia.

    Mua tökki kirjassa se, että kaikki duunariperheet olivat juoppoja ja vain koulutus tai siihen haluaminen teki ihmisestä paremman. Aika monen stereotypian nielin, mutta nuo juopot perheet olivat liikaa - ja se kuva, kun joulupöytä kuvattiin tehtaanomistajan talossa. Siis jaiks.

    Mutta siis pidin kirjasta ja siitä, miten siinä vedeltiin asioita pikkukaupungin näkökulmasta. Sellaisia pikkukaupunkeja Suomi on täynnä. Maailma on kovasti erilainen kuin Helsingissä.

    VastaaPoista
  8. Mieheni lukee kirjaa parhaillaan, mutta on ollut niin kiireinen, että se on pitkiä aikoja sivussa. Naurunhörähdyksistä päätellen taitaa olla kuitenkin mieleinen. Ja niin, viime viikolla sain luennon jostakin hevikappaleesta, joka soi juuri radiossa ja jota Pasi ja Janne kuuntelevat siinä yhdessä kohtauksessa :D

    VastaaPoista
  9. Mari, todellakin! Minulla taisi olla enimmäkseen niitä halpiskasetteja, mm. Maxellia, TDK:lle äänitettiin (radiosta!) vain niitä kaikkein parhaita kappaleita. :) Ja niin kuin sinäkin blogissasi kirjoitat, on lapsen elämä ollut siihen aikaan aika erilaista, ei koskaan turvavöitä, aurinkorasvoja tai pyöräilykypäriä... Ihme, että lapsuudesta on päässyt suurin piirtein ehjänä aikuisuuteen. :)
    --
    Minäkin kiinnitin huomiota noihin samoihin stereotypioihin, mutta ne eivät lopulta kuitenkaan häirinneet. Tavallaan tuntui että juuri tässä kirjassa sen pitikin olla niin, ja että Nousiainen itsekin tavallaan nauraa niille.
    --
    Ja totta, tuollaisia pikkupaikkoja on koko Suomi väärällään. Vaikka olen itse asunut lapsuuteni vain 60 kilometrin päässä Helsingistä, olen silti ehta maalaistyttö ja lapsena Helsinki tuntui varmaan etäisemmältä ja vieraammalta ajatukselta kuin kaukomaille matkustaminen tänä päivänä. :)

    Amma, ihanaa! Kuulostaa siltä että Metsäjätti on miehellesi juuri niin mieluinen lukukokemus kuin mitä aavistelitkin. <3

    VastaaPoista
  10. Metsäjätistä en sano mitään kun en ole sitä lukenut, mutta viimeiseen kysymykseesi vastaan ei, et ole! Täällä on toinen Metallica -fani, tosin nykyään tulee vähemmän kuunneltua musiikkia cd:ltä. Erityisesti vanhempi Metallica (parhaimpana tietysti Metallica/The Black Album) on aivan parhautta :) Voi niitä aikoja kun pyöräilin uimarannalle ja Metallica soi korvalappustereoissa...

    VastaaPoista
  11. Minä pidin Nousiaisen kahdesta ensimmäisestä romaanista ja koska tämäkin kuulostaa noin hauskalta, pitää tämä muistaa ottaa jollakin Suomen reissulla mukaan!

    VastaaPoista
  12. Meidän pikkukaupungissa ei ollut tuollaisia juoppoperheitä ollenkaan, vaan oli oikein idyllistä, myös duunariperheissä, siksi minua inhottaa Nousiaisen stereotypia, vaikka voinkin sen stereotypiana just ja just niellä.

    Mutta mun piti kommentoida, että olen toki metallicani kuunnellut, ja se mun piti kirjoittaa tuohon ekaan kommenttiin mukaan. Please, God help me! One oli ensimmäinen (noh, ensimmäisiä) kerta kun ymmärsin, miten kamalia kohtaloita maailmassa voi olla.

    VastaaPoista
  13. Pidin Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta niin paljon, että tulen kyllä tämänkin lukemaan jossain vaiheessa. Kunhan tuo "odottavien" pino yöpöydällä ensin pienenee ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit