torstai 23. helmikuuta 2012

Orvokki Autio: Pesärikko


Orvokki Autio: Pesärikko (Kirjayhtymä, 1986. 701 sivua.)

Pesärikko on kolmen romaanin yhteisnide; trilogia, jonka muodostavat teokset Viistotaival (1980), Kotipesä (1982) ja Merkki päällä (1985). Luin kirjan jo viime syksynä ja tässä postauksessa kerron hieman kaikista kolmesta kirjasta. Pesärikolla osallistun myös Sallan mainioon lukuhaasteeseen nimeltä Sydänvikaisia pienviljelijöitä verta oksentamassa.

Trilogian päähenkilö on Aholan Armi, jonka elämää seurataan reilun viidentoista vuoden ajan. Viistotaival -romaanin alussa eletään 1950-luvun loppupuolta eteläpohjalaisessa kylämaisemassa. Armi on juuri keskikoulunsa päättänyt kahdeksantoistavuotias pohjalaistyttö, joka elää tavallista nuoren naisen elämää; hän käy tyttökavereidensa kanssa tansseissa kotikylän nuorisoseurantalolla, pelaa pesäpalloa ja haaveilee lapsuudenkotinsa vinttikamarissa finnejä puristellessaan paremmasta elämästä. Armin äiti on hukkunut tytön ollessa pieni. Isällä on uusi vaimo, joka suhtautuu Armiin samalla lämmöllä kuin omiin lapsiinsakin, Armin pikkuveljiin Raimoon ja Ristoon. Elämä lapsuudenkodissa on siis mukavan mutkatonta.

Erään tanssireissun päätteeksi kylän pirssiajuri kuskaa Armin kotiin Popedallaan. Mies on Larvan Olavi, keski-ikää lähentelevä ja hivenen pyylevä aikamiespoika, joka asustelee Larvan tilalla äitinsä Laimin ja tämän halvaantuneen sisaren Ilmin kanssa. Olavi iskee silmänsä sorjaan ja nauravaiseen Armiin, ja aikansa tätä jallitettuaan saakin tytön ihastumaan itseensä. Armin silmissä roteva Olavi on ihana kuin elokuvien Spencer Tracy, aikuinen mies, joka kuljettaa Armia autollaan ympäri pitäjää.

Olavi houkuttelee Armin salaa kihloihin. Kun tytön vanhemmille selviää tämän lupautuneen viisitoista vuotta itseään vanhemmalle miehelle, tulehtuvat välit isän kanssa kokonaan. Meiltä ei helemiä sioolle anneta, sanoo isä ja yrittää turhaan saada Armin purkamaan kihlauksensa. Tyttö pakkaa tavaransa ja muuttaa sulhasensa tykö Larvaan.

Larvassa Armi huomaa pian olevansa täysin vanhan emännän talutusnuorassa. Lohtua ja järjen ääntä hän kuulee halvaantuneelta Ilmiltä, joka makaa kamarissaan kaiket päivät ja kilisyttelee terveellä kädellään morttelia aina kun tulee asiaa. Suunnitelmat kauppaopistoon tai talouskouluun menemisestä saa unohtaa, kun Armia häärätään kiireellä naimisiin vähitellen etäisemmäksi ja toisaalta mustasukkaisemmaksi muuttuvan Olavin kanssa. Tuleva anoppi on tarkka siitä, miten ihmisten edessä käyttäydytään. Hillitte ittes! on lause, joka pian tulee Armille tuttuakin tutummaksi.

- Mä lähären Olavin kans sinne järvelle tänä kesänä, hän sanoi.
- Mee vaan, sanoi emäntä tasaisesti. - Mutta ennen et voi mennä, ennenkun teirät on vihiitty.
- Mutta mehän ollahan käyty Olavin kans vaikka mihinä.
- Se on eri asia, sanoi emäntä ja hänen ilmeensä muuttui. - Nyt sinä asut täälä. Sen verran pitää ajatella, jotta minkälaasen kuvan antaa ittestänsä. Ei sitä tiärä, vaikka mettäs olis vastahantulijoota. Nyt on maria-aika. Ja pianhan teirät vihiitähän. Pian te meettä kuulutuksille ja siitä kaharen viikon päästä voi jo vihkiä. Sitte voitta vaikka suaraa juasta mettähän.

Anoppi muistaa aina painottaa, ettei kotona saa olla salaasuuksia. Kuitenkin Olavin menneisyydessä on jotain, mitä Armille ei kerrota - äpärälapsi suhteesta karjalaisen Elvin kanssa. Häiden jälkeen Armi tulee pian raskaaksi, mutta vaikka voisi kuvitella nuoren vaimon elävän onnensa kukkuloilla, elämä Larvassa alkaakin muuttua ahdistavammaksi. Yhteydenpitoa kotiväkeen tai ystäviin ei katsota hyvällä silmällä, eikä Armin mielellään suotaisi käyvän edes kylällä asioillaan.

Oli toukokuu. Armi pysähtyi lasikuistille siansuurussanko kädessään ja katsoi metsänreunaa. Hänelle tuli mieleen, kuinka hän oli kotona katsonut metsänreunaa kamarinsa ikkunasta. Silloin hän oli ajatellut, että sen takana olisi elämä. Nyt hän oli sen metsänreunan takana. Tällaista siis oli elämä.

Kotipesässä on kulunut viisi vuotta Viistotaipaleen tapahtumista. Armi ja Olavi ovat muuttaneet Larvasta omaan pieneen mökkiinsä Kainastolle, kahdentoista kilometrin päähän. Parilla on kaksi lasta, viiden vanha Tiina ja kaksivuotias Lasse, ja kolmas tenava on tulossa. Armi on kuvitellut, että kun he muuttavat pois Larvasta, hän pääsisi anopista irti, mutta niin ei ole käynyt. Anoppi hyppää heillä jatkuvasti ja sekaantuu joka asiaan. Armi on entistäkin enemmän yksin, ja Olavi entistä mustasukkaisempi. Sinä oot mun etkä muiren, sanoo Olavi, ja epäilee Armin touhuavan selkänsä takana muiden miesten kanssa, vaikkei nainen edes poistu kotoaan. Kun Armin elämästä kuolee kaksi tärkeää ihmistä pienin väliajoin, hän alkaa ymmärtää ettei voi jatkaa eloa entiseen malliin. Hän alkaa ottaa ensimmäisiä askeliaan kohti omaa elämäänsä.

Trilogian kolmannen osan, Merkki päällä, alussa on kulunut taas kymmenen vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Nyt 35-vuotias Armi asuu lastensa kanssa Tampereella, jonne hän on muuttanut Seinäjoen kautta. Ero Olavista on ollut vaikea, ja Armin elämää edelleenkin häiriköivään mieheen on ollut pakko hakea etäisyyttä muuttamalla kauemmas. Armi on tutustunut mukavaan Ahtiin ja työskentelee Sokoksen kangasosastolla. Elämässä riittää silti haastetta hankalan teinitytön, mielenterveysongelmien kanssa painivan entisen miehen ja sinnikkään anopin muodossa.


Pesärikko on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun näin Yleltä kesällä 2005 kirjaan pohjautuvan televisioinnin. Kolmiosaisen tv-elokuvan päärooleissa nähtiin upea Minttu Mustakallio Armina, Pekka Valkeejärvi Olavina, Ritva Oksanen Laimina ja Ritva Ahonen Ilminä. Olin kaikki kolme osaa nähtyäni melkoisen ihastunut, ja päätin lukea kirjankin jossain kohtaa. Kuutisen vuotta siihen meni, mutta nyt kirja on luettu ja olen siitä vähintään yhtä vaikuttunut kuin tv-elokuvasta. Lienee luonnollista, lähes poikkeuksettahan kirjat ovat niiden pohjalta tehtyjä filmatisointeja parempia.

Kielellisesti teos on vakuuttava, itsekin pohjalainen Autio käyttää murretta rikkaasti ja luo siten aidon ja uskottavan kuvauksen eteläpohjalaisesta sielunmaisemasta. Romaanin henkilöt ovat aidon tuntuisia, ja erityisesti iäkkäät sisarukset Laimi ja Ilmi ovat huikeita hahmoja. Maailmaa näkemättömään, nuoreen Armiin oli lukiessa erittäin helppoa samaistua. Armin kasvutarina onkin osaltaan teoksen parasta antia; naisen ihastus, epävarmuus, turhautuneisuus, ahdistus ja lopulta päättäväisyys nousevat tarinasta esiin valtavan hienosti kuvattuina. 

Aution kerronta on suoraviivaista ja korutonta, mutta samalla hyvin ilmaisuvoimaista. Olen itse usein melko lyyrisen proosan ystävä, mutta aika ajoin on hyvä pysähtyä perusasioiden äärelle: taitava kirjoittaja pystyy yksinkertaisilla sanoilla usein väkevämpään lopputulokseen, kuin keskinkertaisempi lyyrisyydellä tai uudissanoilla kikkaileva kollegansa. Aution teksti on rauhallisessa vähäeleisyydessään upeaa!

Tunteiden lisäksi myös supisuomalaiset maalaismaisemat ja tunnelmat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Voin vieläkin kuulla korvissani lumen narskuvan pakkasella, kun Armi ja Olavi palaavat tapaninpäivänä harvinaiselta kyläreissultaan, tai nähdä mielessäni elokuisen pehmeän ja pimeän yön, sekä jokirannassa huojuvat haavanlehdet, kun Armi ensimmäistä kertaa makaa raskaasti hengittävän ja painavan Olavin alla ajatellen samalla Luoteisväylää ja Spencer Tracya. Pesärikko onkin hyvin vahvasti suomalainen teos, se huokuu paitsi maanläheistä realismia, myös usein suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillistä hienoista melankoliaa.

Kirja on myös hieno ajankuvaus ja poikkileikkaus suomalaisesta (ja erityisesti pohjalaisesta) maalaiselämästä 1950- ja 60-lukujen Suomessa. Sen ajan arki maaseudulla näyttäytyy totuudenmukaisena lehmienhoitoineen, pitkine etäisyyksineen (jotka nurisematta kuljettiin kävellen tai polkupyörällä) ja juoruilevine kyläyhteisöineen.

Tämä rosoinen ja arkisuudessaan hieno teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus. Runsaasta murredialogista huolimatta teksti oli varsin nopealukuista ja tarina itsessään mukaansa tempaava heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Tämä pian kolmekymmentä vuotta täyttävä romaanitrilogia todellakin ansaitsee paikkansa suomalaisten nykyklassikoiden joukossa. 

Pesärikosta on lukupäiväkirjassaan kirjoittanut myös Salla.

13 kommenttia:

  1. Tätä oli kiva lukea. :) Minullekin on jäänyt tuo "ei metsään voi mennä jos joku vaikka näkee" mieleen. Siinä jotenkin tiivistyy tuo mentalileetti, että tärkeintä on mitä naapurit ajattelevat.

    VastaaPoista
  2. Minä muistan ahmien lukeneeni Pesärikon. Armi-parka, ajattelin kerran jos toisenkin - teki niin mieli tarttua häntä hihasta ja ravistella:"Etkö näe mitä sulle tässä tapahtuu!!"

    VastaaPoista
  3. Salla, kiva kuulla. :) Tuo metsään menemis -keskustelu oli mainio kohta, se tosiaan kuvasti miten järjettömissä mittasuhteissa oli anopin mielessä se kasvojen säilyttämisen tärkeys. :)

    Ohikulkija, mukavaa kun löysit blogiini ja kommentoit! :) Ja samoja tuntemuksia oli minullakin, luin kirjaa öitä myöten ja tuskastelin Armin elämää. Hieno kirja, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  4. Pesärikko on kiinnostanut minua kauan ja jokunen aika sitten tästä kirjasta oli puhetta jossain, kun vain muistaisin että missä (se oli joku keskustelu, jossa olin mukana). Minua kiinnostaa aina suomalaisen arjen kuvaus, menneet vuosikymmenet ja kotimaamme "rakennemuutos", ihmisten kohtalot ja myös Etelä-Pohjanmaa, kiitos tätini siellä asuvan perheen. Rosoisuuskin on plussaa. Pesärikko onkin jo luettavieni listalla. :)

    VastaaPoista
  5. Katja, samat kirjalliset kiinnostuksenkohteet minullakin, ja tämä kirja vastasi niihin tarpeisiin ehdottomasti. Suosittelen Pesärikkoa sinulle suurella lämmöllä. <3

    VastaaPoista
  6. Tulvivatpa muistot mieleeni - tästä trilogiasta tein aikoinani kirjallisuuden proseminaarityöni. Vaikuttava teossarja - kiitos, kun toit sen esille.

    VastaaPoista
  7. Mervi, kiitos kommentistasi! :) Ja olipa mielenkiintoista kuulla proseminaarityöstäsi, voisin kuvitella että tästä kirjasta riittääkin kirjoitettavaa ja analysoitavaa. Hieno kirja, joka kestää varmasti monta lukukertaa, niin kuin se on kestänyt aikaakin!

    VastaaPoista
  8. sulla on tosi kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi anonyymi, kiitos ihanasta kommentistasi! <3 (Tänään on ollut vähän ankea päivä, et voi arvata miten hyvän mielen sait minulle aikaan. :)

      Poista
  9. sun blogi autto miuu ihan sikana kun teen just Orvokki Autiosta artikkelia. KIIIITOOOS:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, toivottavasti luit myös kirjan. Loistoteos, suosittelen!

      Poista
  10. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Minun pitää lukea se koulussa joten ajattelin ottaa etukäteen selvää kirjasta. Erittäin mukava tämä blogi. Innostaa lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruki, kiitos kivasta kommentistasi! <3 Toivottavasti Pesärikko oli mieluinen lukukokemus! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...