torstai 23. tammikuuta 2014

Chad Harbach: Pelin henki


Chad Harbach: Pelin henki (Otava, 2013. 469 sivua. Alkuteos The Art of Fielding, 2011. Suomentanut Tero Valkonen.)

  Schwartzin mielestä juuri tämä oli olennainen paradoksi baseballin, jalkapallon tai minkä tahansa urheilulajin ytimessä. Sitä rakasti, koska sitä piti taiteena: erityisesti soveliaiden ihmisten harjoittamana näennäisen merkityksettömänä touhuna, joka ei antautunut yrityksille selittää sen arvoa mutta joka tuntui silti kertovan jotain todellista tai jopa oleellista ihmisenä olemisesta. Ihmisenä oleminen taas tarkoitti käytännössä sitä, että olemme elossa ja ymmärrämme kauneutta, kykenemme jopa silloin tällöin luomaan sitä, mutta jonain päivänä olemme kuolleita emmekä luo enää mitään.
  Baseball oli taidetta, mutta voidakseen olla siinä erinomainen piti ryhtyä koneeksi.

Todellinen lahjakkuus auttaa etelädakotalaisissa pikkukaupunkilaismaisemissa ja melko köyhässä perheessä kasvaneen Henry Skrimshanderin elämässään eteenpäin, kun hän saa yllättäen baseball-stipendin maineikkaaseen Westishin yliopistoon. Ankara ja kurinalainen uurastus tuottaa tuloksia, ja jo kolmantena opiskeluvuonna Henryn tuleva ammattilaisura alkaa näyttää väistämättömältä tosiasialta. Kykyjenetsijät kärkkyvät kenttien laidoilla, sana kiirii ja Henry alkaa olla paikallinen kuuluisuus: ihmepoika ja hänen lumottu räpylänsä.

Yliopistossa Henry ystävystyy baseball-joukkueen kapteenin, Mike Schwartzin, ja laillaan joukkueessa pelaavan kämppiksensä, Owen Dunnen, kanssa. Tärkeään rooliin nuorten miesten elämässä nousevat myös yliopiston rehtori Affenlight, sekä hänen tyttärensä Pella, joka palaa Keskilänteen aloittaakseen elämänsä uudestaan puhtaalta pöydältä.

  Linja-auton jokainen kundi Schwartzista aina pieneen Loondorfiin oli kasvanut ammattiurheilijan urasta unelmoiden. Unelmasta ei syvällä sisimmässään luopunut vielä silloinkaan kun tajusi ettei siitä koskaan tulisi totta. Ja nyt heidän keskellään oli Henry, joka sai elää unelmaa. Hän yksin oli matkalla sinne mihin heistä jokainen oli salaisissa takapihakuvitelmissaan suunnannut koko poikavuosiensa ajan: ison liigan kentille.


Pelin henki on kirja, jonka lukeminen takaa sitä suuremman nautinnon, mitä vähemmän siitä etukäteen tietää. Siksi en oikeastaan halua kertoa siitä mitään kovinkaan tarkkaa, ja komppaan Minnaa (jonka kanssa lainaan alussa samaa kohtaa, koska se vain on niin hyvä!): jo kirjan etulieve kertoo liikaa. Luen äärettömän harvoin (jos koskaan) kaunokirjallisuutta, joka sijoittuu urheilumaailmaan, ja vierastan usein myös selkeästi miehisiä nykyromaaneja (sotakirjat ovat asia erikseen!) - ja juuri siksi olikin niin suuri yllätys, miten hurjasti ihastuin vahvasti miehiseen maailmaan sijoittuvaan Pelin henkeen, jossa baseball on melkein jotain elämää suurempaa - jotakin sellaista johon on suhtauduttava asian edellyttämällä hartaudella ja kunnioituksella. Vahvasta miehisyydestään huolimatta Harbachin esikoisromaani ei kuitenkaan ole testosteronihuuruinen ja maskuliinisella tavalla kova teos, vaan lempeä, humaani ja jopa herkkä (!) kuvaus elämästä ja ihmisyydestä.

Pelin henki on sanalla sanoen ihana kirja, sellainen jonka lukemisesta tulee onnellinen olo. Satuin lukemaan kirjan sellaisena ajankohtana, jolloin elämässä oli vähän ylimääräistä huolta ja murhetta, mutta kirjaa lukiessani minulle tuli hyvä mieli ja jotenkin lohdutettu olo. Tarinan hahmoilla ei aina mene välttämättä kauhean hyvin, mutta silti elämässä on valoa ja toivoa. Harbachin teos on jotenkin syvästi empaattinen kirja, ja siitä olin lukiessani hyvilläni. Juuri tällaisia kirjoja haluaisin lukea paljon enemmän!

Kirja kertoo mieltä hivelevästä hyväntahtoisuudesta, ystävyydestä, jonka aitous punnitaan matkan varrella, ja sellaisesta rakkaudesta, joka saa sydämen tuntumaan vaarallisen täydeltä, turvonneelta ja aralta. Ja ilahduttavan paljon myös kirjallisuudesta, klassikkoromaaneista ja -runoista - sekä vaikkapa siitä, miten rakastetun kanssa luetaan yhdessä Tšehovia, ja miten siinä hetkessä on kaikki. Oih! Tarina on vahvasti elämänmakuinen; siinä podetaan raha- ja rakkaushuolia, kipuillaan oman epätäydellisyytensä kanssa ja opetellaan sietämään virheitä, sekä taistellaan sellaista pelkoa ja alati voimistuvaa kauhua vastaan, jotka kasvavat mielessä niin suuriksi möröiksi, että ne pystyvät lamauttamaan ihmisen. Yksi kantava teema on myös ihmisen oman identiteetin ja minuuden haparoiva hahmottaminen, joka ei ole vain nuoren ihmisen tehtävä ja etuoikeus vaan elämänmittainen prosessi, kuten Pelin henki koskettavan kauniisti osoittaa.

Näin naispuolisena lukijana oli mahtavaa päästä kurkistamaan niihin yliopistomaailman kulisseihin, joissa nuoret amerikkalaismiehet ottavat ensiaskeleitaan kohti todellista aikuisuutta. Pukuhuoneet ovat suojaa tarjoavia turvapaikkoja joissa miehet ovat haavoittuvimmillaan, ja asuntolan huoneet ovat asujiensa näköisiä. Jonkun huone on siisti ja täynnä kirjoja, ilmassa sekoittuvat inkiväärintuoksuinen puhdistusaine ja häivähdys marihuanaa. Ja sitten ovat ne nuoret miehet, joiden huoneet edustavat klassista yliopistorähjäisyyttä - ne, joiden ei kannata iltapimeällä tyttöä sänkyynsä viedessään sytyttää valoja. Baseballilla on kirjassa toki tärkeä roolinsa, mutta vaikka välitysheitot, tuplapelit, juoksutukset ja lyöntikeskiarvolukemat eivät minulle mitään sanokaan, urheilukuvaukset eivät saaneet minua nauttimaan kirjasta yhtään vähempää.

Harbachin kerronta on jotenkin miehisen rehdillä tavalla lumoavaa, kirjan kieli tuntuu hiotulta (käännöskin on hieno!) ja mies käyttää juuri tämän romaanin aihepiiriin sopivia ja tarkasti harkittuja vertauskuvia: milloin viimeksi olet kuullut naisella olevan ruhjeen väriset hiukset tai että joku olisi mieleltään herkkä kuin ruhjottu polvi? Henkilöhahmotkin ovat niin sympaattisia, että heihin on mahdotonta olla kiintymättä. Vaikka pidin lopulta ihan hurjasti heistä jokaisesta, nousivat suurimmiksi suosikeikseni Mike Schwartz, joka oli paikoin niin piinattu ja hukassa että mieleni olisi tehnyt halata häntä, ja erityisesti hillitysti hurmaava rehtori Affenlight. Kirjasieppo-Mari kertoo ihastuneensa vähän Mikeen, mutta minun polveni sai notkumaan Guert Affenlight. Kukapa olisi arvannut, että rehtorin toimistossa voi kokea niin värisyttäviä hetkiä!

Pelin henki ei ole virheetön tai täydellinen romaani, mutta minun mieleeni se jätti ihastuneen, vahvan jäljen. Tätä kirjaa on ilo suositella! Sen ovat lukeneet myös ainakin KaroliinaMari A.Maija ja Liisa, käykääpä kurkkaamassa heidänkin mielipiteitään!

(Tämänkertaisen kirjankansikuvan ottaminen vaati poikkeuksellista nopeutta! Vieressä pallokentän lähes olemattomaksi kuluneen rajaviivan tuntumassa vaani nimittäin pallohullu schäferini, jonka uusia palloja lainasin kuvausrekvisiitaksi. :)

22 kommenttia:

  1. Aion lukea tämän tänä vuonna. Tästä on kirjoitettu paljon hyvää. Nyt harmittaa todella, kun tämä oli kirjastossa menossa jo lainakassiin, mutta en ottanut, kun oli paljon muuta. Nyt harmittaa. Kun jostain innostun en jaksaisi odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tunnistan itsessäni tuon saman piirteen: olen samaten huono odottamaan, kun oikein jostain asiasta (tai kirjasta!) innostun. :) Pelin henki kannattaa kyllä lukea!

      Poista
  2. Hih, kuten muualla puhuttiin, luettiin tosiaankin kirjaa samaan aikaan. Ja melkein samaan aikaan blogattiinkin (omani on tosin vielä luonnostilassa). Minäkin pidin tästä. Kirjassa on paljon herttaisuutta ja koskettavuutta. Baseballia tosin olisi voinut olla vieläkin vähemmän, mutta muuten hieno. Ja hyvin johnirvingmäinen - siis vanhan hyvän Irvingin kaltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, herttainen ja koskettava kyllä kuvaavat kirjaa hyvin. <3 Ja voih, Irvingiä minun on pitänyt lukea jo niin kauan, etten enää edes kehtaa sanoa. Tänä vuonna on jo pakko saada ensimmäinen kirja siltä mieheltä luettua! :)

      Poista
  3. Voi että, minulla oli tämä jo kerran lainassa mutta en koskaan ehtinyt lukemaan, ja palautin takaisin kirjastoon. Nyt kiinnostuin arviosi myötä kirjasta niin että yritänpä kirjastosta tätä uudemman kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, suosittelen kyllä Pelin henkeä lämmöllä! :)

      Poista
  4. Tämä on hiipinyt lukulistalleni. Ihanaa, että pidit kirjasta! Uskoisin, että itsekin pidän. Mutta olen ottanut hiukan tämän kanssa sellaisen asenteen, että sitten aikanaan, että ei ole ihan siellä must must tänne mulle heti-listalla. =D Eihän sitä toisaalta tiedä, jos löytyykin yks kaks kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, jos tämä tulee kirjastossa vastaan niin lainaa ihmeessä. Jotenkin minulla on tunne, että juuri sinä pitäisit tästä! :)

      Poista
  5. Minä pyörittelin tätä käsissäni kirjastoautolla, mutta jätin ottamatta. Ehkä aiheen takia. Mutta voi hyvin olla että tämän bloggauksesi jälkeen tulenkin jossain vaiheessa lukemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, tämä on paljon muutakin kuin urheilukirja. Tässä on ihanan paljon monimutkaisia ihmissuhteita ja suloista rakkauttakin - tämä on kaikkiaan kirja, jota on ihanaa lukea. <3

      Poista
  6. Pelin henki ei ole täydellinen kirja, mutta erittäin hyvä kirja - ja voi kuinka nautinnollista sitä oli lukea! Minä en tainnut varsinaisesti ihastua kehenkään henkilöhahmoista, mutta sympatiseerasin Henryä niin että olin pakahtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, olen ihan samaa mieltä kanssasi, Pelin henki oli tosiaan nautinnollinen lukukokemus. Henryn hahmo oli hyvin rakennettu, kaikki se ahdistus oli välillä aivan käsin kosketeltavaa.

      Poista
  7. Todella mielenkiintoinen kirja varmaan, niin kuin itse sanoit ei tulisi mieleenkään ottaa kirjaa käteen ja lukea tarinaa pesäpalloilusta. Toivottavasti joskus riittää aikaa tämän lukemiseen. Onneksi on ihmisiä, jotka avartavat silmiäsi lukemaan jotakin muutakin kuin vain kaunokirjallisuus "hömppää". <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nana, tämä on niin ihana kirja että uskoisin sinunkin tästä pitävän! Suomennos oli laadukas, mutta sinulle tämä uppoaisi varmasti yhtä hyvin alkukielellä. Kokeile tätä joskus! :)

      Poista
  8. Irvingin painisalit tulivat mieleen, ja muutenkin kuulosti niin mukavalta. Tähänhän on tartuttava, kun osuu kohdalle. Sympaattiset romaanihenkilöt takaavat yleensä hyvän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, hävettää myöntää, mutta en ole vieläkään ainuttakaan Irvingin kirjaa lukenut - aikonut olen kyllä jo vaikka kuinka kauan. Josko tänä vuonna viimeistään... Ja jos ne ovat tämän kaltaisia (niin kuin muutamakin bloggaaja on verrannut), niin tiedän jo nyt ihastuvani Irvingin kirjoihin. Pelin hengestä sinä pitäisit, niin uskon!

      Poista
  9. Ostin tämän kesällä kirppikseltä kolikolla ja yritin aloittaa lukemista syksyllä. Hetki oli ilmeisen väärä, parin sivun jälkeen sysäsin kirjan sivuun. Olen kuitenkin koko ajan ajatellut yrittäväni joskus uudestaan, ja tämä juttusi nosti mielenkiinnon aivan uusiin sfääreihin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, oih! Olet taas kerran tehnyt hienon kirppislöydön, kuinkas muuten. :) Minäkin haluan tämän omaan hyllyyni, niin hyvä kirja tämä oli. Taidan kuitenkin odotella seuraavia alennusmyyntejä... Lue tämä, ja kerro sitten, mitä pidit! :)

      Poista
  10. Voi ei. Juuri äsken, ennen tänne tuloa, ajattelin että nyt en ota yhtään yhtään uutta kirjaa lukulistalle. Mutta tämä on pakko ottaa. Pesäpallo ei kiinnosta, mutta sinun suosituksesi on tässä nyt kullanarvoinen, jotain tällaista kaipaisin. Ihana pitkä teksti, Sara, ja haliterkut pallokoiralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, tämä on ihana kirja. <3 Juuri sellainen, jonka lukemisesta tulee hyvä mieli.

      Pallokoira kiittää terkuista ja haleista! Hän on nyt antibioottikuurilla ja varsin iloinen ja pirteä. :)

      Poista
  11. Blogistasi saa kyllä niin paljon ihania kirjaideoita että hui! Tämä-kin täytyy lisätä omiin luettaviini. Blogissani on haaste sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joanna, hih, kiitos! :) Ja kiitos vielä haasteesta, tuolla se luonnoskansion puolella odottelee pian alkavaa talvilomaa. Pyrin vastaamaan pikapuolin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...