Mötley Crüe & Neil Strauss: The Dirt - Törkytehdas

Mötley Crüe & Neil Strauss: The Dirt - Törkytehdas (Like, 2005. 480 sivua. Alkuteos The Dirt, 2001.)

Tämä nopeasti jopa kulttikirjan maineeseen noussut opus kertoo maailman pahamaineisimpana pidetyn glam metal- / hard rock-bändin Mötley Crüen tarinan muusikoiden itsensä kertomana. Bändin neljä jäsentä ovat Nikki Sixx (basso), Mick Mars (kitara), Vince Neil (laulu) ja Tommy Lee (rummut ja piano). Kirjasta saa melko kattavan käsityksen rockmaailman pimeistä puolista, sekä pääsee samalla tutustumaan neljään surullisen hahmon ritariin, joiden jokaisen elämässä on draamaa ja tragediaa piisannut: Nikki Sixx on elänyt elämänsä vanhempiensa hylkäämänä ja ollut kuolla huumeiden yliannostukseen, Mick Mars on kärsinyt selkärankareuman aiheuttamista kovista kivuista vuosikymmenten ajan, Vince Neil aiheutti Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen kuoleman ajamalla kolarin humalassa ja huumehuuruissa, ja hänen tyttärensä Skylar kuoli 4-vuotiaana syöpään. Tommy Lee on hankkiutunut vaikeuksiin sekoilemalla parin näyttelijänaikkosen kanssa päätyen lopulta jopa vankilaan vaimonsa pahoinpitelystä. Kirjassa seurataan miesten elämää lapsuudesta bändin perustamiseen, ja aina vuosituhannen vaihteeseen, jolloin bändi oli hajota jäsenten jatkuvista erimielisyyksistä johtuen. Kirjan pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa.

En ole koskaan itse ollut "Mötikkä"-fani, vaan olen aina selkeästi ollut henkeen ja vereen Guns N' Roses- ja Metallica-naisia. :) Tukkarokkibändeistä tuli teininä kuunneltua lähinnä Bon Jovia, Skid Row'ta ja Def Leppardia. Myöhemmin aikuisella iällä ovat kolahtaneet myös mm. Iron Maiden, AC/DC ja Aerosmith. Mötley Crüesta mieleeni tulee lähinnä nuoruudenrakastettuni (klassinen traaginen teinirakkaustarina, emme koskaan saaneet toisiamme... :D) joka fanitti kyseistä bändiä niin lujaa että on mm. tatuoinut Theatre of Pain -albumin kannen naamiot rintaansa. En olisi varmaan koskaan ymmärtänyt tarttua tähän kirjaan ilman tämän miehen (kyllä - olemme edelleen ystäviä) ja toisen ystäväni vakuutteluja, että kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen vaikkei itse kuuluisikaan kyseisen bändin faneihin.

Ja pakko sanoa - kannatti lukea tämä kirja! Teksti oli sujuvaa ja lähes viisisataasivuisen viskinhuuruisen ja kokaiinipölyisen möhkäleen luki hetkessä. Bändin jäsenten touhu oli välillä niin huumehuuruista että tuntui että jo pelkästä lukemisesta oli itsekin aivan pöllyssä. Kuitenkin samalla kaiken sekoilun alta paljastui neljä oikeaa ihmistä, joista jokainen oli oman menneisyytensä ja kokemustensa surullinen summa. Tuskaa, epävarmuutta ja tyhjyyden tunnetta turrutettiin viinalla, huumeilla ja merkityksettömällä seksillä, ja kirjan loppua kohden lukiessaan saattoi havaita miesten kohdalla jopa hienoista henkistä kasvua ja itsetutkiskelua.

Tiesin bändistä ennestään hyvin vähän, muistin lähinnä vain lukeneeni naistenlehdistä Tommy Leen naiskuvioista, ja tiesin että Mötley Crüe liittyi jotenkin Hanoi Rocksin rumpalin kuolemaan (miten, sitä en muistanut). Kirjaa lukiessa muodostui vähitellen käsitys jokaisesta bändin jäsenestä, ja kaikesta sekoilusta ja örvellyksestä huolimatta kolmesta heistä (Nikki Sixx, Vince Neil ja Mick Mars) muodostui yllättävänkin positiivinen kokonaiskuva. Ainoastaan Tommy Leestä minulle jäi kirjan luettuanikin hyvin negatiivinen ja keskenkasvuinen käsitys, vaikutti siltä ettei mies ole kaikesta kokemastaan ja tekemästään huolimatta oppinut elämästä ja itsestään yhtään mitään, vaan elää edelleen elämäänsä kuin itsekeskeinen teinipoika.

Erityisesti Mick Mars vaikutti todella mielenkiintoiselta ja sympaattiselta henkilöltä, hän oli varsin mystinen ja filosofinen hahmo, joka valitettavasti oli kirjassa vähiten äänessä. Mies tuntui myös olevan bändin järkevin ja tervepäisin jäsen vakavasta alkoholiongelmastaan huolimatta, hän tuntui pohdiskelevan paljon elämää ja asioita ja olisi ollut mukavaa lukea enemmänkin hänen ajatuksiaan. Vai mitä sanotte tästä: "Ne, joilla on ollut kuolemanjälkeisiä kokemuksia, sanovat aina joutuneensa ikään kuin tunneliin, jonka toisessa päässä hohkaa valo. Minä ajattelen niin, että kuoleman jälkeen joudut tunneliin, ja kun pääset toiselle puolen, olet jälleensyntynyt. Se tunneli on kohtu, ja valo toisessa päässä on synnytysosasto, missä uusi elämä odottaa. Kun joillakuilla on rajantakaisia kokemuksia, joissa ne näkevät valon mutteivät pääse sen luo, kyse on siitä että lapsi, jonka oli tarkoitus saada tuon tyypin sielu, on juuri kuollut synnytyksessä." Kiehtovaa!

Bändin jäsenet ovat sittemmin julkaisseet kukin myös omia elämäkertojaan, Nikki Sixx Heroiinipäiväkirjan, Vince Neil Tatuointeja ja tequilaa, ja Tommy Lee Tommylandin. Näistä erityisesti Sixxin ja Neilin kirjat kiinnostaisivat, pitänee lukea nekin lähiaikoina. Ja kun kirjan pohjalta tehtävä elokuva julkaistaan, se on ainakin pakko nähdä!

Lopuksi Nikki Sixxin uusin musavideo, joka kyllä meikänaiseen kolahtaa huomattavasti kovempaa kuin oikeastaan mikään Mötley Crüen kulta-ajan tuotannosta. Kaiken kamankäytön jälkeen viisikymppinen Sixx tuntuu olevan yllättävän kovassa vedossa ja (ainakin videolla) näyttääkin jopa yllättävän hyvältä! Suurimpana plussana on mainittava että musavideo on aivan äärettömän tyylikäs ja hieno kokonaisuus, ja videon valokuvat ovat itsensä Sixxin ottamia (mikä tuli minulle yllätyksenä, en todella tiennyt että Sixx on noin äärettömän lahjakas valokuvaaja). Enjoy!