Marian Keyes: Naura, Claire, naura!

Marian Keyes: Naura, Claire, naura! (Tammi, 2001. 381 sivua. Alkuteos Water Melon, 1996. Suomentanut Liisa Laaksonen.)

Tarina alkaa kun Claire on synnyttämässä hänen ja miehensä Jamesin esikoistytärtä. Synnytyksen jälkeen James yllättäen ilmoittaakin jättävänsä Clairen ja muuttavansa yhteen naapurin Denisen kanssa, jonka kanssa miehellä on ollut jo pitkään suhde ilman että Claire on osannut aavistaa koko asiaa. Claire ei voi uskoa tapahtunutta, hän pakkaa shokissa vauvan tavarat laukkuun ja lentää tytön kanssa Lontoosta lapsuudenkotiinsa Dubliniin nuolemaan haavojaan. Clairen persoonallinen perhe (saippuasarjoja tuijottava äiti, hiljainen isä ja kaksi kotona vielä asuvaa pikkusiskoa; kaunis miestennielijä Helen ja boheemi hippityttö Anna) antaa tuoreen äidin potea rauhassa masennustaan, kulkea pesemättömänä flanelliyöpaidassa päivästä toiseen ja juoda vodkaa. Vähitellen elämä alkaa kirkastua, eikä vähäisimpänä syynä ole nuori ja komea Adam, jonka Helen eräänä päivänä raahaa kotiin... Ennen pitkää James tulee järkiinsä ja haluaa perheensä takaisin, mutta miestä odottaakin Dublinissa pieni yllätys.

Olin ollut hölmö kuvitellessani, että saisin hänet takaisin vain koska halusin hänet takaisin. Oli ollut järjetöntä unohtaa, että nyt hän asui toisen naisen kanssa. Hänhän oli jättänyt minut, herra nähköön. Hän oli sanonut minulle rakastavansa toista.
Hitaasti tulin taas järkiini.
Tilapäinen Mielenhäiriö oli sattunut kävelemään ohi, ja minä olin huutanut: "Tule sisään vain, ovi on auki." Onneksi Todellisuudentaju oli tullut odottamatta kotiin ja huomannut Tilapäisen mielenhäiriön touhuavan kenenkään estämättä aivojeni sokkeloissa, tutkivan huoneita, avaavan kaappeja, lukevan kirjeitäni ja penkovan alusvaatelaatikkojani. Todellisuudentaju oli hakenut Järjen apuun, ja käsikähmän jälkeen ne olivat onnistuneet heittämään Tilapäisen Mielenhäiriön ulos ja lyöneet oven kiinni sen nenän edessä. Nyt se makasi aivojeni soratiellä huohottaen ja huutaen raivoissaan: "Itse hän kutsui minut sisään. Hän suorastaan pyysi minut sinne. Hän halusi minut sinne."
Todellisuudentaju ja Järki roikkuivat yläkerran ikkunassa ja huusivat takaisin: "Ala vetää siitä. Sinua ei täällä kaivata. Jollet häivy viidessä minuutissa, hälytämme Tunnepoliisin."

Olen lukenut aiemmin pari Keyesin kirjaa (Vielä on toivoa ja Hurmaava mies) ja tykännyt valtavasti kummastakin, joten minulla oli kovat ennakko-odotukset tämän kirjan suhteen. Eikä Keyes pettänyt odotuksia, tämä oli aivan ihana kirja jonka lukemisesta nautin kovasti! Lisäksi tämä kirja oli Keyesin esikoinen, joten ei voi kuin ihmetellä miten mainiolla kirjalla nainen on onnistunut uransa aloittamaan! Rakastan Keyesin rikasta kieltä, teksti on ajoittain melkoista verbaalista ilotulitusta, ja lisäksi Keyesin huumori on aivan omaa luokkaansa. Kirjailijalla on kuitenkin myös uskomaton kyky kirjoittaa vaikeista ja raskaistakin aiheista (esimerkiksi tässä kirjassa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, pettämisestä ja parisuhteen päättymisestä) niin että teksti pysyy tavallaan kepeänä, mutta pinnan alta on löydettävissä ihan oikeasti syvällistä pohdintaa. Pääteemoja käsitellään suorapuheisesti ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, teksti on nokkelaa ja oivaltavaa olematta kuitenkaan kikkailevaa. Keyesillä on myös todellinen taito ymmärtää ja osata kuvailla ihmisten tunteita ja niiden rikasta kirjoa sekä ihmissuhteiden monimutkaisuutta, hän osaa kirjoittaa niin että kuka tahansa lukija voi ajatella, "juuri tuollaiselta minustakin tuntuisi!". Varmasti useimmat ovat elämässään kokeneet kolhuja ihmissuhteissaan, tätäkin kirjaa lukiessa oli helppoa samaistua Clairen tuntemuksiin ja ajatuksenkulkuun kun aikaa alun järkytyksestä alkoi kulua ja paranemista tapahtua. Osa ajatuksista tuntui niin tutuilta että lukiessaan melkein punasteli hämmennyksestä. :)

Aluksi oli hieman hämmentävää että päähenkilöiden nimet olivat Claire ja James, tästä tuli tietenkin välittömästi mieleeni lempikirjani Muukalaisen pääpari Claire ja Jamie. Kuten Muukalaisen Claire, myös tämä Keyesin Claire oli pohjimmiltaan vahva ja kykenevä nainen. No, siihenpä näiden kirjojen yhteneväisyydet sitten loppuivatkin. :) Nuori Adam oli aivan ihana hahmo, Clairen ja Adamin välille muodostui ihastuttava jännite. James puolestaan sai minut ajoittain aivan raivon valtaan ja kuvainnollisesti repimään hiuksia päästäni! Kirjan hahmot olivat moniulotteisia ja mielestäni täydellisen uskottavia, siitäkin pisteet Keyesille. Ja vaikka kaupunkeja kuvailtiin loppujen lopuksi hyvin vähän, näin kuitenkin lukiessani elävästi edessäni Lontoon ja Dublinin katujen sykkeen ja tunnelman. Kirja piti otteessaan viimeiseen sivuun asti, eikä asioiden ratkeaminen suuntaan tai toiseen ollut itsestään selvää.

Ainoastaan käytännön arjen eläminen Kate-vauvan kanssa tuntui ajoittain hivenen epäuskottavalta; vaikka Kate olikin rauhallinen ja tyytyväinen vauva, silti tuntui että tyttö hoitui koko ajan siinä sivussa, kuin vaivattomasti toisella kädellä, vaikka äitinsä olikin masentunut ja ahdistunut. Toisaalta tähänkin kirjasta löytyi tavallaan selitys, eli ilmeisesti Clairen perhe hoiti vauvan koko tämän ajan vaikkei asiaa niin kovasti joka käänteessä mainostettukaan. Aina välillä vain huomasin ajattelevani "jaaha, missäs se vauva nyt on? onko Katea syötetty pitkään aikaan?" :)

Keyes on kirjoittanut tämän esikoisteoksensa jälkeen neljä kirjaa joissa myöskin käsitellään tämän viisilapsisen Walshin sisarusparven edesottamuksia. Nämä kirjat ovat Vielä on toivoa, Rachelin loma, Enkelit ja Kuuleeko kukaan? Kyseiset kirjat lisään ehdottomasti (jos ennestäänkin valtavalle) TBR-listalleni. :)

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Irlanti
Totally British -haaste / Éirinn go Brách!