Colm Tóibín: Brooklyn


Colm Tóibín: Brooklyn (Tammi, 2011. 313 sivua. Alkuteos Brooklyn, 2009.)

Täällä Eilis ei ollut kukaan. Se ei johtunut yksinomaan siitä, ettei hänellä ollut ystäviä eikä perhettä, vaan pikemminkin siitä että hän oli haamu tässä huoneessa, kaduilla matkalla töihin, tavaratalossa. Mikään ei merkinnyt mitään. Friary Streetin talossa huoneet kuuluivat hänelle, hän ajatteli, ja niissä liikkuessaan hän oli oikeasti siellä. Kotikaupungissa, kun hän käveli kauppaan tai ammattikoululle, ilma, valo, maa, kaikki oli lujaa ja osa häntä, vaikkei hän olisi tavannut matkalla ketään tuttua. Täällä mikään ei ollut osa häntä. Kaikki oli onttoa, tyhjää, hän ajatteli. Hän sulki silmänsä ja yritti, niin kuin monet kerrat elämässään, miettiä jotain sellaista mitä odotti innokkaasti, mutta ei keksinyt mitään. Ei kerrassaan mitään odotettavaa. Ei edes sunnuntaita. Ei mitään muuta kuin ehkä nukkumista, eikä hän oikein ollut varma halusiko päästä uneenkaan. Eikä hän sitä paitsi voisi vielä mennä nukkumaan, sillä kello ei ollut edes yhdeksää. Hän ei voinut tehdä mitään. Tuntui kuin hänet olisi pantu lukkojen taa.

Eletään 1950-lukua Irlannissa. Eilis Lacey on nuori, kirjanpitokurssilta vastikään valmistunut nainen, joka asuu lapsuudenkodissaan äitinsä ja isosiskonsa, Rosen, kanssa. Isoveljet ovat lähteneet työn perässä siirtolaisiksi Englantiin, ja isättömän perheen toimeentulo on Rosen konttorityöstä ansaitsemien ja poikien silloin tällöin lähettämien pienten rahojen varassa. Työpaikat ovat Irlannissa kiven alla, ja niinpä Eilis joutuukin perheen painostuksen alla lähtemään työn ja paremman elämän toivossa suureen maailmaan, Amerikkaan. Hän seilaa pitkän ja vaivalloisen matkan Liverpoolin kautta  New Yorkin Brooklyniin, asettautuu asumaan pieneen vuokrahuoneeseen irlantilaisen rouvan luokse, ja aloittaa työt myyjättärenä Bartoccin tavaratalossa.

Elämä muukalaisena vieraassa maassa ilman ystävien tai sukulaisten antamaa turvaa tuntuu Eilisistä aluksi vaikealta ja yksinäiseltä. Hän alkaa iltaisin opiskella ahkerasti kirjanpitoa ja käydä kirkon järjestämissä tansseissa, joissa hän pian tapaakin mukavan oloisen nuoren miehen, italialaistaustaisen Tonyn. Nuoret alkavat seurustella ja Eilisin elämä uudessa maassa alkaa vähitellen tuntua helpommalta. Arjen täyttävät työ ja mieluisa opiskelu, ja viikonloppuisin hän tapailee Tonyaan. Kuitenkin juuri kun Eilis alkaa kotiutua, hän saa kotoa Irlannista suru-uutisia. Hän joutuu palaamaan kotiin ja tekemään vaikean ratkaisun valitessaan suunnan ja paikan elämälleen kahden erilaisen maailman väliltä.


Alkaessani nyt vähitellen kirjoitella rästiin jääneitä tekstejä viime vuoden puolella luetuista kirjoista tuntui luonnolliselta aloittaa Tóibínin Brooklynistä, olenhan jo useaan otteeseen ehtinyt mainita että Brooklyn oli minun lukuvuoteni 2011 kirkkain helmi käännöskirjallisuuden joukosta. Luin kirjan joulukuussa Dublinissa, ja rakastuin siihen sydänjuuriani myöten. Tällä kertaa luulisin että lukupaikka antoi vielä oman mausteensa lukukokemukselle, luinhan romaanin sen kirjoittajan kotimaassa.

Brooklyn käsittelee suuria teemoja; siirtolaisuutta, koti-ikävää, sopeutumista uuteen maahan ja uusiin olosuhteisiin, rakkautta ja velvollisuuksia. Sen henkilöhahmot ovat arkisuudessaan inhimillisiä ja uskottavia, ja erityisesti nuoreen Eilisiin oli helppoa kiintyä. Koin lukiessani vahvaa samaistumista Eilisiin, ja kun tarinan lopulla nainen teki ratkaisunsa elämänsä jatkon suhteen, se tuntui minusta niin väärältä etten edes muista, milloin olisin jotakin romaania lukiessani tuntenut vastaavaa pettymystä ja surua romaanihenkilön puolesta. :)

Tóibín kuvaa hienosti siirtolaisuutta yksilön kannalta, sen herättämiä tunteita, pelkoja ja odotuksia. Eilisin aluksi tuntema vierauden tunne on miltei käsinkosketeltavaa, vaikka nainen itse ei sitä mitenkään korosta tai alleviivaa. Tarina on pintapuolisesti hyvin rauhallinen ja tyyni, suurempi kuohunta tapahtuukin pinnan alla ja erityisesti lukijan mielikuvituksessa. Tóibínilla onkin mestarillinen kyky välittää lukijalle tunteita ja tunnelmia eleettömällä tavalla, mutta niin vahvasti, että lukija tuntee päässeensä sisälle nuorten päähenkilöidensä nahkoihin.

Kirjailijan kieli on varsin vähäeleistä ja korutonta, mutta juuri sellaisenaan tavattoman väkevää ja ilmaisuvoimaista. Brooklyn on myös kiinnostava ja onnistunut ajankuvaus; 50-luvulla Amerikassa eletään vielä rotuerottelun aikaa, mutta ilmassa olevia muutoksen tuulia pääsee Eiliskin haistelemaan, kun tavaratalossa aletaan myydä punaketun värisiä nailonsukkia värillisille naisille, ja tehtävä lankeaa juuri Eilisille. Myös toisen maailmansodan jälkeinen siirtolaisuus Euroopasta Amerikkaan on suurta, ja Brooklyn tuntuukin eläväisen värikkäältä sulatusuunilta, jossa jokainen irlantilainen, englantilainen ja italialainen tuntuu löytävän oman paikkansa, jos vain on valmis tekemään uutterasti työtä oman hyvinvointinsa eteen.

Brooklyn on viehättävä, haikeankaunis ja eleettömällä, vanhanaikaisella tavalla kotoisan sydämeenkäypä romaani, se onnistui lumoamaan minut niin, että rakastuin siihen varauksetta. Tóibíniinkin ihastuin niin, että samaisella Dublinin matkallani ostin heti neljä kirjailijan teosta lisää. Toivonkin ehtiväni lukea kevään aikana ainakin yhden, pari Tóibínia lisää...

Brooklynistä on kirjoitettu ainakin näissä blogeissa: Leena LumiKirjava kammariSinisen linnan kirjastoVielä yksi riviKirjojen keskelläLuetut, lukemattomatKirjakirppu ja Kirjanurkkaus.

Kommentit

  1. Innostava ja hienosti kirjoitettu postaus :) Taas yksi kirja lukemattoman pitkälle lukemattomien listalleni :P

    VastaaPoista
  2. Dublin on ollut varmasti täydellinen paikka lukea tätä kirjaa! :)

    Minä olin Tóibínin kanssa ihan eri aaltopituudella. En kerta kaikkiaan saanut tästä kirjasta otettta tunnetasolla. Tosin aikaa myöten ja yhä uusien kehuvien arvioiden jälkeen on alkanut tuntua siltä, että haluan lukea Tóibínilta jotain muutakin.

    VastaaPoista
  3. Luin vain ihan viimeisimpiä kappaleita silmäillen, sillä tämä tulee mulla vihdoin lukuun tässä kuussa näillä näkymin ;)

    VastaaPoista
  4. Tuo Eilisin ratkaisu on tosiaan jakanut mielipiteitä... Tavallaanhan loppu oli avoin, oikeastaan Eilis valitsi vain kahden mantereen välillä, sillä erää. Itse pidin siitä ratkaisusta minkä Eilis teki - kun ottaa siviilisäädynkin huomioon jne, niin pakkohan asiat oli käydä ainakin selvittämässä.

    Ihana että sinäkin pidit tästä romaanista! Voisin lukea Brooklynin kaltasia kirjoja vaikka kuinka :).

    VastaaPoista
  5. Blogissani on haaste sinulle! :)

    VastaaPoista
  6. Tiedätkö, Sara, taidat nyt olla sinä joka vihdoin onnistuu täysin vakuuttamaan minut siitä että voisin lukea tämän kirjan. Olen arponut ja arponut ja ajatellut että ei.. Mutta ehkä minä nyt kuitenkin. Hurmasit minut viimeistään kuvailemalla tätä vähäeleiseksi, jostain syystä kaipaan sellaista nyt.

    VastaaPoista
  7. Hyvä ajoitus. :) Nimittäin minäkin kirjoitin Brooklynista tänään.

    Olen samaa mieltä: kirja on haikeankaunis, ajatonkin ja myös minä lumouduin. Tóibín sitoo teemat hienosti yhteen ja vähäeleisyys onkin vain pintaa.

    Minä olen kirjan lopun suhteen hieman eri linjoilla kanssasi, mutta loppu onkin tainnut jakaa mielipiteitä. Koska juonipaljastukset eivät varmasti ole kommenteissakaan hyväksi, niin sanon vain, että Eilis teki sen mitä piti, mitä minä muuten toivoinkin.

    Olen melkein kateellinen siitä, että sait lukea kirjan Dublinissa! Oi että. <3

    VastaaPoista
  8. Tämä on ihan mielettömän ihana kirja. <3 Minuun niin vetoaa juuri tämäntyylinen pienieleisyys, viileys ja etäisyys... Olemmekin jutelleet kirjasta tänään jo toisaalla, mutta minäkin tosiaan suhtauduin loppuun (Katjan tavoin) eri lailla kuin sinä. :) Joka tapauksessa loppu on minusta avoimuudessaan hieno ja hyvin uskollinen päätös tälle kirjalle tyylissään.

    Upea teos, jonka kirjoittajalta minäkin haluan lukea lisää kirjoja!

    Kiitos myös linkityksestä, vaikka... you know. ;)

    VastaaPoista
  9. Oliko vanha kunnon Dublin entisensä...joulukuussa Dublinissa kuulostaa niin kuin joulukuussa Galwayssa...,joka on siinä lähellä.

    Nyt on minun vuoroni ihmetellä;-), että miten ihmeessä sinä jaksoit pantata tätä parasta käännöskirjaasi tämän vuoden puolelle!

    Tóibin on kirjailija, jota luen jatkossakin, sillä hänellä on miellyttävä kirjailijaääni. Ainoa mitä tässä kirjassa kaipasin olisi ollut hieman enemmän vahvuutta Eilisin persoonaan, ehkä jopa vähän särmää tms.

    Ihana arvostelu, jonka hunnuttaa upeasti joulukuinen Dublin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. [quote] Ainoa mitä tässä kirjassa kaipasin olisi ollut hieman enemmän vahvuutta Eilisin persoonaan, ehkä jopa vähän särmää tms. [/quote]

      Minä taas tykkäsin siitä, että Ellis oli niin pliisu. Ihanaa, että kerrankin kirja sellaisesta ihmisestä, millaisia suurin osa ihmisiä on. Säyseästä, ei niin särmikkäästä.

      Ja mistä sitä tietää, jos Ellisistä tuli särmikkäämpi iän myötä.

      Poista
  10. Noora, kiitos! :) Brooklynia voin kyllä suurella ilolla suositella luettavaksi jokaiselle!

    Maija, siltä minustakin tuntui. Luin kirjaa paitsi hotellilla iltaisin, myös kahviloissa ja jopa vähän pubissa, kun livemuusikot pitivät taukoa. :)
    Ja kävinkin lukemassa mielipiteesi kirjasta. Joskus käy niin, että vaikka tuntuu että kaikki muut ovat kirjaa rakastaneet, itse ei saa siitä kunnon otetta. Minulle näin on käynyt jossain määrin Cunninghamin Tuntien kanssa. Karkeasti yleistettynä kaikki muut rakastavat kirjaa, mutta minut se jätti hieman etäälle, vaikka se minustakin oli tosi hieno.

    Susa, ihanaa, olen melkein kade siitä että sinulla tämä ihanuus on vielä edessä. <3 Jään odottamaan kirjoitustasi tästä!

    Maria, kuten toisaalla jo keskustelimme, loppu tosiaan jakaa mielipiteitä. :) Minustakin se on kirjan hengen kannalta ainoa oikea, ja varsinainen taidonnäyte kirjailijan kyvyistä (toisenlainen loppuratkaisu tuskin saisi aikaan niin suurta tunnekuohua), mutta henkilökohtaisella tunnetasolla se tuntui Eilisin kannalta väärältä ratkaisulta.
    Ja samat sanat, minäkin voisin lukea tällaista kirjallisuutta vaikka kuinka paljon. Jotkut ovat sanoneet Brooklynin olevan Tóibínin paras teos, odotan tosin paljon muiltakin miehen romaaneilta.

    Tsirp, kiitos kommentista ja haasteesta, kävinkin jo blogissasi kurkkaamassa mihin minut on haastettu! :) Palaan asiaan tuonnempana, jätän haasteen muutamaksi päiväksi pääkoppaan hautumaan. :)

    VastaaPoista
  11. Linnea, ihanaa jos luet tämän kirjallisen helmen! <3 Tulet rakastamaan kirjaa, lupaan sen! ;)

    Katja, minua hymyilytti kun huomasin että molemmilta tuli tänään tämä Brooklyn-teksti! :) Luin kirjan tosiaan joulukuussa, ja kirjoitin tämän tekstini lopulta lauantaina, mutta koska kyseinen päivä oli yövuoroputkeni jälkeinen lepopäivä, jätin tekstin hautumaan tarkoituksenani julkaista se eilen (yövuoron jälkeen kirjoitetussa tekstissä on usein kamalasti virheitä, sanoja puuttuu ja ajatus on ihan kökköä :). Unohdin eilisessä vaalijännityksessä kuitenkin koko jutun, ja lopulta tekstimme tulivat ulos lähes peräkkäin. :) Ihan hyvä, nyt hieno kirja saa enemmän huomiota! <3
    --
    Kuten kävin jo blogissasi kommentoimassa, olen loppuratkaisua lukuun ottamatta samaa mieltä kanssasi. :)
    --
    Ja Dublin antoi teokselle tosiaan oman taianomaisen sävynsä, vaikka uskon että olisin rakastanut kirjaa yhtä paljon vaikka olisinkin lukenut sen tavanomaisemmissa olosuhteissa. :)

    Karoliina, olen täysin samaa mieltä! <3 Ja tosiaan samaa mieltä olen siitäkin, että kirjan loppu ei olisi toiminut yhtä hyvin toisenlaisena. Tunnetasolla se vain jäi kovasti harmittamaan. :)
    Ja niinpä, I know... ;D

    Leena, oli varmaankin, en osaa omalta kohdaltani sanoa kun olin siellä ensimmäistä kertaa. :) Se oli kuitenkin superihana, ja uskon sen aina sellaisen olleenkin. <3
    --
    Sanopa muuta! Lähes kaksi kuukautta tässä menikin! En vain halunnut kirjoittaa näin upeasta kirjasta väsyneenä tai kiireessä, vaan halusin ainakin yrittää kirjoittaa loistavan kirjan arvoisen tekstin, siis niin hyvän mihin minä kykenen kun parhaani yritän. :)
    --
    Ja minäkin aion ehdottomasti lukea lisää Tóibínia, yöpöydälläni odottelee jo neljä kirjaa joista valita (my precious! <3). :)
    Särmää Eilisin persoonaan minäkin olisin ehkä kaivannut, mutta toisaalta näin tytössä niin paljon nuorta itseäni että ymmärsin hänen ratkaisujaan hyvin. Itsekin olen ollut samanikäisenä samankaltainen sekoitus rohkeutta ja arkuutta, ehkä vähän hukassa tunteideni kanssa, ja tehnyt samanlaisia hölmöjä ja vääriäkin ratkaisuja. Siksikin oli niin helppoa samaistua Eilisiin, ja ihastella ja ihmetellä miten keski-ikäinen, karskinnäköinen irlantilaismies voi osata niin täydellisesti kuvata nuoren naisen sielunelämää. <3
    --
    Kiitos Leena, ja pitää vielä sanoa että Dublin antoi minun lukukokemukselleni siivet ja sielun! <3

    Kikka, suosittelen ehdottomasti! <3

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, rakastuit kirjaan selvästi yhtä syvästi kuin minäkin :) Minulle Brooklyn oli täydellinen kirja.

    Minun sydäntäni raastoi enemmän se tilanne, jossa Eilis oli ennen kuin joutui tekemään ratkaisunsa. Sitten kun Eilisin oli pakko tehdä ratkaisu, tunsin enemmän jonkinlaista puhdistavaa helpotuksen tunnetta: kirjan loppu oli minusta surumielisellä tavalla kaunis. Ja uskon, että Eilis oli pohjimmiltaan selviytyjä, ja hänelle kävi vielä elämässä hyvin :)

    VastaaPoista
  13. Liisa, kyllä tosiaankin! <3 Ja samaa mieltä olen, jos antaisin blogissani tähtiä, Brooklyn olisi kyllä viiden tähden kirja. :)

    Minua taas ahdisti eniten ehkä se pikainen päätös ja asia jonka Eilis teki ennen Irlantiin lähtöään. Jo siinä kohtaa ajattelin: iso virhe! Minustakin loppu oli hieno, eikä se olisi toiminut noin hyvin millään toisenlaisella loppuratkaisulla, mutta silti jäi vähän surullinen olo. :)

    VastaaPoista
  14. Eipä tähän arvioon ole paljoa lisättävää. Hyvin samanlaisin mielin ja havainnoin luin kirjaa.

    Tämä oli toinen Coíbínilta lukemani kirja, Äitiä ja poikia oli ensimmäinen.

    En tiedä, pystyykö Coíbínin teemoja vielä kahden kirjan lukemisen perusteella tiivistämään, mutta tässäkin kirjassa toistuu sama teema kuin tuon novellikokoelman parhaimmissa novelleissa: Miten selvitä elämästä? Miten ihminen nokkeluudellaan tai sinnikyydellään tai pelkästään pakosta pistää elämänsä kuntoon ja jopa menestykseen.

    Pidän kovasti siitä, miten Toíbín kuvailee tätä teemaa. Ei draamaattisesti vaan pikemminkin käytännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuku, kiitos hienosta ja mietitystä kommentistasi! :)

      Minä taas luin kirjat päinvastaisessa järjestyksessä, tämän Brooklynin siis ensin, ja Äitiä ja poikia viime vuonna. Rakastin kyllä kumpaakin. Ja laillasi ihastelen sitä kykyä, jolla Tóibín kuvaa elämää ja ihmisyyttä. Kaikki on niin tyyntä ja rauhallista ja kuitenkin totta.

      Poista
  15. Ihastuin Tóibínin kirjaan. Pidin tästä vähäeleisestä ja koskettavasta tarinasta. Odotan kevään uutuutta innoissani.

    VastaaPoista
  16. Luin ensiksi Äitejä ja poikia -kokoelman,jonka novelleista ne kaksi pisitä olivat minulle erityisesti mieleen. Toisessa yh-äiti (termi ei totisesti ole Toibinin) panee oman ja perheensä talouden ensin mallilleen mm. ranskiksilla mutta kaiketikin häippäisee omilleen piittaamatta sen paremmin tyttärestä kuin bisnesvainuisesta pojastaan. Loppu jäi auki - mutta kirjailijamies antoi päätösvallan kertomalla, äidille. Toisessa pitkässä novellissa äiti katosa, kerronnan fokus on perheen "kasvattipojalla". Ja hienoa:loppu taas auki.

    Brooklynissä pidin eniten siitä,että ihmiset elivät juuri siinä arkisessa ja jopa latteassa todellisuudessa, johon aika ja olot heidät väistämättä pakottivat. Tuntui, että kertoja todella eli 1950-60-lukujen maailmassa, tiesi,mikä on mahdollista juuri siinä ajassa ja niissä lähtökohdista. Niin paljon kuin Eilisin ratkaisut nykynaista ärsyttivätkin,ei voinut muuta kuin todeta, että ei se voinut muuta!

    Tästä eleettömästä elämänmenon kuvauksesta tuli mieleeni kuitenkin toinen irkkukirjailija: Maeve Binchy. Hänenkin teoksissaan kuvataan ihmisiä, joiden elämä ei ole ihan rutiköyhää, vain melkein. Mutta erona Toibiniin:"Ja heillä kaikilla oli niin mukavaa".Sitten lopuksi.

    Jouduin vuodenvaihteessa olemaan sairaalassa puolitoista kuukautta. Porin kaupunginkirjaston sairaalakirjastonhoitaja toi mulle pyynnöstäni Binchyä (lohtukirjoiksi) mutta samalla myös mm. nuo Toibinit (lohduttivat nekin).

    Kun pääsin kotiin, etsin hyllystäni Anne Tylerit ja Carol Shienosti!



    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit