Pekka Manninen: Peili


Pekka Manninen: Peili (WSOY, 2010. 141 sivua.)

Kiltti, kuuliainen ja vahvasti uskonnollinen Mirjam on naimisissa miehen kanssa. Mies on nimetön, alkoholistisika, joka alistaa, pilkkaa vaimonsa uskontoa ja virtsaa humalassa Mirjamin uskovien sukulaistätien kahvikuppeihin näiden nähden. Mirjam tulee raskaaksi mutta mies pakottaa tämän aborttiin. Kun mies sitten jättää naisen, hän jättää tälle kirjeen: Tämä kaikki oli suuri virhe, sinä olit erehdys, avioliittomme oli erehdys, ja lapsi, se oli erehdyksistä kaikkein suurin. Sinä olet yksin syyllinen ja kannat myös yksin kaiken vastuun. Hyvästi.

Mirjam tuntee epäonnistuneensa elämässään kun lapsi on menetetty, ja avioliittokin mennyt pieleen. Hän päättää erakoitua, aloittaa askeettisen elämän ja selibaatin, ja muuttaa autiolle saarelle majakkaan asumaan. Hän löytää pakopaikakseen Trullögrundetin saaren Kokkolan edustalla. Saaressa vallitsevat ankarat olosuhteet, se on alaston ja karikkoinen paikka, mutta Mirjam perustaa vaatimattoman kotinsa majakkaan ja päättää pärjätä. Seuranaan naisella on vain pieni lauma lampaita, jotka laiduntavat saaren kitukasvuisilla kallioilla. On helteinen loppukesä, ja Kokkolan kaupunki valmistautuu Venetsialaisjuhliin.

Pitkään jatkunut tyven oli rauhoittanut luodon rannat. Trullögrundetilla vallitsi kellot pysäyttävä hiljaisuus. Eteläisen Perämeren vaimea maininki sekoittui nauru- ja selkälokkien hajanaisiin kirkaisuihin ja lampaiden vienoihin määkäisyihin. Joskus Mirjam näki saaren tuntumassa räyskän ja merikihun. Toisinaan merikotka kaarteli majesteettisesti kallioluotojen yllä. Mirjam halusi olla kotka, uskollinen kumppanilleen koko elämänsä ajan. Hän tahtoi katsella kaikkea korkealta. Kukaan ei yltäisi häneen. Hän ei voinut merikotkan tavoin nousta taivaan kanteen, mutta Trullögrundetin majakka kurkotti korkealle meren aaltojen ja maan piirien yläpuolelle. Tähytessään tornin pienestä ikkunaluukusta horisonttiin, hän tunsi olevansa turvassa kuin lintu pöntössään.

Idyllinen elämä muuttuu kuitenkin pian painajaiseksi, kun yksi Mirjamin lampaista katoaa, ja saaren rantaan huuhtoutuu vainaja...


Nappasin toukokuun lopussa tämän kirjan ennakkoluulottomasti kirjaston viikon pikalainatiskistä, Mannisesta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Olen aina rakastanut saaristoa ja majakoita, ja kiinnostuin, kun takakannen kuvaus lupasi suomalaista saaristoa ja naisen erakoitumista majakkaan elämän vastoinkäymisten jälkeen. Ja olihan siinä toki näitäkin elementtejä... Tämä oli nimittäin kummallisin lukemani kirja aikoihin! En oikein osaa sijoittaa Peiliä mihinkään genreen. Läpi kirjan tarinassa vallitsi piinaava, painostavan kauhutarinamainen tunnelma. Tämä ei kuitenkaan ollut jännityskirja, eikä selkeästi myöskään kauhutarina. En myöskään tiedä oliko kirjoittajan tarkoituksena tavoitella maagisen realismin sävyjä, niin omituisen fantasianomaista kerronta välillä oli. Jos niin oli, ehkäpä siinä paikoitellen jopa onnistuttiinkin. Teksti sisälsi yllättävän paljon myös kirjoitusvirheitä, ja yhden isommankin lipsahduksen, kun päähenkilön nimi vaihtui lennossa yhden lauseen ajaksi ja kertoja kutsui Mirjamia erheellisesti Irmeliksi.

Saaristoa kuvattiin varsinkin kirjan alkupuolella kauniisti. Pahaenteisestä tunnelmasta huolimatta kesäinen, vaikkakin karu saaristo kuulosti eläväiseltä ja jopa lumoavalta. Näin silmissäni lampaita laiduntamassa aurinkoisilla kallioilla ja vanhan majakan hohtavan valkoisena kimmeltävä meri taustanaan. Muistan kuinka lapsena rakastin kuunnella radiosta säätiedotuksia merenkulkijoille, ne olivat kuin kaunista ja mystistä salakieltä jota vain oikeat parrakkaat merikarhut voivat ymmärtää. Näitä samoja tiedotuksia Mirjamkin kuunteli radiosta yrittäessään sopeutua saariston arkeen ja elämään luonnon armoilla. Säätiedotus merenkulkijoille lupasi Perämerelle ja Merenkurkkuun heikkoa etelä-lounaan puoleista tuulta ja hyvää näkyvyyttä.

Kertomus oli kokonaisuutena jotenkin irvokas ja makaaberi, mutta kaikesta huolimatta älyttömyydessään ja ennalta-arvaamattomuudessaan niin hauska että huomasin viihtyväni sen parissa, jopa nauravani ääneen. Ja ihmeellistä kyllä, henkilöhahmojen epäuskottavuus teki heistä totaalisen uskottavia. Pidinkin tästä kirjasta kovasti aina siihen asti kunnes loppuvaiheilla siinä tapahtui täysin ennalta varoittamatta kaksi asiaa, joita en voinut mitenkään antaa kirjailijalle anteeksi: eläimensurma ja eläimeensekaantuminen. Nämä olivat mielestäni tarinan kannalta täysin tarpeettomia käänteitä, ja niiden ansiosta aluksi mielestäni niin raikkaan erilainen, sekava, mutta hauska tarina sai hyvin negatiivisen, suorastaan ällöttävän lopun. Herkille lukijoille en tätä suosittele, itsekin olisin varmaan jättänyt kirjan väliin jos olisin tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Kirja jätti sekavat tunnelmat ja ikävän jälkimaun. Ikävää, sillä jos loppu olisi kirjoitettu vähänkin eri tavalla, olisin pitänyt tästä kummallisesta kirjasta kovasti.

Kirjan ovat lukeneet myös JoriHanna ja Karoliina, joiden hienot arviot kannattaa ehdottomasti myös lukea!

Kommentit

  1. Kuullostaa hurjalta, olisikohan niitä kirjoja joita joko vihaa tai rakastaa?

    Kirjoitusvirheet usein tietää huonoa, mutta uskaltaiskohan silti katsoa? Itse asiassa olin jo päättänyt lukea tämän ennen kuin luin juttusi lopun. Nyt jään ainakin vähän miettimään...

    VastaaPoista
  2. Erja, tämä olikin aika hurja kirja. Tai ainakin hurjan erikoinen.

    Sanoisin että jos yhtään kiinnostaa, kannattaa lukea tämä (paitsi jos on eläimiin liittyvissä asioissa kovin herkkä, sitten en kyllä suosittele). Kirja on todella lyhyt ja kirjoitusvirheistään huolimatta melko sujuvalukuinen, ja taatusti erilainen lukukokemus, sekä hyvässä että pahassa. Äärettömän mautonta loppua lukuun ottamatta kirjalla oli hetkensä, ja tosiaan erilaisella loppuratkaisulla olisin saattanut pitää tästä kovastikin.

    VastaaPoista
  3. Minullekin jäi tästä aika ristiriitaiset tunteet. Toisaalta ahmaisin kirjan parissa tunnissa ja se jäi elämään mieleeni pitkäksi aikaa, toisaalta kirja oli mielestäni hyvin ahdistava ja loppua kohden ällöttäväkin. Kirjoitin tästä heti blogitaipaleeni alussa (http://kirjavakammari.blogspot.com/2011/03/turinatorstai-ahdistaako.html) ja olin nyt oikeastaan aika yllättynyt, että olin antanut kirjalle vain kolme tähteä viidestä. Laitan sen tuohon alun eli vakiintumattoman arviointisysteemin piikkiin. Huonoista puolistaan huolimatta antaisin kirjalle varmasti arvosanaksi nyt 3,5/5.

    VastaaPoista
  4. Äh, nyt vasta ehdin tästä työn lomasta jatkaa kommentointia. :) Muistelinkin omaa tekstiäni kirjoittaessani lukeneeni tästä vielä jonkun blogista, mutta en muistanut, kenen enkä googlettamalla löytänyt. Hyvä kun sanoit, Karoliina, linkitän sinunkin tekstisi. :)

    Minullekin jäi tästä melko ristiriitainen olo. Toisaalta muistelen vieläkin kirjan alkuosan olleen erikoinen, mielenkiintoinen ja hauska, mutta loppuosa ällöttää edelleen. Mielenkiintoinen lukukokemus, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  5. Minulle ei jäänyt ristiriitainen olo ollenkaan: inhosin kirjaa! Odotukset olivat korkealla, majakkasaari, erokoituva nainen jne. Mutta sitten tarina riistäytyi kokonaan kirjoittajan näpeistä! Mirjam oli ihan kaheli, eikä edes ainoa kirjan henkilöistä, ja kirja on sentään aika ohut! Viittauksia oli joka suuntaan ja aika osoittelevasti, esim. Poen Korppihan se siinä koikkelehti. Samaten mytologinen bakkanaaliseurue on jostain toisesta kirjasta. Makkaberi on oikea adjektiivi, suomeksi yököttävä. En keksinyt myöskään mitään sanomaa tarinan pohjalle. Älä tee aborttia, koska sekoat??

    VastaaPoista
  6. Sara, en minä sillä, että pitäisi linkittää! Tuohan oli vielä tuollainen tosi lyhyt arvio. :)

    VastaaPoista
  7. Kirsi, en yhtään ihmettele! :D Minua kuvotti Mirjamin mies, suorastaan vihasin häntä kirjaa lukiessani. Mirjamin sekopäisyys sen sijaan ei ärsyttänyt, pisti vain lähinnä ihmettelemään. Orgioita viettävää seuruetta minäkin mietin, mihin klassikkoon se oli viittaavinaan? En keksinyt. Poen korppi oli minullekin ilmiselvä jo pelkästään lukion äidinkielentuntien ansiosta (en ole henkilökohtaisesti koskaan lukenut Poeta). En minäkään tälle mitään syvällisempää tarkoitusta tai merkitystä keksinyt, ja kirjan nimikin jäi vähän hämäräksi.

    Karoliina, kyllä minä sen tiedän! :D Mutta kun minä halusin linkittää, olet kirjoittanut Peilistä hyvin! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit