Musahaaste, kuudes viikko

Viime aikoina on ollut niin paljon muuta postattavaa että musahaaste on jäänyt vähän muiden asioiden jalkoihin. Mutta jatketaanpas taas! Kuudennessa viikossa mennään, tänään muistellaan biisejä, joista tulee mieleen jokin paikka. Ah, lempiaiheeni! Kuten varmasti jokainen blogiani yhtään lukenut tietää, rakastan matkustelua yli kaiken. Useimmista reissuista minulle on muiden muistojen lisäksi jäänyt jokin musiikillinen muisto, joten kerronpa tässä niistä muutaman.


Kävin vuosi sitten New Yorkissa elämäni ensimmäistä kertaa, ja rakastuin kaupunkiin totaalisesti. En haluaisi asua Yhdysvalloissa, NY ei siis tuntunut samalla tavalla kodilta kuin Lontoo, mutta jotain siinä kaupungissa on. Iso pala sydäntäni jäi New Yorkin sykkeeseen ja tunnelmaan, ja käyn siellä varmasti pian uudelleen. Ennen reissuun lähtöä kuuntelin repeatilla tätä biisiä, ja nykyisin pelkkä Alicia Keyesin kuuleminen nostattaa minulle välittömän NY-kuumeen ja ihanat, kylmät väreet. :)

Sitten sielukaupunkiini, Lontooseen. Rakastan Duffyn musiikkia, ja paikka jossa olen Duffya kuullut ensi kertaa vuosia sitten, on juuri Lontoo. Viikkoa, paria, ennen kuin Duffyn Mercya alettiin soittaa puhki Suomen radioissa, satuin olemaan Lontoossa, ja siellä biisi soi kaikkialla. Rakastuin, ja nykyisin olen suuri Duffy-fani. Mercysta minulle tulee aina mieleen Lontoon Oxford Street! :)


Kolmantena on ihan pakko mainita Tokio!! Kävin Japanissa jokunen vuosi sitten, ja menetin sinnekin ison palan sydämestäni (meikäläistä on jäänyt aika moneen paikkaan! :). Ostin Tokiosta japanilaisen Orange Pekoen cd:n, jota olen kuunnellut valtavasti matkan jälkeen. Hyväntuulista, taidokasta ja kaunista japanilaista jazzia, tästä ei voi kuin nauttia! Orange Pekoen musiikista tulee luonnollisesti mieleen ensimmäinen Japanin matkani. :)

Kommentit

  1. Ihanat biisit! Tokio ja NY ovat minulta kokematta, mutta molemmat ovat toiveiden matkalistalla!

    VastaaPoista
  2. Upeita, unohtumattomia kaupunkeja kumpikin! Suosittelen! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit