Hanna Tuuri: Ranta


Hanna Tuuri: Ranta (Otava, 2015. 285 sivua.)

  Nora ajatteli, että elämä vuoli ihmisestä paloja. Usein sievinä urina, toiveita virittävinä. Mutta sitten, ennalta arvaamatta taltta luiskahti kipeästi, alkoi vääntää ja kiertää, kaivoi ja lohkoi. Jokainen oppi: oli rakennettava linnoitus, turvatalo, sen sisälle itse luotu maailma, teljetyin ovin ja kalteri-ikkunoin suojattu. Siinä linnoituksessaan uskoi olevansa turvassa, kunnes pimeänä iltana ovelle ilmestyi koditon kulkuri, huoneita rakentamaton, muureista välittämätön. Hyväsydämisyyttään kulkurin päästi sisään. Se istui sohvalle, söi annetun leivän, lepäsi pää tyynyillä, katseli ympärilleen myrskysilmissään hunaja ja turkoosi valo. 
  Seuraavana aamuna kulkuri oli poissa, mutta turvatalon rauha oli murtunut, huoneissa lepatti levoton tuuli.

Serkukset Jim ja Seamus ja naapurintyttö Nora ovat olleet lapsuudessaan toisilleen kovin läheiset. Heillä jokaisella on ollut jo lapsena omat kipeät kohtansa: Nora on kasvanut isättömänä äpäränä, Jimin isä on tullut hulluksi, ja Seamusia taas on kiusattu koko lapsuutensa siitä että hän on puoliksi kiertolaisten sukua. Aikuisiksi kasvettuaan he ovat lähteneet kukin omiin suuntiinsa, ja erityisesti Nora on ottanut miehiin etäisyyttä erään rannalla vuosia sitten tapahtuneen asian jälkeen. Keski-ikä kolkuttelee ovella, on puolisoita, lapsia ja kullakin omanlaistaan arkea, mutta silti yhä vuosien kuluttua mielen pohjalla elävät vanhat tunteet: Nora on aina tuntenut vahvaa vetoa Jimiin, Seamus puolestaan Noraan.

Eräänä yönä Nora kohtaa Jimin Dublinin kaduilla pitkän pubi-illan päätteeksi. He käyvät istumassa hetken yöpubissa ja lähtevät parin oluen jälkeen taas omiin suuntiinsa, mutta seuraavana päivänä Nora saa tiedon: Jim on löydetty pieneltä hämärältä sivukujalta henkihieveriin hakattuna. Teho-osaston sairaalavuoteen äärellä Noran ja Seamusin on kohdattava toisensa pitkästä aikaa. Kolmikolle on koittanut aika tehdä tiliä itsensä ja menneisyytensä kanssa.


Tuurin Ranta oli yksi kevätkaudelta eniten odottamistani romaaneista, sillä olen rakastanut hänen elämänmakuisia kirjojaan, joissa hän kertoo omasta elämästään Irlannissa. Kun bloggaajakollegat Elegia ja Maija sitten kirjoittivat omia mietteitään uunituoreesta Rannasta, säikähdin vähän: kumpikin kertoi lukukokemuksen jättämästä hämmennyksestä ja pettymyksestä. En enää tiennyt mitä odottaa, kun aloittelin luku-urakkaani.

Alkuvaiheessa ihastuin Rantaan kovastikin. Tuurin kieli on vähintään yhtä kaunista kuin ennenkin ja etenkin alussa kerronta soljuu kauniisti. Kirjailijan marraskuisesta Irlannista maalaama kuva on merellisellä tavalla jylhä, ja siinä on sellaista koleanharmaata kauneutta, että teksti imaisee lukijan heti mukaansa Dublinin arjen aamuruuhkaisille kaduille, ja Dublininlahden rannoille, jotka myöhäissyksy on peittänyt sakeaan sumuun. Pian lukemiseni alkoi kuitenkin hidastua, sillä vaikka kirjassa ei varsinaisesti tapahdu paljoa, on teksti niin runsasta ja täyteläistä, ettei sitä kykene ahmimaan.

Ranta on nimittäin varsin kunnianhimoinen romaani. Tuuri on muuttanut kirjoitustyyliään aiemmasta selvästi kuvailevammaksi ja etenkin rönsyilevämmäksi, ja hän vaihtelee runsaasti kertojanäkökulmia, aikatasoja ja aikamuotoja (tämä jopa samojen kappaleiden sisällä). Sivuhenkilöitä on valtavasti, mielestäni sellaisiakin, joiden mainitsematta jättäminen ei olisi jättänyt tarinasta pois mitään oleellista. Myös teemoja on paljon: Tuuri kuvaa ihmissuhteiden lisäksi Irlannin taloudellista tilannetta, kiertolaisten elämää ja vähän katolisuuttakin, ja kaikkea tätä hän maustaa irlantilaistarustoilla ja -myyteillä. Kaikki tämä on kiehtovaa ja mielenkiintoista, mutta runsaus myös uuvuttaa. Jossain vaiheessa tulee hieman ylensyönyt olo ja kaipuu jonkin vähäeleisemmän äärelle. On totta, että joskus vähemmän on enemmän.

Runsauden lisäksi olen samaa mieltä Elegian ja Maijan kanssa siitä, että Rannan henkilöhahmoihin oli lukiessaan vaikeaa kiintyä. He ovat kukin tahollaan ahdistuneita, niin hukassa itsessään ja elämässään, että heidän lähelleen on vaikeaa päästä. Etenkin Jim tuntui kaikessa ylimielisyydessään ja tunteettomuudessaan niin ilkeältä ja vastenmieliseltä tyypiltä, että häntä kohtaan tunsin lukiessani lähinnä vain inhoa. Kirjan henkilöistä vain Norasta alkoi loppua kohden löytyä sellaisia piirteitä, että hänestä saattoi oppia pitämään. Hahmot nostattivat mielessä lähinnä sääliä, huolta ja ärtymystä.

Tuurin Irlanti-kuvaus on kuitenkin herkullista, kuten aina. Hän piirtää harmaudessaan kauniin kuvan syystalvisesta Irlannista, jossa ilma on kuin maan talous, yhtä arvaamaton. Tuuli juoksuttaa roskaa ja keltaisia lehtiä, talvenpaljaissa puissa on haikeutta. Kukkulat peittyvät syysutuun, rannan ilma on vetistä suolaa - kasvoille takertuvaa ja silmiä kirvelevää. Kaukana hämärässä huokaa meri.

Eikä Ranta huono kirja ole, ei ollenkaan. Tuurin kieli on taidokasta ja kaunista, ja teksti sisältää niin kirkkaita ja hiottuja ajatuksia, että kirjasta tekisi mieli kirjoittaa ylös sitaatteja huoneentauluiksi. Eikä tarinakaan ole pelkkää ankeutta ja ahdistusta, vaan eräs sivujuonne tarjoaa mainion huumorinpilkahduksen, jonka ilmentymänä toimii muuan Mongan-niminen vuohi. Valoa ja lämpöäkin on, ihmisten kädenojennuksia toisilleen, hyvää tahtoa ja anteeksiantamusta.

On kulunut viikko siitä, kun hämmentyneenä suljin Rannan kannet. Romaania on pitänyt sulatella ja pureskella pidempään kuin montaa muuta, sekä hyvässä että pahassa. Nyt kuitenkin huomaan, että päällimmäiseksi tunteeksi alkaa nousta harmaasta pilkistävä valo - samanlainen, kuin harvinainen pilvien välistä kurkistava auringonsäde marraskuisena päivänä. Se jättää lupauksen toivosta ja uusien alkujen mahdollisuudesta. Irlannille, romaanin päähenkilöille, ja minulle. Kaiken runsauden jälkeen jäljelle jää vain oleellinen: ihmisyyden ja luottamuksen kuva.

Kommentit

  1. Irlantilaisuus on aina kiehtovaa. Ilmeisesti se myös pelasti tämän lukukokemuksen

    Joskus tulee ähky, joskus teemojen runsaus ei haittaa yhtään. Kyse on varmaan siitä, kuten kirjoitatkin, pystyykö henkilöitä ymmärtämään vai jäävätkö he etäisiksi.

    Kauniista ajatuksista olisi onnellista saada huoneentauluja - ja lukea blogikirjoituksia. Ehkä jotain luetusta jää suoraan sydämeenkin. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, totta. Irlantilaisuus, väkevä luontokuvaus ja meri. Ne olivat Rannan suurimmat plussat, ja ne lukukokemuksen pelastajat. :)

      Ja totta tuokin: eri teoksilta sietää erilaisia asioita. Joskus runsaus, hitaus ja pikkutarkkuus ovat vain hyvästä, ja joskus - kuten nyt - ne uuvuttavat. Nämäkin ovat niitä asioita, jotka kertovat jotain myös ihmisestä lukijana. Mielenkiintoista pohtia näitä.

      Olen joskus miettinyt, että pitäisi perustaa muistikirja, johon kirjaisi ylös kaikki tärkeät ajatukset, joita lukiessaan löytää. Olen kuitenkin ollut laiska, enkä ole saanut sitä aikaiseksi. Mutta ehkäpä joskus... :)

      Poista
  2. Mulla tämä odottaa lukemista :)

    t. Kissis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissis, olisipas mielenkiintoista kuulla mielipiteesi kirjasta! Jos huomaat tämän kommenttini, niin palaa joskus kertomaan, mitä Rannasta tykkäsit! :)

      Poista
  3. Hyvä kuulla, etteivät Tuurin aiemmat kirjat ole yhtä ähkytäyteläisiä. Minäkin pidän irlantilaisuuksista, mutta tässä kirjassa oli liikaa kaikkea muuta (lähinnä ikäviä asioita), jotka jättivät Irlannin varjoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kyllä tämä minusta oli melko erilainen kirjailijan aiempaan tuotantoon nähden. Lähden muuten ensi viikolla Irlantiin, ja otan sinne matkalukemiseksi yhden vanhan Tuuri-suosikkini, josta en ole vielä blogannut, joten täällä on lisää Tuuria tulossa lähiviikkoina. :)

      Poista
  4. Mainio teksti, kiteytit hyvin myös minun päällimmäiset ajatukseni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos! :) Ja olipa myös mukavaa kuulla, että kirja on herättänyt muissakin samanlaisia tuntemuksia!

      Poista
  5. Upea kirjoitus tästä kirjasta, jonka tunnelma ja maisemat muuten edelleen kaikuvat mielessäni. Vaikka runsaus - sekä kielen että tarinoiden - ylittikin sietokykyni, ei tämä kirja tosiaan huono ole. Minua kiinnostaa Tuurin muut Irlannista kertovat kirjat: luulen, että hänen "riisutumpi" tyylinsä sopisi minulle paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos! :) Ja sama juttu, kirjan tunnelma elää vahvana mielessä vielä näin pari, kolme viikkoa lukemisen jälkeenkin. Tunnelman luojana - sekä Irlannin kuvaajana - Hanna Tuuri onkin aivan loistava.

      Suosittelen kyllä lämpimästi muuta Tuurin tuotantoa! ♥

      Poista
  6. Minä luovutin tämän kirjan kanssa. Jo ensimmäinen aloituskappale tökki minua. Jos jokaisesta lauseesta poistaisi yhden sanan, yhden adjektiivin tai määreen.... Uuvuin kieleen aivan tyystin. Esim. Aamupalapöytä, aamiaispöytä. En kestänyt kuvauksia, sillä ne tuntuivat tyhjille. Liian runsasta minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, ymmärrän kyllä ihan hyvin. Myönnän, että jonkun toisen kirjailijan kirjoittamana tämä olisi saattanut jäädä kesken minullakin, mutta Hanna Tuurin teksteissä on aina "sitä jotakin", joka vetoaa minuun syvästi, niin tälläkin kertaa. :)

      Poista
  7. Tykkäsin kirjasta, suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minullekin jäi Rannan lukemisesta lopulta ihan hyvä mieli. Odotan innolla, mitä Hanna Tuuri seuraavaksi kirjoittaa, ja millaiseksi hänen tyylinsä muovautuu lähivuosina. :)

      Poista
  8. Hei, minulla kirja kesken - ajatukset keskeneräisen lukunautinnon äärellä samansuuntaisia. Tuurin tykkääjänä kysyn, mitä muita irlantilaisia kirjailijoita suosittelisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, olen unohtanut vastata kommenttiisi, pahoittelut! Vastaan nyt, mikäli satut saamaan vastauksen sähköpostiisi. :)

      Suosittelen sinulle ehdottomasti ainakin Colm Tóibínin teoksia. Suomennoksia on ilmestynyt kolme, ja olen kirjoittanut blogiini niistä kaikista, viimeksi Nora Websteristä tänä kesänä. Lisäksi voisin suositella ainakin Regina McBriden romaania Ennen sarastusta, joka on omalla tavallaan hyvin taianomainen. Maeve Binchyltä löytyy viehättäviä ja hyvin lämminhenkisiä romaaneja. Palaan tähän Irlanti-aiheeseen blogissani vielä tänä vuonna, sillä kirjoittelen ainakin muutamasta Irlanti-kirjasta syksyn mittaan. :)

      Poista
  9. Olipa kiinnostava lukea lukukokemuksestasi, ja muiden kommentteja myös! Ranta nimittäin odottaa yöpöydälläni lukemista, kun sain kirjan hiljattain nimipäivälahjaksi. Tosin yöpöydällä on nyt(kin) vähän ruuhkaa, joten joutuu odottamaan vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melody Minor, kiitos kommentistasi! :) Jos muistat, palaa kertomaan mitä kirjasta pidit, kun saat sen luettua.

      Poista
    2. Nyt on Rantsu luettuna, ja kävin läpi uudestaan, mitä olit kirjasta kirjoittanut. Voin allekirjoittaa lähes kaiken, mutta kaikenkaikkiaan en varmaan pitänyt kirjasta yhtä paljon kuin sinä. Itse asiassa pidin lähinnä vuohesta ja kauniista kielestä, tässä järjestyksessä. Tämä ei kerro niinkään Rannan kirjallisista ansioista kuin omasta kirjamaustani. En oikein jaksa synkkiä tarinoita, koska etsin kirjoista nimenomaan helpotusta arjen stressiin ja maailmantuskaan. Toiseksi, oli koulussa auttamattoman huono tulkitsemaan novelleja, ja Ranta oli vähän kuin 300-sivuinen novelli jättäessään rivien väliin kaikenlaista ja juonilankoja, joiden alku- ja loppupäät eivät missään vaiheessa selvinneet. Esim. mistä vuohi tuli ja miksi, ja miten sille lopulta kävi? Taidan otta seuraavaksi tasoittavan, ja kokeilla Jude Devareux'n Ylämaan laulua.

      Poista
    3. Melody Minor, olipa mukavaa että palasit! :) Ja oli tosi kiinnostavaa lukea mielipiteesi Rannasta.

      Itsessäni olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän viehätyn tietynlaisesta synkkyydestä kaunokirjallisuudessa. Tämän Rannan synkkyys puhutteli, mutta ymmärrän hyvin, etteivät kaikki siitä varmasti pidä vaan helpostikin päinvastoin. Ja hyvin sanottu tuo tekstin novellimaisuus! En muista kirjaa enää kovinkaan tarkasti (enkä esim. juuri sitä, mistä vuohi tuli ja miksi, tai miten sen kävi - hakiko joku sen pois? :D ), mutta sen muistan, että paljon langanpätkiä jäi todellakin irrallisina roikkumaan. Mutta vuohi oli kyllä mainio, ja kieli kaunista. Hienoa, että luit kuitenkin loppuun, vaikkei kirja ehkä aivan omalta jutulta tuntunutkaan. :)

      Jude Deveraux! En ole koskaan lukenut hänen kirjojaan, mutta niitä on kehunut minulle moni. Kiitos muistutuksesta, kirjoitan nimen nyt itselleni ylös! <3

      Poista
    4. Devareux oli minullekin uusi tuttavuus. Tuomio: kamalaa kukkua, jota ei kuitenkaan voinut jättää kesken. Blogissani lisää.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit