torstai 3. maaliskuuta 2011

Bloggaamisesta

Alun perin aloin pitää tätä blogia koska halusin kirjoittaa julkisesti ylös ajatuksia lukemistani kirjoista. Toisaalta tämä kirjablogin aihepiiri sallii vähän väljemminkin kirjoittelun omista ajatuksista ja tuntuu hyvältä laittaa tänne itseottamiani valokuvia (joita myöhemmin siis tulossa enemmän...). Halusin myös harjaantua kirjoittajana, usein tuntuu että pääni on täynnä kaikenlaisia ajatuksia joiden kirjalliseen muotoon saattaminen on kuitenkin takkuista ja hankalaa.

Parin viikon kokemusten perusteella on pakko sanoa että on uskomatonta miten koukuttavaa touhua tämä on! Vapaapäivinäni saatan istua koneella monta tuntia kirjoittelemassa tai suunnittelemassa uusia päivityksiä, kun tiskivuoret odottavat minua keittiössä ja pölypallot pyörivät pitkin lattiaa. :) Käyn blogissani joka päivä katsomassa blogilistallani olevia blogeja, onko kukaan päivittänyt ja jos on, mitä. Samalla ihastelen vaivihkaa omia tekstejäni (en siksi että ne olisivat mielestäni jotenkin huikean hienoja, vaan koska ne ovat minun omia aikaansaannoksiani, minä itse olen ne ajatellut, jäsennellyt päässäni tekstiksi ja kirjoittanut ylös, minä joka haaveilin omasta blogista pitkään mutta ajattelin ettei minulla varmaankaan olisi paljoa kirjoitettavaa... ). Välillä tunnen suorastaan lapsellista ylpeyttä tästä blogistani, tämä on minun, ikiomani, minun näköiseni! :D

Alusta asti minulle oli selvää etten aio kertoa täällä blogissani paljoakaan itsestäni, en aio kertoa kuka olen, missä asun tai millainen perheeni on, koska niillä seikoilla ei ole blogini aiheiden eli rakkaiden harrastusteni lukemisen, matkustelun ja valokuvauksen kannalta paljoakaan merkitystä. Ajattelin että anonyymius ja tietynlainen etäisyys tekisi tästä blogistani valjun ja persoonattoman, mutta jo näin parin viikon bloggaamisen jälkeen täytyy sanoa että tämä blogi on kuitenkin paitsi ulkoasultaan, myös sisällöltään ihan minun näköiseni. :)

Olen myös ymmärtänyt että mielipiteeni ja elämänkokemukseni vaikuttavat kirjoittamiini kirja-arviointeihin ja heijastuvat niistä, ja ottamissani valokuvissa paljastan palasen itsestäni vaikken itse niissä näykään. Mielenkiintoista, ja aika kiehtovaa. :) Lisää tämmöisiä oivalluksia!

Loppuun on pakko laittaa kuva ihanasta elokuvasta P.S. I love You, joka inspiroi minua, blogini nimi kun mukailee kyseistä Cecelia Ahernin kirjaa ja sen pohjalta tehtyä elokuvaa.

6 kommenttia:

  1. Tervetuloa mukaan kirjabloggaajien joukkoon! Tämä on tosiaan koukuttava, mutta myös antoisa harrastus:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, Susa P.! :) On tämä todella kaikin tavoin antoisaa, olen tässä vuosien varrella muiden kirjablogeja seuratessani saanut vaikka kuinka paljon hyviä kirjavinkkejä! Ja on myös tosi mukavaa lukea muiden mielipiteitä niistä kirjoista jotka on itsekin lukenut. :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa joukkoon Sara! Sinulla on niin samanalainen tuo lähtöasetelma kuin minulla viime kesänä. Varoituksena: minä hurahdin aivan kokonaan ja olen nauttinut tästä suunnattomasti. Odotan innolla myös valokuviasi. Itsekin valokuvailen matkoilla paljon ja pääosin blogin kuvat ovat itse ottamiani, ellei toisin mainita. On aivan erilaista lähteä matkallekin, kun tietää, että matkakohteen lisäksi kuvilla on kirjafoorumi.

    VastaaPoista
  4. Valkoinen kirahvi: Kiitos! :) Tämä on kyllä yllättävän koukuttavaa! Matkakuviakin on tulossa pikapuolin, palailin juuri nimittäin Italiasta jossa vietin viikonlopun. :)

    häkepä: Nyt en ymmärrä?? Taidat sekoittaa minut johonkin toiseen, tämä kun on ensimmäinen blogini jonka perustamista olen kylläkin suunnitellut iät ja ajat. :)

    VastaaPoista
  5. Hei vaan, ajattelin jättää tassunjälkeni tänne kun huomasin että lukemisen ohella myös valokuvausharrastus yhdistää. Itse kerään vielä rohkeutta kuvien "julkaisemiseen", mutta ehkäpä sitä löytyy vielä. Kuvia odotellen! :)

    VastaaPoista
  6. Lämpimästi tervetuloa, Norkku, blogiini! :) Laittelen kyllä jossain kohtaa enemmän kuvia näytille. :) Parhaat kuvat otan yleensä matkoilla, kun on aikaa keskittyä rauhassa kuvaamiseen, ja tietty on paljon mitä kuvatakin. Olen ajatellut jossain kohtaa tehdä muutaman reissupäivityksen, joten viimeistään silloin enemmän kuvia luvassa! Ja olisi kivaa nähdä sinunkin kuviasi, joten rohkeasti vaan julkaisemaan! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...