torstai 30. tammikuuta 2014

Antti Tuuri: Bospor Express


Antti Tuuri: Bospor Express ( Otava, 2013. 202 sivua.)

  Minulla ei enää ollut kiirettä mihinkään, olin nähnyt maailmasta jo ne kolkat, jotka tässä elämässä olin ajatellut nähdä. Olin päättänyt matkustaa vain maalla ja vedessä kulkevilla ajoneuvoilla. Lentokoneilla matkustamisen olin päättänyt jättää niille, joilla ei sivistyneempään matkustamiseen ole haluja tai mahdollisuuksia. Kun minua sitten pyydettiin osallistumaan Tanpinar-kirjallisuusfestivaaliin vuonna 2011, suostuin mielelläni, mutta ilmoitin tulevani Istanbuliin laivoilla ja junilla.

Vuonna 2011 Tuurin romaani Taivaanraapijat ilmestyy turkiksi ja romaanin tiimoilta kirjailija matkustaa Istanbuliin esiintymään kirjallisuusfestivaaleilla. Tästä asetelmasta alkaa siis Antti Tuurin parisataasivuinen matkapäiväkirja, kertomus kahdenkymmenenkolmen päivän matkasta Helsingistä Euroopan halki Istanbuliin ja takaisin. Tuuri matkustaa ensin laivalla Tukholmaan, jossa hän osallistuu Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuustilaisuuteen. Ruotsista matka jatkuu junilla Kööpenhaminan, Hampurin, Wienin ja Budapestin kautta Belgradiin, josta alkaa matkan eksoottisimmalta kuulostava osuus Bospor Express -pikajunalla Istanbuliin. Junassa vaunupalvelijoineen on menneen maailman tuntua yhtä lailla kuin sen ikkunoista avautuvissa näkymissä.

  Maaseudun serbialaiset täällä vuoristossa toivat muutenkin mieleeni viisikymmentäluvun alun Pohjanmaan. Kylien kujilla ja pelloilla kulki huivipäisiä naisia ja lippalakkipäisiä miehiä puserot yllään, naisilla puolisääreen ulottuvia mustia hameita; sadonkorjuuta käsityönä. Kylissä ja kylien laitamilla juoksivat irtokoirat haukkuen autoja ja junaa, mies pilkkoi kirveellä klapeja isojen klapipinojen vieressä, nainen heitteli vasustaan kanoille jyviä. Mennyt maailma.

Junissa matkatessaan Tuuri lukee ja mietiskelee. Matkalukemisena hänellä on muun muassa Primo Levin teos Aselepo, joka on omanlaisensa matkakertomus; se kuvaa juutalaisjoukon kymmenen kuukautta kestänyttä matkaa jalkaisin, hevospeleillä ja junan mullivaunuissa Auschwitzin keskitysleiriltä Italiaan. Levin kirja ja matkan alkupuoliskolla tukholmalaisessa kirjallisuustapahtumassa käydyt keskustelut saavat kirjailijan pohtimaan elämää, kuolemaa ja kuolemanjälkeistä elämää, sekä jo kuolleita ystäviään ja kollegoitaan.


Kun itsekin pahasti matkustamiseen hurahtanut himolukija alkaa lukea suosikkikirjailijansa matkapäiväkirjaa, lienee jo etukäteen selvää että edessä on nautinnollinen ja kovaa matkakuumetta herättelevä lukukokemus. Sellaiseksi Bospor Express todella osoittautuikin, ja ihastuin siihen vielä paljon enemmän kuin Tuurin edelliseen matkakirjaan Matkoilla Euroopassa. Rakastan junalla matkustamista yli kaiken ja junamatkailuun liittyen minulla on tälle elämälle vielä kaksi suurta haavetta: kuukauden InterRail Euroopassa ja matka Idän Pikajunalla Lontoosta Venetsiaan. Tuurin kirjaa lukiessa tuntui kuin olisin saanut olla matkalla miehen mukana, niin elävästi hän kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa kuvaa. Omat junamatkahaluni vain vahvistuivat entisestään!

Bospor Express on mainio, hyväntuulinen, kiehtova ja paikoin hieman jännittäväkin kirja, jonka teksti tuntuu viehättävän jutustelevalta - kuin istuisi kahvilla Tuurin kanssa ja kuuntelisi hänen kertovan matkastaan. Kerronta on tuurimaiseen tapaan jäyhää ja lakonista, rivien väleistä löytyy ihanan kuivakkaa huumoria, joka saa hymyn kareilemaan suupielissä. Jännitystäkin tosiaan löytyy eikä matkanteko suju ongelmitta; kun Tuuri hermoilee junayhteyksien ja alati pettävien aikataulujen kanssa, tai istuu serbialaisessa taksissa - joka ajaa sataaviittäkymppiä keskellä ei-mitään - tietämättä edes täysin mihin on joutumassa, lukijankin kämmenet hikoavat jännityksestä. Ihanimmilta tuntuvat kuitenkin kuvaukset junan ikkunoista avautuvista näkymistä. Ne saivat taas kerran ymmärtämään sen rajattoman nautinnon, joka nimenomaan junamatkustukseen liittyy: junan ikkunoista saa matkakohteestaan paljon paremman käsityksen, kuin jos välimatkat taittaa lentokoneella.

  Aamu alkoi vaaleta. Ajettiin läpi Serbian pienten kylien, kanat kävelivät kylien kujilla. Sitten juna pysähtyi pienelle asemalle, ikkunasta näin vain hylätyn, matalan kivirakennuksen ja sen sivulta lähtevän ruohottuneen kadun, jonka päällyste oli pahoin halkeillut. Halkeamista työntyi menneen kesän heinä; keskelle katua oli joku jättänyt metalliset ostoskärryt. Kaikesta huokui kadotettu elämä.

Noin puolet kirjasta kuvaa matkantekoa, toinen puolikas taas päiviä aurinkoisessa ja vilkkaassa Istanbulissa. Lukija pääsee todistamaan monia elämänmakuisia hetkiä; vaatimattomia aterioita junanvaunuissa, tai herkullisia lounaita ja päivällisiä turkkilaisissa ravintoloissa, kahviloissa istuskelua ohikulkevia ihmisiä katsellen, kirjoittamista berliiniläisessä hotellihuoneessa, kun sade ropisee ikkunaan, sekä iloisen jälleennäkemisen hetkiä, kun Tuuri tapaa paluumatkalla vaimonsa Budapestissä. Kaakkoiseurooppalaiset maisemat hurmaavat (harvassa paikassa olen nähnyt niin satumaisen kauniita maisemia kuin Kroatiassa ja Bosnia-Herzegovinassa!), ja Istanbul idän ja lännen risteyspaikkana kuulostaa tavattoman kiehtovalta matkakohteelta. Tämän jälkeen lienee pakko lukea Orhan Pamukin Istanbul, jota Tuurikin teoksessaan kehuu.

Antti Tuuri täyttää ensi syksynä seitsemänkymmentä vuotta, ja muun muassa sen kunniaksi olen ajatellut tänä vuonna lukea urakalla Tuurin mittavaa tuotantoa, osan uudestaan, suurimman osan ensimmäistä kertaa. Tällä ihanalla matkakertomuksella oli hyvä aloittaa, sillä kirjasta jäi hyvä ja lämmin olo - ja tietenkin lähes sietämätön matkakuume!

  Ajettiin Turkin maaseudulla; pitkiä, kumpuilevia peltomaita, niittyjä ja pensaikkoja. Metsämaita täällä ei näkynyt ollenkaan, kylissä ihmiset olivat jo liikkeellä, niityillä vaelsivat lammaslaumat. Aurinko nousi, ajettiin sen säteiden läpi. Autiolla niityllä seisoi paimen liikahtamatta sauvaansa nojaten ja katseli junaa, myös lampaat olivat rauhallisina paikoillaan; vain koira kulki levottomana lauman sivua. Paimen katseli junaa ja nosti sitten kättään tervehdykseen; mennyt maailma oli siinä kädennostossa.

11 kommenttia:

  1. Herätit taas lukuhalun. Juna on myös minun suosikkikulkupelini, ja Antti Tuurin päätös matkustaa vain junalla tai laivalla on kunnioitettavaa myös ekologisesti. Hienoja kokemuksia välittyy jo näistä otteistasi, ja todellakin - se matkakuume nousi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ihanaa! :) Samaa olen ajatellut, haluaisin itsekin jo ihan ekologisuuden nimissä matkustaa enemmän junilla ja laivoilla, mutta valitettavasti se on nykyisessä elämäntilanteessa usein hankalaa, kun etenkin aika on kortilla... Tämä on kyllä matkakuumetta nostattava kirja, josta sinäkin varmasti kovasti pitäisit. Suosittelen lukemaan!

      Poista
  2. Pitänee lukea tämä. Nimittäin aion tehdä maailmanympärysmatkani junilla ja busseilla kulkien, ja sitä vartenhan on hyvä lukea muidenkin kokemuksia :) Suosittelen muutes Trans-Siperiaa, jos et jo ole sitä matkaa tehnyt! Tuo Lontoo-Venetsia voisi kiinnostaa itseäkin mutta tällä hetkellä se tuntuu liian lähellä olevalta..terveisin tyttö joka aina haluaa kauas pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kannattaa lukea! Minäkin haaveilen maailmanympärysmatkasta tässä elämässä, mutten ole vielä ajatellut mitään kovin tarkkaa koska se ei liene ajankohtaista tai mahdollista vielä useampaan vuoteen. Ja tuo Trans-Siperiakin kiinnostaisi kyllä kovasti, etenkin kun luin aikanaan Liksomin Hytti nro 6:n, ja kun olen kuunnellut veljeni avopuolison matkamuistoja... :) Krooninen matkakuume ja kaukokaipuu - niin tuttu tunne!

      Poista
  3. Tämä oli ihana postaus Sara! Bospos Expressin näin viime kesänä appiukon divaanilla ja voisinkin pyytää poikia tuomaan se lainaan kun palaavat hiihtolomamatkaltaan. Tuuria en ole juuri lukenut aikaisemmin, mutta tämä kiinnostaa kovasti. Ja Pamukin Istanbulia suosittelen kovasti, se on perin melankolinen (kuten Lumikin) ja se tihkuu syvää kiintymystä ja rakkautta kaupunkia kohtaan.

    VastaaPoista
  4. Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta! En ole lukenut Tuurilta mitään, mutta hyvät matkakirjat ovat mahtavaa lukemista, ja Istanbulin tunnelmat kiinnostavat.

    VastaaPoista
  5. Ei ollut minun kirjani ollenkaan :/

    VastaaPoista
  6. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta. Olin Istanbulissa käymässä noin vuosi sitten - erittäin mielenkiintoinen paikka. Kirja lukulistalle :)

    VastaaPoista
  7. Olen vähän varovaisesti silmäillyt Tuurin kirjaa, mutta en kuitenkaan ole tullut lainanneeksi sitä kirjastosta. Matkakirjojen lukemisessa on tosiaan matkakuumeen nousun vaara ;)

    Junamatkailussa on ehdottomasti sitä jotakin <3 Minä olen ollut kuukauden InterRaililla vuosia sitten ja se oli mahtava matka. Toivottavasti saat -ja uskon, että sinulta se onnistuu- toteutettua matkahaaveesi :)

    VastaaPoista
  8. Luen itse kaikki Istanbul-aiheiset kirjat, joten tämäkin tarttui heti ilmestyttyään hyppysiini - ja tykkäsin todella paljon! Harmittelin jo, että kyseinen junareitti on tällä hetkellä Bulgarian ja Turkin rajalla suljettu korjaustöiden vuoksi, mutta ehkäpä vielä joskus itsekin tuon pääsee kokemaan :)

    Oletko lukenut Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjaa? Siinä on loistoluettavaa, pääsee tutustumaan Istanbuliin ja Turkkiin "takaoven kautta", eli ilman niitä tyypillisiä höpötyksiä. Suosittelen tutustumaan!

    VastaaPoista
  9. Tämä kuulostaa kyllä sellaiselta, että pakko lukea. Nyt, kun Talvisota tuli luettua, olen päässyt eroon siitä käsityksestä, että Tuuri on sellainen vanhempien miesten kirjailija (vähän ilkeä luonnehdinta). Sain jo yhden ystävänkin vakuutettua asiasta :-) Täytyy siispä suunnata kirjastossa T-hyllylle.

    Heli

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...