keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

30 days of books -haaste

Päämäärättömästi netissä surffaillessani bongasin eräänä päivänä täältä kivan haasteen, josta heti yllytyshulluna innostuin! :) Haasteen ideana on laatia kolmenkymmenen päivän ajan postaus päivässä tietystä teemasta, kuten omasta suosikkikirjailijasta / inhokkiteoksesta / mieleenpainuvimmasta romaanihenkilöstä / kirjasta, josta piti ennen, mutta ei enää jne.

Koska olen pikapuolin aloittelemassa yli tuhatsivuista matkaa Intiaan (ja siitä syystä varsinaisia kirjapostauksia tulossa lähiaikoina vähemmän), ja varsinkin koska huhtikuussa on sopivasti kolmekymmentä päivää, päätin ottaa huhtikuun teemaksi tämän kirjahaasteen. Ihanaa, pääsen "puhumaan" lempiaiheestani eli kirjoista joka päivä! :)

En haasta tähän varsinaisesti ketään, mutta olisi aika hauskaa lukea muidenkin kirjabloggareiden ajatuksia oman elämänsä kirjoista tämän haasteen tiimoilta!

Tässäpä mietittävää huhtikuun jokaiselle päivälle:

Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kirjastopäivä.

Vapaapäivän kunniaksi kävin tänään tekemässä jokaviikkoisen kirjastoreissuni, joka on aina vapaapäivieni kohokohta. Vietin aikaa kirjastossa rauhassa, nautiskellen. Rakastan kirjaston hyllyjen välissä kiertelyä, kirjojen hypistelyä ja niiden vaivihkaista nuuskuttelua. Erityisesti vanhat kirjat pehmeiksi kuluneine sivuineen ovat ihania, niitä on niin moni pitänyt käsissään, seurannut silmillään sanoja, käännellyt sivuja ja lumoutunut niiden tarinoista.

Tänään raahasinkin kirjastosta melkoisen kasan luettavaa, suurin osa varauksia jotka saapuivat lähes samaan aikaan (mikäköhän siinä muuten on, että aina kun teen kirjastosta vähän enemmän varauksia kerralla, saan suurimman osan varauksista parin päivän sisällä, vaikka varaushetkellä yhdestä kirjasta olisi vain yksi varaus ennen minua, ja toisesta kolmekymmentä...??). Onneksi kaikissa on kuitenkin normaali kuukauden laina-aika, joten saan toivottavasti suurimman osan luettua laina-ajan puitteissa mikäli lainoja ei voi uusia.

Tänään sain käsiini siis seuraavat uutuudet: Rebecca Stottin Korallivarkaan (jossa on aivan mielettömän kaunis kansi!), Suzanne Collinsin Nälkäpelin (en oikeastaan lue scifiä mutta tämän kirjan juoni vaikutti niin kiinnostavalta että haluan ehdottomasti lukea tämän), John Verdonin Numeropelin (tätä kirjaa olen odottanut kiihkeästi, haluan mahdollisimman pian päästä tämän kimppuun), Leila Meachamin Ruusut (tätä kirjaa kehuttiin hiljan jossain naistenlehdessä ja kiinnostuin...) sekä Elizabeth Gilbertin Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin (minulla on yöpöydällä Gilbertin Eat Pray Love odottamassa vuoroaan, se pitää lukea ennen tätä jatko-osaa).



Luin tänään aamulla loppuun Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -novellikokoelman A Touch of Dead. Tällä hetkellä minulla on kesken seuraavat kolme kirjaa:


Hillin kauhuromaani The Woman in Black on vielä ihan alkuvaiheessa, mutta vaikuttaa varsin hyvältä! Heti ensimmäisistä sivuista alkaen kirjassa on sumuisen mystinen, vähän painostava tunnelma, siis juuri sellainen kuin hyvässä kauhukirjassa pitääkin olla. Auringon aseman erikoinen kieli on tuottanut minulle kovasti hankaluuksia, olen jo kertaalleen lukenut sen yli puolivälin mutta sitten alkoi tökkimään, ja nyt olenkin lukenut välillä kaikkea muuta. Mutta tänään tekee mieleni lukea jotain kaunista ja lyyristä, eli tänään taidan lukea iltalukemisena juuri Auringon aseman, uudelleen alusta loppuun. Myös Pieni lankakauppa on ensimmäisten sivujensa jälkeen saanut jäädä yöpöydälle pölyttymään, aloin lukea sitä Marian Keyesin mainion esikoisromaanin päätyttyä, ja Keyesin tykityksen jälkeen Pienen lankakaupan teksti tuntui suorastaan unettavalta ja puuduttavalta. Aion kyllä lukea senkin loppuun kun aika on kypsä. Näiden lisäksi kuuntelen äänikirjana Eppu Nuotion Kostoa.

Ennen kuin pääsen tämänpäiväisten uutuuksien kimppuun, aion kuitenkin lukea seuraavat kirjat:


L. J. Smithin Korpinmusta on oikeastaan "vahinkokirja". Olin tehnyt kirjastoon varauksen kirjasta joskus aikoja sitten, ja sittemmin ostanut saman kirjan ulkomailta englanninkielisenä. Englanninkielinen pokkari on jo miltei luettu (se on ollut minulla reissuissa lentokonekirjana ja lienee nytkin jossain käsilaukussa) mutta olin unohtanut perua tämän suomennoksen varauksen. Kun kirja sitten tuli, ajattelin lukea senkin (jo ihan sulovileenimäisen periaatteen vuoksi: olen maksanut siitä varausmaksun joten onhan siitä nautittava koko rahan edestä! :D). Kivirähkin Riihiukko on Lukupiiri-blogin kuukauden kirja josta ensin ajattelin että taidan jättää väliin, eipä taida olla yhtään minun tyyliseni kirja. Törmäsin kirjaan kuitenkin tänään kirjastossa, ja ensimmäisen sivun luettuani jouduin pyörtämään puheeni. Kiinnostuin, ja kirja lähti mukaani. Lukupiirin keskustelu kirjasta alkaa 10.4. joten yritän saada kirjan luettua ennen sitä. Yli tuhatsivuinen Shantaram on ehdottomasti lukulistallani seuraavien joukossa, odotin tätä kirjaa pitkään ja olen jo kauan palanut halusta päästä lukemaan tätä Intiaan sijoittuvaa järkälettä.

Eli tämmöisiä kirjoja olisi luvassa tämän kirjablogin keväässä. Nyt lähden keittämään ison kupillisen teetä ja... lukemaan! :)

Nora Roberts: Jotain vanhaa


Nora Roberts: Jotain vanhaa (Gummerus, 2010. 331 sivua. Alkuteos Bed of Roses, 2009.)

Tämä kirja on Robertsin Morsius-sarjan toinen osa. Tällä kertaa pääosassa on floristi Emma Grant, parantumaton romantikko joka haaveilee romanttisista hetkistä kuutamon valaisemassa puutarhassa, kosinnasta, häistä, omasta perheestä ja ikuisesta onnesta. Emma on meksikolaisten sukujuuriensa ansiosta tumma kaunotar joka vetää miehiä puoleensa kuin kärpäsiä, mutta nainen ei ole kuitenkaan vielä onnistunut löytämään Sitä Oikeaa. Emma on ollut vuosia salaa ihastunut ystäväänsä Jackiin, mutta mies ei ole yhtään sitoutuvaa tyyppiä. No, pari tietenkin löytää toisensa ja pienen takkuilun jälkeen Emma ja Jack huomaavat olevansa luodut toisilleen.

Tämänkaltainen romanttinen hömppä on selkeästi totaalisen aliarvostettu genre! Vai onko se aliarvostus vain minun päässäni..? :) Teininä, kun olin siirtymässä nuortenkirjojen parista aikuisten kirjallisuuteen, ahmin romantiikannälässäni Danielle Steelin kirjoja ja ajattelin niiden olevan ihan uskomattoman hyviä! Nykyisin kun luen Steeliä (mitä tapahtuu äärettömän harvoin ja silloinkin hetkellisessä mielenhäiriössä...), tunnen lähinnä myötähäpeää siitä että eihän se nainen osaa oikeasti kirjoittaa ollenkaan. Steelin kirjoissa sama juoni toistuu vain vähäisin variaatioin, teksti on sekavaa, ensimmäiset sata sivua henkilöitä kuvaillaan niin juurta jaksaen ja yksinkertaistaen että tulee olo kuin lukijaa pidettäisiin vähä-älyisenä, ja kirjojen romantiikkaosuudetkin ovat lähinnä nolostuttavia ja kömpelöitä. Kiitos Danielle Steelin, en juurikaan koskaan lue tämäntyylistä kirjallisuutta, vaikka muuten ns. viihdekirjallisuuden ystävä olenkin, ja itse aivan parantumaton romantikko. MUTTA. Nyt olen puolivahingossa löytänyt Nora Robertsin, ja voi pojat, olen totisesti iloinen siitä! :)

Kirjan juoni kuulostaa ällöttävän siirappiselle, mutta uskokaa tai älkää, tarina itsessään ei ole sellainen. Robertsin kirjojen romantiikka on lempeää, pehmeää, miellyttävää ja uskottavaa. Se tuntuu samanlaiselta kuin yllättävä ensisuudelma tai illan viimeinen hidas komean tuntemattoman kanssa jossain hämyisessä, tyylikkäässä paikassa. Se on tyylikästä olematta kuitenkaan tylsää, ja kuitenkin viehättävällä tavalla arkista. Tosin täytyy todeta että jos ei erityisemmin pidä romanttisesta kirjallisuudesta, näillä kirjoilla tuskin on sellaiselle lukijalle paljoakaan annettavaa. Tarina itsessään on toki totaalisen ennalta-arvattava, mutta näissä kirjoissa se ei vain oikeasti haittaa yhtään. Ja tästä kirjasta pystyi jo lukemaan rivien välistä kenestä tulee parit kolmannessa ja neljännessä osassa, mutta sekään ei haittaa, vaan aion todellakin lukea koko sarjan ja nauttia jokaisesta kirjasta. :)

Pidin tämän sarjan ensimmäisestä kirjasta, mutta tämä toinen osa vasta olikin mieleeni! Tykkään kovasti lukea hyviä kirjasarjoja; toisesta osasta lähtien kirjan maailmaan voi vain sukeltaa suinpäin, ja yleensä uutta kirjaa aloittaessa tapahtuva henkilöihin tutustuminen ja olosuhteiden ja tapahtumapaikkojen vähittäinen hahmottaminen, ja kaikenlainen alkukankeus jää välistä kun kaikki on jo tuttua ja tarina jatkuu suurin piirtein siitä mihin edellinen jäi. Tässä toisessa kirjassa jo ennestään tuttuihin henkilöhahmoihin tuli uutta syvyyttä, ja varsinkin näiden neljän naisen luja ystävyys alkoi syvyydessään hahmottua ja onnistui jopa liikuttamaan minua.

Rakastan kukkia ja olen joskus puolivakavissani haaveillut floristin ammatista. Kukat ja kasvit ovat myös valokuvatessani yksiä suosikkiaiheitani. Tässä kirjassa nautin romantiikan lisäksi myös hetkistä jolloin Emma sitoi kimppuja ja esikäsitteli kukkia. Monesti niissä hetkissä myös tunnelma oli nautinnollisen lämmin ja hienosti kuvailtu; Emman hiukset ryöppyävänä sotkuisena nutturana, kupissa kahvia ja taustalla Norah Jonesin soulia. Oih!


Pidin kovasti tästä kirjasta, mutta lopuksi kuitenkin kritiikkiä kustantamolle. En aina ymmärrä suomalaisten kustantamoiden kansikuvavalintoja! Hyvä esimerkki on yksi lempikirjailijoistani, Jane Green, jonka kirjojen suomennoksissa on niin jäätävät kannet etten pelkästään niiden perusteella edes harkitsisi lukevani naisen kirjoja (onneksi on kirjablogit, joista olen aikanaan löytänyt esimerkiksi juuri Jane Greenin, joka on oikeasti mainio kirjailija!). Mielestäni tämän Morsius-sarjan ensimmäisen kirjan kansi oli vielä ihan ok, mutta tämä Gummeruksen kannen valju ja sliipattu kuva ei sovi tähän toiseen kirjaan ollenkaan. Nainen ei ole yhtään sen näköinen, millaiseksi Emma kuvaillaan: Emma on meksikolaisen äidin ja amerikkalaisen isän tytär, ruskeasilmäinen nainen jolla on pitkät, paksut ruskeat hiukset. Lisäksi hän on naisellisen kurvikas, toisin kuin kirjan kannessa oleva laiheliini. USAssa ja Britanniassa kirjalla on paljon paremmat kansikuvat, kansissa on kauniit aiheeseen liittyvät valokuvat, jotka kuitenkin jättävät lukijan mielikuvitukselle tilaa kuvitella päähenkilö mieluisekseen.


Tämän kirjan suomennos tuntui paikoitellen olevan ehkä hivenen tönkkö, mutta tarina itsessään oli niin hyvä että kenties joskus luen tämän uudestaan alkuperäiskielellä. :)

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Nora Roberts: Jotain uutta


Nora Roberts: Jotain uutta (Gummerus, 2010. 336 sivua. Alkuteos Vision in White, 2009.)

Tämä Robertsin uusi neliosainen Morsius-sarja kertoo neljästä lapsuudenystävästä ja heidän elämästään connecticutilaisessa pikkukaupungissa. Mackenzie eli Mac on häävalokuvaaja, Emma floristi, Laurel kondiittori ja Parker hääsuunnittelija, firman pomo ja sukukartanon omistaja. Yhdessä he pyörittävät menestyvää Kartanohäät-nimistä yritystä Brownin kartanossa ja järjestävät upeita ja yksilöllisiä häitä vaativille nuorille pareille. Menestyksestään huolimatta naisilla ei ole ollut onnea rakkaudessa, vaan kaikki neljä ovat sinkkuja. Tämä sarjan ensimmäinen kirja kertoo ammattivalokuvaaja Macin tarinan. Naisen isä on hylännyt hänet tytön ollessa 4-vuotias, ja Macin äiti puolestaan on vastuuton ja pinnallisen itsekeskeinen miesten suurkuluttaja joka maksattaa tyttärellään kylpylälomansa ja Floridan matkansa. Mac on huono luottamaan miehiin ja pelkää heittäytyä vakavaan ihmissuhteeseen. Eräitä häitä suunnitellessaan hän törmää sympaattiseen Carteriin joka on paitsi morsiamen veli, myös Macin vanha lukiokaveri. Mies on fiksu ja tasapainoisen oloinen lukion äidinkielenopettaja, mutta ei yhtään Macin tyyppiä. Kuten voi arvata, pari rakastuu, mutta Macin henkilökohtaiset ongelmat luovat suhteeseen omat hankaluutensa.

Nora Roberts on nimi johon törmää kaikkialla, kirjakauppojen ja kirjastojen romantiikka-, fantasia- ja dekkarihyllyillä. En kuitenkaan ole koskaan lukenut yhtään Robertsin kirjaa ja on myönnettävä että minulla on ollut kirjailijaa kohtaan melkoisia ennakkoasenteita jo ihan sen perusteella miten paljon nainen on uransa aikana julkaissut. Luettuani tämän kirjan takakannen ajattelin kuitenkin antaa Robertsille mahdollisuuden, ja otin kirjan matkalle mukaan lentokonelukemiseksi. Kirjan juonessa minua viehätti etukäteen lähinnä kaksi asiaa: hääteema (häät ovat aina kivoja) ja se seikka että kirjan päähenkilö oli valokuvaaja (valokuvaus = parhautta!).

Olihan tämä kirja romanttista hömppää isolla hoolla, mutta kaikkiaan kuitenkin tämä ensikosketus Robertsin tuotantoon oli yllättävän positiivinen! Tarina oli varsin ennalta-arvattava eikä juurikaan tarjoillut yllätyksiä, ja kirja oli varsin perussettiä romanttisten kirjojen kategoriassa, mutta kuitenkin kaikesta huolimatta tarinan luki mielellään ja siitä jäi positiivinen hyvä mieli. Teksti oli sujuvaa ja kirja oli nopealukuinen, eikä romantiikka ollut liian siirappista vaan juuri sopivan kutkuttavaa. Päähenkilöistä Macin hahmo tuntui jotenkin ohuelta ja ristiriitaiselta, mutta Carter puolestaan oli uskottava, moniulotteinen ja kaikessa kömpelyydessään ja epävarmuudessaan sympaattinen. Oli myös mukavaa ettei tarinan miespäähenkilö ollut stereotyyppisen komea, lihaksikas pelimies, vaan herkkä älykkö, laiha silmälasipäinen nörtti josta kuitenkin löytyi yllättävää charmia ja miehekkyyttä. Tästä kirjasta jäi niin hyvä mieli että päätin lukea heti perään sarjan toisen osan vaikka samanaikaisesti minulla oli kesken pari muutakin kirjaa.

Lopuksi on ihan pakko mainostaa ja esitellä hieno nuori suomalainen häävalokuvaaja, jonka töitä ihailen suunnattoman paljon: Johanna Hietanen . Tässä myös naisen vanha blogi jota ei enää päivitetä, sieltä löytyy aivan uskomattoman upeita kuvia. Arvostan valokuvausta ehkä jopa eniten kaikista taiteenlajeista, ja nämä Johannan kuvat ovat parhaimmillaan silkkaa taidetta. Voi kunpa joskus oppisin itse kuvaamaan edes murto-osaksi noin upeita, laadukkaita kuvia, joissa valot, värit ja asetelmat ovat täydellisen sopusoinnussa keskenään, ja tunne välittyy katsojalle juuri sellaisena kuin se on. <3

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Marian Keyes: Naura, Claire, naura!


Marian Keyes: Naura, Claire, naura! (Tammi, 2001. 381 sivua. Alkuteos Water Melon, 1996.)

Tarina alkaa kun Claire on synnyttämässä hänen ja miehensä Jamesin esikoistytärtä. Synnytyksen jälkeen James yllättäen ilmoittaakin jättävänsä Clairen ja muuttavansa yhteen naapurin Denisen kanssa, jonka kanssa miehellä on ollut jo pitkään suhde ilman että Claire on osannut aavistaa koko asiaa. Claire ei voi uskoa tapahtunutta, hän pakkaa shokissa vauvan tavarat laukkuun ja lentää tytön kanssa Lontoosta lapsuudenkotiinsa Dubliniin nuolemaan haavojaan. Clairen persoonallinen perhe (saippuasarjoja tuijottava äiti, hiljainen isä ja kaksi kotona vielä asuvaa pikkusiskoa; kaunis miestennielijä Helen ja boheemi hippityttö Anna) antaa tuoreen äidin potea rauhassa masennustaan, kulkea pesemättömänä flanelliyöpaidassa päivästä toiseen ja juoda vodkaa. Vähitellen elämä alkaa kirkastua, eikä vähäisimpänä syynä ole nuori ja komea Adam, jonka Helen eräänä päivänä raahaa kotiin... Ennen pitkää James tulee järkiinsä ja haluaa perheensä takaisin, mutta miestä odottaakin Dublinissa pieni yllätys.

Olin ollut hölmö kuvitellessani, että saisin hänet takaisin vain koska halusin hänet takaisin. Oli ollut järjetöntä unohtaa, että nyt hän asui toisen naisen kanssa. Hänhän oli jättänyt minut, herra nähköön. Hän oli sanonut minulle rakastavansa toista.
Hitaasti tulin taas järkiini.
Tilapäinen Mielenhäiriö oli sattunut kävelemään ohi, ja minä olin huutanut: "Tule sisään vain, ovi on auki." Onneksi Todellisuudentaju oli tullut odottamatta kotiin ja huomannut Tilapäisen mielenhäiriön touhuavan kenenkään estämättä aivojeni sokkeloissa, tutkivan huoneita, avaavan kaappeja, lukevan kirjeitäni ja penkovan alusvaatelaatikkojani. Todellisuudentaju oli hakenut Järjen apuun, ja käsikähmän jälkeen ne olivat onnistuneet heittämään Tilapäisen Mielenhäiriön ulos ja lyöneet oven kiinni sen nenän edessä. Nyt se makasi aivojeni soratiellä huohottaen ja huutaen raivoissaan: "Itse hän kutsui minut sisään. Hän suorastaan pyysi minut sinne. Hän halusi minut sinne."
Todellisuudentaju ja Järki roikkuivat yläkerran ikkunassa ja huusivat takaisin: "Ala vetää siitä. Sinua ei täällä kaivata. Jollet häivy viidessä minuutissa, hälytämme Tunnepoliisin."

Olen lukenut aiemmin pari Keyesin kirjaa (Vielä on toivoa ja Hurmaava mies) ja tykännyt valtavasti kummastakin, joten minulla oli kovat ennakko-odotukset tämän kirjan suhteen. Eikä Keyes pettänyt odotuksia, tämä oli aivan ihana kirja jonka lukemisesta nautin kovasti! Lisäksi tämä kirja oli Keyesin esikoinen, joten ei voi kuin ihmetellä miten mainiolla kirjalla nainen on onnistunut uransa aloittamaan! Rakastan Keyesin rikasta kieltä, teksti on ajoittain melkoista verbaalista ilotulitusta, ja lisäksi Keyesin huumori on aivan omaa luokkaansa. Kirjailijalla on kuitenkin myös uskomaton kyky kirjoittaa vaikeista ja raskaistakin aiheista (esimerkiksi tässä kirjassa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, pettämisestä ja parisuhteen päättymisestä) niin että teksti pysyy tavallaan kepeänä, mutta pinnan alta on löydettävissä ihan oikeasti syvällistä pohdintaa. Pääteemoja käsitellään suorapuheisesti ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, teksti on nokkelaa ja oivaltavaa olematta kuitenkaan kikkailevaa. Keyesillä on myös todellinen taito ymmärtää ja osata kuvailla ihmisten tunteita ja niiden rikasta kirjoa sekä ihmissuhteiden monimutkaisuutta, hän osaa kirjoittaa niin että kuka tahansa lukija voi ajatella, "juuri tuollaiselta minustakin tuntuisi!". Varmasti useimmat ovat elämässään kokeneet kolhuja ihmissuhteissaan, tätäkin kirjaa lukiessa oli helppoa samaistua Clairen tuntemuksiin ja ajatuksenkulkuun kun aikaa alun järkytyksestä alkoi kulua ja paranemista tapahtua. Osa ajatuksista tuntui niin tutuilta että lukiessaan melkein punasteli hämmennyksestä. :)

Aluksi oli hieman hämmentävää että päähenkilöiden nimet olivat Claire ja James, tästä tuli tietenkin välittömästi mieleeni lempikirjani Muukalaisen pääpari Claire ja Jamie. Kuten Muukalaisen Claire, myös tämä Keyesin Claire oli pohjimmiltaan vahva ja kykenevä nainen. No, siihenpä näiden kirjojen yhteneväisyydet sitten loppuivatkin. :) Nuori Adam oli aivan ihana hahmo, Clairen ja Adamin välille muodostui ihastuttava jännite. James puolestaan sai minut ajoittain aivan raivon valtaan ja kuvainnollisesti repimään hiuksia päästäni! Kirjan hahmot olivat moniulotteisia ja mielestäni täydellisen uskottavia, siitäkin pisteet Keyesille. Ja vaikka kaupunkeja kuvailtiin loppujen lopuksi hyvin vähän, näin kuitenkin lukiessani elävästi edessäni Lontoon ja Dublinin katujen sykkeen ja tunnelman. Kirja piti otteessaan viimeiseen sivuun asti, eikä asioiden ratkeaminen suuntaan tai toiseen ollut itsestään selvää.

Ainoastaan käytännön arjen eläminen Kate-vauvan kanssa tuntui ajoittain hivenen epäuskottavalta; vaikka Kate olikin rauhallinen ja tyytyväinen vauva, silti tuntui että tyttö hoitui koko ajan siinä sivussa, kuin vaivattomasti toisella kädellä, vaikka äitinsä olikin masentunut ja ahdistunut. Toisaalta tähänkin kirjasta löytyi tavallaan selitys, eli ilmeisesti Clairen perhe hoiti vauvan koko tämän ajan vaikkei asiaa niin kovasti joka käänteessä mainostettukaan. Aina välillä vain huomasin ajattelevani "jaaha, missäs se vauva nyt on? onko Katea syötetty pitkään aikaan?" :)

Keyes on kirjoittanut tämän esikoisteoksensa jälkeen neljä kirjaa joissa myöskin käsitellään tämän viisilapsisen Walshin sisarusparven edesottamuksia. Nämä kirjat ovat Vielä on toivoa, Rachelin loma, Enkelit ja Kuuleeko kukaan? Kyseiset kirjat lisään ehdottomasti (jos ennestäänkin valtavalle) TBR-listalleni. :)

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Irlanti
Totally British -haaste / Éirinn go Brách!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Yasmine Galenorn: Noitanainen


Yasmine Galenorn: Noitanainen (Pauna Media Group, 2010. 271 sivua. Alkuteos Witchling, 2006.)

Noitanainen aloittaa uuden fantasiasarjan nimeltä Toinen todellisuus. Sarja kertoo kolmesta D'Artigon sisaruksesta, jotka ovat ihmisen ja yliluonnollisen olennon jälkeläisiä,
 - siis puoliksi kumpaakin. Camille on noita, Delilah on muodonmuuttaja, joka stressaantuneena ottaa itselleen kissan hahmon, ja Menolly on vampyyri. Kaikki kolme ovat tietenkin äärettömän kauniita, seksikkäitä ja puoleensavetäviä - ja lisäksi maan päällä asustelevia Toisen Todellisuuden Tiedustelupalvelun (= TTT) agentteja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain Seattleen ja tässä ensimmäisessä kirjassa tarinansa kertoo noitanainen Camille (kuten kirjan nimestäkin nokkelampi voi jo päätellä).

Sarjan maailma koostuu itse asiassa useammasta eri maailmasta jotka sijaitsevat eri kerroksissa: on maapallo ja se maailma jossa me ihmiset elämme, on Jumalmaailma jossa muinaiset jumalat elävät, on Toinen Todellisuus, jossa kaikki yliluonnolliset olennot majailevat sulassa sovussa, ja lisäksi Maanalainen Maailma josta löytyy muun muassa demoneita ja muita pahiksia. Maailmat yhdistyvät portaalien avulla, joiden kautta on mahdollista liikkua maailmasta toiseen (tosin ihmiset eivät tiedä kuin oman maailmansa olemassaolosta). Tarina alkaa, kun TTT:lle työskentelevä agentti, jättiläinen nimeltä Jocko, on murhattu ja siskosten pitää alkaa selvitellä asiaa. Jäljet johtavat Maanalaisen Maailman häikäilemättömään demonijohtaja Varjosiipeen. Demonin tavoite on tuhota ihmiskunta ja muuttaa maapallo ja Toinen Todellisuus hänen omiksi, yksityisiksi leikkikentikseen. Sisarusten tehtäväksi muodostuu estää Varjosiipeä onnistumasta tavoitteessaan.

Rakastan laadukasta fantasiaa ja kun näin kirjan kirjaston viikon VIP-lainoissa, kiikutin sen saman tien lainaustiskille ja halusin heti päästä lukemaan. Mutta voi mikä täydellinen pettymys tämä opus olikaan! Kirjassa oli paljon hyviä elementtejä, joista olisi varmasti voitu saada kasattua kokoon ihan kelpo tarina, mutta tästä oli lopulta saatu aikaiseksi vain kummallinen, harlekiinimainen sekasotku, jossa tuntui olevan ihan liikaa kaikkea. Tarinassa oli yliluonnollisia olentoja ähkyyn asti: noidan, vampyyrin ja muodonmuuttajan lisäksi löytyi muun muassa lohikäärmeitä, haltioita, demoneita, syöjättäriä, jättiläisiä, kääpiöitä, dryadeja, gargoileja ja nahannylkijöitä. Vauhdikkaat tapahtumat seurasivat toisiaan, yhdessä hetkessä harrastettiin hurjaa seksiä, seuraavalla sivulla jo tapettiin demoneja ja sitä seuraavassa hetkessä oltiin alusvaateostoksilla. Vauhdikkuus on joskus hyvä asia, mutta siinäkin liika on liikaa!

Kirjailija tuntui myös haluavan tekstin olevan ajan hermolla ja nykyaikaisen trendikästä: kirjassa katseltiin Jerry Springerin tv-showta, ostettiin huonekalut Ikeasta ja käytiin kahvilla Starbucksissa. Nykyaikaisuus oli jotenkin ihan liian päälleliimattua ja tuotemerkkien jatkuva esilletuonti tuntui häiritsevän alleviivaavalta.

Kirjassa oli paljon asioita, joista tuli väkisinkin mieleen että mahtoiko kirjailija kopioida yksityiskohtia maailmalla menestyneistä kirjoista ja elokuvista. Yksi tarinan pahiksista oli nimeltään Lucifer-Luke, ja hänellä oli taisteluissa aseenaan tulimiekka (välitön mielleyhtymä Tähtien sotaan!). Kirjassa oli myös paljon seikkoja joista tuli toisaalta mieleen J. K. Rowlingin Harry Potterit, toisaalta taas Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-kirjat. Loppujen lopuksi tästä kirjasta oli ikävä kyllä melko vaikeaa löytää mitään uutta ja omaperäistä.

Suomennoksessa vilisi typoja ja kielioppivirheitä, ja kuten olen aiemmin maininnutkin, olen melkoinen kielioppinatsi. Jos tekstissä on vähän virheitä ja se on muuten sisällöltään pätevää tavaraa, yritän ignoorata asian ja en anna virheiden häiritä. Mutta tässä tekstissä virheitä oli jatkuvasti ja mieleni teki miltei alkaa korjata niitä punakynällä! Sanomattakin selvää: ei hyvä juttu! Kaiken kruunasi pätkä jossa ulkona riehui myrsky ja ”salamien mahti voimistui”. Huokaus! :)

Galenornin huumori teki tarinasta siedettävämmän, ja se seikka sai minut lukemaan lyhyen kirjan loppuun asti. Muuten se olisi varmasti saanut jäädä kesken ikuisiksi ajoiksi. :) Muuten niin täydellisen kauniit ja seksikkäät sisarukset olivat melkoisen kovia tyttöjä mokailemaan ja töppäilemään, mikä johtui siitä että he olivat yliluonnollisia olentoja vain puoliksi. Yksi kirjan hauskimmista kohdista oli melko lailla tarinan alkuvaiheilla, kun Camille raahasi vastentahtoisen sisarensa anonyymien vampyyrien kokoukseen. "Hei, olen Menolly, ja olen ollut vampyyrina viisi kuukautta.". "Hei Menolly!" :D

Tämä kirja ei kyllä todella onnistunut herättämään mielenkiintoa jatko-osia kohtaan. Voi olla että luen ne kuitenkin jonain heikkona hetkenäni toivoen että kirjailija olisi onnistunut seuraavien osien kanssa paremmin. Pahoin pelkään että tulen kuitenkin taas pettymään... :) Tätä kirjaa en ikävä kyllä voi suositella oikein kenellekään.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Siskoshaaste 2011.

Kirjavassa kammarissa esiteltiin tämä kertakaikkisen ihana haaste, johon minunkin on ihan pakko ottaa osaa, vaikka kesken on ennestään jo vaikka kuinka monta muutakin haastetta. :)

Eli tarkoituksena on siis lukea vuoden 2011 aikana vähintään viisi siskoja ja siskoutta käsittelevää kirjaa yhteiseltä listalta. Listalla oli ihan loistokirjoja, ja monta sellaista jotka olen jo muutenkin halunnut pitkään lukea, eli oman listan laatimisessa ei ollut mitään vaikeuksia. Muihin haasteisiin en ole asettanut itselleni mitään aikarajaa, mutta nämä viisi kirjaa aion ihan oikeasti lukea tänä vuonna.

Oma listani näyttää tältä:

Jane Austen: Järki ja tunteet
Susan Fletcher: Meriharakat
Marian Keyes: Rachelin loma
Jodi Picoult: Sisareni puolesta
Katriina Ranne: Minä, sisareni


(Kuvan löysin täältä. )

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi


Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (Gummerus, 2010. 291 sivua. Alkuteos Club Dead, 2003.)

Sookiella on huolia. Mieshuolia. Hänen vampyyripoikaystävällään Billillä on selvästi jotain salattavaa, eikä Sookie pysty lukemaan miehen ajatuksia. Bill väittää lähtevänsä liikematkalle, mutta katoaa reissullaan kuin maan nielemänä. Sookie on sydän syrjällään huolesta ja ryhtyy etsimään Billiä tämän seksikkään pomon, Ericin, kanssa. Jäljet johtavat Mississippin yliluonnollisten olentojen alamaailmaan. Sookie haluaa lähteä etsimään Billiä paikan päälle Jacksoniin, ja Eric järjestää hänelle turvaksi ja oppaaksi ihmissusi Alciden, joka on paitsi vahva ja älykäs, myös syötävän komea! Vähitellen alkaa vaikuttaa siltä että Bill on pettänyt Sookieta Lorena-vampyyrin kanssa, ja pitää tätä uutena rakastajattarenaan. Tapahtumien edetessä Sookie joutuu muun muassa pakenemaan kidnappaajia, torjumaan Ericin lähentelyjä ja tukahduttamaan lemmekkäitä tunteita Alcidea ja Ericiä kohtaan. Sekä miettimään, haluaako enää jatkaa petturipoikaystävänsä kanssa, vai pitäisikö peräti alkaa teroittaa vaarnaa...


Tämä kolmas suomennettu Sookie-kirja oli mielestäni ehkä paras kolmesta ensimmäisestä osasta! Kuten aiemmatkin kirjat, tämäkin oli tavattoman mukaansatempaava tarina täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä loistavaa ja kekseliästä huumoria, ja mikä parasta, se tihkui romantiikkaa, flirttiä ja kuumia tunteita. Uusi hahmo, ihmissusi Alcide Herveaux, oli äärettömän puoleensavetävä ja miehekäs tyyppi, ja Sookien ja Alciden (kuten myös Sookien ja kestosuosikkini Ericin) välisistä kohtaamisista lukeminen aiheutti mukavasti kutinaa vatsanpohjassa. :) Sen sijaan Billiä kohtaan tunsin tätä kirjaa lukiessani lähinnä suurta pettymystä ja ärtymystä. :)

Aiemmissakin kirjoissa esiintynyt vampyyri Bubba jatkaa hauskuuttamista tässä kolmososassa. Mies on tavattoman hauska hahmo ja kirjailijalta mielestäni loistava oivallus (en halua spoilata kenenkään lukunautintoa ja kertoa miehestä mitään enempää, lukekaa itse!). On suorastaan sääli ettei Bubbaa nähdä True Bloodissa, vaikkakin toisaalta ymmärrän hyvin miksi tämä kyseinen julkkishahmo on jätetty pois sarjasta.

Parhaillaan tv:ssä esitettävä True Bloodin kolmas kausi on muutenkin jälleen melkoisen erilainen kuin tämä kirja johon kauden tapahtumien juoni löyhästi perustuu. Mutta kuten kirjassakin, sarjassa Alcide on kerrassaan kuuma pakkaus (kuten oheisista kuvista näkee...). Kylmäveristen klubi loppui niin herkullisesti että mieleni tekisi alkaa kiireellä lukea neljättä Sookie-kirjaa, mutta en halua tehdä sitä ennen kuin TB:n kolmas kausi on kokonaisuudessaan esitetty, ja voin siten keskittyä uuteen kirjaan avoimin mielin eivätkä kirjan ja sarjan tapahtumat sekoitu päässäni. :)

Toistan itseäni, mutta siitäkin huolimatta on jälleen kerran pakko sanoa: nämä Sookie-kirjat ovat loistavaa viihdettä, kekseliästä kerrontaa ja kertakaikkisen koukuttavaa luettavaa! <3

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kuka? Mitä? Missä? Milloin?

Työntäyteisen viikonlopun jälkeen tänään oli erityisen mukavaa herätä viettämään vapaapäivää, kun blogissani oli odottamassa kommentteja, roppakaupalla uusia lukijoita ja vielä haastekin! :) Ensin on pakko toivottaa joka ikinen lukija tervetulleeksi pienen blogini pariin, ja sitten onkin jo pakko alkaa vastailla haasteen kysymyksiin, niin innoissani olen! :)

Eli siis Susan kirjaston Susa P. haastoi minutkin tähän KukaMitäMissäMilloin-haasteeseen, joka onkin kiertänyt jo useissa blogeissa. Susa P.:lle kiitokset! :)

Kuka?

Hoitaja, seikkailija, maailmanmatkaaja. Onnellinen ihminen. Elää itsensä näköistä elämää, toteuttaa elämänsä suuria unelmia, rakastaa työtään. On ikuinen optimisti, pyrkii näkemään kaikessa aina positiivisen puolen. Oppinut elämään tässä ja nyt, kuitenkin haaveilee paljon. Parantumaton romantikko. Suuri eläinten ystävä. Suvaitsevainen, katselee maailmaa uteliain, avoimin silmin, nauttii vieraista kulttuureista ja erilaisuudesta. Rakastaa bluesia, countrya ja katalonialaista kitaramusiikkia. Liikuttuu kauneudesta, tanssista, musiikista, kauniista valokuvista. Kielioppinatsi. Rakastaa historiaa, merta, ja tietenkin kirjoja. Nuori nainen, vanha sielu. Syntynyt ehkä väärään paikkaan väärässä ajassa.

Mitä?

Kirjoja, tietenkin! Luettuja kirjoja, kirjojen herättämiä ajatuksia ja luomia tunnelmia. Matkoja, elämyksiä, maisemia, valokuvia. Ehkä myös joskus hyviä elokuvia ja tv-sarjoja jotka ovat tehneet vaikutuksen.

Missä?

Kotona omassa olohuoneessa, joskus kenties myös maailmalla. Silloin tällöin myös työmaalla, kun tauolla on vain pakko päästä hetkeksi kirjojen ja kirjablogien maailmaan. :)

Milloin?

Päivitykset yleensä ajatuksen (ja maitokahvin) kanssa vapaapäivinä, muuten aamuin, päivin, illoin ja öin. Nyt kun blogini on vielä ihan vauva, olen jäljessä kirjapäivitysteni kanssa, luettujen listalla on useampi kirja joista pitäisi kirjoittaa. Mutta jatkossa tarkoitus olisi kirjoittaa heti kun kirjan takakansi on sulkeutunut.

Mitä mielessä nyt?

Ihanat alussa olevat vapaapäivät, pää täynnä suunnitelmia siitä mitä kaikkea haluan tehdä ja saada aikaiseksi. Alkava kevät, tuleva kesä. Tulevat ihanat ulkomaanmatkat. Japanin ja Libyan tilanteet. Juuri lapsen saanut ystäväni. Halloumijuustosalaatti. Keväinen sitruunakakku vai suklaakääretorttu? Kirjastossa käynti ja jokakeväinen kirjahyllyn suursiivous. Tämä blogi, ja tietenkin kirjat, nehän ovat mielessä aina. :)


Haaste on tosiaan kiertänyt jo varmaan suurimman osan blogeista, mutta haluaisin haastaa kaikki ne jotka eivät ole tätä vielä tehneet. :)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Terveisiä Milanosta!

Italia on yksi niistä maista joihin aina palaan. Viime viikonloppuna kävimme Milanossa ihastelemassa jo pitkällä olevaa kevättä, sulia katuja, Duomoa, kukkivia magnoliapuita, kauniita ja ystävällisiä ihmisiä sekä tietenkin - Milanossa kun ollaan - lukuisia ihania kauppoja. :)

Sää oli varsin vaihteleva, mutta se ei meitä haitannut (tosin kuvista olisi tullut paljon parempia aurinkoisella ilmalla). Lauantaina kaupungilla vilisi pieniä prinsessoja, keijukaisia ja satumetsän eläimiä, kun keskustan kadut valloitti lasten paraati. Lukuisten kauppojen lisäksi kävimme tietenkin Duomossa ja sen katolla, sekä nautimme keskustan ylihintaisista cappucinoista, suklaakakuista ja jäätelöannoksista. Seuraavassa vähän Milanon kuvasatoa, olkaa hyvät!


















lauantai 12. maaliskuuta 2011

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa


Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa (Gummerus, 2010. 292 sivua. Alkuteos Living Dead in Dallas, 2002.)

Verenjanoa Dallasissa on toinen suomennettu Sookie Stackhouse -kirja. Sookien ja Billin yhteiselo Bon Tempsin pikkukaupungissa jatkuu, mutta kuten arvata saattaa, kaikkea muuta kuin mutkattomana. Aluksi Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa Lafayetten murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsässä mainadi, jonka jättämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin ja vampyyri-Ericin avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta. Avulla on kuitenkin hintansa, pohjoisen Louisianan vampyyrien johtaja Eric vaatii vastahakoista Sookieta matkustamaan Billin kanssa Dallasiin, tehtävänään auttaa etsimään kadonnutta vampyyriä hyödyntämällä telepaatikon kykyjään. Sookie suostuu ja pian alkaa kaksikon jännittävä matka kohti Dallasia. Tarinan edetessä Sookien riesaksi tulee verenhimoisten vampyyrien lisäksi liuta muita yliluonnollisia olentoja: muodonmuuttajia, ihmissusia ja jo aiemmin mainittu mainadi, sekä ryhmä fanaattisia vampyyrinvastustajia.


Oih, tämä Sookie -sarjan toinenkin kirja oli aivan mahtava! Luin kirjan viime kesänä lomareissulla ollessani, sairastin matkalla yhden päivän ja tämän kirjan parissa aika kului vikkelästi ja melkoisen tuskattomasti petipotilaana olosta huolimatta. :) Jos ensimmäinen kirja erosi True Blood -sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta melkoisesti, niin tämä toinen kirja ja sarjan kakkostuotantokausi ovat käytännössä jo kaksi AIVAN erilaista tarinaa. Kirjassa tuntui tosi kurjalta että yksi tv-sarjan ehdottomista suosikkihahmoistani, Lafayette, kuoli heti kirjan alussa. Toisaalta taas näissä kirjoissa miehellä on ollut hyvin mitätön rooli. Sam, Bill ja Sookie olivat yhtä ihania kuin ennenkin, mutta tämän kirjan edetessä komeasta viikinkivampyyrista, Ericistä, tuli uusi suuri suosikkini - jopa siinä määrin että aloin toivoa Sookien ja Ericin välille tulista romanssia... :) True Bloodissa varsin näkyvässä roolissa oleva Sookien ystävä Tara Thornton esiintyi tämän kirjan loppuvaiheilla ensimmäistä kertaa, hyvin pienessä roolissa hänkin.



Kirja oli varsin vauhdikas, jännittävä ja viihdyttävä, ja nautin tarinasta täysin siemauksin. <3 Ja jotenkin vaan rakastan näiden kirjojen huumoria, monessa kohdassa sai nauraa ihan ääneen. Harris osaa myös kirjoittaa todella romanttisesti latautunutta tekstiä (= aina hyvä!).
Tässä sarjan toisessa kirjassa alkoi kaikenlaisia yliluonnollisia olentoja olla vampyyrien ja muodonmuuttajien lisäksi jo runsain mitoin, se seikka ja sujuva, kekseliäs kerronta tekee näistä kirjoista mainioita fantasiaromaaneja. Näitä kirjoja en vaan pysty olemaan hehkuttamatta! :)


keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Aakkoshaaste in English

Postasin eilen aakkoshaasteen ja listan kirjoista jotka haluan sen tiimoilta lukea. Illemmalla aloin ajatella että olisi mukavaa tehdä samanlainen lista myös englanninkielisistä kirjoista... :) Luen silloin tällöin kirjoja myös englanniksi, ja koska alan myöhemmin tässä kuussa opiskella englantia avoimessa yliopistossa, olisi vähintäänkin suotavaa lukea enemmän myös englanninkielisiä kirjoja ja siten harjoittaa samalla kielipäätä. Olen ostellut paljon kirjoja ulkomaanmatkoiltani, erityisesti Lontoosta tulee joka kerta raahattua vino pino kirjoja, kun ne siellä ovat niin edullisia (lisäksi isot lontoolaiset kirjakaupat ovat maanpäällinen paratiisi! <3). Tutkailin oman kirjahyllyni valikoimia ja muutamia kirjastosta lainassa olevia kirjoja ja laadin toisen aakkosellisen kirjalistan, tällä kertaa englanniksi. Eli edelleen tarkoituksena olisi lukea aakkoset läpi kirjailijan sukunimen mukaan. Näitäkin kirjoja aion lukea satunnaisessa järjestyksessä, enkä aseta itselleni mitään aikarajaa. Tämä onkin melkoisen kunnianhimoinen haaste, katsotaanpa mitä tästä tulee...

Tässä siis valitsemani 22 kirjaa:

Alison Rosie - The Very Thought of You
Bishop Anne - Daughter of the Blood
Cottam F. G. - Dark Echo
Davidson Mary Janice - Undead and Unemployed
Evans Nicholas - The Horse Whisperer
Flagg Fannie - Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe
Galloway Steven - The Cellist of Sarajevo
Hill Susan - The Woman in Black
Ione Larissa - Pleasure Unbound (Demonica Series, Book 1)
Jewell Lisa - The Truth about Melody Browne
Kate Lauren - Fallen
Lewis C. S. - The Lion, the Witch and the Wardrobe
Meyer Stephenie - Twilight
Nicholls David - One Day
Oates Joyce Carol - Rape: A Love Story
Picoult Jodi - Picture Perfect
Quindlen, Anna - Rise and Shine
Roberts Nora - Tribute
Smith L. J. - The Awakening : Vampire Diaries 1
Tyler Anne - Noah's Compass
Uspenski Eduard - Uncle Fyodor, His Dog and His Cat
Ward J. R. - Dark Lover

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Aakkoshaaste

Otetaanpas osaa nyt vielä tähän kolmanteenkin haasteeseen, joka monissa kirjablogeissa on ollut varsin suosittu. Eli tarkoituksena olisi lukea aakkoset läpi kirjailijan sukunimen mukaan. Alkuperäisessä haasteessa tarkoituksena on ollut lukea kirjat vielä aakkosjärjestyksessäkin, mutta tässä asiassa annan itselleni luvan löysäillä, eli aion lukea kirjoja juuri siinä järjestyksessä jossa minua sattuu huvittamaan. :) Jätän myös suosiolla suomalaisten aakkosten kolme viimeistä kirjainta pois, koska en ainakaan heti keksi yhtään kyseisillä kirjaimilla alkavaa kirjailijaa joilta haluaisin lukea jotain.

Olen jo valmiiksi ajatellut mitkä 26 kirjaa aion tämän haasteen tiimoilta lukea, tässä on listattuna tämä edessä oleva urakka:

Adichie Chimamanda Ngozi - Puolikas keltaista aurinkoa
Brown Tina - Dianan tarina
Cunningham Michael - Koti maailman laidalla
Deforges Regine - Sininen polkupyörä
Edwards Kim - Muisto tyttärestäni
Fowler Karen Joy - Sarah Canaryn salaisuus
Gruen Sara - Vettä elefanteille
Hildebrandt Johanne - Freija (Valhallan tarinoita)
Irving John - Viimeinen yö Twisted Riverillä
Jacobs Kate - Pieni lankakauppa
Kostova Elizabeth - Historiantutkija
Larsson Stieg - Miehet jotka vihaavat naisia
McKillip Patricia - Unohdettu Ombria
Némirovsky, Irene - Ranskalainen sarja
Ondaatje Michael - Englantilainen potilas
Persson Leif GW - Putoaa vapaasti kuin unessa
Quinn Daniel - Ismael
Rotko Tuula - Rakkautta vainon aikaan
Setterfield Diane - Kolmastoista kertomus
Theorin Johan - Hämärän hetki
Utrio Kaari - Vaskilintu
Villa Kyllikki - Vanhan rouvan lokikirja
Waters Sarah - Silmänkääntäjä
Xiaolong Qui - Punaisen sankarittaren kuolema
Yates Richard - Revolutionary Road
Zusak Markus - Kirjavaras

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Charlaine Harris: Veren voima

Charlaine Harris: Veren voima (Gummerus, 2010. 336 sivua. Alkuteos Dead Until Dark, 2001.)
Veren voima on ensimmäinen suomennos supersuositusta Sookie Stackhouse -sarjasta (Yhdysvalloissa Southern Vampire Mysteries), johon perustuu HBO:n vähintään yhtä suosittu True Blood -televisiosarja.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Louisianaan kuvitteelliseen Bon Tempsin pikkukaupunkiin. Päähenkilö Sookie työskentelee tarjoilijattarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa kaupungin laidalla. Hänen isoveljensä Jason on naistenkaataja isolla N:llä. Sookien elämä vaikuttaa päällisin puolin tylsältä, mutta hänellä on kuitenkin suusi salaisuus: hän on telepaatti eli hän osaa lukea ihmisten ajatuksia. Tämä asettaa omat hankaluutensa esimerkiksi naisen miessuhteisiin. Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea ja synkkä muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Vampyyrit ovat tulleet arkuistaan paria vuotta aiemmin, kun Japanissa on keksitty tapa valmistaa keinotekoista verta, True Bloodia. Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset ystävänsä vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi?

Tämän kirjan luin siis jo viime kesänä, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa tästä ja sarjan toisesta kirjasta päivitykset, koska jostain syystä nämä kirjat ovat minulle The Thing. :)

Nyt on kyllä pakko sanoa (leveällä etelävaltioiden aksentilla :D): Oh my Lord what a Book!!! <3 En ollut ehtinyt seurata tv:stä vuosi sitten keväällä alkanutta True Bloodia, eli aloin lukea kirjaa juurikaan tietämättä mitä tulee tapahtumaan. Ehdin lukea pari kappaletta - ja olin välittömästi todella pahasti koukussa!!! Tämä on kuin aikuisten Twilight: vampyyreja ja muita yliluonnollisia hahmoja, romantiikkaa, rakkautta ja jännitystä aikuiseen makuun. Monissa kirjablogeissa on moitittu suomennosta, mutta minusta se toimii. Itse asiassa suomennos on minun mielestäni varsin hyvä, monista sanajärjestyksistä ja lauserakenteista välittyy mielestäni aika onnistuneesti jopa rakastamani etelävaltioiden leveä aksentti!! (Tässä vaiheessa mainittakoon että olen kiihkeästi rakastanut Yhdysvaltain syvää etelää, etelävaltioiden aksenttia ja maisemia varhaisesta teini-iästä lähtien, kun olin suuresti vaikuttunut In the Heat of the Night -televisiosarjasta, suomeksi Yön kuumuudessa. Samoihin aikoihin luin myös ensimmäisen kerran Tuulen viemää ja olin totaalisen myyty.)

Kirjan hahmot ovat aivan mahtavia, suosikkini oli tässä ensimmäisessä kirjassa erityisesti käsittämättömän ihana baarin omistaja Sam Merlotte. Ja tietenkin suosikkejani olivat myös varsinaiset päähenkilöt Sookie ja Bill. Kirja sisältää niin hyvää huumoria että moni kohta sai nauramaan ääneen Kirjan loppukohtaus oli niin hyvin kirjoitettu että se sai lukiessa ihon menemään kananlihalle... Ja hyvä on, eiväthän nämä kirjat nyt mitään Nobelin arvoisia teoksia tietenkään ole, mutta jos kirja viihdyttää, naurattaa, itkettää ja saa ihon menemään kananlihalle, se ei ainakaan minun maailmassani vaan voi olla huono!! :)

Tämä kirja koukutti niin pahasti että tilasin netistä saman tien sarjan 8 ensimmäistä osaa alkuperäiskielellä (olen nyt menossa neljännessä kirjassa). Tilasin samaan syssyyn myös True Bloodin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden, ensimmäisen kauden katsoinkin sitten heti kirjan luettuani muutamassa päivässä ja sittemmin olen tainnut katsoa sen jo kolmeen, neljään kertaan (ja kyllä - olen todellakin ihan fiksu, vaativassa ammatissa oleva normaali aikuinen ihminen :D). Kirja eroaa tv-sarjasta melko paljon, sarjassa on esimerkiksi henkilöitä joita kirjassa ei ole lainkaan (esimerkiksi Tara joka esiintyy vasta toisessa kirjassa), ja tapahtumatkin eroavat huomattavasti (esimerkiksi kirjassa Jasonilla ei ole huumeongelmaa kun taas tv-sarjassa miehellä on paha V-addiktio). Eroja on niin paljon ja ne ovat niin suuria ettei kirjasarjaa ja televisiosarjaa voi edes verrata keskenään. Nautin kummastakin ihan älyttömästi, ja onkin varmaan pakko myöntää etten ole ollut mihinkään näin koukussa sitten teinivuosien... Tästä kirjasarjasta ja tv-sarjasta on vain pakko sanoa: kolahtaa meikäläiseen kuin metrinen halko!!


Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Yhdysvallat.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen

Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen (Robustos, 2010. 165 sivua.)
Sonia on 10-vuotias tyttö. On kesä, toinen maailmansota on ohi ja Sonian pitäisi opetella kertotaulua. Kaikki muu kiinnostaa Soniaa paljon enemmän, niin kuin esimerkiksi isoveli Topiaksen kanssa heinäkasoissa hyppiminen. Kotona on kireä ilmapiiri, kun äiti, isä ja setä yrittävät elää kuin heidän välillään ei olisikaan synkkää salaisuutta. Soniaa alkaa vaivata paha yskä, mutta tyttö ajattelee sen johtuvan heinistä, tai siitä että Jumala on hänelle vihainen kun hän ei osaa kertotaulua. Sonia ei halua kertoa asiasta kuin Topiakselle ja vannottaa ettei tämäkään kerro kellekään. Sonia ei halua olla vaivaksi, ei halua huolestuttaa jo valmiiksi kireitä aikuisia. Yskä pahenee syksyn aikana ja lopulta talvella Sonia alkaa yskiä verta. Viimein aikuisille selviää että Sonialla on tuberkuloosi. Isä haluaa viedä tytön reellä tuberkuloosiparantolaan, mutta lähtöä edeltävänä iltana enkeli tulee hakemaan Soniaa taivaaseen. Mutta jotain meneekin omituisella tavalla pieleen...


Tätä kirjaa on kovasti kehuttu monessa kirjablogissa, ja minulla olikin aika kovat odotukset tämän kirjan suhteen. Olin varannut valmiiksi nenäliinoja koska olin varma että kirja olisi jo pelkästään aihepiirinsä takia koskettava ja liikuttava. Mutta. Tarina oli kokonaisuutena hyvä ja kiinnostava, enkä missään nimessä sano että tämä olisi ollut huono kirja tai edes pettymys, mutta kuitenkin tästä jäi vähän valju olo enkä sitten tarvinutkaan niitä nenäliinoja. Tarinassa oli tosi viehättäviä elementtejä, minusta oli esimerkiksi todella kauniiisti kuvattu se miten isoon kirjaan ilmestyi aina seuraavan lapsen nimi, jota enkelin piti lähteä noutamaan. Myös enkeli oli sydäntä lämmittävä hahmo, ja kuitenkin iäisessä yksinäisyydessään surullinen. Enkeli vaikutti selvästi kärsivän jonkin asteisesta työuupumuksesta. Kirjan aihe oli raikas ja vähän erilainen, mutta silti jäin kaipaamaan vielä jotain (en oikein itsekään tiedä mitä).

Tyhmä juttu, mutta lisäksi minua häiritsi pienen päähenkilön nimi: Sonia. Piti oikein googlettamalla yrittää selvittää, onko kyseinen nimi ollut yleisesti käytössä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Asiaan ei varsinaisesti tullut selvyyttä, mutta selvisi että nimi Sonja (j-kirjaimella) on päässyt suomenkieliseen kalenteriin vuonna 1964, eli vasta parikymmentä vuotta sotien jälkeen. Nimet Sonja ja Sonia ovat venäläistä alkuperää ja olleet käytössä lähinnä Venäjällä, Saksassa, Sloveniassa ja englanninkielisissä maissa, ja Pohjoismaissa käsittääkseni aluksi lähinnä ruotsinkielisillä alueilla. Ei jotenkin tuntunut uskottavalta että pienessä, tavallisessa, maalla asuvassa umpisuomalaisessa perheessä olisi 1930-luvulla annettu lapselle noin hienosteleva nimi. Jos päähenkilö olisi ollut vaikkapa Martta, Aino tai Kerttu, tämä nimiasia olisi tuntunut uskottavammalta. Mitätön pikkuasia, mutta onnistui häiritsemään minua suhteettoman paljon, kuin roska silmässä tai tikku sormessa: pystyt elämään sen kanssa mutta mieluummin haluaisit sen pois.

Joka tapauksessa tämäkin kirja oli ihan positiivinen lukuelämys vaikka koinkin tämän olevan vähän välipalakirja. Välillä on tosi mukavaa lukea hyviä nuortenkirjoja, vaikka olenkin ihan aikuinen ihminen. Olen ehdottomasti sitä mieltä että nuorten- ja jopa lastenkirjallisuus tekee aikuisellekin ihan hyvää!

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Suomi.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Bloggaamisesta

Alun perin aloin pitää tätä blogia koska halusin kirjoittaa julkisesti ylös ajatuksia lukemistani kirjoista. Toisaalta tämä kirjablogin aihepiiri sallii vähän väljemminkin kirjoittelun omista ajatuksista ja tuntuu hyvältä laittaa tänne itseottamiani valokuvia (joita myöhemmin siis tulossa enemmän...). Halusin myös harjaantua kirjoittajana, usein tuntuu että pääni on täynnä kaikenlaisia ajatuksia joiden kirjalliseen muotoon saattaminen on kuitenkin takkuista ja hankalaa.

Parin viikon kokemusten perusteella on pakko sanoa että on uskomatonta miten koukuttavaa touhua tämä on! Vapaapäivinäni saatan istua koneella monta tuntia kirjoittelemassa tai suunnittelemassa uusia päivityksiä, kun tiskivuoret odottavat minua keittiössä ja pölypallot pyörivät pitkin lattiaa. :) Käyn blogissani joka päivä katsomassa blogilistallani olevia blogeja, onko kukaan päivittänyt ja jos on, mitä. Samalla ihastelen vaivihkaa omia tekstejäni (en siksi että ne olisivat mielestäni jotenkin huikean hienoja, vaan koska ne ovat minun omia aikaansaannoksiani, minä itse olen ne ajatellut, jäsennellyt päässäni tekstiksi ja kirjoittanut ylös, minä joka haaveilin omasta blogista pitkään mutta ajattelin ettei minulla varmaankaan olisi paljoa kirjoitettavaa... ). Välillä tunnen suorastaan lapsellista ylpeyttä tästä blogistani, tämä on minun, ikiomani, minun näköiseni! :D

Alusta asti minulle oli selvää etten aio kertoa täällä blogissani paljoakaan itsestäni, en aio kertoa kuka olen, missä asun tai millainen perheeni on, koska niillä seikoilla ei ole blogini aiheiden eli rakkaiden harrastusteni lukemisen, matkustelun ja valokuvauksen kannalta paljoakaan merkitystä. Ajattelin että anonyymius ja tietynlainen etäisyys tekisi tästä blogistani valjun ja persoonattoman, mutta jo näin parin viikon bloggaamisen jälkeen täytyy sanoa että tämä blogi on kuitenkin paitsi ulkoasultaan, myös sisällöltään ihan minun näköiseni. :)

Olen myös ymmärtänyt että mielipiteeni ja elämänkokemukseni vaikuttavat kirjoittamiini kirja-arviointeihin ja heijastuvat niistä, ja ottamissani valokuvissa paljastan palasen itsestäni vaikken itse niissä näykään. Mielenkiintoista, ja aika kiehtovaa. :) Lisää tämmöisiä oivalluksia!

Loppuun on pakko laittaa kuva ihanasta elokuvasta P.S. I love You, joka inspiroi minua, blogini nimi kun mukailee kyseistä Cecelia Ahernin kirjaa ja sen pohjalta tehtyä elokuvaa.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Joel Haahtela: Elena

Joel Haahtela: Elena (Otavan äänikirja, 2004. Lukija Petteri Hynönen, kesto 2 h 15 min. Alkuteos Otava, 2003.)
Mies istuu puistossa, hänen kaikki ajatuksensa täyttää kaunis nuori nainen, Elena. Mies näkee naisen puistossa miltei joka aamu kun tämä kävelee miehen ohi. Kesällä nainen katoaa. Mies selvittää missä tämä asuu, seuraa häntä. Mies odottaa iltaisin kadulla Elenan asunnon ikkunan alla että näkisi tämän. Lopulta mies tapaa Elenan kahvilassa ja pääsee puhumaan hänen kanssaan. Tarinan kertoja on mies itse. Hänen nimeään ei kerrota, eikä kaupunkia missä kaikki tapahtuu. Mies voisi olla kuka tahansa, kaikki voisi tapahtua missä tahansa.

Tarinan alkuvaiheilla mies pakkomielteineen tuntui minusta hivenen vastenmieliseltä ja ahdistavalta, mutta kuitenkin mielenkiintoiselta. Miehen mielenkiinto Elenaan tuntui ajoittain jopa sairaalloiselta. Mutta tarinan edetessä asioihin tuli selvyys, ja kaiken kuulemansa ymmärsi ihan uudella tavalla. Kirjan loppu oli yllättävä, ja muutti koko kirjan pohjavireen erilaiseksi, jätti sopivasti kysymyksiä ja ajatuksia, ja kaikkiaan teki tarinasta herkän ja kauniin.

Kirjan teksti on vähäeleistä ja yksinkertaista, Haahtelan kieli on miellyttävää, minimalistista, korutonta - yksinkertaisuudessaan käsittämättömän kaunista. Kirja on lyhyt mutta jokainen sana on painava, merkityksellinen. Paljoakaan ei tapahdu, mutta kirjan tunnelmat välittyvät kuulijalle tarkkoina ja väkevinä. Kirjan kuuntelemisesta on jo muutama viikko, mutta pystyn silti vieläkin tarkalleen palauttamaan mieleeni tunnelman kesäisessä puistossa, miehen matkalla saaristossa, miehen istuessa kahvilassa Elenan kanssa.

Tämä Haahtelan kirja oli todella positiivinen yllätys! En tiedä olisiko tämä tehnyt yhtä suurta vaikutusta minuun jos olisin lukenut tämän itse, nimittäin lukijan miellyttävä ääni ja hivenen monotoninen lukutyyli tekivät äänikirjan kuuntelemisesta varsin intensiivisen kokemuksen. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kuuntelemani äänikirja, ja pelkäsin etukäteen etten jaksaisi keskittyä kuuntelemaan kirjaa ja että ajatukset lähtisivät helposti harhailemaan muihin asioihin, mutta tämä pelko osoittautui samantien turhaksi, kuuntelin äänikirjan yhden illan aikana samalla puuhastellen kotitöitä. Hiirenhiljaa, keskittyen jokaiseen sanaan ja nyanssiin. :) Haahtelan tekstejä haluan ehdottomasti lukea enemmänkin!

Tällä kirjalla osallistun samalla Satun Viimeinkin -aiheiseen minihaasteeseen.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Mötley Crüe & Neil Strauss: The Dirt - Törkytehdas

Mötley Crüe & Neil Strauss: The Dirt - Törkytehdas (Like, 2005. 480 sivua. Alkuteos The Dirt, 2001.)
Tämä nopeasti jopa kulttikirjan maineeseen noussut opus kertoo maailman pahamaineisimpana pidetyn glam metal- / hard rock-bändin Mötley Crüen tarinan muusikoiden itsensä kertomana. Bändin neljä jäsentä ovat Nikki Sixx (basso), Mick Mars (kitara), Vince Neil (laulu) ja Tommy Lee (rummut ja piano). Kirjasta saa melko kattavan käsityksen rockmaailman pimeistä puolista, sekä pääsee samalla tutustumaan neljään surullisen hahmon ritariin, joiden jokaisen elämässä on draamaa ja tragediaa piisannut: Nikki Sixx on elänyt elämänsä vanhempiensa hylkäämänä ja ollut kuolla huumeiden yliannostukseen, Mick Mars on kärsinyt selkärankareuman aiheuttamista kovista kivuista vuosikymmenten ajan, Vince Neil aiheutti Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen kuoleman ajamalla kolarin humalassa ja huumehuuruissa, ja hänen tyttärensä Skylar kuoli 4-vuotiaana syöpään. Tommy Lee on hankkiutunut vaikeuksiin sekoilemalla parin näyttelijänaikkosen kanssa päätyen lopulta jopa vankilaan vaimonsa pahoinpitelystä. Kirjassa seurataan miesten elämää lapsuudesta bändin perustamiseen, ja aina vuosituhannen vaihteeseen, jolloin bändi oli hajota jäsenten jatkuvista erimielisyyksistä johtuen. Kirjan pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa.


En ole koskaan itse ollut "Mötikkä"-fani, vaan olen aina selkeästi ollut henkeen ja vereen Guns N' Roses- ja Metallica-naisia. :) Tukkarokkibändeistä tuli teininä kuunneltua lähinnä Bon Jovia, Skid Row'ta ja Def Leppardia. Myöhemmin aikuisella iällä ovat kolahtaneet myös mm. Iron Maiden, AC/DC ja Aerosmith. Mötley Crüesta mieleeni tulee lähinnä nuoruudenrakastettuni (klassinen traaginen teinirakkaustarina, emme koskaan saaneet toisiamme... :D) joka fanitti kyseistä bändiä niin lujaa että on mm. tatuoinut Theatre of Pain -albumin kannen naamiot rintaansa. En olisi varmaan koskaan ymmärtänyt tarttua tähän kirjaan ilman tämän miehen (kyllä - olemme edelleen ystäviä) ja toisen ystäväni vakuutteluja, että kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen vaikkei itse kuuluisikaan kyseisen bändin faneihin.

Ja pakko sanoa - kannatti lukea tämä kirja! Teksti oli sujuvaa ja lähes viisisataasivuisen viskinhuuruisen ja kokaiinipölyisen möhkäleen luki hetkessä. Bändin jäsenten touhu oli välillä niin huumehuuruista että tuntui että jo pelkästä lukemisesta oli itsekin aivan pöllyssä. Kuitenkin samalla kaiken sekoilun alta paljastui neljä oikeaa ihmistä, joista jokainen oli oman menneisyytensä ja kokemustensa surullinen summa. Tuskaa, epävarmuutta ja tyhjyyden tunnetta turrutettiin viinalla, huumeilla ja merkityksettömällä seksillä, ja kirjan loppua kohden lukiessaan saattoi havaita miesten kohdalla jopa hienoista henkistä kasvua ja itsetutkiskelua.

Tiesin bändistä ennestään hyvin vähän, muistin lähinnä vain lukeneeni naistenlehdistä Tommy Leen naiskuvioista, ja tiesin että Mötley Crüe liittyi jotenkin Hanoi Rocksin rumpalin kuolemaan (miten, sitä en muistanut). Kirjaa lukiessa muodostui vähitellen käsitys jokaisesta bändin jäsenestä, ja kaikesta sekoilusta ja örvellyksestä huolimatta kolmesta heistä (Nikki Sixx, Vince Neil ja Mick Mars) muodostui yllättävänkin positiivinen kokonaiskuva. Ainoastaan Tommy Leestä minulle jäi kirjan luettuanikin hyvin negatiivinen ja keskenkasvuinen käsitys, vaikutti siltä ettei mies ole kaikesta kokemastaan ja tekemästään huolimatta oppinut elämästä ja itsestään yhtään mitään, vaan elää edelleen elämäänsä kuin itsekeskeinen teinipoika.

Erityisesti Mick Mars vaikutti todella mielenkiintoiselta ja sympaattiselta henkilöltä, hän oli varsin mystinen ja filosofinen hahmo, joka valitettavasti oli kirjassa vähiten äänessä. Mies tuntui myös olevan bändin järkevin ja tervepäisin jäsen vakavasta alkoholiongelmastaan huolimatta, hän tuntui pohdiskelevan paljon elämää ja asioita ja olisi ollut mukavaa lukea enemmänkin hänen ajatuksiaan. Vai mitä sanotte tästä: "Ne, joilla on ollut kuolemanjälkeisiä kokemuksia, sanovat aina joutuneensa ikään kuin tunneliin, jonka toisessa päässä hohkaa valo. Minä ajattelen niin, että kuoleman jälkeen joudut tunneliin, ja kun pääset toiselle puolen, olet jälleensyntynyt. Se tunneli on kohtu, ja valo toisessa päässä on synnytysosasto, missä uusi elämä odottaa. Kun joillakuilla on rajantakaisia kokemuksia, joissa ne näkevät valon mutteivät pääse sen luo, kyse on siitä että lapsi, jonka oli tarkoitus saada tuon tyypin sielu, on juuri kuollut synnytyksessä." Kiehtovaa!

Bändin jäsenet ovat sittemmin julkaisseet kukin myös omia elämäkertojaan, Nikki Sixx Heroiinipäiväkirjan, Vince Neil Tatuointeja ja tequilaa, ja Tommy Lee Tommylandin. Näistä erityisesti Sixxin ja Neilin kirjat kiinnostaisivat, pitänee lukea nekin lähiaikoina. Ja kun kirjan pohjalta tehtävä elokuva julkaistaan, se on ainakin pakko nähdä!

Lopuksi Nikki Sixxin uusin musavideo, joka kyllä meikänaiseen kolahtaa huomattavasti kovempaa kuin oikeastaan mikään Mötley Crüen kulta-ajan tuotannosta. Kaiken kamankäytön jälkeen viisikymppinen Sixx tuntuu olevan yllättävän kovassa vedossa ja (ainakin videolla) näyttääkin jopa yllättävän hyvältä! Suurimpana plussana on mainittava että musavideo on aivan äärettömän tyylikäs ja hieno kokonaisuus, ja videon valokuvat ovat itsensä Sixxin ottamia (mikä tuli minulle yllätyksenä, en todella tiennyt että Sixx on noin äärettömän lahjakas valokuvaaja). Enjoy!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...